Lumia-omistajia huolestuttaa turhaan

Nokia lupaa huolestuneille Lumia-käyttäjille, että esimerkiksi Lumia-puhelimiin on tulossa päivityksiä jatkossakin.

Nokia on listannut muutamia Microsoft-kaupassa kuluttajia eniten mietityttäviä kysymyksiä Ääni-blogissaan ja vastaa niihin.

Yhtiö tunnustaa, ettei ole pystynyt vastaamaan kaikkiin sille esitettyihin kysymyksiin tiistaisen myyntiuutisen jälkeen. Siksi se vastaa niihin nyt kerralla verkossa.

Vastauksista selviää, että puhelimien takuusta ja huollosta vastaaminen siirtyy Microsoftille. Nokian mukaan asiakkaat todennäköisesti eivät kuitenkaan huomaa muutosta.

Vastauksena "miksi ostaa Nokian puhelin nyt?" -kysymykseen yhtiö vastaa, että se tekee hienoja laitteita, eikä yrityskauppa vaikuta asiaan. Myös laitteiden käyttäjäkokemuksen luvataan paranevan entisestään, kun Microsoftin ohjelmisto- ja Nokian laiteosaaminen lähestyvät toisiaan aiempaa enemmän.

Nokia vakuuttelee, että Lumioiden ohjelmistovalikoimaa kehitetään myös tulevaisuudessa. Tästä pitävät huolen Microsoftin investoinnit Windows Phoneen.

Nokia lupaa myös puhelimille saatavan ohjelmistopäivityksiä jatkossakin.

Helsingissä olevalle Nokian lippulaivamyymälälle luvataan jatkoa. Tästä pitää huolen kymmenen vuoden lisenssisopimus, joka antaa Microsoftille oikeuden käyttää Nokian nimeä matkapuhelimissa.

http://www.3t.fi/artikkeli/uutiset/teknologia/lumia_omistajia_huolestuttaa_turhaan
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Lumia 925 kirjoitti:

Nokia lupaa huolestuneille Lumia-käyttäjille, että esimerkiksi Lumia-puhelimiin on tulossa päivityksiä jatkossakin.

Nokia on listannut muutamia Microsoft-kaupassa kuluttajia eniten mietityttäviä kysymyksiä Ääni-blogissaan ja vastaa niihin.

Yhtiö tunnustaa, ettei ole pystynyt vastaamaan kaikkiin sille esitettyihin kysymyksiin tiistaisen myyntiuutisen jälkeen. Siksi se vastaa niihin nyt kerralla verkossa.

Vastauksista selviää, että puhelimien takuusta ja huollosta vastaaminen siirtyy Microsoftille. Nokian mukaan asiakkaat todennäköisesti eivät kuitenkaan huomaa muutosta.

Vastauksena "miksi ostaa Nokian puhelin nyt?" -kysymykseen yhtiö vastaa, että se tekee hienoja laitteita, eikä yrityskauppa vaikuta asiaan. Myös laitteiden käyttäjäkokemuksen luvataan paranevan entisestään, kun Microsoftin ohjelmisto- ja Nokian laiteosaaminen lähestyvät toisiaan aiempaa enemmän.

Nokia vakuuttelee, että Lumioiden ohjelmistovalikoimaa kehitetään myös tulevaisuudessa. Tästä pitävät huolen Microsoftin investoinnit Windows Phoneen.

Nokia lupaa myös puhelimille saatavan ohjelmistopäivityksiä jatkossakin.

Helsingissä olevalle Nokian lippulaivamyymälälle luvataan jatkoa. Tästä pitää huolen kymmenen vuoden lisenssisopimus, joka antaa Microsoftille oikeuden käyttää Nokian nimeä matkapuhelimissa.

http://www.3t.fi/artikkeli/uutiset/teknologia/lumia_omistajia_huolestuttaa_turhaan

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu