Miksi miesten, ja etenkin poikien, mielenkiinto kohdistuu niinkin voimakkaasti peniksen kokoon. On totta, että koolla on jotain merkitystä, mutta merkitystä liioitellaan jatkuvasti. Naisen kannalta henkisellä mielihyvällä on suuri rooli, mutta myös ruumilliseen nautintoon vaikuttaa muukin kuin vain peniksen koko. Sanoisin, että paljon tärkeämpää on kunnollinen erektio ja kestävyys. Ja näitä asioihin sentään voi vaikuttaa, toisin kuin peniksen kokoon. Luullakseni myös (hetero-)miehen nautinnon kannalta kunnollinen erektio ja rakastelukestävyys tuovat enemmän nautintoa kuin peniksen koko. Näin on myös naisen kannalta. Jos rautalangasta pitää vääntää, sama numeroina: 20% peniksen koosta, 40% hyvästä erektiosta ja 40% kestävyydestä. Lerpalla isolla peniksellä ei huonokuntoinen huohottaja tee yhtään mitään. Eli onkohan se sittenkin vain laiskuutta tämä miesten kiinnostus peniksen koon merkitykseen? Kannattaisi enemminkin huolehtia kunnostaan.
Miksi koko?
ajattelija
71628
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen samaa mieltä että nyky miehet aattelee vaan kuinka suuri penis on hyvä.Itelläni on vaan 16cm nysä mutten välitä paskan vertaa.Sen sijaan meitsillä on isompi haba kuin monella muulla yhteensä.
no ei taida kovin pieni olla 16cm.. ei ainakaan nysä. kiesus.
Ei todellakaan pieni vaan keskimääräistä noin sentin pidempi.
penis pieni sulla on mut habassa löytyy. Näin kirjoitit edellisessä teksissäsi. Löytyykös korvien välistä mitään. Yleensähän on niin että jos oikein kiinnittää lihasten kehittelyyn tai peniksen kokoon huomiota niin aivoissa ei ole toimintaa, tai ne ovat valahtaneet joko jalkojen väliin tai sitten johonkin lihaskimppuun. Bodarit on aivottomia ei ehkä munattomia mutta aivot ovat jossain muualla kuin niiden kuuluisi olla. Mihin kastiin sinä kuulut? Ovatko aivosi oikealla paikalla?
No kyllä se aika pieneltä vaikuttaa siihen nähden mitä naiset nykyään vaatii eli yli 20cm.
Älkää ottako tosta nyt paineita,mut kyseessä on vaan minun mielipiteeni.Hauskaa jatkoa kaikille.
Eikä vaadi. Kaiken lisäksi aivan helvetin monella naisella on täysin hakoteillä käsitys siitä, mikä on minkäkin mittainen.
Joku viisas on joskus sanonut, että tärkein sukupuolielin on aivot. Sieltähän se lähtee. Kaikki kokojenvertailu on vain sellaista machopuhetta. Tietenkin tuo huomautus kunnon ylläpitämisestä pitää paikkansa.