vaimoni kysyi minulta hyvän ja pitkän avioliitton rohkaisemana, tunnemme toisemme hyvin ja rakastamme toisiamme, että haluaisinko katsella, jos hän makaisi toisen miehen kanssa?
olen kuukauden miettinyt. Tänään täytyy kertoa hänelle, että hän on tehnyt yhden eroottisimman kysymyksen, odottamattoman.
Tottakai, fantasianahan tuo on makee juttu. Mutta mitä vastata oikeasti?
Siinäpä pohtimista.
olen kuukauden miettinyt. Tänään täytyy kertoa hänelle, että hän on tehnyt yhden eroottisimman kysymyksen, odottamattoman.
Tottakai, fantasianahan tuo on makee juttu. Mutta mitä vastata oikeasti?
Siinäpä pohtimista.
Vastaukset 6
Vanhimmat
keskustelimme mieheni kanssa tästä kysymyksestä, koska tämä on kuin meidän elämästämme. Meillä oli pitkään samanlaisia fantasioita. Lopulta juuri minä tein aloitteen joka johti ensimmäiseen kertaan. En olisi kysynyt, enkä varmaan olisi edes alunperin alkanut sitä haluamaan, jollei mieheni olisi siitä usein fantasioinut ja kiihottanut minua niillä puheilla. Hän kertoi, että tärkeintä seksissämme on nähdä minun nautinto. Ja siksi hän on halunnut nähdä vierestä minut toisen miehen kanssa. Hän ymmärtää, että vieras mies tuo aktiin lisäjännitystä, kiihkoa. Joskus kun sattuu kohdalle "hyvin varustettu" ja kestävä mies, on ilta mieheni mielestä erityisen kiihottava ja onnistunut. Minua nimittäin kiihottaa suurempi kalu, ja minusta näkee että se tuntuu hyvälle.
Tyydytääkö sut perinteinen 13.77cm pitkä ja 10cm ympäryspaksu suomijölli?
Ei saa olla normi 13 senaa pitempi. Tuo 10 sentin paksuus täyttää ihanasti ja noiden pienten, anteeksi, keskikokoisten kullien omistajat ovat parhaita rakastajia.
Morjesta,oli ilo lukea sinun kertomus,on siis vielä olemassa rakastavaisia jotka fantasioivat.Kokeilkaa! Meillä toteus oli ja on se,että lähdemme baariin naiseni kanssa joskus hänen likkakaveri mukana ja leikitään,että seurustellaan "likan kanssa"Lähetään sänkyleikkeihin ja katsellaan kun vieras rakastelee oman kullan kanssa ja session aikana kysytään,että vaihdetaanko.Ei voi olla mitään kiihottavampaa kun saada oma muru just toisen jäljiltä. Aiettä tuntuu hyvältä.T.OK.
vieläkin?
ollaan kokeiltu joskus voin sanoa et kannattaa kokeilla jos löytyy sopiva kaveri ja voi olla et ekakerralla ei onnaa kaikki kun on jännitystä ilmassa ja sensellasta oma nykyinen avokkeeni ei suostu mutta itse haluisin ja siksi olenkin etsinyt pariskunttaa joka haluaisi kimpaan miehen mukaan