Kysymys
2012/13:557Ruotsin kielen asema Suomessa
kysyjä Anita Brodén (FP)
valtioneuvos Ewa Björlingille (M)
Yhteistyö Pohjolassa on laadultaan erityistä, siinä yhteiset arvopohjat ovat muodostaneet pohjan syvälle yhteistyölle ja päätöksille, jotka ovat helpottaneet sekä työtä että opintoja kussakin maassa. Skandinaaviset kielet ovat olleet tärkeä siltä kokouksissa, ja siksi olemme me Ruotsissa arvostaneet Suomen kaksikielistä kulttuuria, jossa ruotsin kielellä on tärkeä paikka. Populistiset virtaukset, jotka me huomasimme viime vaaleissakin, ovat vaatineet ruotsin kielen opiskelumahdollisuuksien vähentämistä. Vaatimukset voivat varmaankin perustua siihen (Suomen) historiaan, jossa ruotsinkielinen vähemmistö muodosti valtaeliitin. Jos näin on, on asiaan suhtauduttava suurella vakavuudella ja työskenneltävä kaikilla pohjoismaisilla yhteistyöfoorumeilla, että voisimme yhä syvemmin kietoa suomenkielisen Suomen pohjoismaiseen yhteistyöhön kansanomaisella tasolla. Kaikki väkivaltaiset uhkaukset poliitikkoja kohtaan, syystä riippumatta, on meillä yhteinen vastuu tuomita ja taistella niitä vastaan. Ruotsalaisen kansanpuolueen varapuheenjohtaja Suomessa, Päivi Storgård, tulkitsi ne murhauhkaukset, joiden kohteeksi hän joutui, ”kielikysymykseksi ja internet-vihaksi, jossa suomenruotsalaisista tuli maalitaulu”. Esiin ei ole tullut, olivatko tässä tapauksess vain naiset maalitauluna.
Kysymykseni valtioneuvokselle on, että onko valtioneuvos valmistautunut ottamaan yhteyttä suomenkielisiin kollegoihinsa, arvioidakseen heidän kanssaan yhdessä, mitä toimenpiteitä tulisi tehdä, että suomenkieliset Suomessa voitaisiin kansanomaisella tasolla paremmalla tavalla sisällyttää pohjoismaiseen yhteistyöhön, sekä positiivisella tavalla edistää kaksikielisyyttä(Suomessa) ja yhteisesti taistella niitä uhkia vastaan, jotka kohdistuvat päättäjiä vastaan."

Vastaukset 3
Vanhimmat
Onko Päivi Storgårdin väittämät uskottavia? Vai onko hän kenties lääkepöhnässä saanut hallusinaatioita?
Ihmetyttää myös miten Ruotsalainen poliitikko lähtee sekaantumaan toisen valtion asioihin ja todella heppoisiin tietoihin nojaten.
Miksei Anita Brodén suositellut että Suomessa Ruotsin mallin mukaan nostetaan maan valtakieli ainoaksi viralliseksi kieleksi?
Miljardeja tuhlataan hurrien takia. On aika lopettaa ruotsin valta ja alittaa suomlaisuus.
" Ruuotsinvaltio puuttui kielipolitiikkaamme "
Pohjoimaidenneuvoston jäsen lähetti rruotsin vaaltiolle kirjeen miksi ruotsin kouluisssa opetetaan suomalaisvihaa.
Jota RKP:n jässenet sielttä käyvät ammentamassaa.
Meidän pitää kouluissaamme ottaa samaa käytäntö kuin ruotsissaa, lisäksi kieltää RKP rasistisena puolueena suomessa.
Maksetaan ruotsille potut pottuina heh heh