Koira pissaa sisälle ulkoilun jälkeen...

...eikä meinaa sitten millään tehdä tarpeitaan ulkoilun aikana.
Toisinaan ulostaakin sisälle.
Voi johtua siitä, että olen raskaana, ja minun ei saa tehdä pitkiä lenkkejä (lääketieteellinen syy) koiran kanssa, eli koiran lenkit ovat lyhentyneet. Muutkin tekevät lenkkejä koiran kanssa, mutta minä olen aiemmin eniten tehnyt. En muutenkaan jaksa antaa koiralle niin paljon huomiota, kun on itsellä pahoinvointia koko ajan...
Täytyyhän sen koirankin sopeutua muuttuviiin tilanteisiin, en nyt vaan pysty olemaan sen kanssa samalla tavalla kuin aiemmin.
Eli siis mikä avuksi? Olen todella raivostunut, kun nytkin käytin koiraa ulkona, ja ei pissannut; taatusti pissaa taas sitten sisälle...huoh.
Se on jotenkin ymmärtänyt sen, että se tuodaan pissimisen jälkeen sisälle ja lenkki loppuu, onkohan kyse tästä, ettei halua pissata?
Joka tapauksessa, olen oikeasti todella ärsyyntynyt tästä tilanteesta. Parina yönä peräkanaa ollut lammikko olohuoneessa ja eteisessä, vaikka koiraa on käytetty kuitenkin melkein puoli tuntia molempina iltoina ulkona.
Ja on kyse pikkukoirasta, joka ei tarvi sitä liikuntaa kuitenkaan ihan älyttömästi.
Ollaan otettu koira pari kk sitten, aikuisena. Meitä aiemmin ehti olla kahdessa eri kodissa. (toinen näistä oli kuitenkin väliaikainen koti, kunnes uusi koti löytyy). On nyt n. 1,5 -vuotias.
11462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ihmiset vaatii nuorelta koiralta nykyään liian paljoan, liian nopeasti. MALTTIA! Osta vaikka flexi tai pitkä liina jonka päässä pentu pääsee tutkimaan laajemmalta alueelta hajuja sekä mahd. tekemään tarpeensa näin ''rentoutuessaan''. Pikku hiljaa alat lyhentämään väliä pitkän liinan päässä lähemmäs sinua eli lenkkeilystä tulee perus kauraa. Samalla syvennätte väli matkan lyhentyessä suhdetanne ja koiraa alkaa viihtymään seurassasi. Valvo kuitenkin ettei pentu sotkeennu liinaan tai jää auton alle tms. eli kontrolloinnin harjoittelua lenkin ohella.

Kotona sitten aloitaa perus: tänne, istu jne. komentojen toistot sekä opettamisen namilla tai lelulla aluksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mikäavuksi? kirjoitti:

...eikä meinaa sitten millään tehdä tarpeitaan ulkoilun aikana.
Toisinaan ulostaakin sisälle.
Voi johtua siitä, että olen raskaana, ja minun ei saa tehdä pitkiä lenkkejä (lääketieteellinen syy) koiran kanssa, eli koiran lenkit ovat lyhentyneet. Muutkin tekevät lenkkejä koiran kanssa, mutta minä olen aiemmin eniten tehnyt. En muutenkaan jaksa antaa koiralle niin paljon huomiota, kun on itsellä pahoinvointia koko ajan...
Täytyyhän sen koirankin sopeutua muuttuviiin tilanteisiin, en nyt vaan pysty olemaan sen kanssa samalla tavalla kuin aiemmin.
Eli siis mikä avuksi? Olen todella raivostunut, kun nytkin käytin koiraa ulkona, ja ei pissannut; taatusti pissaa taas sitten sisälle...huoh.
Se on jotenkin ymmärtänyt sen, että se tuodaan pissimisen jälkeen sisälle ja lenkki loppuu, onkohan kyse tästä, ettei halua pissata?
Joka tapauksessa, olen oikeasti todella ärsyyntynyt tästä tilanteesta. Parina yönä peräkanaa ollut lammikko olohuoneessa ja eteisessä, vaikka koiraa on käytetty kuitenkin melkein puoli tuntia molempina iltoina ulkona.
Ja on kyse pikkukoirasta, joka ei tarvi sitä liikuntaa kuitenkaan ihan älyttömästi.
Ollaan otettu koira pari kk sitten, aikuisena. Meitä aiemmin ehti olla kahdessa eri kodissa. (toinen näistä oli kuitenkin väliaikainen koti, kunnes uusi koti löytyy). On nyt n. 1,5 -vuotias.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu