Jopas oli tekemällä tehty elokuva. Juuri sen verran "taiteellinen", että voisi uskoa sen uppoavan puoliälymystöön; osaan elokuva-arvostelijoista yms.
"Taide-elokuvien" genressä 21 grammaa on juuri sellainen, että on pantava aivot narikkaan, jotta pystyisi uppoamaan kunnolla siihen, eli saisi jotain elokuvasta irtikin. Kaikki elokuvassa on falskia ja teennäisen syvällistä yms. Halpahintaisuutta ei pysty silloin välttämään, kun yrittää olla originelli, syvällinen, vakuuttavan vakava ja syvästi otettava -jos ei nimittäin omaa näkemystä, oikeanlaista taiteellista aistia, ja viime kädessä sydäntä; oikeata elokuvaohjaajan sydäntä.
Elokuvan leikkaus toimi kaamealla tavalla aivan liian usein. Kuvakulmat välähtelivät ja sinkoilivat kuin jossain halpavideossa, ilman mitään oikeanlaista rytmiä ja elokuvan poljentoa rikkoen. Tämä valinta oli juuri sitä päälleliimattua taiteellisuutta; originellisuutta ilman sydäntä ja näkemystä. Vaikka elokuvan perustempo oli rauhallinen, silti elokuvaan ei oltu ymmärretty laittaa rauhallista, viipyilevää, zoomailevaa ja karismaattista kohdetta aina eri kuvakulmista lähestyvää kuvakulmaa. Typerä veto, koska näyttelijöissä oli imua, ja kuvakulman sinkoilu vain heikensi ja rikkoi elokuvan tunnelmaa.
Näyttelijät olivat nimittäin karismaattisia. parhaiten kunnostautui ja osaansa muutenkin sopivin oli Michaelia näyttelevä Danny huston.
Myös Sean Penn oli mukiinmenevä, mutta hänellä on ne maneerinsa, eikä hän muutenkaan kuulu luonnenäyttelijöiden kärkikastiin, vaikka onkin etevä, varsinkin jos pääsee näyttelemään itseään.
Vaikeassa perheensä menettäneen naisen surussa ja tuskassa pyuöriskelevän lesken rooliissa Naomi Watts ei kyennyt uskottavaan roolityöhön. Hänen tunteensa ja heittäytyminen rooliin jää liian ohueksi ja etäiseksi. Hyvä näyttelijä sinänsä, mutta väärä valinta tuohon vaikeaan rooliin, joka olisi vaatinut paljon enemmän resursseja ja uskaltamista.
On vaikea sanoa tarkkaan, miksi koin leffan niin tympeäksi. Yleisvaikutelma syntyi ehkä juuri elokuvan falskiudesta: niin monessa paikassa mentiiin tyylittömästi yli. Ikäänkuin ohjaajalta olisi puuttunut taiteellista itsevarmuutta, ja siksi hän sortui ylilyönteihin ja liikaan yrittämiseen, jolloin sinänsä hyvä juoni ja leffa meni kertakaikkiaan överiksi ja muuttuikin epäuskotavaksi ja teennäiseksi.
Kertakaikkiaan falski elokuva, eipä voi muuta sanoa. Mutta uppoaa varmaan keskivertoihmiselle, joka ei ole turhan "tarkka", ja saa kaipaamiaan emootioita ja tuhruttaa muutaman kyyneleen. Itsekkin kyllä vääntäisi mielellään muutaman tipan silloin tällöin, mutta tämän elokuvan parissa se ei kyllä onnistu, paremminkin kyynisyys herää keinotekoisen edessä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Oikeastaan elokuva sortui siihen, että se yritti olla elämää surempi, kun aiha ja juoni taas olisi vaatinut aivan päinvastaista: sitä, että elokuva olisi yrittänyt olla juuri elämän kokoinen. Silloin se olisi ollut koskettava ja tosi ja riipaiseva.
On tosin elokuvia, joihin sopii se elämää suurempi ote, mutta silloin aihe on toisenlainen.
Loppukaneetti: 2,5/5
No jopas oli juttua. (siis pituutta riitti) Itse en ole vielä elokuvaa nähnyt, mutta sanonpahan sen verran, että hyvä että hollywoodissa koitetaan (huom. edes koitetaan) tehdä jotain taiteellista ja "syvällisempää" Vaikka parempi tosiaan olisi jos tehtäisiin sitten kunnolla. Ja mikä minä olen sanomaan kun en edes ole katsonut kys. elokuvaa. Varmaan joskus vuokraan senkin ja katson ja kuvittelen olevani kovinkin kultturelli ihminen ja suitsutan sitten elokuvaa kaikille tutuille, kun olen unohtanut sinun kirjoituksesi että elokuvaa pitikin halveksia jotta vaikuttaisi älykkäältä. No kukin tavallaan. Makuja on monia....ja aivokapasiteetteja.
Minuun upposi, toisaalta edustankin mainitsemaasi puoliälymystöä. En pitänyt elokuvaa erityisen "taiteellisena", lähinnä hienoisena poikkeuksena valtavirrasta.
Musiikki toimi hienosti ja vaikka kuvat olivat lyhyempiä kuin Kaurismäen Antaa pyöriä vaan - amatöörit leikkaa-leffoissa, niin aivan riittävästi pituutta niissä tuntui olevan. Hitaammallakin leikkauksella olisi pärjätty, mutta juurikaan nopeammin enää ei. Minä ainakin pysyin kuitenkin vielä mukana.
Mielestäni näyttelijät hoitivat hommansa hienosti, mitään uutta ei oikeastaan vastaan siinäkään osastossa tullut. Sitä sai mitä odotti, Del Toro ja Penn tekivät sen minkä pitikin, nätti tyttö näytti nätiltä. Siihen hommaan olisi tosiaan jonkun muunkin voinut valita.
Tarina oli varsin tavanomainen ja ilman kikkailua leikkauksessa elokuva olisi jäänyt keskiverron kieppeille. Ei se nytkään mikään mestariteos ole mutta koska kyseessä ei mikään taideteos olekaan niin annettakoon anteeksi.
Kyse oli kuitenkin viihteestä. Taidehommat erikseen. Mutta onko se automaattisesti huono asia jos viihde-elokuvassa pyritään käyttämään taide-elokuvien ilmaisukeinoja? Pitäisikö kaikki tasapäistää niin että koulutettu simpanssikin näkee sadan metrin päästä onko kohde taidetta vai ei?
Minun mielestäni tyylien sekoittelu on paljon mielenkiintoisempaa. Se myös helpottaa silkasta viihteestä pitävien siirtymistä taiteellisempiin tuotoksiin. Pätee muussakin kuin elokuvissa.
elokuvat on tekemällä tehtyjä, mites muuten niitä tehtäisiin kuin tekemällä... heh... oli ihan pakko alkaa viisasteleen heh...
Kyllähän se elämä painaa, joka tuli elokuvassa selväksi. 21 grammaa oli todella koskettava ja hyvä kuvaus ihmiskohtaloista jotka törmäävät toisiinsa. Näyttelijät olivat hyviä ja elokuva eteni todella vauhdilla. Alejandro González Inárritu teki sen jälleen ohjaajana, mutta pidän hänen amores perroksesta (suosittelen) enemmän. Elokuva yllätti katsojan ja kliseitä ei ollut...
21 Grammaa Tähdet 4.5/5