Entistä SDP:n puhenjohtajaa ja suomen pääministeriä on julkisuudessa kutsuttu valheelisesti Moosekseksi? Kuka tai ketkä Lipposta moosekseksi kutsuvat ja miksi on jäänyt pimennon peittoon?
Lipposta äänestäneet työläiset Paavo Lipponen petti törkeällä tavalla kääntyen yllättäen teollisuuden ja suomenruotsalaisten etuoikeuksien asiainajajaksi sen sijaan että olisi pitänyt häntä äänestäneiden työläisten puolia tai puolustanut heidän etujaan.
Lipponen alkoi noudattamaan uutta rebulikaanista oppia suomessa jonka mukaan rikkaita on kohdeltava köyhiä paremmin ja heille tulisi myöntää verovapaus koska juuri rikkaat ovat niitä jotka työllistävät köyhiä. Perusajatus oli, että kun taloudellinen eliitti voi hyvin, niin myös työväestö voi hyvin.
Suomen teollisuus teki ennätystulosta yhdeksänkymenluvun puolessa välissä, juuri silloin kun työläisten äänestämä Paavo Lipponen oli suomen pääministerinä.
Paavo Lipposen aikana suomen ulkomaanvelkaa ei lyhennetty sentiläkään vaikka kuten todettua, teollisuudella meni paremmin kuin koskaan ja rahaa tuli ovista, ikkunoista ja savupiipustakin johtajiemme taskuun samaan aikaan kun työntekijät jätettiin nuolemaan näppejänsä.
Lipposta äänestäneiltä työläisiltä Paavo vaati malttia tupossa ja syyksi hän kertoi työntekijöille että suomalaisen teollisuuden tuli saada aikaa hengähtää, että se olisi voinut investoida suomeen. Niin ikään Lipponen siirsi työnantajien maksuvelvoiteita äänestäjiensä maksettavaksi helpottaakseen jo nyt ennätystulosta tekevää teollisuuttamme.
Myös suomenruotsalaisten pyrkimyksiä ja etuoikeuksia Lipponen ajoi niinkin hyvin että hänet palkittiin pronsisella Freudenthal mitalilla RKP:sta.
Paavo Lipposta äänestäneet työläiset Lipponen petti täysin eikä tehnyt heidän oikeuksiensa tai etujensa puolesta elettäkään!?
Palkaksi tuosta kaikesta Lipponen päästettiin kostuttamaan nokkaansa kaasuputkihankkeessa josta Lipponen kuori muhkean tilin itselleen. Paavo Lipponen sai siis hänkin omat kolmekymmentä hopearahaansa.
Lipposta äänestäneet työläiset Paavo Lipponen petti törkeällä tavalla kääntyen yllättäen teollisuuden ja suomenruotsalaisten etuoikeuksien asiainajajaksi sen sijaan että olisi pitänyt häntä äänestäneiden työläisten puolia tai puolustanut heidän etujaan.
Lipponen alkoi noudattamaan uutta rebulikaanista oppia suomessa jonka mukaan rikkaita on kohdeltava köyhiä paremmin ja heille tulisi myöntää verovapaus koska juuri rikkaat ovat niitä jotka työllistävät köyhiä. Perusajatus oli, että kun taloudellinen eliitti voi hyvin, niin myös työväestö voi hyvin.
Suomen teollisuus teki ennätystulosta yhdeksänkymenluvun puolessa välissä, juuri silloin kun työläisten äänestämä Paavo Lipponen oli suomen pääministerinä.
Paavo Lipposen aikana suomen ulkomaanvelkaa ei lyhennetty sentiläkään vaikka kuten todettua, teollisuudella meni paremmin kuin koskaan ja rahaa tuli ovista, ikkunoista ja savupiipustakin johtajiemme taskuun samaan aikaan kun työntekijät jätettiin nuolemaan näppejänsä.
Lipposta äänestäneiltä työläisiltä Paavo vaati malttia tupossa ja syyksi hän kertoi työntekijöille että suomalaisen teollisuuden tuli saada aikaa hengähtää, että se olisi voinut investoida suomeen. Niin ikään Lipponen siirsi työnantajien maksuvelvoiteita äänestäjiensä maksettavaksi helpottaakseen jo nyt ennätystulosta tekevää teollisuuttamme.
Myös suomenruotsalaisten pyrkimyksiä ja etuoikeuksia Lipponen ajoi niinkin hyvin että hänet palkittiin pronsisella Freudenthal mitalilla RKP:sta.
Paavo Lipposta äänestäneet työläiset Lipponen petti täysin eikä tehnyt heidän oikeuksiensa tai etujensa puolesta elettäkään!?
Palkaksi tuosta kaikesta Lipponen päästettiin kostuttamaan nokkaansa kaasuputkihankkeessa josta Lipponen kuori muhkean tilin itselleen. Paavo Lipponen sai siis hänkin omat kolmekymmentä hopearahaansa.
Vastaukset 88
Vanhimmat
Mutta Lipponen sai itse kaiken SDP:ltä ja teki suomenkielisistä äänestäjistään tyhjätaskuja ja työttömiä.
Ja sen mitä Lipponen ei saanut sen hän otti, kuten ne 100 000€ jotka hän keinotteli itseleen SAK:lta omaan presidentinvaalikampanijaansa. Taas lähti työväen maksamia rahoja ja olkaa varmoja ettei Paavon omaatuntoa vaivaa mikään.
Parempi niin, olisivat muuten rillutelleet Viron tai Ruotsin laivalla ne rahat ja humalaisen maine pilannut suomalaisuutta. Finne igen..öööh.
Ja entäs RKP:n Lipposelle antama Freudenthal-rasistimitali ja 8000 euroa lahjusrahaa ?
Kuinka paljon on tullut ennen sitä ja sen jälkeen, sitä ei kansa tiedä.
Tutkimattomat ovat verovapaiden RKP-säätiöiden ja lahjusrahojen tiet.
Kyllä, ehdottomasti säätiöt pitää saada kantamaan vastuunsa yhteikunnassa. Ikävä kyllä poliitikoilla on oma lehmä ojassa (esim. Soinin säätiö ym.) joten säätiölainsäädännön uudistamisesta ei tule mitään nykyisten poliitikkojen toimesta.
Sieltä kyllä irtoisi rahaa yhteiskunnan tarpeisiin, jos poliitikot saataisiin luopumaan ahneudestaan, ja ymmärtämään mikä on oikeudenmukaista.
Kirjanpitolaki on myös sellainen uudistamisen kohde, johon pitää puuttua. Poliitikot tuskin tähänkään epäkohtaan puutuvat, onhan se heidän etujensa vastaista.
Hehän ovat tämän yhteiskunnan kerman kuorijoita (lue Parasiitteja). Heille oma etu on ensin, muilla ei ole niin väliä.
Mooses oli oikea työmiehen vihollinen nro 1; hänen jos kenekään pitäisi olla siellä "nahkurin orsilla", niin kuin hän itse asian ilmaisi.
Lipponen on viimeaikoina hyökännyt suomalaisia vastaan, vaimonsa kanssa. He ovat valmiita sortamaan alkuperäisasukkaita.
Päivi lipponen syytti suomalaisia maahanmuuttajien tekemistä murhistä. Hän käytti kolmea suomalaista uhria omana keppihevosenaan.
Toivottavasti ennen 2015 ek-vaaleja nuo "hullut" ovat näivettyneet n. 200 000 sisäpiirin pyörittelijä puolueeksi. Haloskakin riekkui Tampereella Jutan lavaesiintymisestä hullaantuneena, että työllä puolue vielä nousee.
On siinä meillä oikea Kassi-Almojen kruunamaton kuningatar, kun ainoa työ, mikä demareita kiinnostaa, on puolueensa pelastaminen. Kai ne Vartiaisen hankintalistalla olevat 100 000 maahanmuuttajaa ovat niitä duunareita, jotka työllään demarit suosta nostavat?
SDP:llä on ihan ikioma suojeluspyhimyksensä. Hän on Pyhä Yksinkertaisuus.
http://anttipesonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/141946-erotaan-eusta-miksi-ja-miten
Täällä on hyvä analyysi siitä miten tähän jouduttiin ja keino irrottautumiseen.
Lukekaa oikein ajatuksen kanssa tuo SKP;n alasajo, ja sen seuraukset,
tietoisesti ja tahallaa suomen talous tuhottiin vain siksi että liittyisimme
EU;hun, tätä jatketaan yhä, nyt tavoitteena liittovaltio.
Paavo Lipposen 26 vuotta nuorempi vaimo Päivi Hiltunen Von Herzberg Lipponen vertasi suomea vuoden 1937 natsi-saksaan kun maahanmuuttajataustaiset pizzayrittäjät polttivat yrityksensä tampereella, tarkoituksenaan tehdä vakuutuspetos.
Päivi Lipponen oli järjestämässä Helsinkiin suomen suurinta rasisminvastaista mielenosoitustakin asian johdosta. Kun myöhemmin selvisi mistä oli kyse, niin Päivi kuittasi asian aivan kuin hän ei olisi sanonut tai tehnyt mitään?! Minkäänlaista alkeellisintakaan anteeksipyyntöä ei Päivin suusta ole kuulunut. Olisi luullut että tuollainen alakoulun opettaja hallitsee edes jonkinlaiset käytöstavat mutta ei?
Kerrotakoon vielä että tuhopolton seurauksena kuoli 2 suomalaista ihmistä jotka asuvat samassa talossa pizzerian yläkerrassa.
Lipposet ovat Suomen Kuonaa ,pettureita,ahneita,ja vallanhimoisia.
Paavo Lipponen ilmoitti että hänen mielestään suomenkielisillä suomalaisilla ei ole edes omaa identiteettiäkään? Kummastelen sitä mistä kumpuaa Paavo Lipposen viha ja halveksunta äänestäjiään kohtaan?
Tarja epäonnistui hyvästä yrityksestään huolimatta. Siitä se "kumpuaa" käpykaartilaisuus.
https://groups.google.com/forum/#!msg/sfnet.keskustelu.uutiset/oJoLkik3udc/nOWcIbGaBp4J
Katsokaa sen naamaa niin tajuatte.
Paavo Lipponen on teettänyt sukututkimuksen jossa on selvinnyt että Lipposen suvussa on ollut joskus ruotsinkielisiäkin. Tästä johtunee että Paavo tuntee kuuluvansa enemmän suomenruotsalaisiin kuin surkeisiin suomenkielisiin suomalaisiin jotka erehtyivät äänestämään Paavo bätre folk Lipposta.
Mooses johdatti kansansa punaisen meren yli autiomaahan,
tavoitteena luvattu maa, matka kesti 40 vuotta eikä alkuperäiset
lähtijät päässeet perille, Mooses sai nähdä maan vuorenhuipulta,ja sitten hän kuoli.
Meidän Mooseksemme on osoittautunut Juudaaksi, hän johdatti meidät
itämeren yli väittäen että siellä on paratiisi,sittemmin tuo paikka
oa muuttunut helvetiksi, velkahelvetiksi josta pitäisi irrottautua nyt,
kun vielä ehtii.
Mahtaako Mooses nähdä sen päivän?
OIlet oikeassa. Mooses oli luotettava johtaja joka johdatti kansaansa turvaan ja johon voitiin luottaa kun taas Juudas oli se joka petti hyväntekijänsä samoin kuin Lipponen kieroutuneella mind gamellaan äänestäjänsä.
http://www.google.fi/imgres?um=1&sa=X&hl=fi&biw=1024&bih=614&tbm=isch&tbnid=C4hBi9mnAgWQoM:&imgrefurl=http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?p=615139&docid=B9PNe9ZTvCKh2M&imgurl=http://sfp.fi/images/Partidag2007/LipponenFreudenthalmedaljen.jpg&w=200&h=152&ei=A9IsUqLgBLL14QTcjwE&zoom=1&iact=rc&page=1&tbnh=121&tbnw=145&start=0&ndsp=18&ved=1t:429,r:3,s:0,i:87&tx=84&ty=52
Kiitos tuosta kuvasta. Minä tulostan sen ja askartelen kuvista Lippos Paavon ilmakiväärin maalitauluja kesämökillemme.
Varmista lopputulos kuitenkin Molotovin coctaililla :-) Ei Änkyrä nimittäin vähästä tokene.
Harjoitus on poikaa.
Uusi hittituote voisi olla WC-paperi johon olisi painettu Paavo Lipposen naamakuva.
Lipponen on epäluotettava P*skaläjä jota halveksivat kaikki! Paavo Lipposella ei ole oikeita ystäviä sillä hän on traumaattinen Juudas mieleltään. Paavo Lipposella on itsellään identiteetti ongelma! En ymmärrä mitä huonoa hän näkee omassa suomalaisuudessaan tai suomenkielisyydessään?!
Miten on mahdollista että työläisihmiset ovat erehtyneet äänestämään tuollaista riistäjää joka on susi lampaan vaateissa ja paistattelee kuin kyy povella. Paavo Lipponen pitäisi tuomita vankilaan!!
Oikein tuomio petturille kovimman mukaan.
Paavo Lipposen kannattajien on täytynyt olla jpllakin tavalla masokistista äänestäessään omaksi edun valvojakseen kieroutuneen anti-ihmisen jonka mielestä hänen kannattajilaan ei ole edes omaa identiteettiä eivätkä he ansaitse mitään tai paljon vähemmän kuin ne jotka kuuluvat taloudelliseen eliittiin tai ne jotka kuuluvat etuoikeutettuun pineen kielivähemmistöön.
Kyseessä on täytynyt olla jokin samankaltainen joukkohysteria, joukkopsykoosi tai hypnoosi kuin Hitlerkin sai aikaiseksi aikanaan. Paavo Lipponen onnistui huijaamaan puolta suomea.
Lipponen keksi itse Mooseksen ennen-95 vaaleja. Se että uskaltaa olla eri mieltä tyhmän nettikansan kanssa on hatunnoston arvoinen juttu. Nykysossut eli persut ei viitsi keksiä mitään kehityskelpoista
Ristitään sinut daukkidemuksi, tyhmyytesi takia!
Jos joku keksii Suomeessa jotakin, demarit toteuttaa sen omana ideanaan. Kokoomus taas tekee juuri päinvastoin ja päin mäntyä ja mahdolliman kalliilla, mutta ei omilla vaan kansan rahoilla.
Ennenhän juhlittiin linnoissa ja rahaa kerättiin maakunnista ja jos ei alkanut löytyä, pantiin löytymään. työtä oli kaikille kynnelle kykeneville kuten nykyäänkin. Niinhän se oli kommunismissakin. Niin se on kirjattu hallitusohjelmissakin.
Ainoa huono asia, että joku vei siemenperunatkin kansalta. Maataloudessakin kauppias ja teollisuus hoitaa rahat ja viljelijä tuottaa ilman lihat, kansa tukee tukiaisilla välillisesti kauppiaan bisnestä. Maaorja on syntynyt. Velat sitoo maahan. Pankkiiri hieroo jo käsiään.
Lipponen puolet elämästä Kekkosen paitsiossa, pääsi oikeistodemariksi, päätti realisoida poliittisen karriäärin rahaksi. En syytä
Nyt on nuo juudaspuolueet saaneet dementiapotilaiden varalle pakkokeinot kunnallisiin vanhainkoteihin, mikä periaatteessa tarkoittaa omansa tuntien lääkkeillä suoritettavaa nopeutettua eutanasiaa. Runsaasti unilääkkeitä ja ylimääriä rauhoittavia, tulee petipotilaita hiljaisten osastolle.
Olen seurannut henkilökohtaisesti, mitä kulisseissa tapahtuu.
Suositan jatkuvaa seurantaa ja käyntiä, jos haluaa omaiselleen inhimillisyyttä ja asiallista hoitoa.
Seuraavissa vaaleissa alkaa Paavo Juudas Lipposen sato tuottaa tulosta, eli sdp:n kannatusluvut tulevat laskemaan ennätyksellisen alhaalle!
Sääli ettei sdp:ssä ole käänetty veneen suuntaa, vaan Urpilainen on jatkanut tätä samaa kokoomukselaista ja rkp:läistä oikeistopolitiikkaa tai ainakin mitään häpeämätöntä raharikkaiden p**seen nuolentaa jolla ei tunnu olevan minkäänlaisia rajoja!?
Miten sitä suuntaa olisi muutettu kun juuri Lipponen halusi jatkajaksi
Urpilaisen,nuoren ja kokemattoman jota voi kulisseissa ohjailla.
Ainut demari jota kunnioitan on Erkki Tuomioja vaikka en koskaan
demaria äänestäisi.
Hänellä on sivistystä jota näillä nousukkailla ei ole vaikka kuinka
ruotsalaisiksi muututtaisiin.
Tämän puolueen ovat lahottaneet ja mädättäneet Lipposen kaltaiset ahneet kihomadot jotka ovat syöneet sdp:n puun ontoksi. Sdp on enää ulkokultainen feikki jolla ei ole työväen aatteiden kanssa mitään tekemistä.
"Sosialidemokraattinen puolue näkee sosiaalidemokratian olevan "sorretun puolella sortajaa vastaan, vähäosaisen puolella vahvemman valtaa vastaan". Puolue vastustaa hallitsematonta markkinataloutta. Hyvinvointiyhteiskunnassa politiikalla on keskeinen sija talousjärjestelmän toiminnassa. Valtion ja kuntien palvelut lisäävät tasa-arvoa ja hyvinvointia yhteiskunnassa. Sosiaalidemokraattien ihanteena on yhteiskunta, jossa vapaus voittaa alistamisen, humaanisuus suvaitsemattomuuden ja oikeudenmukaisuus itsekkyyden. Sosiaalidemokratian kerrotaan puolueen periaateohjelmassa jatkavan kamppailua ihmisten aineellisen ja henkisen tasavertaisuuden puolesta markkinaliberalismia ja yhteiskunnallista arvokonservatismia vastaan. SDP kannattaa pakollista ruotsin kielen opetusta kaikille. Puolue kannattaa miesten yleistä asevelvollisuutta. Puolueen kannattajiksi ilmoittautuvista kolmannes on sen vastustajia."
Jutta Urpilaisen hymykin on feikki ja ällöttävä tekohymy. Onko sdp:ssä mitään aitoa?
Lipposen pariskunta on ollut kuin tornaado joka on karkoittanut äänestäjät toisiin puolueisiin.
Pullea poika Mooses nimella.... kutsutaan stadissa Laski-Moosekseksi!
Muistatteko kun Päivi Hiltunen Von Herzberg ja Paavo Lipponen avioituivat? Päivi Lipponen ei ollut aluksi pelkkä Lipponen vaan Von Herzberg Lipponen. Päivi Von Herzberg Lipponen perusteli sukunimeään sillä, että hänen mielestään Von Herzberg oli niin hieno nimi. Von Herzberg nimestään Päivi luopui vasta kun Päivin entinen aviomies Von Herzberg itse sitä vaati. Paavo Lipponen oli asiasta hiljaa eikä uskaltanut mainita hänelle varmastikkin kiusallisesta asiasta sanallakaan.
Mitä tuo kaikki kertoo tästä Lipposen pariskunnasta? Mietitäänpä? Tehdään vaikka pieni psykoanalyysi kummastakin erikseen ja sitten yksi yhteinen.
Lipposesta tiedetään, mutta entäs Ahtisaari. Mies piti puheen Tukholmassa, oliko se 1998 vai 1989, jossa hän vannoi ettei kaksikielisyys koskaan poistu Suomesta.
Sitten sai Nobel palkinnon ja osti sillä rahalla itselleen luksus asunnon lähellä Eduskuntaa.
Ei antanut senttiäkään hyväntekeväisyydelle, kuten aikaisemmat Nobelin voittajat.
Tälläisiä ihmisiä me äänestämme johtoasemiin, jotka vain ajattelevat omaa hyvinvointiansa.
Sdp on karvansa näyttänyt. Työväenpuolueena nämä valehtelijat tulevat kokoemaan samankaltaisen mahalaskun kuin Paavo Juudas Lipponenkin.
Lipposta alettiin kutsumaan Moosekseksi jossakin teollisuuden johtajien yhteisessä kokouksessa jossa Lipponen piti puheen. Hän asteli puhujakorokkeelle ja tervehti kuuntelijakuntaa sanomalla shalom jolloin kaikki kokouksessa olleet puhkesivat raikuviin suosionosoituksiin. Tämä oli sitä aikaa kun Paavo Juudas Lipponen antoi teollisuudelle ja suomenruotsalaisille kaiken jonka he halusivat ja jotakin vielä enenmänkin.
Muistelkaamme vielä tuohon shalomiin liittyen, että Israel kiihdytti apartheidpolitiikkaansa palestiinalaisia kohtaan ja tuhosi koko etelälibanonin infrastruktuurin vain siksi koska joku tai sitten jotkut libanonilaiset olivat siepanneet kaksi israelilaissotilasta. Tuo oli syy miksi Israel teki raa-an ja silmittömän hyökkäyksen libanoniin jonka seurauksena kuoli miltei kaksituhatta libanonilaista siviiliä, saman verran vammautui ja satoja lapsia jäi orvoiksi.
Erkki Tuomioja oli ainoa joka uskaltautui arvostelemaan israeli toimia toteamalla että israelin pommit ja luodit osuvat kaikialle muualle paitsi ei terroristeihin. Paavo Lipponen ei arvostellut vaan otti toisen, ruskeakielisen linjan avamaalla kokouksen israelilaisten käyttämällä ironisella tervehdyksellä shalom (joka muuten tarkoittanee "rauhaa" joka kuulostaa israelilaisen suusta kuultuna vähintäänkin epäuskottavalta Juudaksen suudelmalta)
Odotan kärsimättömänä sitä että pääsen virtsaamaan tuon Juudaksen haudalle.
Paavo Lipposen pään ovat sekoittaneet hormoonigeelit joita Lipponen joutuu tahkoamaan itseensä ikääntymisen seurauksena tulleseen testostronivajeseen. Tuosta johtuen Paavolla esintyy erinäisiä hallitsemattomia tunteenpurkauksia jotka johtavat usein myös irrationaliseen käytökseen, kuten olemme voineet huomata.
Suurmies Lipposen nerous tuli taas esiin kun hän ehdotti Linnan juhlien pysyvää siirtoa Tampereelle.
Kunhan uusi tunneli valmistuu niin siellä on oiva paikka juhlien järjestämiseen.
Tuossa on symboliikkaa nätävissä: kansa viedään harhailemaan erämaahan ja lopulta kavalletaan vieraalle vallalle Eurojen vuoksi...
Lipposen Paavolle ei suomenkieliset suomalaiset ole minkään arvoisia!
Ei ole myöskään Lipponen meille suomalaisille minkään arvoinen.
Joten tasoissa ollaan.
Lipponen käyttää sanaa demokratia ja kansanvalta keppihevosena. Mies asettuu kansalaisten yläpuolelle kansakunnan kaapin päälle huutelemaan ja kiukuttelemaan, mikä kansalle on parasta.
Omasta mielestä Lipponen tietää ja on aina tiennyt mikä kansalle on parasta, esimerkkeinä vaikkapa rahaliittoon liittyminen ja pakkoruotsi.
Ei Lipposta kiinnosta kansan enemmistön mielipide, ja sitä näyttää sosiaalidemokratia nykyään muutenkin olevan. Lipponen kumartaa sinnepäin mistä raha ja valta virtaa, ei siinä kansan mielipidettä edes haluta kuulla.
Lipposelle keskustelu merkitsee sitä, että hän pääsee ostomiehenä lobbaamaan milloin mitäkin. Esimerkkeinä vaikkapa maakaasuputki ja pakkoruotsi.
Ja tätä miestä demarit viime pressavaaleissa tukivat. Oikeaa sosiaalidemokraatti-ikonia. Lipposen sosiaalidemokratiako on demarien tavoite?
Siinä tapauksessa ei kiitos, säästäkää meidät sosiaalidemokratialta. Tällä kansalla ei siihen ole enää yksinkertaisesti varaa.
Kurjaa että tällaiset sdp:n ikonit osittautuvatkin lopulta halveksittaviksi pettureiksi joille työväen hyvinvointi ei ole muuta kuin halpaa kauppatavaraa jolla voi pelata henkilökohtaisia hyödyllisiä, rahan arvoisia suhteita ja leppoisia, ja hyväpalkkaisia eläkevirkoja.
Paavo Lipposen kiero ja kaksinaamainen politiikka ei tule kestämään valoa historian kovissa kansissa.
Nyttemmin Lipponen on paljastanut todelliset hampaansa. Suomalaisia suomenkielisiä hän ei pidä minään muuna kuin identiteetitöminä hölmöinä jotka Paavo Lipponen kokee vastustajikseen pakottaessaan koululaisemme pakkoruotsiin. Rkp:n myöntämä Freudenthal-mitalli ja heidän jakamat lahjusrahat ovat sumentaneet Lipposen viimeisenkin järjenrippeen ja oikeudenmukaisuuden.
Sdp:n uskottavuus on kärsinyt sellaisen inflaation ettei paremmasta väliä. Tämä puolue on luotettava vain sillä tavalla että se on varmasti epäluotettava.
Paavo varmaan vaihtaisi nimensäkin ruotsinkieliseksi ja liittyis Rkp; hen..jos kehtaisi. PÖÖ!
Juudas Lipposen toiminta on osittain maanpetoksellista toimintaa joista tulisi langettaa rangaistus! Lipposen Freudenthal mitalli on yksi palkkio rikoksesta!
Paavo Lipponen pitäisi tervata ja höyhentää, ja karkoittaa ruotsiin per-seen reijäksi.
Lipponen olisi karkoitettukin jo vaikka minne mutta kun mikään roistovaltiokaan ei huoli Lipposen kaltaista Juudasta edes naapurimaahansa. Paavo Lipponen ja hänenlaisensa ahneet Juudakset ovat suuri häpeä koko maalle!
Kannatan edellistä ehdotusta ja olen valmis kustantamaan Paavo Lipposen menoliput sillä ehdolla että Lipponen lupaa olla palaamatta milloinkaan suomeen.
Jos Paavo Lipponen ei ole syylistynyt maanpetokseen, niin onko sitten kukaan koskaan?
Jos Paavo Lipponen ei ole syylistynyt maanpetokseen, niin onko sitten kukaan koskaan?
Tämä on kummalinen maa jossa valtaan pääsevät usein psykopaattiset ja narsistiset huijarit tai sitten heidän ruskeakieliset mielistelijät jotka ovat valmiita myymään vaikka vanhan äitinsä eniten tarjoavalle. Suomalaiset työläiset eivät ole näille psykopaateille kuin hyödyke joiden äänillä ei hoideta äänestäjien asioita vaan omia henkilökohtaisia etuja. Työläiset, heidän äänestäjänsä ja kannattajat ovat näille pelkästään halpaa kauppatavaraa.
Paavo Lipponen on Mooses vain omasta mielestään. Häneen luottaneet äänestäjät ovat toista mieltä.
Paavon lobbaajat ja lahjojat alkoivat imartelemaan Lipposta tuolla "mooseksella". Ts narsistista Lipposta vedätettiin oikein kunolla suomalaisten työläisten kustanuksella.
Paavo Lipposen jälkimainingit tulevat vaikuttamaan sdp:ssä vielä kauan. Tämä puolue tarvitsee kokonaan uuden johtajan joka muuttaa kokoomusta peesavan porvarisuunan takaisin puolueen äänestäjille myötämielisempään suuntaan.
Lipponen Oli kuin George W. Bush joka romutti kaiken sen mitä USA joskus oli ja mitä se edusti. Lipponen teki saman sdp:lle kuin George W. Bush teki USA:lle. Kukaan ei luota enää SDP:hen!
SDP on täynnänsä uusia Lipposia jotka ihailevat juonivaa Juudasta joka ottaa vastapuolelta lahjuksia petturin töistä.
Don Voldemortista on hyvää vauhtia tulossa uusi mooses, ilman vaippoja ja muovikassia, mooseksen paikalle.
Miten Lipposen pariskunta kykenee sietämään toisiansa? Onko Päivi Hiltunen Von Herzberg Lipponenkin ruotsalaista sukua samalla tavalla kuin Paavo Lipponenkin tietää olevansa, koska suvussa on ollut joskus vuonna papu ruotsinkielisiäkin.
Paavo Lipponen on yksi suomen vihatuimmista miehistä joka on tehnyt SDP:stä suomen halveksutuimman puolueen takapuolia lipovien hännystelijöidensä kanssa. Kauko Juhantalo ja Ulf Sunqvist olivat rehellisiä miehiä Paavo Lipposeen verrattuna.
Paavo Lipponen on niin kiero mies että pipokin pitää ruuvata Paavon päähän. Jos suomen kaikkien aikojen kieroimmat pääministerit pitäisi rankata, olisi Paavo Lipponen ylivoimainen ensimmäinen, toinen, kolmas ja vielä neljäskin! Lipponen petti hänet äänestäneet ihmiset täydellisesti eikä ymmärrä hävetä yhtään!? Juudas ymmärsi ja toimi sen mukaan mutta Lipponen näyttäisi olevan totaalisen syyntakeeton.
Lipponen vaikuttaa olevan hieman yksinkertainen ja narsistinen persoona. Ruotsinkieliset pääomapiirit saivat hänestä halvalla juoksupojan.
Suomalainen työväki ei tätä tule koskaan unohtamaan.
SDPeetä johdetaan Lipposen hengessä: Tärkeintä ei ole duunareiden hyvinvointi, tärkeintä on, että raha riittää keinotekoiseen kaksikielisyyteen ja kansan enemmistön kyykyttämiseen pakkoruotsin ikuiseen ikeeseen.
Todellakin! Puoluetta johdetaan Lipposen hengessä ja se henki haisee tosi p-askalle!
Tämän päivän SDP on täynnänsä Paavo Lipposen tapaisia lieroja joille oma etu on tärkeintä ja joiden ahneudella ei ole mitään rajaa.
Mooses suojaa suojattiensa etuilun ja se sitten liittyy rikkaaseen yliherkkään kulttuuriin. Vastustajat kuulevat PÖÖ:tä ja päätyvät nahkurinorsille jos tuottavat suuriakin ongelmia.
Mooses lupasi aikoinaan nannaa eläkeläisille. Meni vuosia ja sitten tuli hitusen. "Näin vähän!!" tuli erään dementoituneet demari mummon suusta.
Mooses tajusi jo hyvin nuorena kun löi opettajaa nyrkillä päähän että on Stasi Jumalan suosiossa.
Hänen vaimonsa ei saanut kuitenkaan Stasi jumalaan oikeanlaista yhteyttä ja oli jo marssimassa suomalaisia vastaan kun karvakädet polttivat suomalaisen perheen elävältä vakuutuspetoksen takia joka sattumalta pääsi turvakameran kuvaan. Uskotellaan että sai yhteyden false flag-jumalaan, mutta se ole ollut mitenkään suosittu palvontakohde kuin Pol Potin hallinnossa tietyn suvun kesken.
"karvakädet polttivat suomalaisen perheen elävältä vakuutuspetoksen takia"
Tuosta tapauksesta muistuu mieleeni että olin työharjoittelussa Joensuussa paikallisessa kansankahvila Soropissa, jossa toiminnanjohtaja Marko Haakana piti tulisen puheen "nahkapäisistä rasisteista" jotka ovat polttaneet Tampereella pitzzerian. Oli jätkä nolona kun paljastui kamelinajajien itsensä polttamaksi.....:-)))
Mååsekselle pitäisi åstaa Måsse Måbilian autåmuseåsta ja pistää seuraavalla lautalla affenanmaalle pelkällä menålipulla varustettuna.
http://jhuopainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/159521-affenanmaan-erikoisasema
Mikään ei ole muuttunut Lipposen ajoista. Ahneus, moraalittomuus ja häpeilemätön työväestön hyväksikäyttö on tämän päivän työväenliikettä jonka avainpaikoille ovat luikerelleet Lipposen kaltaiset liukkaat ja petolliset lierot!
Miksi SDP:ssä ei kunnioiteta suomalaista työväestöä?! Keitä varten SDP on olemassa? Onko SDP muuttunut? Kannataako työläisen äänestää SDP:tä? Miksi SDP ajaa vain suurituloisten asioita? Miksi SDP haluaa maahamme lisää maahanmuuttajia vaikka suomessa on yli 300 000 työtöntä? Miksi SDP haluaa ajaa maamme velkakonkurssiin? Haluaako SDP suomalaisten nuorten syrjäytyvän? Anna kun arvaan, SDP tulee kannattamaan suomen nato-jäsenyyttä.. .
Huomioni on kiinnittynyt myös siihen tosi asiaan kuinka passiivinen, flekmaattinen ja suorastaan välinpitämätön on asenne SDP:ssä suomessa riehuvaa harmaata taloutta kohtaan. SDP:ssä ei kukaan ole tehnyt mitään hyvää suomalaisen työläisen hyväksi.
STX-Finland turun telakka, ydinvoimalatyömaa ja lukuisat muut suuret rakennustyömaamme ovat paikkoja joissa ulkomaalaiset mafioosot ovat voineet käydä avointa ihmiskauppaa suomalaisten yhteistyökumppaneiden suosiollisella avustuksella niin ettei kukaan ole puuttunut asiaan. Tämä on ollut kaikkien tiedossa jo vuosia ja työväenpuolue SDP:ssä ei ole tehty mitään vaikka maassa on ollut katastrofaalinen työttömyys!?!
Tämä puolue on seksuaalisten vähemistöjen puolustaja. Tämä puolue on maahanmuuttajien etujen ajaja. Tämä puolue on kielivähemistön puolue (suomenruotsalaiset) mutta suomalaisten työläisten puolue tämä EI ole! Sdp on huijannut pienipalkkaiset suomalaiset työläiset jo vuosia äärimäisen huonoihin palkkaratkaisuihin jossa hyödyn ovat saaneet pelkästään loputtoman ahneet työnostajat joille ei näytä riittävän mikään. Mutta sdp:stä ei näitä herroja ole ahneudesta syytetty! Moitteet tulevat kokoomuksesta josta mm presidentti Sauli Niinistö ja Ben Zyskowicz ovat topputeleet julkisissa viroissa ollevien johtajien pohjatonta ahneutta. Sdp:ssä maksimaalisen suuret palkankorotukset kyllä sopivat jos ne tulevat jollekkin muulle kuin suomalaiselle työläiselle.
Melkein missä tahansa puolueessa on enemmän työväen etuja puolustavaa aatetta kuin sdp:ssä jossa se on kadonnut ajat sitten olemattomiin.
Paavo Lipposen toimia tutkimaan pitäisi perustaa totuuskommissio ettei Lipposen kaltainen Iso Rotta pääse luikertelemaan kuin koira veräjästä koska hänet pitää laittaa linnaan ja karkoittaa pois maasta!
Ei vain Paavo Lipponen vaan koko SDP:n organisaatio on pettänyt suomalaisen työväestön. SDP on oikeistolaisempi kuin kokoomus! Suomalaisen työläisen etuja ei ole vartioinut kuin nämä lahjotut petturit joille suomalaisen työläisen hyvinvointi ei ole merkinnyt mitään.
Paavo Lipponen ei tehnyt suomenkielisen työläisen eteen elettäkään koko aktiiviaikanaan. Tämä on sikäli ihmeellistä että Paavo Lipponen oli kuitenkin työväenpuolue SDP:n jäsen ja hänet äänestivät valtaan työläiset joita Paavo Lipponen piti lopulta pilkkanaan!
Nyt herää kysymys mitä ja kuinka hyvin Lipposen jälkeinen SDP on puolustanut suomalaisen työläisen asioita?
SDP ei anna työläisille mitään. SDP on kuin rasistinen mustalainen joka ei koskaan anna, aina ottaa.
Toivotaan ettei Lipposen Paavo tule vastaan kadulla koska saatan aivastaa räkäklimpin hänen naamallensa, vahingossa tietenkin.. .
Miksei Paavo Lipponen voisi matkia Juudasta ihan loppuun saakka ja sovittaa köyttä kaulaansa? Oliko sittenkin niin että Juudas oli rehellisempi kuin Paavo Lipponen? Onko Paavo Lipposen vertaaminen Juudakseen loukkaus Juudasta kohtaan?!
Onneksi Lipponen meni suomenruotsalaisten asiamieheksi. Lipposen maineen tuntien tulee suomesta kohta yksikielinen maa sillä Lipponen on tuhonnut kaiken mihin hän on sekaantunut. Seuraavaksi kaatuu SDP. Paavo Lipposen kylvämät myrkkysiemenet alkavat kantaa satoa vaikka Lipponen on jo puoliksi poistunut mutta vain puoliksi.