Yle uutisoi

että Lieksa aikoo säästää lopettamalla 20 vuotta toimineen vammaisten taidetoiminnan. Siis pala meni kurkkuun. Onko älyttömämpää säästökohdetta. Ei tuommoinen 30 tonnia vammaiskuluissa ole yhtään mitään. On hyvin todennäköistä että 30 000euron säästö tuo 300 000 kulut kaupungille. Tämähän on nähty ennenkin. Millaisia talousneroja meillä oikein on? Jo ennestään täyteen ahdettu Toukolantien toimintayksikkö tarjoaisi jatkossa taidetoimintaa. Kukapa siitä hommasta siellä vastaisi? Onko siellä siis liikaa työntekijöitä jos noin vaan pystytään polkaisemaan taidetoiminta. Johtaja puhuu ylen haastattelussa jotain, että ei ihan niin monta päivää kyetä järjestämään jne. Valetta - taidetoimintaa ei kyetä Toukolantiellä kymppitonnilla järjestämään. Korkeintaan joku piirustuskerho, mutta sekin on sitten jo toinen juttu. Taas arvot lähtevät siitä, että kunhan vain vammaiset jotain raapustelevat. Sietäisi Kati Turusenkin hävetä.
47623
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 47

Vanhimmat

Kun lukee tuon esittelyn ja päätöksen joka on jopa kuntalain vastainen niin todella siinä puhutaan joidenkin taideleirien pitämisestä.
Noita taideleirejaä kyllä pidetään toisessa arvostetussa paikassa jopa ulkomaita myöden.
On todella hämmästyttävää tuo päätös ja todella asiasta olen kommentoinut muualla jotta "untuvikot asialla"
Todella on selvää ettei kokopäiväistä toimintaa pystytä järjestämään tuolle ryhmälle
Sen verran tiedän kehitysvammaisten huollosta, että aika lailla on menty taaksepäin toimintojen osalta aikanaa kyllä minulle luotiin paineita tulos tai ulos ja silloin sentään tehtiin työtä monenlaista. terveisiä kumppaneille Markku Korpinen entinen johtava ohjaaja
Mutta ajat muuttuu ja setelit näkyy ja untuvikot kurkkii pesästä ja Suomea ei ole enää se on myyty MK

Äänestä
  • Kerroppa nyt minkä kuntalain vastainen tuo päätös on!

    Olettamuksesi on haettu harakanpesästä.

    Herjaus ja kunnianloukkaushan tämä tietenkin on.

    Äänestä

Niin. Kaupungin ensimmäisellä päätöksellä asia lyötiin nuijalla, mutta tässä on ehkä vielä mahdollisuuksia vaikuttaa. Ei pahemmin ole vastauksia tullut kaupungin väeltä , mutta kaupunki luulee säästävänsä. Noh. Jos vammainen ei saa olla niinä päivinä toiminnassa mukana, se vaikuttaa heti koko perheeseen. Joudutaan anomaan ohjaaja kotiin - se maksaa kaupungille, kuormittaa paperitöissä. Jos sen takia joutuu huoltaja olemaan pois töistä, kuinka kauan työnantaja katsoo sitä. Jos huoltaja etsii töitä ja sanoo haastattelussa, ettei pysty olemaan kuin niinä ja niinä päivinä töissä . tuskin saa paikkaa. Tulee eteen toimeentulotuki, sekään ei ole kaupungille ilmaista. Kustannuksia syntyy valtavat määrät, joita ei nyt kaupungin taho ole ajatellut loppuun asti. Ennenkaikkea nämä meidän vammaiset ns heitetään sivuun kotiin sohvalle, ehkä tv seuranaan. Sekö on rakentavaa ja kehittävää toimintaa ? Pois jaloista, pois mielestä ja päättäjät hurraa. Tehtiin helevetinmoinen remontti pielisentielle kun paljon vähemmällä rahalla olisi saatu aivan hyvä uudistus, mutta ei, Sen pitää näyttää kiitoradalta mitä nyt puut vähän esteenä. On tehty uudistuksia vaikka mitä, mutta kun puolustuskyvyttömistä ihmisistä on kyse niin siinäpä hyvä kohde "säästää". Voi pojat, sanon minä, Heillä on onneksi ihmisiä, jotka jaksavat puolustaa. Olen todella - todella pettynyt kun ei edes kysytä vammaisilta, heidän huoltajiltaan mielipidettä vaan ilmoitetaan kylmästi, että näin se nyt vaan menee. Ottamalla toiset huomioon, saadaan aikaan yhteishengellä paljon. Ei näin.

Äänestä

Haluan vielä painottaa, että vammaisille on ollut ilo saada olla taidetoiminnassa mukana ja kehitellä ideoita hyvän johtajan ohjauksessa. he kokevat sen työnään ja nauttivat siitä. Ovat mukana monessa ja saavat henkistä virikettä siitä. Se on iso parku, jos tämä muoto loppuu. En osaa edes kuvitella sitä valtavaa pettymystä ja surua jos se heiltä viedään, mitä he joutuvat kokemaan. En epäile hetkeäkään, huoltajat kyllä jaksavat, mutta tämä toiminta on ollut todellakin 20 vuotta. Muissa kunnissa vasta ollaan herätty tällaiseen toimintaan Summa on muihin kustannuksiin nähden hyttysen p aska itämeressä, että näen tämän olevan vain tekosyy joihinkin muihin menoihin, jotka tuntuvat tärkeämmiltä.

Äänestä

Jostain pitää mamukuluihin rahat säästää ja kun vammaiset ei osaa pitää puoliaan...

Äänestä
  • Niin ja johtajien palkkojen korotukseen jostain rahat. Mitä se käytännössä tarkoittaa se "talouden tervehdyttämis ohjelma" Kun niin vähän näkyy olevan johtajilla palkka!!

    Äänestä

Pitääkö kaupungin todella kustantaa kaikki harrastuksetkin tässä kaupungissa?

Tuli tätä ketjua lukiessa sellainen tunne.

Mikä erityisryhmä vammaiset on, että heitä pitää paspoa?

Ymmärsin tuosta päätöksestä, että avustuksia, huom avustuksia pienennettiin .
Meillä on jo lasten ja nuorten taidekoulu.
Eikö vammasten kelpaa sinne mennä?

Äänestä
  • Lasten ja nuorten taidekoulu toimii samoissa tiloissa kuin lukion ja yläasteen kuvaataidon opetus. Ne tilat eivät sovi vammaisille.

    Äänestä

Sinä "erityistä".käy tutustumassa kyseiseen paikkaan.Pielisentie 44 ja keskustele työntekijän kanssa. Kuuntele niin ymmärrät, että he tarvitse p ä i v ä t o i m i n t a a n liittyvän oman paikkansa.

Äänestä
  • Ja näin Lieksa ei saa säästettyä. Odotan kuntaliitosta. Pääsee riimunaruista eroon!

    Äänestä

  • 20 kehitysvammaista tarttee taide hynää 40 000 egee vuosi?

    Onko irman oma pesämuna ojassa?

    Äänestä

  • Onko Inka Kivelle viher/o myönnetty suojatyöpaikka?

    Äänestä

Kyse on mielestäni inhimillisestä elämästä ja oikeudesta saada toteuttaa niitä taitoja ja saada siihen opastusta ja ennenkaikkea se on hyvin monitahoinen toiminta josta hyötyy vammainen itse hänen perheensä sitenettä , siellä ei tule lisää sairaita ja vammaisia sekä mielestäni myös kaupungin talouden kannalta siten kokonaisuutta ajatellen halvempaa.
Ymmärrän kyllä sen asian jos haltaan toiminnat järjestää itse kuin maksaa kuntayhtymälle eri kustannuksia mutta kuitenkin en pidä hyvänä ajatuksena jotakin säilykepurkkiin tunkemista jota tämä asia tarkoittaa todella nyt tarvitaan asioihin perehtymistä lautakunnan jäseniltä sekä muilta päättäjiltä.Markku Korpinen entinen johtava ohjaaja kehitysvammahoitaja 1971 joten ymmärrän asian hyvin tuolta kantilta
Edleen pidän asiaa kuntalain vastaisena toimintana 29§

Äänestä

Erityistä vastaus sinulle

Olen kanssasi samaa mieltä siitä "harrasteista" mutta nyt on kyse aivan eri toiminnan luonteesta eli mahdollisuudessa kehittävään toimintaan ja ennenkaikkea terapeuttisesta toiminnasta, kysyn sinulta pitäisikö, sitten kaikki kuntoutustoiminta lakkauttaa eli nuo junppa tasapainoryhmät, ei on minun mielipide mutta heitän ajatuksen siitä MK

Äänestä

Nimenomaan. Yhtäköyttä jos todellakin haluamme toiminnan jatkuvan.

Äänestä
  • Kaupunkien johtomiehet luopuvat useinkin palkankorotuksistaan yhteisen hyvän eduksi... niihää, niihää?

    Äänestä

  • niihää kirjoitti:

    Kaupunkien johtomiehet luopuvat useinkin palkankorotuksistaan yhteisen hyvän eduksi... niihää, niihää?

    No luopuihan Presidentti Sauli Niinistökin.

    Äänestä

  • näinon kirjoitti:

    No luopuihan Presidentti Sauli Niinistökin.

    Niinistöpä onkin fiksumpi kun Lieksan kaupunginjohto ovat ihan eri sarjassa.

    Äänestä

Esin eerontien ja jokitien asuntojen myynnin tuotto olisi voitu esittää saatavaksi vammaisten taidetoiminnan säilyttämiseksi.

Äänestä
  • Tuo oli entinen jokitie 20 jonka kaupunki muutti osoitteen Eerontie 1 vaikka ei ole edes tieliittymää sitä kautta vaan jokiten päästä.
    Kuitenkin oli yksi osake jonka kaupunki on saanut testamentillä nimenomaan henkilön tarkoitus oli se, että se tulisi vanhusväen käyttöön, tuo henkilö asui samassa talossa jossa meillä asunto edelleen.
    Nyt luin että sillä rahalla aletaan täyttää huonekaluilla vanhainkotia mielenkiintoista miten sitten kerralla jyssäytetään varallisuus joka lämmittää kuin kusi pakkasellahousuissa hetken aikaa MK

    Äänestä

  • markkukorpinen kirjoitti:

    Tuo oli entinen jokitie 20 jonka kaupunki muutti osoitteen Eerontie 1 vaikka ei ole edes tieliittymää sitä kautta vaan jokiten päästä.
    Kuitenkin oli yksi osake jonka kaupunki on saanut testamentillä nimenomaan henkilön tarkoitus oli se, että se tulisi vanhusväen käyttöön, tuo henkilö asui samassa talossa jossa meillä asunto edelleen.
    Nyt luin että sillä rahalla aletaan täyttää huonekaluilla vanhainkotia mielenkiintoista miten sitten kerralla jyssäytetään varallisuus joka lämmittää kuin kusi pakkasellahousuissa hetken aikaa MK

    Sitten käsitin väärin pöytäkirjan, anteeksi, mutta ymmärsin, että rahojen tuotto on osoitetettava vanhuksille ja vammaisille.

    Äänestä

  • känkkis1 kirjoitti:

    Sitten käsitin väärin pöytäkirjan, anteeksi, mutta ymmärsin, että rahojen tuotto on osoitetettava vanhuksille ja vammaisille.

    Et ole ainakaan ainoa joka on asian ymmärtänyt väärin mitä testamentti velvoittaa MK

    Äänestä

Säästetään maahanmuuttajien kuluissa!!

Äänestä

riittää mamuille enemmän diskorahaa sitten?

Äänestä

LIEKSAN LEHDESTÄ lutettua tänään 7.8, asia vammaisten siirtyminen Toukolantielle. Asiahan ei ole sinnepäinkään, mitä minulle on puhuttu puhelimessa. On sanottu suoraan, ettei Toukolantiellä ole resusseja, tilaa ja silloin joudutaan karsimaan päiviä jo olevilta tai tulevilta päivistä. Kapasiteetti ei yksikertaisesti riitä. Tämä koskee ensisijaisesti ei kotona asuvia. Haluan korostaa, että tässä on kysymys vammaisista ja heidän eduistaan, mutta näyttää siltä, ettei todellakaan heistä ole mitään väliä. Niinkuin eräs johtaja totesi, että ikävä kyllä, säästötoimenpiteet kohdistuvat ensisijaisesti huonompiosaisiin. Sinnepäin kuitenkin. En syytä ketään vaan haluan, että vammaiset saavat pitää sen pienen osan, mikä heille on todella tärkeää ja edesauttaa heitä saamaan oikeudet siinä missä terveet ihmiset pitävät itsestäänselvyytenä, harrastaa mitä haluavat. Toki terveet eivät tarvitse ohjaajia ja valvontaa, mutta kukakin voi miettiä tahollaan, mitä jos minä olisin vammainen ja minulta vietäisiin se ainoa tuttu ja turvallinen harrastus, työ ja jäädä yksin. Onko se inhimillistä.

Äänestä

On aivanselvää että mikä harrastustoimintaa ja mikä on sitten viriketoimintaa ja mihin vammaisilla on oikeus
Todella vielä totean ompa meillä sosiaali ja terveyslautakunta jolla on todella tuo tiedon taso
En ihmettele mutta jos vielä virkamies on tuolla tasolla esityksineen MK

Äänestä
  • Perusturvajohtajan eisttely ja perustelut olivat kyllä luvattomankin heikkoa tasoa. Siinä olet Markku ihan oikiassa. Ihmetellä täytyy, että lautakunta meni mukaan tuommoiseen. Viesti on ulospäin semmoinen, että jostain nyt pitää saada revittyä jotakin säästötarjottimelle. Siitä huolimatta näin ei saisi mennä. Pitää kyetä asialliseen valmisteluun ja esittelyyn. Lautakunta olisi voinut ihan hyvin panna asian pöydälle. Eivät älynneet vissiin kysyä sitäkään onko vammaisia ja heidän omaisiaan kuultu tässä asiassa. Toukolantien henkilökunnan puheet ovat vähän häilyväisiä. Nuori johtaja yrittää vakuuttaa parhain päin, mutta siellä on vanhoja konkareita, jotka puhelee sitten työpaikan ulkopuolella ihan muuta heidän kyvystään tai halustaan vastata taidetoiminnasta. Ja mistäpä otat tiloja jne. Kaikkinensa nolo juttu.Päättäjät menivät ns. halpaan retkuun.

    Äänestä

Vanhukset, vammaiset, sairaat ja muutenkin vähäosaiset kärsii kaupungin säästökuurista konkreettisesti eniten ! Herrojen palkkoja vaan siinä sivussa nostellaan lisää!

Äänestä

Kyllä. Tässä ei ole kyselty mitään vammaisilta tai heidä huoltajiltaan. Tuli täysin puskan takaa täydellä voimalla. Korostan edelleen päättäjille, etten ole tilannut postimyynnistä vammaista lasta teidän kiusaksi. Vammainen lapsi syntyi ja on yhtä rakas kuin muutkin lapset ja kun vammainen lapseni ei osaa puolustaa itseään, toimin äitinä hänen äänenään. Vaikka kenellekään en soisi vammaista lasta, on hän rikastuttanut meidän elämää positiivisella tavalla monessa asiassa. Yhtään päivää en vaihtaisi pois. Edistys on hidasta, mutta sitä suuremmat juhlat ja ilot kun hän oppii jonkun asian, vaikka se olisi jonkun mielestä mitätön. Teen kaiken mahdollisen mitä pystyn että taidetoiminta pysyisi vielä pystyssä kesäkuun jälkeenkin ja meitä on monta, jotka vaativat samaa. Kiitos kaikille tähän mennessä kannanotoista. Ne on tärkeitä meille ja yhteistä asiaahan tällä ajetaan.

Äänestä

Tämän päivän karjalaisessa sivulla 2 on juttua taidetoiminnan uhasta loppua kirjoitus.
Käykäähän lukemassa.

Äänestä
  • Oliskohan aika antaa perusturvajohtajalle kenkää? Säälin kaikkia. jotka joutuu käymään soskus tai terkkaris.

    Äänestä

  • Kävin lukemassa ja todella luovakeskusen saama RAY n rahaa ei ole huomioitu tuossa esittelyssä mitenkään.
    Onko sitten Puheenjohtaja Solja sekä perusturvajohtaja perehtynyt nyt paremmin asiaan ja siten voisitte ottaa asian uudelleen käsittelyyn ja tehdä itseoikaisu ,ennekuin munaatte lopullisesti lautakunnan MK

    Äänestä

Kanteluni on nyt kaupunginhallituksen käsittelyssä ja perusturvajohtaja kiisaa sen asian minkä olen antanut itselleni kertoa invalidiyhdistyksen kokouksessa vammaisneuvoston edustajan taholta, eli kuka sitten puhuu palturia.
Kuitenkin surkuhupaisaa jälleen tuo perusturvajohtaja kirjoittaa,
Mielestäni vaikka säätiö antaa palveluja trällä hetkellä niin kuitenkin kyse on Liksalaisista henkilöistä ja silloin pitää myöskin kuntalain mukaan asiaa kysellä käyttäjiltä. Myös selkeästi tiedän sen seikan , että lautakunnan on lain ja asetuksen mukaan seuratta kehitystä ja olosuhteitä kunnassa ja tehtävä esityksiä olojen kehittämiseksi. edelleen totean sen seikan, että nyt on lautakunnassa henkilöitä jotka eivät todella ole perehtyneet asioihin ja siten olen todennut että untuvikot asialla MK

Äänestä

Koittakaa nyt pölvästit tajuta että Lieksan kaupunki ei omista Taidetoimintakeskusta. Taidetoimintakeskus on Honkalampisäätiön ylläpitämää ja rahoittamaa toimintaa. Vinkukaa sinne suunnalle jos haluatte että toimintaa jatketaan. Lieksan kaupunki on väärä osoite itkuvirsillenne !!!

Äänestä

Lieksan kaupunki on viranhaltijan esityksesta ajamassa alas tuota toimintaa ja eli lopettamassa ostopalvelua ja minun ei tarvitse vinkua jos asian totean ja siten supistamassa vammaisten taidetoimintakeskuksen palvelua joka on jo Lieksan imagon kannalta harmillista juuri taikkari ja taiteilijat mukananlukien kirsikodin toiminta saaneet mainetta vasta juuri viinipullon kyljessä on syksyn lehti.
Eli toimintaa on ajateltu ainoastaa jonkinalisena leitrimuotona ja olen edelleen sitä mieltä että tässäpoljetaan juuri niitä henkilöitä joille taide on terapiaa myös kuntoutuksen kannalta.
Ja jos tuollainen taiteilijoiden pöytä jossa tehdään suuria töitä viedään tuonne toukolantien tiloihin niin sieltä työntekijät pitää lähteä siksi aikaa ulos sitä asiaa olen tuonut esiin eli nyt asiaa esittelijä koitaa viedä kovalla rytinällä eteenpäin ja ajatteli ettei kukaan huomaa asiaa ja käyttäen helpointa tietä jos ei ole henkilöitä asiaa puollustamassa.
Edelleen lautakunnan jäsenten pitää olla asialla siten miten laki ja asetus edellyttävät seurattava yleistä kehitystä ja ihmisten hyvinvointia ja kettään ei perustuslakimme mukaan voi asettaa eriarvoiseen asemaan vammaisyyden perusteella ja sitä asiaa olen koittanut pitää yllä ja pitää esillä koska olen toiminut ja toimin eri vammaisydistyksissä MK

Äänestä
  • Väärä osoite nimimerkki olet ilmeisesti kirjoittanut kaupunginhallitukselle kanteluuni vastauksen koska on hyvin tuttua kuin esittelijän teksti MK

    Äänestä

Kuinka kestävää kehitystä arvelet omat puheesi olevan?

Äänestä
  • Kestävää kehitystä ja oikeamielisyyttä tarvitaan siten, että ainakin toimin omalla nimelläni .
    Hyvinkin tarvitaan vuoropuhelua ja ainakin tiedän sen, että tarvitaan myöskin tekijöitä eikä turhan toimittajiamk

    Äänestä

Se on joka paikassa minä-minä-minä-minä-minäkeskeisyysa. On lieksassa ihmisiä monet muutkin tehneet asian hyväksi töitä ja paljon. Ne ei vain korosta sitä.

Äänestä

Tiedän asian,että todella omaiset koittavat hyvinkin huolehtia läheisistään, mutta joskus tarvitaan myöskin aina jokainen hieman apua.
Mutta jos ja kun minua lyödään kuin vierasta sikaa nimimerkkien takaa niin oikeusvaltiossa on puollustuksella puheenvuoro, mutta kyllä erilaisin toimenpitein puheenvuoroa koitetaan estää ja jopa mielipidettä estää, joten kyllä siinä tarvitaan myöskin sitä minä itte ja vahvuutta ja varmaan olette sen huomanneet, että en ole eilisen teerenpoika ja untuvikko enää MK

Äänestä

Todellakaan en sinusta kirjoittanut yhtään mitään. Otin yleisesti kantaa. Jos olisi ollut MK sinulle asiaa olisin soittanut.

Äänestä

No haistellaan sitten suurilla nenillämme tuulia nythän tuo on raikasta ja keskustelun aiheeseen virkamies laisti äsken vanhustenviikon tilaisuuden jossa ohjelman mukaan tilaisuuden jossa piti olla kun minä olin siellä eli "luuranko torni suojaa" voi keles MK

Äänestä

Tuo alkaa olla jo periaate, että virkamies loistaa poissaolollaan. Todella törkeää. Olin tänään taikkarilla kuuntelemassa wanhan ajan laatikon aikaa pula-aika. Siellä oli aivan kertakaikkisen ihana vanha rouva, joka on joutunut näkemään lieksan ajan sodan pommituksineen päivineen. Niin karmealta kuin tarina kuulosti - ihailin sitä elämäniloisuutta, joka hänestä huokui ympäriinsä. Kun ajattelee vanhuksia, kuinka paljon heillä olisi kerrottavana meille nuoremmille, käy sääliksi "säilöminen" henkilökunnan puutteen takia ja siitä voi syyttää, siteeraan erästä, tässä tapauksessa aika räikeää sanontaa, untuvikkoja kaupungin puolelta. Vammaiset ja vanhukset, sairaat. He kaikki halutaan ns unohtaa, lakaista maton alle. Se on suuri häpeä

Äänestä
  • Suomi on Kreikan tiellä. Mitä nyt tapahtuu Kreikassa on arkipäivää Suomessa jo 2016-2018.

    Mitä merkitystä on unionilla joka luo työpaikkoja yksityiselle sektorille. Yritykset ulkoistavat, kunnat ulkoistavat vaikka se tulee kalliimmaksi jne. Tuo taas vähentää verotuloja sekä palvelujen määrä/taso laskee.

    Hulluksi on mennyt koko touhu ja kaikesta kärsii eniten juuri se alempi keskiluokka joka maksaa kaiken paskanjauhamisen.
    Tarkastelkaapa miten Kreikassa nyt menee. Työttömiä tulee pilvin pimein jokainen päivä ja VAIN alemman keskiluokan sosiaalietuuksiin on kajottu viimeisen 5 säästövuoden aikana.

    Samalla monet elävät herroiksi kupaten veronmaksajia suurilla maksuilla palveluja supistaen.

    Äänestä

  • Todella kunnioitus hänelle tunnen henkilön ja todella kerrottavaa.
    Joten ei ole ainakaan untuvikko

    Äänestä

Sulla on nyt juminut tuo untuvikko päälle pahemman kerran.

Äänestä

Totesin kirjoituksessani tulitikkutytölle asiaan vastauksen että todella tunnen henkilöitä Lieksasta joilla on elämänkokemusta ja näkemystä juuri kerrottavana ja muistettavana ja henkilö joka myös muistaa käydä hyvin monen laitoksessa olevan henkilön luona.
Myöskin kiitos kuuluu lautakunnan varapuheenjohtalalle joka puhui tilaisuudessa hänellä on myös kokemusta ja näkemystä ja voi kohdata ihmisiä myös erilaisia mielipiteitä mutta edelleen paheksun johtajan toimia MK

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


uutista kuunnellut kirjoitti:

että Lieksa aikoo säästää lopettamalla 20 vuotta toimineen vammaisten taidetoiminnan. Siis pala meni kurkkuun. Onko älyttömämpää säästökohdetta. Ei tuommoinen 30 tonnia vammaiskuluissa ole yhtään mitään. On hyvin todennäköistä että 30 000euron säästö tuo 300 000 kulut kaupungille. Tämähän on nähty ennenkin. Millaisia talousneroja meillä oikein on? Jo ennestään täyteen ahdettu Toukolantien toimintayksikkö tarjoaisi jatkossa taidetoimintaa. Kukapa siitä hommasta siellä vastaisi? Onko siellä siis liikaa työntekijöitä jos noin vaan pystytään polkaisemaan taidetoiminta. Johtaja puhuu ylen haastattelussa jotain, että ei ihan niin monta päivää kyetä järjestämään jne. Valetta - taidetoimintaa ei kyetä Toukolantiellä kymppitonnilla järjestämään. Korkeintaan joku piirustuskerho, mutta sekin on sitten jo toinen juttu. Taas arvot lähtevät siitä, että kunhan vain vammaiset jotain raapustelevat. Sietäisi Kati Turusenkin hävetä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu