Onko olemassa ketään joka oikeasti on parantunut kliinisestä masennuksesta?
Olen koko aikuisikäni potenut ajoittaista masennusta, joka parin viimevuoden aikana on kääntynyt pahempaan. Viime talvena vihdoin kävin lääkärin juttusilla, joka määräsi lääkityksen, josta on ollut mitätön hyöty.
Työni on kuolettavan tylsää ja sikäli raskasta, ettei energiaa jää harrastuksille eikä opiskelulle. Lähes kaikki työkaverini ovat pomoa myöten tunnekylmiä k-päitä, jotka terrorisoivat työyhteisöä lapsellisella kyräilyllä ja juoruamisella.
Mitä enemmän luen keskustelua masennuksesta, sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että taistelu on toivotonta. Tarjolla on vain lääkehelvettiä, hoitojonoja, puoskareita, olankohauttajia ja syyllistäjiä.
Lääkärini neuvoi minua menemään terapeutille, mutta en tiedä haluanko avautua enää yhdellekään ihmiselle. Kyllästyttää jo itseäkin tämä ruikutus. En jaksa työtäni, en jaksa hakea apua, en jaksa enkä uskalla etsiä uutta työtä. Pian en enää kykene töihin menemään ja silloin on liian myöhäistä.
Olen koko aikuisikäni potenut ajoittaista masennusta, joka parin viimevuoden aikana on kääntynyt pahempaan. Viime talvena vihdoin kävin lääkärin juttusilla, joka määräsi lääkityksen, josta on ollut mitätön hyöty.
Työni on kuolettavan tylsää ja sikäli raskasta, ettei energiaa jää harrastuksille eikä opiskelulle. Lähes kaikki työkaverini ovat pomoa myöten tunnekylmiä k-päitä, jotka terrorisoivat työyhteisöä lapsellisella kyräilyllä ja juoruamisella.
Mitä enemmän luen keskustelua masennuksesta, sitä vakuuttuneemmaksi tulen siitä, että taistelu on toivotonta. Tarjolla on vain lääkehelvettiä, hoitojonoja, puoskareita, olankohauttajia ja syyllistäjiä.
Lääkärini neuvoi minua menemään terapeutille, mutta en tiedä haluanko avautua enää yhdellekään ihmiselle. Kyllästyttää jo itseäkin tämä ruikutus. En jaksa työtäni, en jaksa hakea apua, en jaksa enkä uskalla etsiä uutta työtä. Pian en enää kykene töihin menemään ja silloin on liian myöhäistä.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Taivaan Isä haluaa antaa meille rohekutta voimaa ja viereyttä.
Vastustaja (ns saatana) haluaa masentaa, sekoittaa ym pilata meidän elämäämme.
Oikea ratkaisu on, jos haluat, seurata Taivaan Isän tahtoa, ja tehdä niitä asioita joista hän puhuu ja pyytää ja seurata Kristusta.
Olen Mormoni. Kutsun tutkimaan sanomaamme. Ehkä sinä tunnet jonkun jäsenen tai voit ottaa yhteyttä edustajiin, eli lähetyssaanaajiin. Tämän käytännönläheisen ja arkipäiväsen uskon avulla pääsee masennuksesta. Tiedän itse.
Sekä siihen liikunta tai fyysinen työ. Niin avot.
Jeesus Kristus, on kärsinyt kaikkien meidän sairauksien puolesta, käyttäen hänen sovitustaan voimme parantua ja kestää mitä vain.
tutki. koettele..rukoile Isää nöyrästi. ja Toimi! Tsempiä, ymmärrän
http://www.mormonit.fi/
www.lds.org
..on paljon roskatietoa netissä kirkosta. Kannattaa mennä itse käymään, kokoushuoneita on yli 30 suomessa ja lähetyssaarnaajat tulevat minne vain pyynnöstä. Jokainen toimii omasta halustaan, kukaan ei "pakota" mihinkään
No mormonit ja jehovat kyllä kannattaa ohittaa jos lähtee uskosta apua etsimään. varokaa näitä eksyttäviä lahkoja.
Raamattu käteen ihan vanhalla tavalla: ei etsimään lohtua new agesta, itämaan uskonnoista, eikä muitakaan lahkoista.
Jeesus sanoo: minä ole tie, totuus ja elämä. ei yksikään tule Jumalan Isän luo muuten kuin Minun kauttani. Joh. 14: 6.
Jumala antaa myös väsyneellle ja työn raskauttamalle levon.
Aloittaja, kannattaa tehdä asioille nyt jotain: myös terapiaa kannattaa harkita ja ajoissa vaikka työn jättäminen on oikea vaihtoehto ennen burn outia. Jos burn out iskee, niin toipuminen on työläämpää.
Oletko itse kokeillut lääkkeitä? Netistä luettaviin höpöjuttuihin "lääkehelveteistä" ei kannata uskoa. Antidepressantteihin ei esim. kehity riippuvuutta.
Oletko varma, että työpaikalla todella kyräillään, vai onko se sittenkin edes tunne? Entä onko kyräilystä ja juoruilusta pakko valittaa? Entä oletko tutkinut mahdollisuuksia työpaikan vaihtamiseen?
Voi vitjat että tuli kirjoitusvirheitä. Siis "Oletko varma, että työpaikalla todella kyräillään, vai onko se sittenkin _vain_ tunne? Entä onko kyräilystä ja juoruilusta pakko _välittää_"?
"Netistä luettaviin höpöjuttuihin "lääkehelveteistä" ei kannata uskoa. Antidepressantteihin ei esim. kehity riippuvuutta."
Älä puhu pehmeitä. Masennuslääkkeet ovat koukuttavia ja niiden lopettaminen voi olla todella vaikeaa. Tässä esimakua mahdollisesti lääkehelvetistä: http://keskustelu.suomi24.fi/node/10174942
Justan tääl on ollu juttuu esimerkiks Voxrasta et on amfetamiinijohdannainen ni tuskin iha helpol siit pääsee irti. Ei oo Jari Sillanpääkää päässy amfetamiinist eroo. Et miettikää vähä.
Sillanpäähän sanoi Enbusken haastattelussa, ettei halua eroon amfetamiinista vaan nimen omaan, että haluaa jatkaa käyttöä.
Moi mormonit! Arvostaisin suuresti jos siirtäisitte tuon roskanne asiaankuuluvalle palstalle :) Kiitos kuitenkin!
Kyräilystä olen varma koska sitä tapahtuu minun läsnäollessa (en ole kyräilyn kohde). Ei kai siitä tarvisi valittaa (välittää?), mutta se on ahdistavaa ja väsyttävää, myrkkyä jota tarvii hengittää 8h päivässä.
Kuten kirjoitin, olen viime talvesta asti käyttänyt masennuslääkitystä (valdoxan) josta ei ole ollut mainittavaa hyötyä. En vain jaksaisi alkaa käymään läpi kymmeniä eri lääkkeitä joilla kaikilla on omat sivuvaikutuksensa ja saavutettava hyöty kyseenalainen.
Haluaisin irtisanoutua työstäni, koska niin kauan kuin se vie kaikki voimani, en vain kartakaikkiaan saa mitään aikaiseksi oman tilanteeni parantamiseksi. Kuitenkin karenssi ja huonot työllistymismahdollisuudet tekevät siitä liian pelottavan ratkaisun.
Hyvä kysymys. Itse olen menettänyt lähestulkoon kaiken toivon.
Olen samaa mieltä, et kaikissa yhteisöissä, työ ja muutkin, tulee kuppikuntia ja 'kyräilyä' esiintyy. Itse olen kuulunut kuppikuntiin ja myös ollut niiden ulkopuolella.
Ihmiset tykkäävät juoruilla esimerkiksi koska täten tuntevat itsensä paremmiksi ja vaikka mitä...
Mä en jaksa yhtään ihmisten pahuutta.
Pidä kiinni duunistasi jos suinkin pystyt! Tai etsi parempi. Tsemppiä.
Lähtisin vaikka kouluun mutta ahdistus/paniikkihäiriö tekee pääsykokeista ym. täysin mahdottoman ajatuksenakin. Taidan tosiaan olla sellaisessa nalkissa ettei mitään ole tehtävissä. Töissä en enää kauaa jaksa.
Ihmetyttää kaikki yltiöpositiiviset ihmiset jotka aina näkevät tulevaisuudessa jotain hyvää. Kai se vaan on totta että tasan ei käy onnenlahjat. Milloin olen jotain muutosta parempaan odottanut, onkin kaikki kääntynyt pahemmaksi. Kuinka kauan ihminen jaksaa katsella omia epäonnistumisia ja ihmisten mittaamatonta ilkeyttä ja välinpitämättömyyttä? Mikä saa meidät odottamaan jotain ihmettä, joka muuttaa kaiken? Kuka on nähnyt sellaista tapahtuvan? Ihmiset joutuvat rappiolle, alkoholisoituvat ja masentuvat, vetäytyvät ja erakoituvat, kunnes kuolevat tai tappavat itsensä. Mutta koska on kukaan nähnyt ihmisen nousevan siitä suosta ja menestyvän elämässä? Sellaista ei tapahdu kuin elokuvissa..
Toki kaikki ovat kärkkäitä kertomaan, että "voisi olla paljon pahemminkin asiat". No niinpä tosiaan voisi. Kylläpä piristi, kiitos siitä! Toisinaan ajattelen että jospa asiat olisi oikeasti huonosti, olisi sentään joku syy kamppailla- nimittäin niitä oikeita ongelmia vastaan, eikä näitä sairaan mielen tekemiä barrikaadeja. Tuskin moni nälkää näkevä kärsii paniikkihäiriöistä sunmuista. Mikä onkaan tässä länsimaisessa yhteiskunnassa joka syövyttää aivon näin..
Tahdon luovuttaa.. Energiajätteeksi tämäkin turhake, niin ei aivan hukkaan mene nämäkään vuodet..
Nimes oli niin hauska että tulin kommentoimaan.
Masennus = sairaus = sairausloma.
Eka terapeutti on varmaan lääkäri jolla on oikeus antaa sinulle sairauslomaa. Kumpi on tärkeämpää, että firma tuottaa rahaa, vai että sinä olet terve? Töissäkäyminen vaan pahentaa asiaa. Sanot lääkärille että ongelmasi on ettet halua elää. Lääkäri toki hiillostaa sinua sen verran että se selviää masennukseksi. Eli ei mikä tahansa helppoheikki voi mennä niin sanomaan.
No,...ei ne lääkärit hiillosta masennusdiagnoosiin. Pitää itse sanoa oma mielipide siitä, onko masentunut vaiko ei, jos lääkäri kysyy asiaa. Kyllä toi hiillostaminen on ihan puppua.
Vaikka olen vasta parikymppinen, olen sairastanut masennusta sellaiset kymmenen vuotta. Pohdin usein samoja asioita ja tällä hetkellä olo on hyvin toivoton. Olen käyttänyt useita lääkityksiä ja kuten sinulla, en ole huomannut juuri mitään apua niistä. Terapiakin on hyödytön.
Aikanaan jouduin keskeyttämään koulut tämän sairauden takia ja sen jälkeen on elämä ollut käytännössä katkolla. Mikään ei ole muuttunut parempaan suuntaan vuosien saatossa vaan ainoastaan hitaasti mutta varmasti menen huonompaan suuntaan. En kykynene edes arkirutiineihin enää, en jaksa siivota, käydä suihkussa, tehdä ruokaa. Nukun suurimman osan ajasta ja pysyttelen sisällä. Ihmissuhteita ei ole, ainoastaan vanhemmilla jaksan käydä parin kuukauden välein. Rahaa ei riitä mihinkään koska olen toimeentulotuen varassa ja joka kuukausi en edes saa sitä, tulevaisuutta on mahdoton suunnitella.
Tuntuu uskomattomalta että tässä iässä elämä on käytännössä ohi. En näe mitään tulevaisuutta itselleni. Olen samassa tai pikeminkin huonommassa tilanteessa kymmenen, 20, 30 vuoden päästä (jos olen siis elossa).
Tällä palstallakin on ihmisiä, jotka ovat jo korkeassa iässä, keski-ikäisiä ja vanhempiakin, jotka ovat olleet masentuneita KOKO IKÄNSÄ. Lääkärit aina kannustavasti sanovat, että kyllä masennukseen on parannuskeinot, mutta selvästi tämä ei pidä paikkaansa kaikkien kohdalla. Aina jää pieni määrä ihmisiä jotka eivät löydä apua. Alan uskoa itse kuuluvani tähän ryhmään.
Huvittavaa ajatella että lapsena ajattelin tässä iässä olevani tekemässä uraa ja matkustelemassa. Todellisuus osoittautui hyvin erilaiseksi. Normaalit asiat joita ihmiset pitävät itsestäänselvyytenä ovat minulle aivan ylivoimaisia.
Joten kyllä, uskon että on olemassa toivottomia tapauksia. Ehkä sinä et ole sellainen, olet kuitenkin kokeillut vasta yhtä lääkettä etkä terapiaa lainkaan. Myös työpaikan vaihto voisi auttaa, vaikka huonommin palkattuun työhön, sekin kai olisi parempi kuin tuollainen negatiivinen ympäristö? Itse kärsin samaa koulussa vuosikausia, luokkahenki oli huono ja kiusaamistakin oli ja se kyllä sairastuttaa ihmisen.
Minä en ole parantunut, mutta yritän jaksaa pitää toivoa yllä. Mulla on ollut krooninen masennus 10-vuotiaasta eli 36 vuotta jonka lisäksi keskivaikea masennus, yleistynyt ahd.häiriö, vaikea ocd, asperger, krooninen suolistotulehdus jne.
Olet vielä nuori, uusia hoitokeinoja keksitään koko ajan, voihan olla, että tulevaisuudessa pitkäaikainen masennuskin voidaan parantaa tai ainakin oireita helpottaa. Psykoterapia ja ymmärtävät ihmiset ympärillä olisivat parasta lääkettä, muttei noita valitettavasti ole jokaisen kädenulottuvilla. Itsellänikin perheen tuki on lähes nollaluokkaa sekä mut on jätetty kaiken psykiatrisen hoidon ulkopuolelle jo vuosia sitten, koska en ole koskaan ollut psykoottinen enkä "sen vakavammin sairas". Yhteiskunta sairastuttaa, syy ei ole tavallista herkemmin asiat kokevassa/näkevässä yksilössä. Voimia sinulle.
Raskas tylsä työ, ei jää paukkuja muuhun elämään, sairas työilmapiiri, jos et ois masentunut, et ois ihminen.
Kuulemma masennuksesta ja mielenongelmista voi päästä eroon tai niiden kanssa voi oppia pärjäämään työstämällä omia ajatuksiaan ja opettelemalla uusia ajatusmalleja. En tiedä uskonko tuohon mutta näin minulle terapiassa sanottiin. Pakko kai se on yrittää uskoa tai muuten en varmaan voisi jatkaa terapiaa.
Taas oli näitä uskonlahkotuputuksia täälläkin, en malta olla
heittämättä tähän vaihtoehtoista ratkaisuterapiaa menneiltä
ajoilta, miten hommat silloin hoideltiin.
You tube Juice Leskinen, pas.kaa.
Hakekaa itse hakukoneella kyseinen loitsu, jos jaksatte.
Yksi ainoa hyvä, viisas, fiksu ja tervehenkinen virke: "Kyllästyttää jo itseäkin tämä ruikutus." Lähde etenemään siitä, askel kerrallaan ja ymmärtäen, että askel se on pienikin askel.
Toivo on mielelle samanlainen lääke kuin liike fysiikalle, joten lakkaa ruikuttamasta ja muuta mantrasi toiveikkaammaksi.
Juurikin tällaisiin kivikautisiin asenteisiin saa jatkuvasti törmätä. Oletko ajatellut kuinka vastuutonta tuollainen vähättely on, ja mitkä seuraukset sillä voi olla? Eipä tarvi ihmetellä kun suomalaiset ovat niin huonoja hakemaan apua ongelmiinsa. Turha päivitellä näitä laajennettuja itsemurhia kun tuo asenne on vallalla. Kuinka moni turha kuolema olisikaan vältetty jos kanssaihmisiltä löytyisi hitustakaan empatiakykyä.
Ymmärrätkö?
Sinä olet murhaaja.
Kyllä omin avuin hyvässä lykyssä löytyy apu, oletko lukenut esim. masennus.nettisivu. org, tehokas apu ja auttamishalu ,niin on joskus vaikea löytää
Ja sinä olet väärässä. Testaapa ymmärrätkö seuraavan, sillä se on tätä päivää, toisin kuin jaarittelusi ja pessimismisi.
"Toivoa tarvitsevat niin sairaat kuin terveetkin. Ellei ole toivoa, ei ole mitään miksi elää. Ellei sairas ihminen toivo paranevansa, selviytyvänsä sairautensa kanssa, hän ei voi sitoutua hoitoon. Ja vielä tiedetään, että toivolla on parantava vaikutus kun taas epätoivolla päinvastainen. Toivo eheyttää ihmistä ja se on olennainen osa hyvän elämän kokemusta." Arkkiatri Risto Pelkonen: Sairaus ja toivo
Mutta jos pitää itseään "energiajätteenä", niin ehkä toivo on jo menetetty, mutta ketään muuta siitä ei voi syyttää kuin oman itsensä tyhjää ja toivotonta sisintä. Snaijaatko?
Aina noi s**tanan jeesustelijatkin vaanii joka kulman takana..menisivät h*lvetti/-in hoitoon..joku masennus nyt vielä on pientä ton pirun sanan levittämisen rinnalla!!!
Masennukseni alkoi yläasteikäisenä, noin 13-14-vuotiaana, kun jäin koulukiusaamisen vuoksi käytännössä yksin. Vietin kaikki viikonloput kotona vanhempien seurassa. Tilanne parani hieman lukiossa, jossa minua ei kiusattu enää kuin toisinaan. Olin kuitenkin sulkeutunut saamattomuuteni kuoriin, enkä kyennyt solmimaan uusia ystävyyssuhteita. Tuolloin söin lääkkeitä ja kävin pari kertaa psykiatrilla ilman tulosta. Armeijassa sain vertaispalautteena arvioita huonosta itseluottamuksestani ja hiljaisuudestani. Vaihdoin paikkakuntaa jatko-opiskelujeni vuoksi, jonka seurauksena olin pari vuotta yhä enemmän yksin kun en antanut itselleni lupaa päästä sisään piireihin.
Nyt olen 23-vuotias ja elämäni on aivan toisessa kuosissa. Opiskeluni ovat menneet ihan hyvin, olen päässyt kesätöihin joka kesä, minulla on noin 5 ystävää ja sen lisäksi kymmenisen kaveria, joiden kanssa tulee joskus vietettyä aikaa. Olen uskaltanut tehdä aloitteita ja alkanut juttella tuntemattomille naisille. Olen aloittanut kuntoilun ja laihtunut muutamia kiloja. Käyn ulkomailla, baareissa, nautin elämästä ja hymyilen.
Miten onnistuin?
Antamalla itselleni luvan onnistua ja tulla onnelliseksi. En väitä, että se helppoa olisi ja kävisi tuosta noin vaan.
Mun asiat tuli kondikseen suurinpiirtein silloin, kun lakkasin "uskomasta" ihmisiin tai heidän vaatimuksiinsa, minkälainen pitäisi olla, olenkohan vääränlainen yhteiskunnan mielestä jne. Ja joo, asennemuutoksessa oli kyllä äkillinen uskoontulo osallisena. Mutta kuitenkin, ihan hyvä fiiis nykyään kun lähinnä herättää naurua jos joku ihminen tulee selittää minkälainen mun pitäisi olla että olisin muka oikenlainen jne. Mä oon vapaa. :D
Painu v*ttuun viisastelemasta k*sipää k*rpänaama p*rseturpa.
Mene psykiatrille. kielenkäyttösi kertoo pääsi sairauden.