Mikään ei ole varsinaisesti todella kivaa, mutta ei mikään todella kurjaakaan ole. Voin tehdä normaaleja asioita.. Töitä etsin ja saankin varmaan pian, mutta ei se nyt mitenkään todella iloinen asia ole, ja työttömänäkin pärjään aivan hyvin. Siivoilen ja käyn hölkällä ja juoksemassa, mutta ei se liikunta mitään endorfiineja liiemmin tuota ja jos tuottaakin, niin hetkellisesti.
Onko kaikessa vain kyse omasta olettamuksesta, että elämän tulisi olla jotenkin samanlaista, mitä meille ylipirteät television ja lehtien mainoksissa olevat huolitellut miehet ja naiset esittelevät? Vai onko kyse siitä, että olen itse luonut itselleni liian korkean riman ja liian suuret odotukset elämältä?
Kaikki on periaatteessa turhaa ja merkityksetöntä, mitä ihminen tekee täällä maapallolla. Ei me tarvita johtajia, politiikkaa, työläisiä, tiedettä. Ilman kaikkea pärjäisi. Ei kai se ole tavoite, että ainostaan pärjää ja selviää hengissä? Onkohan ihmiselämäkään lopulta niin tärkeä???????
Tai ehkä tämä on vain jotenkin apeassa mielentilassa koettua asiaa. Kun pääsee töihin tai keksii muuta tekemistä, niin nämä ajatukset haihtuvat. Vai haihtuvatko? Onko elämällä lopulta mitään tarkoitusta? Ja kun kerron näitä asioita, joku voisi sanoa vain, että olet masentunut. Robottejako me ollaan, jotka suoritamme elämäämme täällä, eikö kukaan saa kyseenalaistaa olemisemme ja tekemisemme tarkoitusta ja järkeä.
Vastasin jo itse kysymykseeni, minkä esitin, eli olenko masentunut. Tämän kirjoittaminen selvensi ajatukseni, en ole masentunut.
Pikkuhiljaa alan inhota kaikkea, mitä maailma minulle tarjoaa. Parempi vain pysyä omassa rauhassa.
Onko kaikessa vain kyse omasta olettamuksesta, että elämän tulisi olla jotenkin samanlaista, mitä meille ylipirteät television ja lehtien mainoksissa olevat huolitellut miehet ja naiset esittelevät? Vai onko kyse siitä, että olen itse luonut itselleni liian korkean riman ja liian suuret odotukset elämältä?
Kaikki on periaatteessa turhaa ja merkityksetöntä, mitä ihminen tekee täällä maapallolla. Ei me tarvita johtajia, politiikkaa, työläisiä, tiedettä. Ilman kaikkea pärjäisi. Ei kai se ole tavoite, että ainostaan pärjää ja selviää hengissä? Onkohan ihmiselämäkään lopulta niin tärkeä???????
Tai ehkä tämä on vain jotenkin apeassa mielentilassa koettua asiaa. Kun pääsee töihin tai keksii muuta tekemistä, niin nämä ajatukset haihtuvat. Vai haihtuvatko? Onko elämällä lopulta mitään tarkoitusta? Ja kun kerron näitä asioita, joku voisi sanoa vain, että olet masentunut. Robottejako me ollaan, jotka suoritamme elämäämme täällä, eikö kukaan saa kyseenalaistaa olemisemme ja tekemisemme tarkoitusta ja järkeä.
Vastasin jo itse kysymykseeni, minkä esitin, eli olenko masentunut. Tämän kirjoittaminen selvensi ajatukseni, en ole masentunut.
Pikkuhiljaa alan inhota kaikkea, mitä maailma minulle tarjoaa. Parempi vain pysyä omassa rauhassa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Varmaan itse olisin tuossa pisteessä, jos en olisi tullut kerran uskoon. Sinullakin taitaa ola elämässä olemassaolon kriisi. Jos olisisimme pelkän sattuman tuloksia niin eihän tällä olemassaololla hetken täällä olis kertakaikkiaan mitään järkeä. Ihan turha olisi synnytää lapsia hetkeksi toljailemaan.
Kun elämäntarkoituksen löytää niin jokaikinen ihmiselämä ja hetki saa arvonsa. Ja silloin riittää tämä arki. Itse koen elämän mielekkäänä työttömänäkin. Lähipiisissä on jakuvasti ihmisiä jotka ilahtuvat kun piipahtaa heidän luonaan, auttaa arjessa, kuuntelee, vie lukemista, käy asioilla.
Töissä ollessa saa enemmän rahaa ja voi auttaa vaikka kehitysmaan lapsia.
Voi kun elämä on ihanaa.
Et ymmärtänyt, mutta kiitos halusta auttaa. Itseasiassa oli melko turhaa laittaa tämä viesti tänne, koska en varsinaisesti kaipaa apua masennukseen. En kaipaa ihmisten neuvoja tai kertomuksia. Joten, kaikille muille onnea...
Voihan palstalla toki kirjoitella vaikka ei vielä ihan maassa oliskaan. Kannattaa ajoissa pysähtyä ja kuunnella itseään. Ei kannata vähätellä jos arki alkaa usein tuntua harmaalta.
Mä ajattelen ihan samoin kuin sinä. Mä oon tosin kyllä myös masentunut. Jotenkin sitä tuntee itsensä ihan ulkopuoliseksi koko ihmiskuntaan, kun katselee ihmisiä joilla on kokoajan hirveä kiirre ja täytyy suorittaa jotain, edetä uralla ja elämässä.
Ei elämällä ole mitään tarkoitusta. Kaikki me kuollaan ja maapallokin tuhoutuu joskus ja sillä mitä me ollaan tehty ei oo paskanvertaa merkitystä tässä universumissa.
Kyllä tuo masennukselta kuulostaa. Helposti tulee tuollaisia jatuksia etten ole minkään arvoinen ja kukaan ei oikeasti välitä ja millää ei ole mitään väliä. Itse sairastuin kilpirauhasen vajaatoimintaan joka on ollut ainakin osa syy masennukseen sairastumiseeni. Suosittelen kaikille kilpirauhas arvojen mittauttamista.