Taas koulu kesken, sosiaaliset tilanteet liikaa

Olen 20-vuotias nainen ja olen pian keskeyttänyt opiskelun jo kahdessa korkeakoulussa. En tiedä yhtään, mikä olisi sellainen ammatti, jossa jaksaisin olla koko elämäni ja jota jaksaisin edes opiskella.

Suuressa ryhmässä työskenteleminen ahdistaa, ja haluan aina vain ulos koulurakennuksista. Pelkään, etten koskaan selviydy työelämästä.

Olen tehnyt asperger-testin, ja testin mukaan minulla todennäköisesti on se.
Mitkä ammatit voisivat olla sopivia?
7223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ensinnäkään, älä huolehdi siitä, että löytäisit ammatin, jossa jaksaisit olla koko elämäsi ajan. Tuskin tulet olemaan. Itse olen vaihtanut ammattia kaksi kertaa, täysin toisille aloille. Joskus kannattaa käydä koulu loppuun, vaikka tuntuisi, ettei ole ihan omaa alaa, voi olla kuitenkin yllättävää apua tutkinnon loppuunkäymisestä.
On harhaluulo, että täytyisi löytää "oma ala". Läheskään kaikki eivät löydä. Silti voi tehdä työtä, päättää, että teen sitä, missä nyt olen, hyvin ja yritän nauttia siitä JA muodostaa työn ulkopuolisesta elämästä sitten enemmän oman näköistä ja ottaa voiman ja elämänilon sieltä. Ollaan niin työkeskeinen kansa, että ihan hirvittää.
Tsemppiä elämään ja muista, että elämä on jatkuva, muuttuva virta, jossa työ on vain yksi osanen.

Äänestä
  • "Itse olen vaihtanut ammattia kaksi kertaa, täysin toisille aloille."

    Et nähtävästi ole asperger etkä kuulu autisminspektriin.

    Äänestä

elämä on jatkuva, muuttuva virta, jossa työ on vain yksi osanen.

Avainsanat: autismivirta,palapeli.

Äänestä

Mulla oli 16 työpaikkaa aikoinaan, ei ollut kovin raskasta vaihdella niitä koko ajan.

Äänestä
  • Siksi noin monta, koska sosiaaliset tilanteet kävivät ylivoimaisen raskaaksi, jolloin oli aina pakko lähteä työpaikasta pois.

    Äänestä

Tutkija, eläinlääkäri, käsityöläinen, lastenhoitaja, matemaatikko, muusikko, freelancer.

Mikä vain joka itseä kiinnostaa eniten.

Äänestä

mfieo=9 3=motivaatio.= ke

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ammatti? kirjoitti:

Olen 20-vuotias nainen ja olen pian keskeyttänyt opiskelun jo kahdessa korkeakoulussa. En tiedä yhtään, mikä olisi sellainen ammatti, jossa jaksaisin olla koko elämäni ja jota jaksaisin edes opiskella.

Suuressa ryhmässä työskenteleminen ahdistaa, ja haluan aina vain ulos koulurakennuksista. Pelkään, etten koskaan selviydy työelämästä.

Olen tehnyt asperger-testin, ja testin mukaan minulla todennäköisesti on se.
Mitkä ammatit voisivat olla sopivia?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu