Kertokaas vesimiehet itsestä ja omista fiiliksistä esim. parisuhteissa? Mun täytyy sanoa että mä oon ainakin ihan ulapalla mun ihmissuhteissa.. joskus tuntuu että haluaa turvaa ja sitoutua, mut sit kun löytää ihmisen joka haluaa sulle sitä turvaa antaa niin johan iskee ahdistus ja voisin sanoa melkeimpä raivo, tekee mieli juosta ja lujaa. Ja kun sanon että rakastan niin en ole varma siitä kuin sen sekunnin kun ne sanat suustani päästän. Joskus iskee hellyyden kipeys mutta se saattaa olla poissa jo hetken päästä, ohi parilla pusulla ja halilla tai sitten itsestään. Seksistäkin voisin sanoa että se on vaan seksiä, ei mitään rakastelua.. enkä kaipaa siihen mitään yletöntä "lääppimistä", se on hyvää sellaisenaan. Arvostan kuitenkin enemmän keskinäistä kommunikointia ja muita oheishommeleita:)
Sitten kuulkaas, olen vielä jollain kierolla tavalla ylpeä tästä viileydestä ja etäisyydestäni kumppaniani kohtaan, kumppanini on rapu.. kyllä varmaan rakastan häntä ja osaan sen myös halutessani osoittaa ja silloin kun nään hänen todella kärsivän viileydestäni. Muuten menee siis hyvin kaikin puolin.. mutta tämä takertuvaisuus saa minut raivon valtaan. Sanoisin vielä loppuun että tekstini oli ehkä hieman kärjistettyä, no mutta jokatapauksessa näin täällä.
Sitten kuulkaas, olen vielä jollain kierolla tavalla ylpeä tästä viileydestä ja etäisyydestäni kumppaniani kohtaan, kumppanini on rapu.. kyllä varmaan rakastan häntä ja osaan sen myös halutessani osoittaa ja silloin kun nään hänen todella kärsivän viileydestäni. Muuten menee siis hyvin kaikin puolin.. mutta tämä takertuvaisuus saa minut raivon valtaan. Sanoisin vielä loppuun että tekstini oli ehkä hieman kärjistettyä, no mutta jokatapauksessa näin täällä.
Vastaukset 19
Vanhimmat
taisit kirjoittaa pitkälti omista ajatuksistani.
Riippumattomuus ja vapaus ovat tärkeimpiä asioita parisuhteessakin, kuten koko elämässä.
Tietynlainen etäisyys asioihin, jopa rakkaussuhteessa ei ole valmis antamaan kaikkea itsestään... tai on kyllä suuren intohimon ja roihun hetkellä. Mutta valitettavasti se ei kiinnosta kovin pitkää. Tai ainakain laimenee miltei käymistilaan.
Olen veskarinainen, rapumiehen puolisona jo viisitoista vuotta.
Meillä on kumppanuus ja ystävyys avainsanana.
Puoliso tietää, ettei aja minua nurkkaan, muuten ote lipsuu täysin ja minä vapaudenkaipuisena saattaisin lähteä omille teilleni.
Ei tämä mitään varpaillaanolemista silti ole.
Mutta tärkeintä ainakin omalla kohdallani on aina ollut se, että ensin synkkää korvien välissä, sitten on muullekin mahdollisuus.
Vesimies vietellään muuten älyllä, jos joku ei satu sitä tietämään.
Ihastun/ rakastun tosi helposti, mutta kun tulee jotain vakavampaa kyseeseen, niin otan jalat alle..Vaikka usein tulee "läheisyyspula", niin vapauden kaipuu on voimakkaampi. Tämä saattaa loukata monia, kun antaa ymmärtää liikaa.. Monesti mietin että tulenkohan aina elämään yksin.Paitsi toisaalta enhän minä yksin ole, on kuitenkin paljon rakkaita ihmisiä, ja koko maailma:) Jos jostain löytäis samanhenkisen ihmisen vain..
Itse en ihastu kovinkaan helposti, saatikka sitten rakastu. Tunteiden osoittamisessa olen melko huono. En osaa kertoa sanoin, ja halaaminen on minulle myös vaikeaa. Siinä onkin sitten vastapuolen aika vaikea tietää missä mennään. Mikäli kovasti välitän jostain ihmisestä, ostelen mielelläni hänelle kaikkea pientä kivaa ja teen pikkujuttuja joista arvelen hänen pitävän. Jos joku on tarkoitettu elämään yksin, niin miksenpä sitten minä...
aivan sama täällä...onhan hyvä kun tietää että täällä on muitakin samanlaisia.. ;-)
Hyvin paljon on tuttua on teksteissänne. Seurustellessa ahdistaa ja tuntee tarvitsevansa todella paljon tilaa. Mieliksi ei kyllä sano eikä esitä, sanoo kyllä silloin kun siltä tuntuu, eli aika harvoin. Välittäminen on aitoa ja varmasti kestävää, mutta siitä saattaa olla epävarma, että tunteeko toista kohtaan kaverillisia vai syvempiä tunteita. Saattaa tuntea itsensä jotenkin epävarmaksi ja tuntea jopa huonoa omaatuntoa siitä, kun en tiedä mitä todella tuntee ja haluaa. Jotenkin "helpottavaa" tietää, että muutkin tuntevat ja ajattelevat samoin.
Mulla kans tulee sama tunne parisuhteessa, jos oon kiinnostunu jostaki ni tulee yhtäkkiä joku ihmeen ristiriita et toisaalta haluisin olla sen kanssa mut kuitenki jonkin verran etäällä ikään kuin sitoutumisenkammo tulisi, että mitäs jos se onkin tarkertuvaa sorttia. Kummallisinta on kuitenkin nämä rakkauden osoitukset itselleni ne jostain syystä tuottaa vaikeuksia sanoa kumppanille miten paljon pidän hänestä ja erityisesti halaukset tulee oikein vastenmielinen olo kun joutuu siihen tilanteeseen.
Vaikka olen aurinkomerkiltäni rapu kuitenkin kuu merkkini on vesimies näköjään tämä on se syy minulla.
Kuumerkkihän nimenomaan vaikuttaa tunteisiin. Itse olen kyllä kaikesta "vapaudestani" huolimatta halaileva ja lämmin..johtuisikohan sitten kuu leijonastani..
..ehkäpä ravulla ja vesimiehellä menee juuri noin, mutta entäs jonkun vahvemman merkin kanssa? Itse olen Leijona, ja sanonpa että Vesimies on varma rakkaudestaan vain kun se asetetaan tämän tästä kyseenalaiseksi, en itse ole helppo avautumaan tms, joten vesimieheni tekee paljon meidän eteemme, eikä todellakaan ole viim 7 vuoteen koettanutkaan livetä minnekään! Vesimiehet eivät vain taida uskoa elämän olevan helpolla selviämistä vaan kaipaavat haastetta.. ;)
Itse olen rapu ja ihastunut vsimieheen jo vuoden.
Aina jos puhe menee liian vakavaksi niin hän ottaa jalat alle, mutta tiedän kuitenkin, että hän tykkää minusta ja olemme olleet yhdessä ja sitten taas emme, välillä kovia riitoja sitten taas löytyy yhteisymmärrys, mutta missään nimessä mitään vakavaa en tästä saa tulemaan kun on niin sitoutumiskammoinen mies tämä veskari! Ei ole ikinä seurustellut vakavasti.
En vaan enään tiedä mitä pitäisi tehdä?
Varmaan luovuttaa!!!
Ei raputyttökään ihan kaikkea jaksa...
muuten kyllä kaverina haluaisin tämän vesimiehen pitää koska on tosi hauska ja rento tapaus mutta jotenkin meillä aina lipsahtaa muille raiteille vaikka kuinka yrittäisin.
Toi sun teksti kuvaa muo ja mun parisuhdetta täydellisesti, ihan samat fiilikset!
Minä vesimies ja mieheni rapu. Ollaan oltu kimpassa kohta 9v. Suurin intohimo on vuosien saatossa kyllä karissut mutta ystävyys ja rakkaus on säilynyt. Houkutuksia on kyllä vuosien varella osunut kohdalle mutta uskoton en ole ollut kertaakaan.
Onko uskollisuus vesimiehille tyypillistä parisuhteessa? Sinkkuaikana tuli kyllä sekoiltua aika paljon, mut pettäminen seurusteluaikana ei ole koskaan tuntunut oikeelta. Kuis muilla veskareilla?
Jo on metkaa, kun lukee juttujanne. Taidetaan vesimiehet ylipäätään olla pitelemätöntä lajia. Kun mieheni alkuaikoina luuli tietävänsä, mikä minulle olisi parasta, tuli auttamatta hirmuinen tora. Kun nyt on pian 40v saman katon alla asusteltu, hän on oppinut tuntemaan minut ja olen saanut tilaa elää ja olla, ei ole ollut tarvetta aidan yli kurotella.Ei jaksa kiinnostaa silmäpelia pidemmälle vieraat.Ajatelkaas, kun meillä on vielä kauris-vesimies yhdistelmä. Alkuun luulin, että tästä ei kyllä ikinä mitään valmista tule.
Kova olen flirttailemaan, josta mieheni saa kärsiä. Mutta uskollinen ehdottomasti kyllä.
Eihan niista nyyhkivista ravuista mitaan hyvaa seuraa........................
Tosi tuttua tekstiä.Itse seurustelin pari vuotta sitten vähän aikaa ravun kanssa ja pakko sanoa,että oli kyllä ihan kauheeta.Rapuni oli koko ajan ihan myrtsi ja ainakaan mä en jaksa sellaista.Hän oli myös tosi mustasukkainen ja loukkaantui kaikista pienistäkin asioista.Rapuani inhotti suunnattomasti,kun halusin aina jotella kaikkien ihmisten kanssa ja olin hänen mielestään liian avoin.En myöskään viihtynyt kotona paljon,kun taas rapuni olisi halunnut olla kotona koko ajan.
Enpä ole osannut aavistaa että löytyy näin paljon sielunsisaria ja -veljiä..Kaikkien tekstit kuin suoraan omasta mielestäni.Itsellä on aurinko kaloissa,kuu kaksosissa ja venus vesimiehessä..Ainakin tuon venuksen vaikutuksen olen totisesti huomannut ihmissuhteissa rämpiessä (Luulen että kuu muutoshakuisessa kaksosessa aiheuttaa myös nämä aiemmissakin kirjeissä kuvaillut vapauden/tietynlaisen "tunteettomuuden"oireet..?)
Kuitenkin jostain syystä olen itsepintaisesti hakeutunut takertuvien ihmistyyppien luo..huh!Alitajunnan tekosia..Huomaan, että sama tuntuu vaivaavan täällä monia:vaikka sitoutuminen ja tunteilla läträäminen ahdistaakin, niin raputyypit ne kuitenkin rinnalta löytyvät..Kummallista!!
Nyt kun olen tämän tiedostanut,osaan jo kaukaa erottaa tällaiset..Olen aina ajatellut että minussa on jotain vikaa,kun en tunne syviä/jatkuvia tunteita enkä jaksa puhua ihmissuhteista kovin kauaa (paitsi astrologisessa mielessä :)IHANAA TAJUTA ETTEN OLE AINOA TÄLLAINEN NAISPUOLINEN OLENTO.
Minutkin -vaikka kalat-aurinko olenkin, voi valloittaa vain ja ainoastaan älyn ja huumorin kautta. Ja tietysti sillä, että ymmärtää sen paljon puhutun (&valtavan)tilan tarpeen!! Kuitenkin suhteessa -missä tahansa, on olennaisinta se, että on kosketuksissa toisen ydinminään. Seksi ei useinkaan ole tässä se parhain tie,vaikka monet niin tuntuvat luulevankin..Uh,taidan vain olla edellisten riippakivi-suhteitteni traumauttama.
Ihanaa syksyä teille kaikille upeille vesimies-sieluille!!
Moikka !
Siitä tunne-elämästä muutama sana mainun näkökulmastani:
Olen ollut aviossa kolmekymmentäkolme vuotta Leijona-miehen kanssa, ja mielestäni melko onnistuneessakin vielä.
Onkohan siinä sitten perää että vastapuoli on määrättyä merkkiä oleva tyyppi?
Miksei!
Tuntemani vesimiehet ovat taiteellisia ja seurallisia.
Kun taas leijona-merkkiset ainakin miehet rauhallisia ja harkitsevia.
Ehkä siksi mekin olemme niin kauan jaksaneet toisiamme.
Mut ei muuta kuin hyvät jatkot kaikille Vesimies-ystäville!
Vesim:17.02
Nimimerkki minä vaan!!Olet varmaan minun kaksoisolento?Minä olen ollut 7 vuotta vesimies naisen kanssa,voitte kaikki vesimiehet ketkä luette tämän yhdistelmän vain kuvitella millaisia sanallisia matseja meillä on ollut.Silti olen sitä mieltä että vesimies ei tule toimeen kuin toisen vesimiehen tai kauriin kanssa.Vai olisiko parempi että kaikki vesimiehet olisi sinkkuja?
Hmm...
Aika paljon teksteissänne oli tuttuakin...toisaalta....tietynlaiset "ahdistusoireet" suhteessa on kuitenkin seurausta tietynaisesta "tunnekasvatuksesta"lapsuudessa ja tietty sen hetken arvoista, yhteisunnallisista yms vaikuttimista. yms.yms.
Ja toisaalta on sellaisia astrologisiakin näkemyksiä, että tietynlaiset merkit syntyvät tietynlaiseen perheeseen, jossa on tietynlaiset "traumat" ja arvot ja näin vanhemmat siirtävät "oikeanlaiset" arvot ja traumat lapselle ja näin hän saa tietynlaiset ominaisuudet ja eväät elämälleen. Ja näin hänelle muodostuu tietynlainen "persoonallisuus".
Ite olen kuitenkin nyt viime vuosina "pärjännyt" asian kanssa niin, että olen pyrkinyt itse säilyttämään ja uskaltamaan säilyttää tietynlaisen vapauden, joka enemmänkin on sisäistä vapautta. Uskaltaudun ottamaan omaa aikaa ja elämään omalla tavallani ja olla niin valtavasti vastaamatta oletettuihin toisen osapuolen odotuksiin.
Yleensä itse ainakin ahdistun, jos koen toisella olevan odotuksia, jotka minun tulisi täyttää. Ja tulen raivoihini, jos en todellakaan halua sellaisia toiveita täyttää. (siitä mitä on hyvä parisuhde)
Minusta vaatii jonkinverran rohkeutta elää omalla tavallaan ja oppia olemaan parisuhteessa myös siten, ettei se muodostu perinteiseksi parisuhteeksi rutiineinensa.
Tokiinsa pidän toisen kunnoitusta tärkeänäm erittäin tärkeänä, mutta minusta se ei ole sitä, että vastaa toisen oletettuihin tai jopa olemasaoleviin odotuksiin, vaan sitä, että molemmat saa olla itsenäisiä yksilöitä.
Uskon, että "pahimmat"karikot tulee yhteisunnallisesta ja kasvatuksellisesta arvomaailmasta. Meillä on opitut mallit hyvästä ja pahasta ja kaikesta siinä, parisuhteeessakin.
Mietin aina joskus välillä, että miten jumiutuneita tosiaan ovat näkemykset kahden ihmisen suhteesta.
Hirveästi sääntöjä...
ja odotuksia.....
toiveita....
vaateita...
Mutta jos niitä ei olisi....voisimme vain olla!
=)
Vesimies-nainen
Kiitos