erittäin mustasukkainen Hänestä. Voin vaan kuvitella kun hänelle jotkut miehet lirkuttelevat. Näin ei todellisuudessa välttämättä ole, mutta mielikuvitus laukkaa tällä hetkellä.
Pääsitkö nainen tanssimaan jonkun uroon kanssa?
Olen välillä (nyt)
2
229
Vastaukset 2
- olen pettynyt avokki
Naiseni lähti naisporukalla viettään saunailtaa perjantaina ja tuli vasta sunnuntaina takaisin. Maanantaina sitten alkoi tulla hävyttömiä viestejä joita luin avokkini ollessa suihkussa , jotka oli lukenut. Perjantaiksi ovat naisten kanssa sopineet saunaillan meille, kun minä lähden viikoksi Tukholmaan työmatkalle. Eilen sitten sovin tuttavan kanssa , että laitamme meille piilokameran useisiin huoneisiin. Epäilen , että kameraan jää kenties seksi kuvia, avokista tai kaikista.
Minä epäilen edellistä naisten saunareissua ja en syyttä koska siitä on jo kuulunut tuttavien suusta. - no kyllähän
niitä tanssittajia oli silloin. Ärsyttävää, kun miehillä ei aina ole tapoja tanssittaessaan. Miksi kummassa ne kädet alkavat jossain vaiheessa vaellella pitkin vartaloa, puristaa pakaroita?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1941855
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.117977Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo127902En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset210704- 135656
- 60655
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä21624Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus57602- 38568