Alas menee keskusteluntaso, kuin lehmän häntä. Missä asiallinen keskustelu, asialliset kommentit asiallisiin avauksiin. Eipä näy. Muuta kuin HUU, HAATA.
Kokkola keskustelusta tullut HUU,HAA palsta!
huuhaata, huu
28287
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Olet oikeassa. Se johtuu siitä, että Tosirealistin kirjoituksia alkoivat kateelliset vainota ja ryhtyivät vitttuilemaan. Mutta se ei ole uutta. Tosirealisti sai työssään esimiehet ja työkaverit vihreiksi kateudesta ja tietysti syyttä. Eivät raukat ymmärtäneet, että joku voi olla niin pidetty henkilö kaikkien kanssa. Etenkin alaiset häntä ihailivat suunnattomasti. Miten joku voi olla noin taiteellinen - taidemaalari, urheilullinen, Suomen mestari nyrkkeilyssä. Korkeakoulutettu ja akateemisen oppiarvon omaava. Upseeri. Osaa laulaa upealla äänellä. On kalastaja ja metsästäjä. Kaatanut kymmeniä hirviä.
On erinomainen tanssija, huumorintajuinen ja naisten suosikki. Ei tupakoi eikä juopottele. On erinomainen ruoanlaittaja. Huolehtii itsestään ja perheestään. Tekee vapaaehtoistyötä antaumuksella. On suosittu juhlapuhuja ja luennoitsija. On puutarhureista mitä parhain. On rakentanut pihansa Kokkolan komeimmaksi. On sienten, kasvien ja lintujen asiantuntija ja ja ja ...
juu ja keskusteltiimpa sitten mistä aiheesta hyvänsä nii aina pitää olla jokua hakkaamassa tappamassa ja huudellaan haukutaan eikä osata keskustella ollenkaan ja tuntuu että niin sanotut vanhat ja viisaat täällä onkin 15-20 vuotiaita kokkolassa on paljon uhoajia aina kirjoituksissa agressiivinen sävy koskaan ei kehuta aina haukutaan noh johtuukohan yxpihlajan tehtaiden saasteista en tiedä ..
Roiskaise edes johonkin väliin edes muutaman pilkun ja pisteen.
Tosirealisti boikottiin niin sivujen taso nousee.
Julkisuutta se huonokin jukisuus on. Mene muihin kaupunkeihin jos kokkolassa ei ole hyvä. Kuka teitä täällä kaipaa?
huuhaajuipin muisti. vastahan tässä piinasi se yksikin hullu ainakin puolen vuoden ajan niillä maija jutuillaan. samoin palstalle täysin kuulumaton jesseily on ollut ajoittain raivostuttavan runsasta. joten minun on todettava, että tällä hetkellä palstan taso on aivan siedettävä, ellei jopa hyvä.
Itse kun tulin tänne keskustelupalstoille, niin samoin silmiini osuivat ne maijajutut. Ne olivat aivan älyttömiä juttuja, jonkun pöljän.
Kyllä maija jutut olivat VÄHÄ tärkeimpiä kuin tosireiskan
Eipä taida itselläsi olla lapsia. Muutoin tuskin lapsenraiskaus kirvoittaisi kommentteja "älyttömiä" ja "pöljää"
Maija jutut eivät kiinostaneet, enkä koskaan niihin kommentoinut, eikä moni muukaan kommentoinut. Jutut ovat aina juttuja, se pitää aina muistaa.
hei pilkun ,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,...................!!!!!!!!!!!!!!!!!??????????????????////////////jakakaa jonnekkin
Ja nytten olisi hyvä aika kaikkien pissiäisten mennä kotia runkimaan tai paskalle.Kiitos jo etukäteen!!
Ainahan tämä on ollut huuhaa-palsta, samoin kuin Kokkola-lehden palsta; tässä kaupungissa marmattajia riittää!!
Me vaan olemme tällaisia valittajia enimmäkseen ja missäpä se parempi valitella kuin juuri tällaisilla saiteilla. Silloin tämä vasta muuttuu huuhaa-palstaksi, kun harhaiset hihhulit yrittävät väkisin hyväksikäyttää palstaamme tuputuskanavanaan.
Hyvä oli edellisen vertaus Kokkola-lehden palstasta tähän nettikeskustelupalstaan. Hyviä ovat molemmat palstat, jos likijoita ja kommentteja riittää. Kokkolan keskustelupalsta on aika vilkas keskustelu ja kommenttipalstana. Ja tarvitseekokaan keskustelun olla aina asiallista. Asiallinen keskustelu pidemmänpäälle tuntuisi aika tylsältä, vaikka asiallistakin keskustelua joskus toivoisi. Olipa minunkin avauksessani valittamista keskusteluntasosta. Mutta eipä ole valittamista, kun kommentteja luin, ihan hyviä.
Hulluhan se on joka kaiken ottaa tosissaan!
Sinähän sen sanoit,"Pilan Päiten" nimmari. Hullu on, joka vakavissaan ottaa kommentit, varsinkin silloin kun on viikonloppu ja voi ottaa rennommin niin keskustelun, kuin muunkin vapaa-ajan vieton. Viikonloppuna ei pidä olla liian tiukkapiponen. Arkena ollaan sitten vakavampia.
Hulluja psykiatreja pitäis kunnolla naida napauttaa perseeseen että oppisivat chillaan!
En ehtinyt edes punaviiniä kurkusta kulauttaa alas, kun luin kommenttia, että hulluja psykiatreja pitäis kunnolla...Mitä se chillaan sitten tarkoittaa, että oppisivat? Mitä vikaa psykiatreissa on, hehän vähiten hulluja ovat?
Näyt olevan vähän sellainen tuuliviiri, täysin muiden tokaisemien aivopierujen varassa.
"joo, joo mies" kirjoittelee eri nimimerkeillä. Aloittaa keskustelun, hetken päästä vastaa, kohta taas uudestaan. Eipä se tietenkään haittaa, mutta ärsyttää, kun sen huomaa:-).
Sinäpä sen tiedät.
Kokkolan henkistä tilaa tämä palsta kuvastaa, vähän sama kuin jos Keski-Pohjanmaalta tulee joku kansanedustajaksi tai ministeriksi, niin kyllä sellaisen ihmisen puheet julkisuudessa ovat niin sekavia, täyttä huuhaata siis... ja huonosti menee koko maalla, kun sellainen henkilö vain valtaan pääsee...
Hyvä, että Keski-Pohjanmaalta tulee kansanedustajia ja ministereitä. pitävät paremmin huolta Keski-Pohjanmaan asioista. Ministeri tai kansanedustaja ei ole syyllinen jos Suomella menee huonosti.
Nimmarilta "asiallinen henkilö", johan oli kommenttisi huuhaata. Arkikielen puhekieltä, mitä moni kuulee päivittäin arkielämässä.. Tämä asiallisen henkilön kommentti oli huuhaata. Hyvä huuhaa-kommentti.
Jo on onnetonta porukkaa, viikonloppu, eikä yhtään huuhaata. Tosikkoja ovat monet kaavoihin kangistuneita, tai muuten vain katkeroituneita, ahdasmielisiä. Onko tosi? Muistakaa minun sanoneeni, vierivä kivi ei sammaloidu.
häiriintynyt palsta
Rauhanyhdistyksen taso laskee kuin lehmän häntä.