Olen melkein koko ajan vihainen. Haluan vain rauhaa ja kaikki mikä tämän rauhan katkaisee saa minut ensin kiukkuiseksi, sitten vihaiseksi ja lopulta kihisevän raivostuneeksi. Kaikki ihmiset joiden tunnen jollain tavalla tölvivän minua tai joiden näen käyttäytyvän asiattomasti saavat tämän tunteen aikaan. Nöyryytys ja pompotus terveydenhuollossa, naapurit jotka tykittävät musiikkia niin täysillä että kämppä resonoi ja päätä alkaa särkeä, julkisilla paikoilla/asuinalueilla meluavat ja riehuvat teinit ja tenavat, yötä myöten känniörveltävät toisten yöunia sabotoivat kaveriporukat leirintäalueilla, koiranomistajat jotka eivät korjaa lemmikkiensä jätöksiä, pyörästäni kaikki irtilähtevät osat varastaneet paskiaiset.
En haluaisi olla koko ajan raivoissani mutta en osaa olla raivostumatta näille ihmisille. Ja ne fantasiat - jotain aivan hirveää. Ajattelen päivittäin, lähes tunneittain, miten tappaisin nämä ihmiset: verta, veitsiä, aseita, kidutusta, nöyryytystä. Ja sairainta on että ne fantasiat tuntuvat todella, todella hyvältä. Ne hymyilyttävät, lämmittävät, riemastuttavat. Tiedän että tämä on sairasta.
Ainut asia mikä minut pitää elämässä kiinni on parisuhde. Yritykseni osallistua yhteiskuntaan on viime vuosien aikana säännönmukaisesti torpattu. Kun ojennan käden, se työnnetään pois. 6 vuotta olen ollut hoidossa mielenterveysongelmien takia, diagnoosia vaihdellaan, lääkkeitä vaihdellaan, terapiassa rutistaan vuositolkulla ja mikään ei ole auttanut, mikään ei ole muuttanut mitään. Pelkään mitä tapahtuu jos puolisolle joskus käy jotain ja jään yksin eikä ole enää mitään syytä olla toteuttamatta näitä "opetuksia" näille ihmisille jotka minua käytöksellään raivostuttavat.
Aina mielenterveyspotilaille hoetaan että hae apua, apua on, aina saa apua. Missä se apu viipyy? Mitä se apu on? Olen ihan toivoton tähän tilanteeseen ja pelkään että tämä kaikki kärjistyy aina vaan pahemmaksi ja pahemmaksi.
Tiedän että jos olisin jotenkin mukana yhteiskunnassa en vihaisi kaikkia ihmisiä. Kun en ole mukana en saa positiivisia kokemuksia, sellaisia että on olemassa mukavia ja järkeviäkin ihmisiä. Tällä hetkellä kaikki kokemukset ihmisistä ovat niitä negatiivisia: spurgu kusee ovenpieleen, joku pitää koiraansa vapaana, rikotaan pulloja jalkakäytävälle, häiritään asuinalueella ihmisten rauhaa, kuljetaan rintamassa jalkakäytävällä eikä anneta vastaantulijalle tietä, hajotetaan paikkoja, rääkätään eläimiä.
Miten nollaan vihantunteen? Miten siitä pääsee eroon?
En haluaisi olla koko ajan raivoissani mutta en osaa olla raivostumatta näille ihmisille. Ja ne fantasiat - jotain aivan hirveää. Ajattelen päivittäin, lähes tunneittain, miten tappaisin nämä ihmiset: verta, veitsiä, aseita, kidutusta, nöyryytystä. Ja sairainta on että ne fantasiat tuntuvat todella, todella hyvältä. Ne hymyilyttävät, lämmittävät, riemastuttavat. Tiedän että tämä on sairasta.
Ainut asia mikä minut pitää elämässä kiinni on parisuhde. Yritykseni osallistua yhteiskuntaan on viime vuosien aikana säännönmukaisesti torpattu. Kun ojennan käden, se työnnetään pois. 6 vuotta olen ollut hoidossa mielenterveysongelmien takia, diagnoosia vaihdellaan, lääkkeitä vaihdellaan, terapiassa rutistaan vuositolkulla ja mikään ei ole auttanut, mikään ei ole muuttanut mitään. Pelkään mitä tapahtuu jos puolisolle joskus käy jotain ja jään yksin eikä ole enää mitään syytä olla toteuttamatta näitä "opetuksia" näille ihmisille jotka minua käytöksellään raivostuttavat.
Aina mielenterveyspotilaille hoetaan että hae apua, apua on, aina saa apua. Missä se apu viipyy? Mitä se apu on? Olen ihan toivoton tähän tilanteeseen ja pelkään että tämä kaikki kärjistyy aina vaan pahemmaksi ja pahemmaksi.
Tiedän että jos olisin jotenkin mukana yhteiskunnassa en vihaisi kaikkia ihmisiä. Kun en ole mukana en saa positiivisia kokemuksia, sellaisia että on olemassa mukavia ja järkeviäkin ihmisiä. Tällä hetkellä kaikki kokemukset ihmisistä ovat niitä negatiivisia: spurgu kusee ovenpieleen, joku pitää koiraansa vapaana, rikotaan pulloja jalkakäytävälle, häiritään asuinalueella ihmisten rauhaa, kuljetaan rintamassa jalkakäytävällä eikä anneta vastaantulijalle tietä, hajotetaan paikkoja, rääkätään eläimiä.
Miten nollaan vihantunteen? Miten siitä pääsee eroon?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mua auttoi Litium (lito). Viha voi esim. olla hypomaniaa tais sitten sekamuotoista kaksisuuntaista.
Hyvä että koet että tunteesi ovat sairaita. Kyllähän jokainen hermostuu ja voi suutahtaa, jos kokee tahallista ilkivaltaa. Sinä ylireagoit ja erotat ympäristöstä vain nuo ärsyttävät ja vihaa herättävät asi. Varmasti ympäristössäsi on paljon myös kaunista ja positiivista mutta jostain syystä et huomaa sitä. Luonnon vihreys, lintujen laulu. Rauhalliset ihmiset, eläimet ja harmonia.
Aika outoa on tuollainen sadistinen fantasiointi, miten toteuttaa nuo kaikki ihmisille.
Oletko pystynyt kertomaan terapiassa noista sairaista fantasioistsi. Tietääkö puolisio.
Se on hyvä että olet pystynyt pitämään nuo tunteet ja ajatukset vain pääsi sisässä. Onko vaara että voisit pimahtaa ja sitten tulisi jo ikävää jälkeä.
Tulee mieleen että olet joutunut kätkemään sisimpääsi paljon vihaa.
Sinun pitää jutella noista mielikuvista ammattiauttajille.
Olet vastuullinen ihminen, kun et sittenkään halua tehdä pahaa käytännössä ja osaat erottaa mielikuvat todellisuudesta.
Oletko pohtinut lääkkeiden osuutta asiaan? Erityisesti lääkkeiden vaihtelu voi aiheuttaa vieroitusoireita, joista agressiivisuus ja ärsyyntyvyys ovat muutama yleisimmistä.
Lito on ollut käytössä pitkäänkin joskus aiemmin ja kyllä se teki minutkin keskimäärin viilipytymmäksi mutta ei poistanut ajoittaisia romahduksia.
Positiivisia asioita on, joskus runsaastikin, mutta yksi ärsyttävä ihminen pyyhkii hyvät asiat nolliin ja sitten onkin enää kiukku ja viha jäljellä. Luonnossa minulla on helpompaa, mutta sielläkin tulee mulkkuja vastaan: ihmisiä jotka pitävät vihaista koiraa vapaana ja vielä kehtaavat sanoa että hyökkäily ja muriseminen on täysin normaalia ja ”koiran tehtävä,” ihmisiä jotka bilettävät leirintäalueella niin etteivät toiset saa nukkua, kusipäitä jotka jättävät roskansa kansallispuistoon. Ja nämä tapaukset vetävät miinukselle kaikki ihanassa rauhallisessa kauniissa luonnossa rauhoittumisen positiiviset vaikutukset. Syrjäkylillekään ei voi muuttaa puolison työn, rahan riittävyyden ja palvelujen saavutettavuuden takia.
Vihasta ja ihmisten tappamisesta olen puhunut aikaisemmin ammattiauttajille mutta he eivät reagoineet asiaan mitenkään. Tuntuivat ajattelevan lähinnä että ”kuuluu kuvioon” ja kyllä se siitä.
Olen ollut viimeisen vuoden kokonaan ilman lääkitystä, voin paremmin ilman (myös puoliso on pannut tämän merkille). Ja ne lääkkeet eivät minulla auttaneet mitään. Siis todellakaan _yhtään_ mitään. Lääkärien kuvio oli sama, aina kun alkoi lähtemään alamäki lapasesta niin uudet lääkkeet kehiin ja tätä piiriä sitten pyörittiin vuodesta toiseen. Koskaan eivät sellaista lääkettä löytäneet joka olisi ne alamäet estäneet. Kokonaan ilman lääkkeitä on olo monessa suhteessa parempi ja osassa asioista täysin sama kuin lääkkeiden kanssakin. Lääkityksellä ei siis saavutettu kohdallani mitään hyötyjä.
Mitä ammattiauttajan kanssa keskustelemiseen tulee asenteeni on sama. Been there, done that, ei auttanut tippaakaan. Se että puhun siitä että minun on helvetin paha olla tai että haluan tappaa naapurit pois häiritsemästä ei muuta sitä asiaa että minun on paha olla ja haluan listiä naapurit. Ehkä osa vihastani on katkeruutta siitä ettei minua pystytä auttamaan ja siitä että olen syrjäytynyt/syrjäytetty (kumpaa termiä itse kukin sitten haluaa käyttää) ja siitä ettei minulla täten ole minkäänlaista tulevaisuutta lukuun ottamatta samaa sisäistä kitumista mitä tähänkin asti.
Epätoivoisena, itkuisena, apua kipeästi tarvitsevana kysyin lääkäriltä 5 vuoden ”hoidon” jälkeen että ”Sano suoraan mitä työkaluja teillä vielä on, asiat ovat todella huonosti, tarvitsen apua. Kerro minulle mitä tässä vielä voidaan tehdä.” Lääkäri kierteli ja kaarteli näitä ”kyllä apua aina on” -ympäripyöreyksiä, vaan kun tivasin suoraa vastausta myönsi että ”Eihän meillä muuta kuin lääkkeitä ja keskusteluapua.” Ja nämä työkalut tuloksetta olleet siihen mennessä käytössä 5 pitkää vuotta. Sen keskustelun jälkeen en ole nuppipolilla käynyt. Mitä hyötyä siitä on? Jos he olisivat voineet hyväkseni jotain tehdä niin 5 vuotta lienee tarpeeksi pitkä aika heidän siinä onnistua? Tai ainakin päästä edes hommassa puolitiehen. Vaan ei.
Odotanko liikoja? Miksi mielenterveyspotilaille valehdellaan? Miksi meille sanotaan että apua on, hakekaa apua jos ”apu” on hyödytön pilleripurkki ja yhtä hyödytön asiasta höpöttäminen? Missä se apu on? Jos menisin ammattiauttajalle kertomaan väkivaltafantasioistani saisin vain pillereitä ”avuksi.” Ja keskusteluapua, joka ei johda mihinkään.
Ehkä joku "spesiaali" ongelmiisi suunniteltu terapiamuoto voisi toimia, mutta siihen kunnalla ei ole varaa. Esim. psykoanalyysi, missä voisit ihan oikeasti selvitellä perin pohjin mistä vihasi kumpuaa. Ei minuakaan ole psygologin kanssa juttelut auttaneet, mitään muuta en ole niistä irti saanut kuin että psygologin mielestä vihaan oikeasti itseäni enkä muita. Ei, en vihaa itseäni, vihaan MUITA. Ratkaisuja ei ole ollut tarjolla. Menisin mieluusti kognitiiviseen/ratkaisukeskeiseen terapiaan mitä minulle on suositeltu mutta vuosienkaan niiden suosittelun jälkeen en ole moisiin päässyt. Miten se on niin saakelin vaikea päästä erikoistuneisiin terapioihin? On liian hyväkuntoinen tai liian huonokuntoinen, kunhan Kela vaan saa jonkun tekosyyn kieltäytyä.
Lääkkeet eivät ole minulle tehneet kuin hallaa, neuroleptien takia kärsin vuosia niin pahasta päiväväsymyksestä, että minun oli lopetettava koulu kun en tajunnut lopettaa neuroleptejä. En yksinkertaisesti jaksanut opiskella, nyt kun olen lopettanut neurot, pysyn sentään hereillä.
Syömishäiriöisille tullaan ihan kotiin asti terapioimaan...
"Ja nämä työkalut tuloksetta olleet siihen mennessä käytössä 5 pitkää vuotta. Sen keskustelun jälkeen en ole nuppipolilla käynyt. Mitä hyötyä siitä on? Jos he olisivat voineet hyväkseni jotain tehdä niin 5 vuotta lienee tarpeeksi pitkä aika heidän siinä onnistua? Tai ainakin päästä edes hommassa puolitiehen. Vaan ei."
Muutos lähtee, jatkuu ja syntyy sinusta itsestäsi. Kukaan ei voi auttaa sinua ellet halua muuttua ja selvittää asioitasi. Ei terapeuttikäynneillä ole tarkoituksenakaan istua paikalla ja odottaa, että toisen ihmisen puhe yhtäkkiä tai edes ajan kuluessa parantaisi. Sinun on itse osallistuttava ja oltava aktiivinen. He eivät onnistu, jos sinä et onnistu. Lääkkeet taas auttavat korkeintaan lyhytaikaisesti, jonka jälkeen ne alkavat tehdä tuhojaan, joten semmosiin on turha tukeutua. Mielenterveysongelmiin ei ole helppoja ratkaisuja vaan ne vaativat omaa muutosta ja elämänhallintakyvyn kehittymistä sekä mahdollisesti haitallisten asenteiden ja näkemysten uudelleen arvioimista.
Pelosta on hyvä päästä irti, nimittäin ajattelu ja todellisuus ovat eri asioita. Se on huonon olon purkamista ajatella väkivaltaisia asioita. Jotkut toteuttavat niitä!!! Siinä menee raja. Sinun kannattaisi aloittaa vaikka nyrkkeily. Tai purkaa energiaasi liikunnalla.
Totta on, että häiriintyneet ihmiset ahdistaa ja ärsyttää. Häiriintyneitä ihmisiä ON PALJON. On ikävää asua alueella, jossa on paljon juoppoja ja rääkyviä teinejä. Se ihan totta vaikuttaa omaan mielialaan negatiivisesti. Ehkä olisi syytä että joku rähähtää niille huonosta käytöksestä, nimittäin niillä on kasvatus jäänyt saamatta! Työelämässä on aika paljon itsekkäitä ihmisiä.
On normaalia raivostua esim silloin, kun tahtoo keskittyä mutta joku tulee häiritsemään!!!!! No, vielä on olemassa kirjastoja.
ON NORMAALIA kokea negatiivisia tunteita ja vihastua! Mielisairaita on ne, jotka vaatii olemaan aina pirteä ja iloinen vaikka joku löisi päin naamaa!!!!!!!
Kun apu ei aina sovellu...
- Onko väkivalta muuten hysterian laukaisu tai aggressioperäistä?
Ei ihminen hoida ihmistä, vaan häntä hoitavat hallusinaatiot.
Nämä hallusinaatiot eivät koskaan ole hahmoja.
-Onko paastossa riskejä? Entä kuoleeko siihen?
"Paasto on alkua terveellisemmille elämäntavoille. Paasto on tutustumista omaan kehoon."
Hysteriakaan ei aina ole väkivaltaa, se voi olla vähemmän painostavaa. Ihminen tukahdutettuna hysteriaan voi olla raskas, tai painostava, mutta hänet voi tasapainottaa mm. oman hyvinvoimisen avulla, onhan se suuntautunut myös muille ihmisille näin. Usein vähällä ravinnolla on hysteria, mutta se on tasapainoista hiljaa olemista ja liikuntaa, nimenomaan yksinolemista tai ryhmässä vapaa-ajan viettämistä rauhanomaisella tasapainoisuudella.
-Miksi naisen kehoon laukaistavaa hysteriaa on tuettu alkujaan ollenkaan väkivaltaisena ja vähän vaarallisena hoitokeinona nimenomaan tukahduttamisen ja kiduttamisen oikeutuksena, tai sen arvona pitämisenä alunalkujaan?
Muita ihmisiä ei pidä painostavasti kohdella väkivaltaisesti hysteriassakaan tasapainottomasti naiseuden osalta sukupuolta halventaen. Epätoivossa oleva hysteerikko kaipaa vain hyvinvointia, muilta ihmisiltä tuhoten kilpaillakseen, turvallisena miljöönä itseänsä hypnoosittomasti kokien. Sisimmättömäksi sairaalloisesti tukahdutettuna ihminen kokee olevansa pahoinpidelty ja siten oikeutettu ihan mihin itse haluaa, ja mihin vain kykenee muilta ihmisiltä saaden. Se on seksuaalisen alistamisen oikeutuksen pyytämistä, väkivaltaa ja se on älyllisyydetöntä.Ihmistä ei saa esittää toisena ihmisenä.
- En minä koe Jannea uhkana, kun tästä on lisäksi joku toinen asia.
Hän on tässä läheisyydenkyvyn perusta, ja rakentaa vapaa-aikaa.
Kokemus läheisyydenkyvystä ulkoisena ei ole tässä mielestäni hypnoosina suggestatiivisesti tarpeeksi esillä. Jos tätä ei ole aikaa psyykkisen kivun tuottamiseksi, tai sen arvona pitämiseksi mm. painostaen ei ole lainkaan. Tällä tavoin vankilan pitäminen, kovin utopistisesti, valheellisesti ja täysin syyttä on sairaalloisuutta, eikä se ole koti-miljöönä, tai kovin erityksellinen tai siten hyvinvoinnille edistyksellinen. Hysteerikon hoito on potilaalle liian raskasta.
Työnä sen tarjoaminen on epätodellisuuden kupla, elämässämme, empatiatta ja usein hyvinvointia haittaamalla, jatkuvana painostamisena, esim. rytmitetyn ja jaksotetun kellon ja ajanjakson sijaan, mm yhdessä tekemisenä ja ihan yksin. Tämä on hei lisäksi turva-osasto! Janne on tänne varmasti maailman turvallisin ihminen ja hänen lisäkseen se on sitten laiton. Se ei ole aitoa! Epäaitona ja teennäisenä jopa sen tilaamisena se on hyvin sairasta, rivoa väkivaltaa.
- Yli kymmenien väkivaltatekojen kohdistaminen perheeseemme, osaston työskentelevänä henkilökuntana oli mm. jotain aivan sairasta!