turboautoilla kiihdytellään ja pakoputki pörisee

kummastunut ukko

Mikä juttu on nyt tämä että johonkin 20-25 -vuotta vanhoihin Bemareihin, japsiautoihin tms. ruuvataan moottoriin turbo ja sitten kiihdytellään kylän raitilla iltapäivästä yömyöhään? Kuskit eivät ulkonäkönsä perusteella näytä olevan ihan niitä kristallikruunun kirkkaimpia lamppuja vaan ehkä hieman alemman tason poikasia.

Miten joku jaksaa ajella joka ilta näin pienellä kylällä edestakaisin yhä uudelleen ja uudellaan samoja katuja? Vai eikö ne autot kestä matkaa esim. Kuopioon ja takaisin?

Pakoputkistossa tuntuu olevan kanssa jotain outoa. Kun pienestä auton rakkineesta lähtee kovempi auto kuin isosta linja-autosta niin ei silloin enää ehkä olla ihan alkuperäiset äänenvaimentimet. Jos on äänenvaimentimia ollenkaan...

Ja jotku viittii jumpsuttaa bassomusiikkia aika kovalla. Onko kuulossa vikaa?

Ostakaa joku hieno amerikanrauta ja lipukaa sillä tyylikkään rauhallisesti, kruisailkaa. Jotkut osaa sentään liikkua arvokkaasti ja muita häiritsemättä. On meinaan semmoisessa edustustason ajelussa hieman eri hieno meininki kuin jollain viritetyllä mehukattimuovipuollolelukinnerillä jossa moottoria huudatetaan punaisille kierroksille rajoitinta vasten niin että moottorin sytytys pätkii ja pakoputki paukkuu.

Tai polkekaa polkupyörällä parin tunnin lenkki useamman kerran viikossa ja käykää parina iltana kuntosalilla. On terveellisempää kuin jonninjoutava ajelu.

88

3226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • valitut palat

      Lukijan kommentti: ilmeisesti kaipaisimme pientä korjausta tähän lauseeseen: ".....kun pienestä autosta lähtee kovempi MELU kuin linja-autosta niin....."

    • roskat pois

      Amistelu on kyllä outoa, minua ei haittaisi vaikka kuolisvat.

      • woe woe

        huh huh ,mikä luulet olevas,samanlaisesta reiästä oot tullu kun amiskalaisetkin.taidat elää papan kukkarolla ja olla sitten wähän parempi kuin muut jeeeee

      • erhwehwhhh
        woe woe kirjoitti:

        huh huh ,mikä luulet olevas,samanlaisesta reiästä oot tullu kun amiskalaisetkin.taidat elää papan kukkarolla ja olla sitten wähän parempi kuin muut jeeeee

        Woe Woe mee kouluun takas ja opettele kirjoittamaan suomenkieltä. Vitun TeiniXtanelijonnejunttipuskarunkkari! Woe woe waan Witun Pelle!

      • HomoPetteriNissanForever
        erhwehwhhh kirjoitti:

        Woe Woe mee kouluun takas ja opettele kirjoittamaan suomenkieltä. Vitun TeiniXtanelijonnejunttipuskarunkkari! Woe woe waan Witun Pelle!

        Tietysti pojat päristelee kun elämässä ei muuta ole kuin valtavan keskustan kiertäminen edestakas. Tuota ne on harrastanu vuosia suonenjoella. Amiskan lapsen tasolle jääneet hylkiöt ajelee kun muutakaan ei ole. Niin simppeliä.

        Vanhemmat (amisten lisäksi) kiertää sitten nuoren lihan perässä OP-FEEL Q-KOULUT-PÄIVÄKODIT-JÄÄHALLI akselia, vaan aika yksipuolista taitaa kiinnostus olla kun ei lohkea edes alaikäisiltä hehe.

    • tartos

      Se jotenkin parantaa omaa elämänlaatua, kun pääsee anonyyminä haukkumaan muita tänne palstoille? Muuttakaahan muualle, jos ei tämän kylän ihmisten elämäntyyli miellytä, ehkä jostain päin maailmaa löytyy kyläpahanen, missä kaikki ovat juuri niinkuin Teidän mielestänne pitääkin olla. Kysynpä teiltä viisaammilta (niinhän haluatte itseänne katsottavan, hieman ylöspäin) Mitä nämä "amispellet" ovat tehneet väärin Teitä kohtaan? Onko sillä jokin suoran vaikutus Teidän elämäänne, jos joku ajelee kylänraitilla vaikka aamusta yöhön ja päivään?

      • Väsynyt amiksiin

        Oli odotettavissa että yksi tuon aivotoiminnallesti kivikaudelle jumittuneen sisäänpäin lämpiävän amis klaanin edustaja saapuu puolustamaan jälkeenjääneitä lajitovereitaan. No, ei siinä mitään, mutta kun tässä asiassa ei kannata tulla pätemään.

        Häiritsette meitä normaaleja työssä käyviä ihmisiä keskustan piirissä. Auton raiskaamisesta tuleva ääni kun kantautuu korvatulppienkin läpi (mikä on jo vitsi et kotona täytyy käyttää moisia tuollaisten vtun apinoiden takia!)

        Metelin lisäksi olette vaaraksi liikenteessä. Varsinkin koulupäivinä tuollainen on kuvottavan itsekästä ja tyhmää touhua.

        Menkää töihin/kouluttaukaa ja hankkikaa paremmat harrastukset kuin kaupungilla päätön ajeleminen.

        Prkl kortti pois tuollaisilta ihmisperseiltä!

      • kylän kiertäjä
        Väsynyt amiksiin kirjoitti:

        Kyllä täällä prkl nuorisokin käy töissä eihän meillä muuten olisi vara kiertää tuota kylän rinkiä ja ostaa niitä musiikkivehkeitä että saa sitä ääntä irti enemmän. Moni nuori tekee enemmän töitä ku työ elämään kyllästyneet valittajat

      • amis69
        Väsynyt amiksiin kirjoitti:

        Oli odotettavissa että yksi tuon aivotoiminnallesti kivikaudelle jumittuneen sisäänpäin lämpiävän amis klaanin edustaja saapuu puolustamaan jälkeenjääneitä lajitovereitaan. No, ei siinä mitään, mutta kun tässä asiassa ei kannata tulla pätemään.

        Häiritsette meitä normaaleja työssä käyviä ihmisiä keskustan piirissä. Auton raiskaamisesta tuleva ääni kun kantautuu korvatulppienkin läpi (mikä on jo vitsi et kotona täytyy käyttää moisia tuollaisten vtun apinoiden takia!)

        Metelin lisäksi olette vaaraksi liikenteessä. Varsinkin koulupäivinä tuollainen on kuvottavan itsekästä ja tyhmää touhua.

        Menkää töihin/kouluttaukaa ja hankkikaa paremmat harrastukset kuin kaupungilla päätön ajeleminen.

        Prkl kortti pois tuollaisilta ihmisperseiltä!

        Mitäs sinä harrastat? Runkkaat joka ilta kotonas ja masennut siellä ku ei oo kavereita tai muuta elämää :). Tuleppa sinäkin johonki parkkiin nii keskustellaan hieman. Vai eikö pokka riitä? Kyllä työ uskallatte täällä päteä mutta ette uskalla tulla päin naamaa valittamaan :).

      • Anonyymi
        amis69 kirjoitti:

        🤪😂🤡

    • Törkyily ärsyttää!

      Öööh, on semmoinen vaikutus että joutuu kuuntelemaan sitä saaatanan melua...
      Ja taas tuo että muuttakaa muualle... Muuta SINÄ ja kaverisi muualle meluamaan!
      Antakaa 99%:n olla rauhassa. Se pilaantunut 1% muuttakoon pois möykkäämästä.

      • Koeta kestää

        Ne munat, ne munat.
        Testosteronin tuotanto alkaa pojilla jo nuorena. (Wikipedia, kyseistä hormoonia erittyy myös naisilla) Se aiheuttaa aivotoiminnaltaan lapsenomaisilla pojankolleilla juuri tässä ketjussa kerrotun tapaisia oireita, joihin kuuluu ylikehittynyt itsensä esille tuominen. Siis tehokas auto, mieluimmin bemari ja mieluimmin musta, on jostain syystä saanut kulttikalun maineen, joka näyttää säilyvän joillakin miehillä myöhäiseen keski-ikään sakka. Jos autolla/moottoripyörällä/mopolla kiihdyttelevältä koirasihmiseltä poistaisi kivekset ja eturauhasen, niin melu kylällä hiljenisi.
        Joka tapauksessa nuo meluavat kollit panevat aikanaan muijiaan paksuiksi ja maailma palastuu uusien, viisaampien sukupolvien astuessa vastuullisiin tehtäviin.

      • 1@2
        Koeta kestää kirjoitti:

        rautalammilla yks isä meni yöllä ulos otti mopopojat kii ja pisti turpaa . no sai pikku sakon mut loppu pärinä.

      • 10,26
        1@2 kirjoitti:

        rautalammilla yks isä meni yöllä ulos otti mopopojat kii ja pisti turpaa . no sai pikku sakon mut loppu pärinä.

        menkää ja filmatkaa yön ralli niin et näkyy kuskit.rekkarit.ja kyydissä olevat sit filmi kytille nii alkaa rauhottumaan tilanne siellä on yhdet ja samat keskiyön covboyt

      • kateellinen patu
        Koeta kestää kirjoitti:

        Ne munat, ne munat.
        Testosteronin tuotanto alkaa pojilla jo nuorena. (Wikipedia, kyseistä hormoonia erittyy myös naisilla) Se aiheuttaa aivotoiminnaltaan lapsenomaisilla pojankolleilla juuri tässä ketjussa kerrotun tapaisia oireita, joihin kuuluu ylikehittynyt itsensä esille tuominen. Siis tehokas auto, mieluimmin bemari ja mieluimmin musta, on jostain syystä saanut kulttikalun maineen, joka näyttää säilyvän joillakin miehillä myöhäiseen keski-ikään sakka. Jos autolla/moottoripyörällä/mopolla kiihdyttelevältä koirasihmiseltä poistaisi kivekset ja eturauhasen, niin melu kylällä hiljenisi.
        Joka tapauksessa nuo meluavat kollit panevat aikanaan muijiaan paksuiksi ja maailma palastuu uusien, viisaampien sukupolvien astuessa vastuullisiin tehtäviin.

        Taidat olla vaa kateellinen ku oot pummi ja sulla ei oo varaa ostaa bemaria:). Tiesitkö että kateus on paha tauti ;). Elämää sulla näköjään ei ainakaa ole ku pitää ihan wikipediasta tutkia tollasia juttuja :D. .

      • Anonyymi
        Koeta kestää kirjoitti:

        Ne munat, ne munat.
        Testosteronin tuotanto alkaa pojilla jo nuorena. (Wikipedia, kyseistä hormoonia erittyy myös naisilla) Se aiheuttaa aivotoiminnaltaan lapsenomaisilla pojankolleilla juuri tässä ketjussa kerrotun tapaisia oireita, joihin kuuluu ylikehittynyt itsensä esille tuominen. Siis tehokas auto, mieluimmin bemari ja mieluimmin musta, on jostain syystä saanut kulttikalun maineen, joka näyttää säilyvän joillakin miehillä myöhäiseen keski-ikään sakka. Jos autolla/moottoripyörällä/mopolla kiihdyttelevältä koirasihmiseltä poistaisi kivekset ja eturauhasen, niin melu kylällä hiljenisi.
        Joka tapauksessa nuo meluavat kollit panevat aikanaan muijiaan paksuiksi ja maailma palastuu uusien, viisaampien sukupolvien astuessa vastuullisiin tehtäviin.

        Tämäkin argumentti riippuu ihan siitä tuleeko kollit sukurutsaileimaan. Gg

    • VRUum

      Jompet ne vaan jaksaa edelleen hinkata "suuren kaupunkimme" synkkiä katuja. Olisi tietysti ihan kiva nukkuakin välillä mutta ajometeli estää lepäämisen. Kiva :(

      • Bimmeriteini69

        Hahahaaaa tulin vastaamaan meidän amisten puolesta, klaani kokoontui eilen amiskan metallipuolen yläkerrasta puimaan seuraavaa rinkiä.
        Keskustelu meni jotakuinkin näin :

        Matti ehdotti että perus amiska, siwa, op, koulut,metsolan siwa rundi jatkuis.
        Pekka oli ihan pihalla edellispäivän insestin tuloksena.
        Sami taas oli pakoputkeen penetroinnin kannalla.
        Pasi haluaa jatkaa lasten kyyläämistä hinnalla millä hyvänsä mutta kunhan bensanhinta ei nouse yli 1,70e tai muuten menee lakkoon.

        Itse olen räikeän homoilun kannalla. Jatketaan entiseen malliin!

      • Perus hetero
        Bimmeriteini69 kirjoitti:

        Amis loppuu ensi vuonna Suonenjoelta, eli etteköhän te sitten mene muualle kuolemaan aidsiinne. Siedetään sinne saakka yes.

    • Turpooko vai ei

      Olen rakennellut harrastuksena autoja kohta 30 vuotta ja voin sanoa ns. "kokemuksen syvällä rintaäänellä", ettei auton virittäminen ole sitä, että "ruuvataan" turbo kiinni moottorin kylkeen ja vaihdetaan pakosarja..

      Itse edustan sitä koulukuntaa jonka muielestä paras kiihtyvyys pitää saavuttaa maantienopeuksilla, etenkin ohittaessa on hyötyä tehoreservistä jos onsamalla rakennettu koko auto niin, että myös ajoominaisuudet vastaavat lissäntynyttä tehoa.

      On ymmärrettävää, että nuorena yritetään rakennella autoja tehokkaammaksi tosin usein siinä vaan käy nin, että tehoja tyulee lisää muttei ajo-ominaisuuksia. .

      Itse rakensin viimeisimpänä projektina ns. sleeperin, eli auton ulokonäöstä, eikä äänistä yms,. ei näe ulospäin mitä on muutettu tavoitteena on että ulospäin näyttää vanhalta ruosteläjältä, Alaa tuntevat varmaan trietävät mistä sleepereissä on kyse ja missä niiden hauskuu piilee.

      Saattaa olla niin että nämä meluavat kirjoittavat itse nämä kommentit joissa haukutaan turboja yms. sillä onhan sekin yksi meriitti että suomi 24 -palstalal mut on huomattu. Älkämme siis tuomitse heitä vaan säälikäämmr heitä sillä he paitsi, että pilaavat oman maineensa niin myös ammattitaitoisten auton rakentajien maineen :(

      • välinpitämätöntä

        jos turponkin ikkunaan heitetään kivi metsässä ollaan.

      • homomis

        Känninen amis taas jotai vinkuu, ylihuomen taas hitsailee!

      • hetunvitula

        ou jee.. Sleeperit on cool,mutta kun kylän räkänokat rakentelee Wakereita siinä on huima ero, pakoputken pää on niin iso että norppa sopisi yöpymään siellä. Koneelle ei ole tehty juuri mitään kun ei ole rahaa, halvempaa sahata putki poikki ja laittaa kurkkupönttö sinne päähän jotta muut hölmöt luulisivat että on siinä varmasti vähintään isolohko.

    • Bimmeriteini69
      • meluisa kyläpahanen

        Jep mikäs tässä Suonenjoen keskustassa asuessa jos olisin huonokuuloinen, niin vois vaan illalla ottaa kuulolaitteen korvasta pois ja sit olisi ihana hiljaisuus...

        Mutta kun olen normaalikuuloinen niin KYRSII tuo jokapäiväinen jytinä ja jumputus!

        S-marketissakin kun käy niin koko ajan jyrinä ja kumina kuuluu. Eikö henkilökunta jo kohta ota yhteyttä työsuojeluvaltuutettuun kun joutuvat jyrinää illat kuuntelemaan?

        Sit paikallislehdessä ylistetään että pitää erottua massasta jumputuksella. Onko ikinä tullut mieleen päristelijöille että se jyrinä ja jumputus HÄIRITSEE ihmisiä?

      • hetunvitula

        Se on kun kyrpä ja järki seisoo yhtäaikaa....tosin tämän kylän rakänokilla tuo toteutuu aina kun kyrpä seisoo, kun tahtoo se järki puoli olla pysähdyksissä kokoajan.

      • maxboom
        meluisa kyläpahanen kirjoitti:

        Jep mikäs tässä Suonenjoen keskustassa asuessa jos olisin huonokuuloinen, niin vois vaan illalla ottaa kuulolaitteen korvasta pois ja sit olisi ihana hiljaisuus...

        Mutta kun olen normaalikuuloinen niin KYRSII tuo jokapäiväinen jytinä ja jumputus!

        S-marketissakin kun käy niin koko ajan jyrinä ja kumina kuuluu. Eikö henkilökunta jo kohta ota yhteyttä työsuojeluvaltuutettuun kun joutuvat jyrinää illat kuuntelemaan?

        Sit paikallislehdessä ylistetään että pitää erottua massasta jumputuksella. Onko ikinä tullut mieleen päristelijöille että se jyrinä ja jumputus HÄIRITSEE ihmisiä?

        Onko auton rakentaminen jotenki huono harrastus? jos molopää et tiennyt nii tuokin on harrastus kuten sinunkin joka päiväinen kyttääminen ja valittaminen. Hanki elämä!

    • sjoenelamaonkivaa

      Mut faktahan on se, että mihin tahansa kaupunkiin/kylään menet, nii samanlainen jumputus ja pörinä sieltäkin kuuluu, kunhan testorooniteinejä löytyy. Ei suonenjoki ole yhtään poikkeus ..

    • molukku

      Olisivat sitten teinejä mutta kun isolla osalla alkaa testot jo tihkua iän myötä pois.

    • öhö oon KOVA - ÄIJÄ!

      Vähänkö meikä on kova JÄTKÄ, mulla on bassopakari ja sit kanssa suppari!
      Ajan JOKA ILTA yötä myöten Suonenjoki Cityssä hekumallisella autollani rundia.

      Autoni on harmaa vanha reuhka, vihreä farmari-BMW, valkea Golf kattoluukulla, musta 5-sarjan BMW, harmaa VW Passat, punainen Nissan, ja niin edelleen. Tykkään laittaa rekisterikilven valot LED-tekniikalla ja ajovalot laittomilla jälkiasennus-ksenoneilla. Ja tietysti se helvetin meluisa bassopakoputki!

      Ei ole parempaa elämystä kuin hinkata Suonenjoen ihania katuja ilta toisensa jälkeen! Rautalammintie, Urheilutie, Koulukatu, Iisvedentie, Herralantie, Asemakatu, Rautalammintie, Kaatronkatu, Väinönkatu, Teboilin pihan kautta Koulukadulle, Urheilutie, Rautalammintie, Olavi Leskisen katu, Herralantie, Iisvedentie....

      Välillä kirkon parkkikselle kusemaan ja heittämään sikspäkin pahvit mäkeen, samalla hermosauhut ja vähän revittelyä, kohta rautatieaseman parkkiksella vähän pyörittämään rinkiä, sit urheilukentän parkkisella revittelyä soralla, jäähallin pihalla renkaan vingutusta, Lintharjun koulun pihalla oleskelua. Kerran pari illassa Kemeriltä pitsat ja kunnon räkäklimpit oven eteen tietty!

      Mä olen kova tyyppi ja soitan musaa niin että mummot herää. Mun auton 1,3-litran nuhapumppumoottori on kylän kovin tykki ainakin bassopakarin äänien perusteella. Vähänkö olen kova. Mä olen siis niin ÄIJÄ että helvetti!

      • öhö oon KOVA - ÄIJÄ!

        Voi hitsin hitsi: unohtui Ainonkatu, Keskuskatu, Metsolantie, Kokkolammentie ja Matkahuollon/Taksiaseman parkkiksen lenkki sekä Siwan ja S-marketin parkkis!

      • KOVA ÄIJJÄ 2

        Onko pokkaa tulla sanomaan päin naamaa? Voitaisiin vaikka sopia yhteinen paikka ja aika missä voitas vähä vaikka jumputtaa tai huudattaa nuita amisautoja
        Käydään sen jälkeen vaikka pitsalla ja räkästään oven eteen.

    • öhö oon KOVA - ÄIJÄ!

      Käytäntö on osoittanut että ainakaan nämä jumpsuttajat eivät ole ihan kirkkaimpia valopäitä... Jos sanot reilusti päin naamaa niin kohta on kerrostalon pihalla vaikka minkälaista pörriäistä pärräämässä ja jumpsuttamassa "kostoksi". Pitsalla käynti kyllä sopii vaikka tänä iltana. Nähdään Kehmerin jonossa valomerkin jälkeen...

      • amis69

        Hah hah.. eikö uskalla tulla päivällä valittamaan? Siellä taitaa olla yks amis kans ku täällä vaa uhoo mut ei uskalla muuta sit tehäkkään :)

      • öhö oon KOVA - ÄIJÄ!
        amis69 kirjoitti:

        Hah hah.. eikö uskalla tulla päivällä valittamaan? Siellä taitaa olla yks amis kans ku täällä vaa uhoo mut ei uskalla muuta sit tehäkkään :)

        juu voin kyllä ihan hyvin tulla päivällä valittamaan kunhan vain kerrot reilusti nimesi ja autosi ja yhteystietosi, mutta kun seurauksena ihan varmasti kuitenkin on tuo ylempänä kirjoittamani "kosto" niin antaapa olla, pitää irtisanoa vuokrakämppä ja muuttaa esim. Mannerheimintien varteen Helsinkiin, sekin taitaa olla selvästi rauhallisempi paikka kuin Suonenjoen keskusta (kiitos teidän jumputuksenne)

      • amiss
        öhö oon KOVA - ÄIJÄ! kirjoitti:

        Muuta ihmeessä! ! Ompahan yks elämäänsä kyllästynyt juntti vähemmän tällä kylällä :). Voin toki kertoa kun sinäkin kerrot omasi:)

      • raivoa täynnä
        amiss kirjoitti:

        Muuta ihmeessä! ! Ompahan yks elämäänsä kyllästynyt juntti vähemmän tällä kylällä :). Voin toki kertoa kun sinäkin kerrot omasi:)

        Te niitä elämään kyllästyneitä juntteja olette kun ette tajua paremmasta. Täällä vaan persetttänne kulutatte rämäautonraadoissanne ja olette niin olevinaan vaikkette ole yhtään mitään! Pelkkiä turvenuijia ja nollia ja persepäitä! Muuta korpeen rälläämään ite niin saadaan muut olla kerrankin rauhassa. Vai pitääkö tulla opettamaan äidin kädestä häh?! Raivo kasvaa sisällä sitä mukaa että kohta on pakko tulla tirvaisemaan että helepottaa. Tietäsittepä miten rumia ajatuksia teijän rälläys ja jumputtelu saa aikaan tavallisessa tervemielisessä ihmisessä... pelkäisitte käydä nukkumaan aamuyöstä koloihinne kaivautuessanne.....

    • iljhbgvfdx

      hyvä sanoa tuokin anonyyminä niin että kukaan ei tiedä kuka oot rinki ajaja senkin paskahousu

    • Täh

      https://www.youtube.com/watch?v=Ut3IMLCqJIs

      Miks täällä yleistetään ammattikoululaisia? Samalla lailla ne lukiolaiset voi ajaa sitä paskarinkiä kylällä autonromuillaan ja popitella matkalla...
      Harrastus se on sekkiin autojen laittelu joka ei vaan vie niin paljon energia ja onnistuneesta projektista saa hyvän mielen, toisinkun siitä kyttäämisestä ja valittamisesta.. On se kumma kun ''vanhemmat'' ihmiset ei arvosta enää musiikin kuuntelua:D

      • amisholigaysh

        Myötähäpeä on taattu kun janipetterit ajaa autolla kylän läpi ikkunat auki ja musat täysillä. Mikä järki? Onko mahdotonta kuunnella hiljasempaa? Miksi vtussa muiden pitää kuunnella sitä top20 paskalistaa mitä ei kukaan normaali ihminen varsinkaan selvinpäin kuuntele?

        Ettekö te saatanan idiootit tajua, että teille nauretaan kun jumputatte sitä "musiikkia"? :D

    • haha

      Muttakun asiahan on niin että ne järkevät ei välitä mitä muut aattelee;)

      • boomboomboombooom

        Hah, ihan HELVETIN järkevää kuunnella pandoraa ikkunat alhaalla ja esittää jotain kovaakin panomiestä kun kiertää "keskustaa" edestakas. Noh, ehkä ette tajua hävetä itseänne, muut nauravat tollasille pennuille.

        Aikuistukaa. Helvetin kaukana järkevästä touhusta.

      • voehelevetti

        Voi huoh... Juurihan ne idiootit noin toimii.

    • päevee

      järkevää tai ei, se on meidän mielestä mukavaa emmekä sitä ainakaan lopeta tälläisen jälkeen, päinvastoin on vielä mukavempaa kääntää volat kaakkoon kun tiedän että se jotakin ärsyttää näin paljon, HAHAH;D kärsikää vitun tuhkamunat!! ja hommaa muija ni ei tarvii aina runkata ja täällä olla valittamassa!!!

      • omituista uhoamista

        Hmmm, tuliko mieleen että aika moni valittaja nimenomaan voi olla nainen? Katsos kun tuommoinen tosi turha idioottihomma ei paljon mieltä lämmitä.
        Eikä nuo jumputuskuskit mitään kovin hurmaavan näköisiä näytä olevan.

      • kylläst.

        Itelläs on tuhkamuna kun ei aivot seisoo mutta muu ei. Opettele elämään kunnon elämää ja lopeta toisten häiriköinti. Tai kuole pois.

    • porsaat uuniin...

      Tässä nyt jotenkin vaan yks vanha ukkeli muistelee että 1980-luvulla pojat heitti autolla muutaman kierroksen kylillä ja sitten menivät panemaan tai ryyppäämään. Autosteroista soi Popeda tai Eppu Normaali. Nyt nämä nykyajan nyhjäkkeet jaksavat poikaporukalla hinkata koko yön Suonenjoen yksiä ja samoja katuja kuunnelleen jotain paskaa trancea tai Pandoraa. Ja valvottaen samalla koko kylän asukkaita. Niin eihän tässä olekaan kuin noin tuhat ihmistä joita häiritsette...

    • foapjf

      Ollaan hurmaavia tai ei niin emme sitä aijo lopettaa ja ettekä saa meitä sitä lopettamaan vaikka kuinka täällä kilpaa valitatte:D

    • asdfghe

      Antakaa amiksille anteeksi, eivät ne itselleen mitään voi;)

      Eiku oikeesti. Pienistä pojista vaan on cool ajella vanhoilla "viritetyillä" autonrämillä pitkin kyliä iskemässä mm. ylä-asteen kuumimpia gimmoja. Ja mitä kovempi ääni tyhjennetystä pakoputkesta lähtee sen parempi!

      Ei sille vaan voi mitään ja onhan noita vähä-älyisempiä "tohvelieläimiä" ollut joka ikäluokassa aikoinaan. Kun ne kasvaa siitä pois , tulee seuraavat jne. Vanhat löydetään sitten jostain katumuksen kolosta elämässään epäonnistuineina.

      • asdfghe2

        Ihmettelen vielä kaiken lisäksi, miten nämä pöristelijät ovat saaneet ratkaistua viestin lähettämiseen vaadittavan vaativan laskutoimituksen?

      • valtsu2
        asdfghe2 kirjoitti:

        Ihmettelen vielä kaiken lisäksi, miten nämä pöristelijät ovat saaneet ratkaistua viestin lähettämiseen vaadittavan vaativan laskutoimituksen?

        Hahha :D Erittäin totta!

      • kyllästynyt

        Saisivat luvan kuolla sukupuuttoon. kukaan ei jäis kaipaamaan. olis elämäkin elämisen arvoista kun olisivat poissa meluamasta.

    • vihree

      No eihän lähettämiseen laskutaitoa tartte, klikkailee vaan numeroita jonkin aikaa niin kyllä se joku tärppää. Paljon vaativampaa on tankata auto automaatilla...
      eihän kellään pörisemistä vastaan olis mitään kun kämpät ois vaan äänitiivistetyt kunnolla. ..

      • hahahahahahah

        Siellähän se kunnon idiootti onki :D tiesitkö että yleensä kun halutaan vaimentaa jotain nii puhutaan eristämisestä eikä tiivistämisestä :D. Esim autoa äänieristetään tai vaimennetaan eikä tiivistetä :D. kannattas ottaa asioista eka selvää enneku rupeet pätemään runkkari! Siellä varmaan pätee taas joku vanha lukiolainen joka on kans köyhä ja jolla ei ole kavereita. .. Tule siinäkin pätemään parkkiin nii katotaan vieläkö se juttu lentää niinku täällä!

      • punane1
        hahahahahahah kirjoitti:

        "Esim autoa äänieristetään tai vaimennetaan eikä tiivistetä :D"
        Jos on kerran noin paljon tietoa asiasta, voisko sitä koittaa myös käytännössä ;)

        "pätee taas joku vanha lukiolainen joka on _kans_ köyhä ja jolla ei ole kavereita"
        Kerroitko jotain itsestäsi?

        "Tule siinäkin pätemään parkkiin nii katotaan vieläkö se juttu lentää niinku täällä!"
        Äiti joskus aikoinaan kertoi ettei vieraiden kanssa kannata turhaan kommunikoida. Sitäpaitsi, apinat ovat yleensä hyvin arvaamattomia.

      • eilukio

        Pölöjä tossahan lukee kämpän äänittivistys eikä auton. Eristämien tarkoittaa lievempää äänen hävitystä mutta tiivistäminen kokonaan äänen vaimentamista niin ettei risahdustakaan kuulu ulkoa. Tuliko selväksi?

      • punane2
        eilukio kirjoitti:

        Tuossahan nimen omaan käytetään esimerkkinä auton äänieristystä?
        "Esim _autoa_ äänieristetään tai vaimennetaan eikä tiivistetä"

        Minua ei kiinnosta mitä eroa on eristyksellä/tiivistyksellä, enkä ole missään vaiheessa väittänyt edes tietäväni. Kiitos kuitenkin oppitunnista.

      • vuottavaan
        punane2 kirjoitti:

        Tuossahan nimen omaan käytetään esimerkkinä auton äänieristystä?
        "Esim _autoa_ äänieristetään tai vaimennetaan eikä tiivistetä"

        Minua ei kiinnosta mitä eroa on eristyksellä/tiivistyksellä, enkä ole missään vaiheessa väittänyt edes tietäväni. Kiitos kuitenkin oppitunnista.

        Ole hyvä ja hyvää uutta vuotta, pöristellään tai ei.

      • punane3
        vuottavaan kirjoitti:

        Ole hyvä ja hyvää uutta vuotta, pöristellään tai ei.

        Sitä samaa!

      • amis666
        punane1 kirjoitti:

        "Esim autoa äänieristetään tai vaimennetaan eikä tiivistetä :D"
        Jos on kerran noin paljon tietoa asiasta, voisko sitä koittaa myös käytännössä ;)

        "pätee taas joku vanha lukiolainen joka on _kans_ köyhä ja jolla ei ole kavereita"
        Kerroitko jotain itsestäsi?

        "Tule siinäkin pätemään parkkiin nii katotaan vieläkö se juttu lentää niinku täällä!"
        Äiti joskus aikoinaan kertoi ettei vieraiden kanssa kannata turhaan kommunikoida. Sitäpaitsi, apinat ovat yleensä hyvin arvaamattomia.

        Okei.. Sano paikka ja aika nii katotaan :). . Jos et uskalla tulla niin pidä turpas kii

      • etkö uskalla
        eilukio kirjoitti:

        Pölöjä tossahan lukee kämpän äänittivistys eikä auton. Eristämien tarkoittaa lievempää äänen hävitystä mutta tiivistäminen kokonaan äänen vaimentamista niin ettei risahdustakaan kuulu ulkoa. Tuliko selväksi?

        Hahhaha tuossahan lukee että esim auton äänieristys!!! Tai vaikka asunto!!! Opettele lukemaan apina!! Ja voin sanoo et oon show car 1500w sm mestari 2013 et elä huutele jos et tiiä.. tuleppa parkkiin sinäki nii keskustellaan pikkase. Jos et uskalla nii pidä turpas kiinni!

      • Bower
        etkö uskalla kirjoitti:

        Hahhaha tuossahan lukee että esim auton äänieristys!!! Tai vaikka asunto!!! Opettele lukemaan apina!! Ja voin sanoo et oon show car 1500w sm mestari 2013 et elä huutele jos et tiiä.. tuleppa parkkiin sinäki nii keskustellaan pikkase. Jos et uskalla nii pidä turpas kiinni!

        Ole vaikka taidemaalari virentcestä älä soitte poskees saattaapi tulla pipi suupieleen.

        Ja uskallan kuis sun kanssasi lapsukainen.

        Ääni ei pelota vaan voimaa täytyy olla.

        Hauskaa jatkoa ! PS; vaihda kuivat vaipat ensin

    • byyäääbyyääää

      ihan perus amiksen harrastus!

    • äääää

      Koska kiesillä!

    • karpoppokarponen

      Amistelevaa teiniä ei voi opettaa muuten kuin viedä saunan taakse ja lopettaa.

      • pappa69

        Tuleppa sinäki kovis johonkin parkkiin nii katotaa!!! Työ papat ootte niin naurettavia ku uhootte täällä mut ette uskalla tulla parkkii keskustelemaa ;) jos huom jos!! Et uskalla nii oo hiljaa ja lopeta päteminen täällä!!!

      • pemarin pörinät
        pappa69 kirjoitti:

        Niin eikös tuolla ylempänä jo sanottu että jos yrität mennä sanomaan suoraan niin kohta nää mössöpäät "kostavat"? Nämä yön ritarit ja parkkipaikkojen kauhut ovat aika samalla tasolla kuin jotkut mopopojat, jotka vuosia sitten hajottivat erään vanhan herran postilaatikon kun tämä oli huomauttanut yötä myöten jatkuvasta hermoja raastavasta mopoilla päristelystä....

        Käykää jumputtajat sekä autoilla pöristelijät hakemassa kirjallinen hyväksyntä meluamisellenne JOKAISELTA ajoreittinne varrella asuvalta ihmiseltä. Ja jos yksikin jättää antamatta hyväksymisen niin sitten lopetatte ajot siihen paikkaan. Kas kun asukkailla on oikeus kotirauhaan. Ja tieliikennelaki kieltää häiritsevän ajon. Vesannolla poliisi onkin ottanut muutamilta räyhäkuskeilta ajokortit pois :)

        Eikös se olisi reilu peli että ei häiritä asukkaita? Kas kun autossa on ratti ja renkaat, niin auton voi ajaa semmoiseen paikkaan ettei pärinä häiritse alueen asukkaita. Mutta taloissa ei ole rattia ja renkaita, talot pysyvät paikoillaan. Tosi tyhmää öykkäröidä ja sitten vaatia että jos jotakuta hirvee metelöinti häiritsee, niin lähtekööt pois tästä meidän öykkäröinnin alta. Tottakai voitte ostaa kaikki ajoreitin talot ja asunnot, kyllä kai tuohon 10 miljoonaa euroa riittäisi? Löytyykö rahaa? Sitten jos omistatte kaikki ajoreitin asunnot niin ei muuta kuin ajamaan! Mutta niin kauan kuin rikotaan asukkaiden oikeutta rauhaan, ette saa sympatiaa.

      • pikalukija
        pemarin pörinät kirjoitti:

        ettei olisikin ne ihan samat mopopojat kyseessä, nyt vaan auton ratissa tutuilla ajatuksilla, meinki on pysynyt ihan samana kuin mopoaikoina, mitäs muista kun me tässä rällätään keskellä kylää!

      • hippulatvinkuu
        pappa69 kirjoitti:

        Tuleppa sinäki kovis johonkin parkkiin nii katotaa!!! Työ papat ootte niin naurettavia ku uhootte täällä mut ette uskalla tulla parkkii keskustelemaa ;) jos huom jos!! Et uskalla nii oo hiljaa ja lopeta päteminen täällä!!!

        No kyl teidän ketkuilut tiedetään kun saatte tietää kuka täällä kirjoittelee varmaa on että tuutte entistä enempi pöristelemään ja muutenkin häiriköimään. Kas kun ei ole enää mitään lakia eikä enää osata hävetäkkään. Jos nyt uuden vuoden kunniaks kukin kattois sinne omaantuntoonsa et mitä pitäs muuttaa.

      • junttikylä
        hippulatvinkuu kirjoitti:

        No kyl teidän ketkuilut tiedetään kun saatte tietää kuka täällä kirjoittelee varmaa on että tuutte entistä enempi pöristelemään ja muutenkin häiriköimään. Kas kun ei ole enää mitään lakia eikä enää osata hävetäkkään. Jos nyt uuden vuoden kunniaks kukin kattois sinne omaantuntoonsa et mitä pitäs muuttaa.

        Nonii tässä taas nähtiin teidän kaikkien valittajien kohdalla! Täällä uhootte ja kovistelette mut parkkiin ei uskalleta tulla :D onhan se hyvä täällä huudella ja uhkailla et ''pitäs viedä saunan taakse'' mutta kannattas pitää se turpa kiinni jos ei uskalla ees tulla parkkiin valittamaa ;).. perus juntteja ja omaan elämäänsä kyllästyneitä ihmisiä! !! Ei se ihme oo ku porukka muuttaa pois täältä ku tollasia mulkkuja asuu täällä.. joka asiasta valitetaan ja mietitään täällä että kuka se on ja voittiko se lotossa ku uus auto ymmm :D voin sanoo et ens kesänä härnään teitä mulkkuja urakalla yöllä ja päivällä täysillä musiikkia kuunnellen kun otan kesä auton ajoon :) siinäpä sitte koitatte nukkua :D hahahahaha iteppä tätä kerjäsitte ;)

      • hyhys66987
        junttikylä kirjoitti:

        Mitä varten parkkiin pitäisi tulla? Kysehän on turhanpäiväisestä ajosta ja häiriköinnistä. Kun lopetatte sen niin valituskin loppuu. Yksinkertaista. Ei tartte sen kummempia naamat vastakkain tilanteita.

      • Pensalenkkarit.ry
        junttikylä kirjoitti:

        Nonii tässä taas nähtiin teidän kaikkien valittajien kohdalla! Täällä uhootte ja kovistelette mut parkkiin ei uskalleta tulla :D onhan se hyvä täällä huudella ja uhkailla et ''pitäs viedä saunan taakse'' mutta kannattas pitää se turpa kiinni jos ei uskalla ees tulla parkkiin valittamaa ;).. perus juntteja ja omaan elämäänsä kyllästyneitä ihmisiä! !! Ei se ihme oo ku porukka muuttaa pois täältä ku tollasia mulkkuja asuu täällä.. joka asiasta valitetaan ja mietitään täällä että kuka se on ja voittiko se lotossa ku uus auto ymmm :D voin sanoo et ens kesänä härnään teitä mulkkuja urakalla yöllä ja päivällä täysillä musiikkia kuunnellen kun otan kesä auton ajoon :) siinäpä sitte koitatte nukkua :D hahahahaha iteppä tätä kerjäsitte ;)

        Kyllähä sitä moni harrastaa tuota bilistelyä ja popittelua 18 täytettyään... Itsekin sitä harrastin tosin nytt jälkee päin hävettää ku oon tajunnu miten v'tun idiootti hommaa se on ja varsinki jos on jo monta vuotta kiertäny tuota kylää ja ei osata kasvaa jo pois tuosta... Sama mitenkä sitä maxboomissa pärjätään mutta pitäs osata sen verta miettiä itekki että missä sitä subia huudatetaan ja autolla päristellään... Suurin osaha noista kylän kiertäjistä on sellasia heppuja joitte vanhemmat on vähä vinks vonks tai muuten vaa ei oo pidetty mitää huolta lapsena ja annettu rellestää miten sattuu... Korkeimmat tavoitteet elämässä varmaa on se että jaksaa vielä 30v ajella vielä bilistä ja popitella... Kyllähä sitä tietty pikku pojilta saa vielä rispektit ku maxboomissa vähä subeja huudattamassa... Ei muutaku onnee vaan elämässä teille kylän kiertäjille! =D

    • Htp112

      Minua ei kiinnosta onko ajajat amiksia vai mitä, ei turbot eikä eristykset, mitä ihmeen väliä? Turhaa leukojen louskutusta täällä taas.

      Se minua kiinnostaa miksi ei poliisi puutu tällä kylällä moiseen, kuten on monessa paikkaa tehnyt, eikö asukkaat valita aiheesta muualle kuin keskustelupalstoille?
      Kyllä itsekin olen yöuneni monesti menettänyt tämän kyseisen melusaasteen takia, eikä ole mukava väsyneenä töihin mennä. Toivotaan ettei jumputtajat tarvitse kovin paljoa terveydenhoidonpalveluita, tiedä mikä virhe vielä sattuu kun tarpeeksi univelkaisena töissä on..
      Ja kyllä, olen tehnyt ilmoituksia poliisille, rekkaritkin ilmoitettu.

      • amis ry

        Siellähän se kovis onki!! Ilmotit oikeen poliisille :D. .. kyllä teistä valittajista on paljon iloa ku lukee näitä viestejä :D. . Säälittävät mummot ja papat. Nooh pistetään lisää vettä myllyy ;) terv amikset :)

      • itsekin amis
        amis ry kirjoitti:

        Mitä säälittävää on siinä että haluaa nukkua yönsä rauhassa ja hiljaisuudessa?

      • Htp112
        amis ry kirjoitti:

        Siellähän se kovis onki!! Ilmotit oikeen poliisille :D. .. kyllä teistä valittajista on paljon iloa ku lukee näitä viestejä :D. . Säälittävät mummot ja papat. Nooh pistetään lisää vettä myllyy ;) terv amikset :)

        Ei, en ole kovis (mitä se sitten lie tarkoittaakaan?) enkä mummo tahi pappa. Olen työssäkäyvä väsynyt veronmaksaja joka itse elää sääntöjen, lakien ja yleisen moraalin mukaisesti. Pitäisikö teidän uhoavien poikien jo hieman aikuistua? Jos kerran on jo ikää niin paljon että ajokortti löytyy niin olettaisi jo järkeäkin hieman päähän tulleen. Eikö teillä ole aamuisin töihinmenoa?? Nämä teidän kirjoitukset on kuin yläasteikäisten kiukuttelua. Aloituskirjoitus ei kyllä myöskään ollut fiksuimmasta päästä mutta aihe on kuitenkin oikea ja monelle aiheuttaa ongelmia.

    • hophopkuopioon

      Hyvät amikset tykkäätte varmasti kun mummot ja papat pistää omat pakoputket pörisemään seittemän aikaan aamulla ja ajavat rinkiä ja etenkin siellä missä nukutte oikein pörisyttäen ( kas kun mummu ei muista oikein polkimia).Nukuppa siinä sitten. Kyllähän te täällä koviksia ootte mut ku poliisisetä tulee ja kysyy ja vie ajokortin, antaa sakot ni itkuu väännätte. Tai toisinpäin jos joku mummeli vie teidän auton luvattomasti ni poliisia ootte kyllä heti soittamassa.
      Ja miksette mee vaikka kuopioon pörisemään kun siellä enempi asukkaita niin saisitte enempi kuunteluyleisöä.

    • piliesko

      kuopio suoli.

    • Ylös vaan

      Bensan hinta ei ilmeisesti ole vielä tarpeeksi korkealla.

      • asddf

        Vitut

    • arabikevät

      Ensinnäkin en ole vielä kuullut kenenkään tyttösen "antaneen hellää hetkeä" kellekään pojalle sen takia että pojan autossa bassot jyrisevät hermoja (ja korvia!) repivällä voimalla. Ja toisekseen kukaan ei minulta ainakaan vielä ole kysynyt lupaa mökään joten siksipä ilmoitan poliisille jokaisen mökäkuskin tiedot.

    • voehelevetti

      Eikös nämä teinitytöt ihastu just ku on niin "kapinallisia" tälläset murisevat amikset jotka romuilla aiheuttaa pahennusta eivätkä osaa alkeellisiakaan käytöstapoja?

    • Nyt vituttaa

      Vittu, vaikka tiedän että tämä kylällä pyöriminen ärsyttää valtaosaa Suonenjoen asukkaita, mutta vähän voisitte peiliin katsoa siinä mielessä, että joku teistä amistenteurastajista on juuri pilannut minun elämästä viimeisetkin ilonrippeet. Nimittäin joku oli tosissaan ottanut neuvosta vaarin ja kuvannut yöllistä seilaamistani tuossa tuhansien mahdollisuuksien kaupungissa. JA VITTU! Poliisi kirjoitti 30euron rikesakon. Joten olisiko joku ystävällinen ja kertoisi! Millä PERKELE MINÄ HURRUUTTELEN ENSI VIIKONLOPPUNA!

      • Garlos Manga Nippon

        Tuohan on järkyttävää! SINUN oikeuksiasi on rikottu. Sinulla on oikeus ajaa ihan niinkuin huvittaa ihan milloin mielesi tekee. Nopeusrajoitukset, melurajoitukset ja ajotapavalvonta on tarkoitettu normaaleja perheellisiä varten. Heitä pitäisi vahtia kun käyvät S-marketista hakevassa päivän ruokaostokset Nissan Primerallaan. Mutta iltaräppääjillä tulee olla täysi vapaus ajaa oman tyylin mukaan, mahdollisimman meluisasti tottakai koska siitä saa hyvät fiilikset. Ei tää niin voi mennä että parin tuhannen ihmisen yöunien ja mielenrauhan takia viitisentoista kuskia joutuu pidättäytymään meluamisesta ja räyhäävästä ajotyylistä. Se on väärin koska jokaisella on oikeus päristellä niin paljon kuin kukkaro kestää. Sinun on viipymättä tehtävä valitus Euroopan Ihmistuomioistuimeen kun noin kauhealla tavalla sinua on rangaistu. Siis ihanko totta peräti 30 euroa joudut maksamaan siitä että olet valvottanut koko kylää yötä myöten kuukausien, kenties vuosien ajan? Hirveää, kuinka enää voit sietää tilannetta? Toki ratkaisu olisi se että KAIKKI keskustan asukkaat muuttaisivat pois Suonenjoelta jolloin SINÄ ja kaverisi saisitte ajella koko ajan oman fiiliksen mukaisesti, ilman turhia rajoituksia tai suuren rikesakon pelkoa. On se hyvä ettet sattunut ohittamaan rekkaa maantiellä 80 km/h-alueella, ajattele jos ohitusnopeutesi olisi ollut 96 km/h niin rikesakkoa olisi tullut jo 100 euroa. Tokihan rekan ohittaminen maantiellä on rangaistava teko ja siitä on paljon enemmän haittaa kuin JATKUVASTA RÄLLÄÄMISESTÄ KYLILLÄ YÖTÄ MYÖTEN JOKA VALVOTTAA ASUKKAITA JA AIHEUTTAA KOVAA VI**TUSTA.

      • kyllästynyt teihin p

        Ihan oikein sulle. Mitäs olet elossa ja pilaat pillurallillas muiden elämän. Lopeta tuo kaahailu/jumputus/revittely mitä ikinä sitten oletkin tehnyt että ne sakot oikeutetusti sait ja ala elää normaalia elämää niin ei tule sakkoja.

    • vanha viisaus

      Ota kuule apostolinkyyti käyttöön! Sitä suositteli jo konstaapeli Reinikainen.

    • syntyperäinen S-joki

      Normaali liikennöinti ei häirihe yhtään kettään, eli korttelirallin kiertäjät: normaalit äänenvaimentimet nyt autoihinne ja bassomusiikit pienemmälle niin saatte ajaa maailman tappiin ilman valituksia. Mutta juurikin tuo pakokaasupörinä, moottorin huudatus ja bassomusiikin jumputus on todella ärsyttävää ja tosi raivostuttavaa. Toivonpa melkein että joudutte jossain elämänne vaiheessa itse alistumaan häiriköiden takia niin sittenpä muistelette entisiä tekojanne. Helppoa on jostain syrjäpaikalta tulla keskustan asukkaita häirihtemään mölinällä ja sitten painua ite takasin sinne rauhan tyyssijaan nukkumaan hiljaisuuteen. Aika epäreilua!

    • Been there done that

      Kyseessähän on normaali aikuistumisriitti. Jotkut tosin jumiutuvat siihen pidemmäksikin aikaa, koska tuo on ainoa asia mihin elämässä resurssit tulee riittämään. Lopulta tuo subbari/ralliääni-vaihe yleensä menee ohi ja sitä muistellessaan kokee lähinnä häpeää.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2505
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2183
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1857
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1631
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1585
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1528
    8. 73
      1436
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      95
      1344
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe