Inkontinenssi 50 vuotta täyttäneillä naisilla

Onko totta, että melkein kaikilla 50 vuotta täyttäneillä naisilla on sekä virtsa- että ulosteinkontinenssia?

Minä olen yksi sellainen, tosin virtsainkontinenssi on korjattu leikkauksella. Tarkoitus olisi löytää hyvä konsti myös suolikaasujen pidättelyongelmiin.
3201
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Viisikymmentä täyttäneillä kyllä, mutta siihen 30 vuotta, niin aletaan olla oikeissa lukemissa, muutoinhan me kaikki oltaisiin leikkausjonossa samallatavoin.

Minä olen kohta kuusikymppinen, enkä tarvitse muuta kuin pikkarit alle edes hikijumpassa. Alavatsan ja vaginan lihaksia olen harjoittanut kolmekymppisestä lähtien, heti kun ensimmäiset merkit ilmaantui lihaksiston heikkenemisestä. En tiedä olisinko ymmärtänyt asian tärkeyttä ellei työpaikalla jonkun ihan muun kokoontumisen yhteydessä eräs sattui puhumaan tästäkin.

Äänestä

Ei ole totta. Miksi olisi? Ei elimistö nyt sentään kaikilla sillä tavalla rapistu. Tuossahan on joillakin elinikääkin vielä jäljellä jopa 40 vuotta! Itsestään tosin pitää vähän huolehtiakin.

Äänestä

ei tosiaankaan läheskään kaikilla viiskymppisillä pissat ja suolikaasut holtittomasti pursuile. Ainakin liikuntaa ja aktiivista seksielämää viettäneillä varmaan nämä lihaksetkin on kunnossa. Tosiaan 8-kymppisillä voi jo olla että lähes kaikilla, vaikka itse tiedän kuitenkin ammattini vuoksikin, että niissäkin ikäluokissa varmaan enemmistö vielä ehtii ajoissa vessaan eikä tarvi vaippoja.
Yleistereys kyllä kertoo paljon.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaikeaa on kirjoitti:

Onko totta, että melkein kaikilla 50 vuotta täyttäneillä naisilla on sekä virtsa- että ulosteinkontinenssia?

Minä olen yksi sellainen, tosin virtsainkontinenssi on korjattu leikkauksella. Tarkoitus olisi löytää hyvä konsti myös suolikaasujen pidättelyongelmiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu