Nokia missio completed,

”Tyhmät suomalaiset päästivät Elopin valtaamaan yrityksen ja saamaan Mikki-softalle edes vähänkin uskottavuutta ja markkinaosuutta. Nyt on sitten helppo kuoria nahat selästä ja ostaa pulju pois. Elop lähtee takaisin Mikkisoftaan kun mission on kerran completed."
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Vaikea vielä sanoa, oliko tässä kyse mistään hienosta puhalluksesta.

Nokialla oli vaikeuksien alkaessa kasaantua pari kolme vuotta sitten ehkä noin kolme vaihtoehtoa puhelinbisneksessä. Yksi näistä oli valittu Microsoft-yhteistyö ja Windows Phone -käyttöjärjestelmä. Toinen vaihtoehto olisi ollut Androidin valitseminen. Sen etuna oli runsas apsien valikoima, mutta heikkous Android-pohjalla toimijoiden suuri määrä, joista ainakin Samsung olisi voinut olla liian kova kilpailija. Kolmas mahdollisuus oli oman Meego -järjestelmän kehittäminen alustaksi. Sen kehitystyö oli pitkälle, mutta toki pahasti myöhässä. Yksi Meego -puhelin saatiin jopa markkinoille kerääjäharvinaisuudeksi. Meegon pahin ongelma olisi ollut appsien loistaminen poissaolollaan. Windows oli näiden kahden valinnan eräänlainen kompromissi. Käyttöjärjestelmästä saataisiin kilpailukukyinen, mutta apseissa oltiin jäljessä.

Olisi ehkä mukavaa, jos kertoisit, mikä olisi ollut Nokian vaihtoehto silloin, siis sellainen, joka olisi toiminut ja tuonut menestystä.

Elopin kaudella puhelinten tuotekehitys alkoi kuitenkin tuottaa tulosta. Lumian kärkimallit ovat kilpailukyisiä minkä tahansa verrokin kanssa. Ongelma on se, että kuluttajat alkoivat vieroksua Windowsia totuttuaan Androidiin ja IPhoneen. Nyt Microsoft yrittänee panostaa apsien tuotantoon ja tehdä sitä kautta Nokia-puelimesta houkuttelevan kuluttajille. Todennäköisesti lumioita tulee saamaan jatkossa suhteellisen halpaan hintaan, sillä MS haluaa kasvattaa markkinaosuuttaan vaikka hintaa polkemalla. Tähän sillä on muskeleita.

Nokia myi tappiolliseksi muuttuneen liiketoimintansa ja jätti melkoisen voitollisen toiminnan itselleen. Tämä on viisas ratkaisu yrityksen näkökulmasta. Tosin Samsungin arvellaan nyt kiinnostavan Nokian toisesta puolesta, sillä se Samsungin omasta tuotepaletista uupuu.

Nokia -nimisen yrityksen pilkkomisesta ja osien myymisestä suomalaisten ei pidä olla sinänsä huolissaan. Yritys oli monikansallinen ja toimi jo tätä ennen siltä pohjalta. Ostaja oli kuitenkin paras mahdollinen. Se osaa arvostaa suomalaista osaamista ja sillä on halu jatkaa tästä eteenpäin yhteistyössä suomalaisten osaajien kanssa. Se jopa aikoo tehdä uusinvestointeja Suomeen. Tärkeintä on se, että Nokian puhelinten tuotekehitys pysyisi jatkossakin suomalaisen tietotaidon käsissä. Puhelinten kokoonpanotyö on helppo siirtää minne vaan ja sitähän Nokia teki jo monta vuotta, vaikka oli kuinka suomalainen yritys.

Suomalaiselta kannalta on tärkeä panostaa edelleen insinöörikoulutukseen silläkin uhalla, että maatalouskoultukseen ei riitä enää suuria varoja. Sieltä se suomalainen menestys tulee, jos on tullakseen, ei lehmien hoidosta.

Äänestä
  • tosin tämä puhallus oli käsikirjoitettu etukäteen, Ei huolissaan, minä kyllä olen, Suomeen ei jää kuin tyhjät hallit, saahan niihin hyviä kirppareita..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hieno puhallus.. kirjoitti:

”Tyhmät suomalaiset päästivät Elopin valtaamaan yrityksen ja saamaan Mikki-softalle edes vähänkin uskottavuutta ja markkinaosuutta. Nyt on sitten helppo kuoria nahat selästä ja ostaa pulju pois. Elop lähtee takaisin Mikkisoftaan kun mission on kerran completed."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu