Voi tätä riemua. Nokian osake on noussut lähes 100 prosenttia. Harvoin olen tehnyt näin lyhyessä ajassa näin suuria voittoja. Puhutaan yli 200 000 eurosta.
Toki työkin oli kova, kuten meillä sijoittajilla aina. Mietin voittoja kotiuttaessani, miten monet ipuvanhukset kuolaisivat, jos saisivat tuosta 200 000 edes prosentin. Ette muuten saa, eikä saa valtiokaan, sillä sijoitusyhtiömme ei ole rekisteröity Suomeen.
Tietenkin Nokia edusti vain alle 5 % salkustamme, mutta aina tuntuu hyvältä rikastua lisää.
Valitettavasti olemme taas Suomessa, sillä lastemme koulut alkoivat. Thaimaassa niistä olisi joutunut maksamaan, mutta onneksi Suomessa on koulunkäynti ilmaista.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Siinä näemme koko pörssipelin seuraukset. Ei ihme että kenenkään työnteko ei kannata. Luusereita on liikaa. Syy rappioon on EU:n ja eduskuntanne.
Nokia Oyj on myyty Microsoftille. Nokia oli EU-Suomen talousveturi. Miten nyt kansantalous paranee, kun parhaat veronmaksajat lähtevät? Kokoomus on kaiken suunnitellut, joten nyt paljastat työllisyysohjelman!
Nokia loi velkaa meille valtavasti. Ne voitot menivät muualle. Verotulot oli murto-osa tukiaisista joilla Nokiaa ylläpidettiin. Se ei ollut mitään taloutta. Nythän tuo pitäisi olla kaikille selvä.
Olisit sinäkin voinut niitä osakkeita ostaa. Mutta et ostanut! Juna meni jo...
Olet vain kateellinen. Et taida edes tietää mitä kaikkea 200 000 voi tehdä.
Paljonko se työttömyystuki olikaan? 500 euroa kuussa?
Et vastannut kysymykseen. Miten pelastat Nokia Oyj:n työttömät taloudelliselta ahdingolta? Kokoomuslaisten kuuluu tietää aiheuttamiensa tekojen seurauksiin ratkaisut.
Mitä se minulle kuuluu! Olisivat olleet minun laillani fiksuja. Kyllä evoluution lait sanovat, että tyhmän ei tule pärjätä. Nyt vain tukihanat kiinni ja Wahlroosin oppeja noudattaen minimipalkka pois. Kyllä markkinat sitten asettavat näille ihmisille arvon. Itse jäin runsaasti voitolle ja hyvä niin.
Miten sinä sitten olet voinut pärjätä?