Kirjoitanpahan tänne kun nyt tuntuu että on pakko avautua, pää on oikeasti hajoamassa. Tuntuu että parisuhde on kertakaikkiaan finaalissa, tappeluksi menee vaikka ei koetakaan sitä tietoisesti.
Tilanne lyhyesti: Olen 30v työssäkäyvä mies ja elämme omistamassani asunnossa avovaimon, 24v ja 1.8v pojan kanssa. Avovaimo hoitaa muksua ja minä lähden klo 6.15 joka aamu töihin, tulen siinä 4-5 välilllä. Asuntomme on kerrostalo neliö, ostettiin se minun rahoillani yhteisestä päätöksestä alkuvuonna. Kaikki kodinkoneet, pesukoneet jne.ovat uusia ja taloudenhoito ei helpompaa voisi olla. Tuntuu vain että avovaimoani ei nappaa laisinkaan taloudenhoito. En nyt väitä että pitäisi ollakaan kokoajan nyrkin ja hellan välissä tai luuttuamassa tms. Olisi kuitenkin kiva tehdä ruokaa yhdessä päivittäin tai siivota edes kerran-pari kuussa. Meillä laitetaan ruokaa ehkä kerran viikossa, muina päivinä jotain minkä voi valmiina työntää mikroon. Poika syö suurimmaksi osaksi vaan purkkiruokia. Poikaa ei avovaimoni kylvetä koskaan, pyykkiä pestään harvoin, yleensä minun aloitteestani.
En tiedä elääkö avovaimo jotain kadotettua nuoruuttaan, vai missä vika. Tuntuu että ole ihan kotitalouskoneen/maksajan roolissa. Joka päivä kotiintultua on ensimmäisenä korjattava ruuantähteet tistipöydältä, siistittävä paikkoja, ruvettava syöttämään/leikittämään poikaa (mikä onkin päivän kohokohta =D ) tai laitettava pyykit/ruokaa tai käytävä kaupassa. Aika usein avovaimo hengailee vaan sohvalla kavereittensa kanssa. Jos ehdotan että laitetaanko yhdessä ruokaa niin vastaus on että 'laita jos huvittaa, minä en jaksa' tai 'syö leipää, kyllä sillä nälkä lähtee'. Lähdettäis edes joskus pojan kanssa ulos, mutta ei. 'En jaksa'-kuuluu vastaus. Miten ei voi jaksaa jos nukkuu 9-10 asti joka aamu? Kertokaa?
Olen itse yksinhuoltaja-perheestä jossa äiti hoiti isän kuoltua minut ja siskoni sekä karjatalouden, koska asuttiin maalla. Kovilla oltiin mutta ikinä ei valitusta kuulunut. Rahaa oli kuussa jotain 3500-4000mk, ja hyvin tultiin toimeen kun ruoka tehtiin kotona. Nyt on kaikki mahdolliset vermeet ja minä maksan talouden KAIKKI viulut ja teen suurimman osan kotitöistä, ja silti tulee vastaus että en jaksa? Onko tämä sukupolvi tosiaan ihan pilalle passattu? Avovaimo vetoaa siihen että ei kerkeä tehdä kun minä olen jo kaiken tehnyt, mutta jotenkin lievä loivaliikkeisyys paistaa koko hommasta läpi. Jos odotan että joku homma tehtäisiin muun kuin minun toimesta, saan kyllä odottaa. Ne pyykit esim. on pesemättä monta päivää. Tehdään jos huvittaa ja jos ei huvita niin jätetään tekemättä. Muutenkin tuntuu että homma kusee, eilen lähdin käymään kaupassa hieman ennen sulkemisaikaa ja avovaimo teki listan, kotiintultua huomasin että listastahan puuttuu tavaroita ja kun sanoin siitä oli sota valmis. Hän kuulemma 'hyvää hyvyyttään' tekee listan valmiiksi (jossa oli 5 vai 6 kohtaa) ja sekään ei kelpaa. Ja kun sanoin että 'älä kiroa minulle lapsen kuullen', siitähän avovaimo vasta riemastuikin. Tuli kaikki **tut, ***tanat ja 'lähe menee' ja muut klassikot.
Sama juttu toissapäivänä, töistä tullessa kysyin mitä tarvitsee, kävi kaupassa ja kotiitultua katsoin kaappiin ja lähdin heti uudestaan kauppaan.
Eikä siinä kaikki. Olen jossainmäärin viriili eli kaipaan hellyyttä/seksiä useinkin. Avovaimo taas ei. Moneen kuukauteen ei ole harrastettu moista aktiviteettia. Olen lisäksi kokeilunhaluisempi ja hieman avoimempi, avovaimo taas on mallia 'pimeässä peiton alla'. Aina ei ole ollut ihan niinkään, avoivaimo oli kyllä alussa viriilimpi mutta en tiedä johtuuko em.sitten lapsen syntymästä vai mistä. Ei vaan kuulemma nappaa ollenkaan. Rupeaa moinen stressamaan myös, en voi kuvitella loppuelämää ilman seksiä, hellyyttä tai rakkautta. Olen kuitenkin suht kohta tiukassa kunnossa oleva mies enkä mikään plösö. Ja avovaimonikin myöntää sen, ei vaan kuulemma nappaa.
Eilen tuli puheeksi että avovaimo ottaisi oman vuokrakämpän, saisin kuulemma pitää kotiamme yksinään. Olisimme kuitenkin toistaiseksi vielä avoliitossa. En ollut asiasta innostunut koska kaipaan jo nyt poikaamme paljon koska käyn töissä. Hän väitti että näkisin kuitenkin poikaa jopa päivittäin.
Ei se ole kuitenkaan sama asia =(
Pahalta tuntuu mutta mitä voin tehdä? Ei tämä suhde parane jos näin tapellaan. Enkä haluaisi tapella pojan edessä. Se on kuitenkin kaikki mitä minulla on koska muutin avovaimon luo hänen kotipaikkakunnalleen, perheen ja töiden perässä. Tuttuja tai kavereita minulla ei liiemmälti ole. Puhuttu on ja spekuloitu ja en todellakaan tiedä mitä tehdä.
Jos jollain on joku todella hyvä ratkaisu niin laittakaa mailia: [email protected]
Kiitos jos jaksoit lukea =)
Tilanne lyhyesti: Olen 30v työssäkäyvä mies ja elämme omistamassani asunnossa avovaimon, 24v ja 1.8v pojan kanssa. Avovaimo hoitaa muksua ja minä lähden klo 6.15 joka aamu töihin, tulen siinä 4-5 välilllä. Asuntomme on kerrostalo neliö, ostettiin se minun rahoillani yhteisestä päätöksestä alkuvuonna. Kaikki kodinkoneet, pesukoneet jne.ovat uusia ja taloudenhoito ei helpompaa voisi olla. Tuntuu vain että avovaimoani ei nappaa laisinkaan taloudenhoito. En nyt väitä että pitäisi ollakaan kokoajan nyrkin ja hellan välissä tai luuttuamassa tms. Olisi kuitenkin kiva tehdä ruokaa yhdessä päivittäin tai siivota edes kerran-pari kuussa. Meillä laitetaan ruokaa ehkä kerran viikossa, muina päivinä jotain minkä voi valmiina työntää mikroon. Poika syö suurimmaksi osaksi vaan purkkiruokia. Poikaa ei avovaimoni kylvetä koskaan, pyykkiä pestään harvoin, yleensä minun aloitteestani.
En tiedä elääkö avovaimo jotain kadotettua nuoruuttaan, vai missä vika. Tuntuu että ole ihan kotitalouskoneen/maksajan roolissa. Joka päivä kotiintultua on ensimmäisenä korjattava ruuantähteet tistipöydältä, siistittävä paikkoja, ruvettava syöttämään/leikittämään poikaa (mikä onkin päivän kohokohta =D ) tai laitettava pyykit/ruokaa tai käytävä kaupassa. Aika usein avovaimo hengailee vaan sohvalla kavereittensa kanssa. Jos ehdotan että laitetaanko yhdessä ruokaa niin vastaus on että 'laita jos huvittaa, minä en jaksa' tai 'syö leipää, kyllä sillä nälkä lähtee'. Lähdettäis edes joskus pojan kanssa ulos, mutta ei. 'En jaksa'-kuuluu vastaus. Miten ei voi jaksaa jos nukkuu 9-10 asti joka aamu? Kertokaa?
Olen itse yksinhuoltaja-perheestä jossa äiti hoiti isän kuoltua minut ja siskoni sekä karjatalouden, koska asuttiin maalla. Kovilla oltiin mutta ikinä ei valitusta kuulunut. Rahaa oli kuussa jotain 3500-4000mk, ja hyvin tultiin toimeen kun ruoka tehtiin kotona. Nyt on kaikki mahdolliset vermeet ja minä maksan talouden KAIKKI viulut ja teen suurimman osan kotitöistä, ja silti tulee vastaus että en jaksa? Onko tämä sukupolvi tosiaan ihan pilalle passattu? Avovaimo vetoaa siihen että ei kerkeä tehdä kun minä olen jo kaiken tehnyt, mutta jotenkin lievä loivaliikkeisyys paistaa koko hommasta läpi. Jos odotan että joku homma tehtäisiin muun kuin minun toimesta, saan kyllä odottaa. Ne pyykit esim. on pesemättä monta päivää. Tehdään jos huvittaa ja jos ei huvita niin jätetään tekemättä. Muutenkin tuntuu että homma kusee, eilen lähdin käymään kaupassa hieman ennen sulkemisaikaa ja avovaimo teki listan, kotiintultua huomasin että listastahan puuttuu tavaroita ja kun sanoin siitä oli sota valmis. Hän kuulemma 'hyvää hyvyyttään' tekee listan valmiiksi (jossa oli 5 vai 6 kohtaa) ja sekään ei kelpaa. Ja kun sanoin että 'älä kiroa minulle lapsen kuullen', siitähän avovaimo vasta riemastuikin. Tuli kaikki **tut, ***tanat ja 'lähe menee' ja muut klassikot.
Sama juttu toissapäivänä, töistä tullessa kysyin mitä tarvitsee, kävi kaupassa ja kotiitultua katsoin kaappiin ja lähdin heti uudestaan kauppaan.
Eikä siinä kaikki. Olen jossainmäärin viriili eli kaipaan hellyyttä/seksiä useinkin. Avovaimo taas ei. Moneen kuukauteen ei ole harrastettu moista aktiviteettia. Olen lisäksi kokeilunhaluisempi ja hieman avoimempi, avovaimo taas on mallia 'pimeässä peiton alla'. Aina ei ole ollut ihan niinkään, avoivaimo oli kyllä alussa viriilimpi mutta en tiedä johtuuko em.sitten lapsen syntymästä vai mistä. Ei vaan kuulemma nappaa ollenkaan. Rupeaa moinen stressamaan myös, en voi kuvitella loppuelämää ilman seksiä, hellyyttä tai rakkautta. Olen kuitenkin suht kohta tiukassa kunnossa oleva mies enkä mikään plösö. Ja avovaimonikin myöntää sen, ei vaan kuulemma nappaa.
Eilen tuli puheeksi että avovaimo ottaisi oman vuokrakämpän, saisin kuulemma pitää kotiamme yksinään. Olisimme kuitenkin toistaiseksi vielä avoliitossa. En ollut asiasta innostunut koska kaipaan jo nyt poikaamme paljon koska käyn töissä. Hän väitti että näkisin kuitenkin poikaa jopa päivittäin.
Ei se ole kuitenkaan sama asia =(
Pahalta tuntuu mutta mitä voin tehdä? Ei tämä suhde parane jos näin tapellaan. Enkä haluaisi tapella pojan edessä. Se on kuitenkin kaikki mitä minulla on koska muutin avovaimon luo hänen kotipaikkakunnalleen, perheen ja töiden perässä. Tuttuja tai kavereita minulla ei liiemmälti ole. Puhuttu on ja spekuloitu ja en todellakaan tiedä mitä tehdä.
Jos jollain on joku todella hyvä ratkaisu niin laittakaa mailia: [email protected]
Kiitos jos jaksoit lukea =)
Vastaukset 45
Vanhimmat
Kuulostaa lohduttomalta.
Mutta todennäköisesti vaimokkeesi ei ole vielä oikein kysynyt vanhempana oloon.
Jos olette jo keskustelleet asiasta, niin vaikea juttu jos mikään ei ole ratkennut.
Lapsesta luopuminen on kova paikka,
mutta joskus muuta ratkaisua ei ole.
Harvat parit pystyvät eroamaan sovussa.
Ehkä nyt kuitenkin jos tilanne on tuo
eikä muuksi muutu se on ainoa vaihtoehto.
Ehdotus kuulostaa kylmältä ja tunteettomalta
mutta mielestäni tuon kertomasi perusteella
ei paljon juuri muuta ole tehtävissä.
Eli asunto myyntiin (tuskin haluat jäädä yksin asuttamaan noin suurta kämppää). Vaimokkeen kanssa on pyrittävä sopimaan lapsen tapaamisesta. Jos vaimosikin viettää paljon aikaa kavereidensa kanssa ja sinä olet viikot töissä niin voisit ehdottaa, että lapsi saisi olla luonasi vaikka viikonloppuisin (niin vaimokekkin saisi vapaata).
Kun otatte vähän etäisyyttä toisiinne ja vaimo näkee vähän lisää maailmaa niin ehkä hän huomaa miten hienosti teillä asiat olivatkin kun ei tule rahaa mistään jos ei käy töissä, joutuu itse pesemään omat pyykkinsä ja laittamaan jotain ruokaa ja siivoamaan. Ja ainahan sitä voi myöhemmin palata yhteen jos siltä tuntuu.
Muutto prosessi on paljon vaikeampi lapselle sitten kun hän on kouluiässä jos joutuu vaihtamaan koulua ja kavereita.
Meillä asit on hienosti. On velkainen talo, kolme muksua ja molemmat käydään töissä. Miehellä on paljon pidemmät työpäivät ammatista johtuen joten se olen minä joka kuskaa muksut harrastuksissa, tekee ruuan, siivoaa, tiskaa ja lämmittää saunan. Mies tekee vapaa-aikanaan ne miesten työt. Meillä ei ole mitään astianpesukoneita tai muuta ihmeellistä ja talokin lämpiää puulla. Joskus äsyttää, mutta pidän tälläisestä elämästä enkä vaihtaisi miestä, lapsia tai taloakaan mihinkään.
Mielestäni sinunkin pitää nyt saada ratkaisu asiaan, ei sinun ole pakko tuollaista sietää.
Ei kenenkään ole. Lapsi kyllä muistaa sinut isänään aina vaikka näkisittekin vain viikonloppuisin tai vaikka joka toinen viikonloppu. Ja luulempa että kun vaimokkeesi joutuu yksin vastaamaan taloudestaan niin pian hän huomaa miten hyvin asiat olivatkaan silloin kun olitte yhdessä. Älä huolehdi ystävien puutteesta. Työkavereistakin voi saada hyviä lenkki yms. kavereita. Ja täällä netissä niitä on aina.
Tsemppiä!
..."on pyrittävä sopimaan tapaamisista". Alkuperäisen kirjoittajan tarinasta voi kyllä mainiosti päätellä, että lapsella olisi parempi isänsä hoidossa. Olethan itsekin sitä mieltä että vaimoke ei ole kypsynyt vanhempana oloon. Miksi tällaiselle ihmiselle pitäisi jättää vastuu lapsen hyvinvoinnista?
noh...yleensä avoliitossa lapsi on äidin luona ellei tätä kelvottomaksi todisteta.
Ja mielestäni lapsen kannalta tässä asiasssa on tärkeintä ettei vanhemmat ole kovasti riitaisia, vaikka eivät yhdessä asuisikaan. Että kun lapsi viedään isän (tai äidin, ihan kummin vaan) luokse niin ei tarvitsisi niissä tapauksissa riidellä vanhempien. Eroaminen on aina kova paikka vaikka sitä yrittäisi kuinka järkeistää.
Yhtä hyvin isä voisi huolehtia lapsesta, mutta käytännössä se tarkoittaisi käsittääkseni tässä tapauksessa sitä (jos isä käy töissä) että isän pitäisi viedä lapsi hoitoon. Päiväkotiin lapsi on vielä aikas pieni joten kysymykseen tulisi kait lähinnä perhepäivähoitaja. Eli jos lapsen äiti on kotona (niin käsitin) niin kait hän lastaan hoitaisi päivät ainakin. Jos eronneet asuvat lähekkäin niin ei kait mikään estä sitä, että lapsi viettäisi vaikka illat isukin luona.
Eiköhän tämä ole ko. pariskunnan sovittava kuitenkin, ei kait me voida sitä määrätä.. :)
Vaimollasi on joku toinen hoito, noilla kotkotuksilla saadaan sinut vain siihen jamaan että sinäkin haluat "erota". Onneksi et ole naimisissa. Ei tarvitse sun muuta kuin ruokkoja maksella. Olis kannattanut asustaa ennen kliimaksia vähän aikaa yhdessä,niin olisit oppinut tunteen toisen tavat.. Toista kun on vähän hankala muuttaa.
Asuttiinkin. 2.5v yhdessä, ja meni ihan ok... En tiedä onko avovaimo sitten tosiaan vaan leipääntynyt kotiäitiyteen...
Jos kerran kotona olo tympii? Meille on vauva tulossa, ja minun on pakko mennä töihin takaisin heti äitiysloman jälkeen, ehkä tosin vuoden ikäiseksi pystyisin vauvan kanssa kotona olemaan. Me ei kyllä pystytä elämään pelkästään miehen palkalla, sillä on maksettavana myös miehen ex-liiton lapsen elatusmaksut yms. Onko avovaimosi sanonut että hän haluaisi töihin takaisin? Puhutteko ylipäätään asioista, kysy häneltä suoraan että tympiikö häntä kotona lapsen kanssa kahdestaan oleminen vai mikä auttaisi tilanteessa?
Puhuttu on, ihan kyllästymiseen saakka. Tuloksena on että olemme erilaisia, hän ei yksinkertaisesti ole orientoitunut kotihommiin. Ilmeisesti kotona saatu roolimalli... Tästä on sitten tuloksena pohdittu sitä että kannattaako enää asua saman katon alla. Ja tästä tuloksena se että hän on hommaamassa omaa vuokrakämppää. Missä ei sitten tarvitse siivota/tiskata/pyykätä. Pelottaa vaan suoraansanottuna muksun kannalta. Minkälaisen huithapeli-kasvatuksen hän tulee saamaan? Einesruokaa kokoikä? Olen keskustetllut myös siitä että voitaisiinko kotihommia tehdä yhdessä, tuloksetonta. Yksi mieleenpainuvimmsita kommenteista on kun kysyin että voisiko hän syöttää muksulle iltapuuron, vastaus oli että 'ootan että tulee mainoskatko' (!!!) Jäisin mielelläni ansiosidonnaiselle hoitamaan poikaa jos saisin yksinhuoltajuuden, mutta eitähän ei mies helposti saa. Sitäkin olen ehdottanut mutta vastaus on että: 'siinätapauksessa jos sitä meinaat niin minä haen sen yksinhuoltajuuden ja myös saan sen äitinä'. Tuloksena että en näkisi poikaani sitäkään vähää enää =(
Avovaimo on aikeissa mennä töihin kun muksu täyttää kolme, mikä sopii minulle mainiosti, koska velkaa ei nyt niin mahdottoman paljoa ole.
Ihan harmittaa sinun puolestasi. Tulee ihan mieleen mieheni ex-avovaimo, joka on myöskin elänyt ennen heidän kodissaan (nykyisin me asutaan siinä) kuin sika pellossa. Ei nyt ole tarkoitus häntä tässä sen erityisemmin alkaa haukkumaan, mutta esimerkiksi oli heittänyt suutuspäissään kaljapullon uunin reunalle ja kaljat lentäneet kattoon, niitä ei oltu pesty siitä kolmen vuoden aikana, minä sain ne siitä sormet verillä pois hangata. Ja sama juttu että ruuat pohjaan palaneena hellalla ja kersat nälissään, kun ei joutanut ottamaan pois kun salkkarit on kesken. Yms yms.
Sinä vaikutat tosi vastuuntuntoiselta, ja se on tosi ärsyttävää kun toinen on kotona päivän, ja luulisi että sen verran jaksaisi, että imuroisi ja siivoaisi omansa ja lapsen sotkut, ja kävisi vaikka kaupassa, että sinä (ja te kaikki yhdessä) voisitte sitten päivän päätteeksi keskittyä perhe-elämään ja olla yhdessä ja tehdä jotain kivaa. Toki sullakin on omia "miesten töitä" mitä nainen ei osaa tai pysty tehdä, mutta mielestäni se helpottaisi arkea, jos hän edes jotain viitsisi tehdä, olet aivan oikeassa.
Jos teidän parisuhde on kuitenkin noinkin pitkän yrittämisen ja kaiken muun jälkeen noin retuperällä, niin mielestäni teidän oikeasti kannattaisi harkita sitä eroamista. Jos pysytte samassa kaupungissa, niin lapsen tapaaminen on helppoa. Käytännössä teille tulisi yhteishuoltajuus, mikäli toinen ei yksinhuoltajuutta hae, ja sitä taas ei saa jos ei ole todella päteviä syitä. Sinähän voisit ottaa lapsen aina viikonloppuisin ja viikollakin yöksi ja jos kerran teillä on noin ok välit, voisit käydä myös heillä kylässä. Kai?
Eroaminen ei varmasti ole helppoa, mutta se olisi helpotus, etenkin sinulle ja varmaan myös avovaimollesi, sillä hän ei kaikesta päätellen ole tyytyväinen elämäänsä, kuten et sinäkään. Mutta ette te voi elämäänne lapsen eteen uhrata, tuon ikäinen lapsi sopeutuu vielä hyvin siihen että vanhemmat eivät asu samassa talossa. Hän voi vielä sitäpaitsi saada kaksi onnellista perhettä, jos teistä molemmat löytävät sellaisen puolison jota oikeasti rakastaa. Nykyisen "onnettoman perheen" sijasta (sori jos kärjistän).
No, sitten yksi vaihtoehto voisi olla että jos vaimosta on niin vaikeata olla kotona, niin menköön hän töihin ja jää sinä sille ansiosidonnaiselle kotiin. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta tiedän miehen joka hoiti kotona lapsia ja nainen oli töissä ja kaikki oli ok.
Mutta teidän tapauksessa ei taida olla kyse pelkästään käytännön asioista, vaan myös tunnepuoli on huonosti. Ja se on totta, että "mihinkäs kissa karvoistaan pääsee" (vai oliko se koira) eli ihmisen perusluonnetta, eli tässä tapauksessa epäsiisteys ja välinpitämättömyys ja ERILAISET ELÄMÄNARVOT, muodostavat ongelman, ja viimeisin ehdottamani ratkaisu ei niitä varmastikaan korjaa.
Okei, tässä tätä miun "paasausta", mutta mielestäni vaikutat hienolta mieheltä, ja sinulla on hyviä ajatuksia, ja minun mielestäni ansaitset paremman mielen ja onnellisemman elämän kuin mitä sinulla nyt on. Jaksamisia sinulle, ja kerrohan miten etenette.
Stop heti!!
Missään nimessä et saa uskoa avokkisi sanomisia siitä, että hän saa ehdottomasti yksinhuoltajuuden. Et, et, et!!!
Tottakai hän yrittää kiristää sinua sillä, mutta tänä päivänä ei todellakaan ole aina varma se, että äiti on se joka saa lapsen.
Ja -anteeksi- kertomasi perusteella avopuolisosi täytyisi ehkä hieman kasvaa aikuiseksi ja miettiä, että kuinka hän toimii lapsen kanssa, tai kodin ja sen hoidon.
Itselläni on kokemusta vastaavasta, veljeni avokista -onneksi ex- joka ei vettä osannut keittää polttamatta sitä pohjaan ja perhe söi aina valmiita sapuskoja.
Nyt veljentyttäreni on tosi ronkeli ruoan suhteen. Olivat meillä joulun veljeni kanssa ja meinasin polttaa käpyni kun ei sitten mikään kelvannut: ei makaroonilaatikko, ei lanttulaatikko, kinkku, maksalaatikko, ei mikään. Jäätelöä olisi pitänyt saada vain.
Sinulla on oikeus hakea lapsesi huoltajuutta, etkä saa antaa asian mennä siihen, että avokki menee yksin setvimään asiaa soskuun, vaan menette yhdessä ja kerrot selvästi siellä oman mielipiteesi ja kantasi asiaa.
Jos haet huoltajuutta, sinulla on mahdollisuus joko niin, että jäät kodinhoidontuelle tai sitten jatkat työssäsi ja lapsesi menee päiväkotiin tai perhepäivähoitjalle. Ei hoitoon meno ole lapselle välttämättä huono asia. Siellä hän oppii sosiaaliseksi, saa leikkiä tositen kanssa ja sinä voit olla hyvin mielin töissä, kun tiedät lapsesi saavan terveellsitä ruokaa ja oppivan uusia kivoja asioita hoidossa ja pystyt turvaamaan teidän toimeentulon töissä käymällä.
Et saa antaa periksi.
Tuollaisia miehiä ei aksva joka oksalla.
Tosiasia.
Siis tuollaisia miehiä ei KASVA joka oksalla.
Lievää lukihäiriörä, anteeksi.
Ala selvittämään mahiksiasi saada muksun huoltajuus. Avovaimosi on kykenemätön lasta hoitamaan.
Palkkaa asianajaja hommaa kunnon todisteet siitä kuinka huonosti naikkonen lasta hoitaa. Itse houlestuin siitä, ettei muksua kylvetetä..huh huh
Kyllä sinä ja lapsi ansaitsette parempaa, muija voi mennä vielä himaan kasvamaan.
mieleen kirjoituksestasi että avovaimollasi on aika "salakavala" synnytyksen jälkeinen masennus. Se voi kestää kuukausia ja jopa vuosiakin varsinkin jos se saa olla hoitamattomana.
Tämän synnytyksen jälkeinen masennus voi alkaa aikapian synnytyksen jälkeen, mutta voi alkaa jopa vuodenkin kuluttua synnytyksestä.
Se ilmenee hyvin monioireisena ja erilaisina oire yhdistelminä kuten sinä selvästi kuvasit hänen elämän tilanteen.
Avovaimosi on ehdottomasi haettava itselleen apua ja sinun täytyy siinä auttaa ja tukea häntä. Hän ei sitä ehkä itse näe että on sairas, sekin kuuluu oireisiin masentunut. Toivon että saatte apua ja tilanne ratkeaa teille onnellisesti.
Muuten se olet sinä joka ottaa lapsen huostaan eikä avovaimosi, koska jos hän ei hae apua niin on vastuuntunnoton ja epäkypsä huolehtimaan lapsesta.
masennus tuli minullakin ensin mieleen.
Kannattaisi käydä ammattiauttajan juttusilla ja hoitaa tilanne kuntoon.
Jos mitään hoidettavaa ei ole, ja avovaimosi on terve laiska akka, niin sitten voit miettiä onko parempi asua yhdessä lapsen takia tai muuttaa erilleen.
Mikäli kertomasi pitää paikkansa ja avovaimosi ei kykene/viitsi hoitaa kotia tai laittaa ruokaa, niin hyvin nopeasti sossutätien pitäisi havaita avovaimosi kyvyttömyyden hoitaa lasta. Viimeistään siinä vaiheessa lapsen huoltajuus siirrettäisiin sinulle, vaikka avovaimosi uhkailisi mitä tahansa.
Jos taas haluat kodin olevan aina tiptop, kun taas avovaimosi paremmin hyväksyy normaalit elämisen ja leikkien jäljet, niin silloin sinun kannattaisi tarkistaa omia elämänarvojasi uudelleen.
Eräs nainen muutti kolmen lapsen kanssa miehen asunnosta pois, kun miehen vaatimukset siisteystasosta ei oikein onnistunut kolmen lapsen kanssa - jatkuvaa riitaa "sotkuista".
Avosi ei näköjään ole teinistä kummemmaksi kypsynyt, kehtaa vielä yrittää heittää sinua, isäntää, ulos omasta kodistasi. Toivottavasti saat pojan huoltajuuden. Taistele siitä; kuullostaa siltä että avoasi mukava/helppo/vastuuton elämä houkuttaa enemmän kuin vastuu pikkumiehen kasvattamisesta. Selvitä lakimiehen kanssa mahdollisuutesi.
Voimia sinulle!
Hei!
Mulle tuli paha mieli puolestasi. On vaikea kuvitella että 24-vuotias nainen käyttäytyy kuvailemallasi tavalla. Hän olettaa, että sinä hoidat KAIKEN.
Jos hänen asenteensa elämään on menköön niinkuin on mennäkseen, niin suhteenne on tuhoontuomittu.
En sano tätä pahaa tarkoittaen, mutta vaimosi on ymmärtänyt väärin perhe-asetelman ja käyttää valtaa sinua kohtaan tekemättä mitään. On vaikea tietää mitä hänen ajatuksissaan liikkuu, mutta neuvoisin sinua ajattelemaan nyt lapsesi parasta.
Kirjoituksesi perusteella avovaimosi ei ole kykenevä hoitamaan lastanne jos hän ei kykene edes hoitamaan talouden perusjuttuja-edes yhdessä sinun kanssasi!
Kun hän on ehdottanut erilleen muuttamista, niin jos te siihen päädytte, niin voin melkein varmasti sanoa, että sille tielle hän jää.
On väärin, että teet pitkää päivää jonka jälkeen sinulle lankeaa vielä kaikki kotihommat. Joku on nyt pahasti pielessä ja sinun on nyt laitettava kova kovaa vastaan!
Teet hänelle selväksi koko tilanteen.
Minulla olisi ehdotus: Kirjoitat päiväkirjaa
esim. herätys klo.05...saavuin kotiin klo17 jne.
Listaat kaikki kotihommat mitä teet kulloinkin jne.parisen viikkoa.
Voit tämän jälkeen rauhallisesti mainita asiasta avovaimollesi ja näin kokreettisesti paperilla näyttää, mikä tilanne on.
Käytä auktoriteettiasi ja kerro että jos tilanne ei normalisoidu, niin joudut miettimään haluatko elää sellaisessa suhteessa.
Kuvailemasi perusteella olet ihana avomies ja isä ja jos juttu kärjistyy huoltajuuteen niin sinä sen varmasti saat.
Neuvoisin vielä mainitsemaan tilanteestasi esim. vanhemmillesi tai työtovereillesi-olisi "todistajia" tiukan paikan tullen!!!
Koita jaksaa :)
Vaimollasi on ilmeisesti synnytyksen jälkeinen masennus tai sit hän ei ole sisäistänyt mikä ja miten toimii perhe. Jos mies käy töissä ja vaimo on (vain) yhden lapsen kanssa kotona hän tehtävänsä on mun mielestä hoitaa koti ja lapsi, tehdä ruokaa jne. Meillä on kolme kolme lasta (joista vanhin on 2 1/2 vuotias)ja mä hoidan kodin lapset yksin. Voimiahan tää kysyy, mutta en anna periksi.
Heipist!
En tiedä tarkalleen mitä naistasi vaivaa, mutta kun olen itse nuori nainen ja olen kotona päivät pitkät (johtuen siitä, ettei lukiossa ole mulle vielä tunteja,mutta piakkoin tulee kirjoitukset) niin voisin ehkä auttaa..
Tuli mieleen, että voisiko naisellasi olla masennus? Se on aika yleistä nykyään.
Sitten on myös virikkeiten puuttuminen. Voin ihan omasta kokemuksestani sanoa, että jos kotityö on yhtä ja samaa, sitä ei vain kertakaikkisesti jaksa tehtä. Sellaisia hetkiä tulee silloin tällöin.
Jos tietää, että päivät on yhtä samoja: tiskausta, siivousta, pyykkin lajittelu yms. Ihminen tylsistyy eikä jaksa enään liikkua. Mielellään sitä katselisi tiskivuoren kasausta kuin tekisi sen eteen mitään. Silloin joko mielellään nukkuisi tai vain olisi telkkaria töllöttäen.
Eli pitäisi saada vaihtelevia virikkeitä. Ulkoilu, jumppaa, käsityöt tai maalaminen! Käytä kaupunkilla shoppailemassa-> nainen saisi vihdoinkin hemmotella itseään.
Silloin kun tiskivuori kasvoi, en useinkaan ajatellut että tässä on elämää.
En tiedä mitä naistasi niinkuin tismalleen vaivaa..
kunhan saa ajatukset pois kotityöstä. Ja kun on tehnyt jotakin mielekästä, voi jo iloiten palata kotityöhön.
No, mitään masennusta minulle ei ole tullut, sillä pitän kotin siistinä miestä varten. Minulla on oma aikataulu milloni teen mitäkin. Silloin kun en tee kotitöitä, teen jotakin sellaista mistä tykkään.
Koska asun kaukana kotoa, luulin ettei kavereita näkisi enään. Ei sitä pitkään jaksaa katsoa poikaystävää jos ei näe muita... mutta
kaveritkin siirtyivätkin samaan kaupunkiin opiskelun tähden, joten mukavaa tuli :)
Mietin just, että olenko puolueellinen.. ei ole ollut tarkoitus, mutta en näe onko minusta apua tähän.
Mitä naisesi on tehnyt ennen? Onko hänellä ollut harrastus, jota on joutunut luopumaan sinun/lapsen tähden? Jospa annat hänelle muutama tunti aikaa viikossa tehtä sitä mitä hän on aina halunut tehtä.
Nainen ehkä kaipaa,että häntä rakastetaan uudestaan (kun nyt hellitellyt on hiipuneet).. pitäisikö häntä ilahtuttaa kukilla? Kun hän huomaa tulleensa otetuksi, hän saattaa olla taas uusi ihminen. Vie vaikka syömään ja heivatkaan kullannupunne jonnekin tutun luo siksi aikaa :)
Ei nainen jaksa joka hetki hoitaa lasta ja kotitöitä,hänhän uupuu. Ei silloin myöskään seksi maistu!
Eli anna naisesi olla taas nainen!
Jotenkin illallinen, kukat ja ehkä kaunis vaate/hajuvesi tuo hymyn naisesi kasvoille :)
Olen ostanut kaupassa käydessäni sillointällöin jotain mistä hän pitää, tuonut kukkia toisinaan, taannoin maksoin puolet hänen haluamistaan Versacen muotilaseista ja ostin vielä niihin sopivat korvikset ilman mitään merkkipäivääkään. Teen ruokaa josta molemmat pidämme ja viimeviikonloppunakin olimme live-keikkaa katsomassa. Ei auta.
Hän väittää että minussa ei ole mitään vikaa, seksi ei kuulemma ole koskaan hirveästi kiinnostanut. Alussa se oli ihan ok.
Hänellä on n.5-6 kaveria jotka käyvät meillä vakituisesti, osan kanssa hän käy lenkillä, baarissa tms. Ne kotityöt teen nykyään suurimmaksi osaksi minä itse koska en jaksa tapella. Anoppi ihmettelee että ompas meillä yleensä siistiä, kai kun minä siivoan ja fiksailen paikkoja.
taisi olla tekstini.
Kirjoittajat antavat karskeja vastauksia, mitä pitäisi tehtä. No joo, ei kannata ihan noin suoraankaan neuvoja kuunella.
Masennus saattaa olla kysessä, mutta toisaalta olisi hyvä jos TE MOLEMMAT menisitte parisuhde terapialle :) Jostainhan se on aloitettava, jotta molemmat olisitte tyytyväinen elämään :)
Ihmiset (täällä kirjoittajat) on niin pikkutarkkoja ja suuttuvat pikkuisista! Esmes. jos mies halua jotakin pientä (yleensä ehtin kysyä ennen kuin hän ehtii ilmaista) purtavaa, hän saa tosiaan o d o t t a a sen ajan, kunnes olen katsonut jonkun tv-pätkän.Ei kenelläkään voi olla niin nälkä, ettei jaksaisi odottaa :) Ja ainahan mies voi ottaa itse :) Ei se elämä olevaikea, paitsi jos tekee siitä sellaisen.
Kun olet tuntunut häntä 2,5 vuotta, ni ettehän te voi erota! Kyllä tälle on ratkaisu, varmasti!
*peukkuja*
No joo. Sitten pitäisi olla kaikki kunnossa.
Naisesi on sitten vain outo, ja tosiaan ehkä ero olisi hyvä
En osaa sanoa enään mitään,mutta..
*pitän peukkuja* :)
Harvoin on niitä isijä, jotka tykkää olla lapsen kanssa töistä tullessa :) Kaikkea hyvää!
Yksi mieleenpainuvimmsita kommenteista on kun kysyin että voisiko hän syöttää muksulle iltapuuron, vastaus oli että 'ootan että tulee mainoskatko' (!!!)
Ihan käsittämätöntä !!!!!!!
Sinulla täytyy olla äärettömän hyvä luonne, kun jaksat tuollaista.
Ja tuo tunne-seksipuoli...
Minä ainakin kuolisin ja kuihtuisin jos joutuisin olemaan kaksikin viikkoa ihan ilman.
Rakastan haleja, suukkoja, hellyyttä.
Itselläni on 4 lasta ja ensimmäisen jälkeen meni n. 2 kk, kun olin niin kipeä synnytyksestä, että ajattelin, etten enää ikinä rakastele, vaan teen seinään reiän miehelle...mutta en sitten tehnyt ja kun paikat parani, niin kyllä asia tuli mieleen.
Minulla oli myös synnytyksen jälkeinen masennus, mutta silloin siitä ei vielä puhuttu kuten nyt.
Itkin päivät kun mies oli töissä ja raivosin sitten kun hän oli kotona.
Masennusta kesti kuukauden verran, eli se oli todennäköisesti lievää minulla.
Eihän herranen aika ihminen jaksa jos ei saa edes hitusta hellyyttä ja rakkautta osakseen...
Ja varsinkaan jos itsekin sitä antaa.
Minun ex-avokki ei aiemmin puhunut eikä pussannut kun jos oli "pakko" ja kun hänen teki mieli niin piti olla valmis seksiin, mutta jos itse halusin, niin se oli voi,voi.
Nyt minulla on maailman ihanin mies, jota saan halata milloin haluan ja saan häneltä ihania tekstareita päivän mittaa vieläkin, pian 3:n vuoden yhdessäolon jälkeenkin ja mikä parasta, kun minä haluan, niin hänen ei säre päätä, tai jos hän haluaa, minun ei säre päätä.
Mutta koska itselläni on lapsia aiemmasta liitosta, ei voi sektailla aina kun haluaa, milloin ja missä vain, joten saunominen on nykyään aika mukavaa ja kestää pitkään.. :)
Täytyyhän sitä mielikuvistusta olla..
kiljuko lapsi nälkäänsä, niin ettei äiti olisi voinut katsoa ohjelmaa... vai olisiko se pitänyt tapahtua "nyt heti", koska sinä niin halusit.
Kun pienellä lapsella on nälkä, niin kyllä siinä telkkari voi odottaa! Lapsi on vain vähän aikaa pieni, ei kannattaisi hukata sitä aikaa jotain idioottimaista ohjelmaa kyttäämällä... ja laittamalla lasta tosiaan kiljumaan että saa puuronsa.
Hei!
Jollekin muullekin sulle vastanneelle oli tullut mieleen se, että vaimosi saattaa olla masentunut.
Niinpä. Voi kuulostaa ihmeelliseltä (jaksaahan hän pitää hauskaa kavereidensa kanssa!), mutta usein masennus aivan ensimmäisenä näkyy aloitekyvyttömyytenä. Mitään ei meinaa saada aikaiseksi vaikka aikaa olisi kuinka.
Ehkä hän tosiaan kaipaa aikuisten seuraa kipeästi ja on jollakin tavalla vähän katkera sulle siitä, että "pääset" töihin pois kotoa?
Lisäksi hän on ehkä tosiaan ollut kovin epäkypsä äidiksi tuloon. Mutta toi masennus saattaa selittää tuota aikaansaamattomuutta.
Mielestäni kannattaisi ottaa vaikka luotettava "ulkopuolinen" mukaan vakavasti keskustelemaan asioista. Kuitenkin parempi yrittää sitä keskustelemalla selvittelyä ensin vaimon kanssa kahdenkesken!
Toivon sulle ja teille kaikkea hyvää! Älä luovuta kuitenkaan liian helpolla!!
Naisesi kärsii masennuksesta. Voiko olla mahdollista että hän on vaan hekenut sinusta lapselleen elättäjän ja isä onkin joku muu työtön narkkari.
Tee lista tekemättömistä kotitöistä ja laita se jääkaapin oveen. Merkitse edes yhteen hänen nimi ja muihin sinun, sen jälkeen voitte keskustella asiasta ja kohtuullista työpanosta. Jos hän senkin jälkeen on täysin tyhmä eikä ota enempää vastuuta kotitöistä laita hänet omaan kämppään mutta ota sinä lapsen hoitaaksesi. Vie aamulla tarhaan ja hae töitten jälkeen. Miksi hoidat vielä naista joka ei tuota mitää iloa sinulle eikä perheelle.
Hei Mies eikä poika enää... Mikset ole kommentoinut siihen, että voisiko avovaimosi olla masentunut? Muutama muukin tosiaan on ehdottanut sitä syyksi miksei hän hoida taloustöitä. Kertomuksesi todella tukee masennus-teoriaa. Voitko ajatella masennusta syynä kaikkeen vai hyväksyt vain nämä "heitä nainen ulos kämpästä"-vastaukset? Masennus on sairaus ja todella masentunut ihminen ei kykene toimimaan normaalisti eikä tekemään kotihommia.
Olen itse vasta 17 joten en osaa parisuhdettanne kommentoida, mutta voin ottaa kantaa lapsen asioihin kokemuksen avustamana.
En tiedä miten asiat etenivät, mutta vanhempani erosivat ollessani 7. Äitini ei pystynyt kantamaan huolta kodista ja hän joi liikaa. Heidän parisuhteensa oli muutenkin tulehtunut, aioista ei pystytty keskustelemaan. Heille määrättiin yhteishuoltajuus ja meidät isän luokse joka toinen viikonloppu. Jäimme äidin luokse asumaan. Hän ei kyennyt töihin, mutta kotihommat tulivat hoidettu. Näin isääni muutaman viikon välein ja nautin todella näistä tapaamisista. Äitini sairastui masennukseen ja alkoholismiin. Myöhemmin kun ollaan isän kanssa mietitty asiaan äiti kärsi masennuksesta luultavasti jo vuosia ennen heidän eroaan, isä katuu yhä ettei huomannut ja pystynyt tukemaan, hankkinut apua. Isä oli liikaa töissä, työnarkomaanina teki 18h(!) päiviä ja kun tuli kotiin lapset itki (sairastimme todella paljon) ja vaimo huusi.
Välillä meillä meni äidin ja siskon kanssa paremmin ja välillä huonommin. Kun meni hyvin vietimme suht koht normaalia elämää paitsi, että äiti ei halunnut minun ja siskoni tapaavan isäämme. Tapasimme siitä huolimatta silloin tällöin. Äiti aloitti isän puhelinhäirinnän. He tappelivat asiasta oikeudessa ja äiti sai lähestymiskiellon. Näimme äidin vastusteluista huolimatta isää jokatoinen viikonlopu. Nyt isä yritti hankkia äidille apua, mutta äiti ei myöntänyt masennustaan joten hoito ei onnistunut.
Sairastuin itse masennukseen ja kun kaikki tuntui olevan hel******* sain äitini ja pikkusiskon suostumaan muuttamaan toiselle paikkakunnalle muutaman sadan kilometrin päähän. Olin tällöin 14. Johtuen masennukseeni johtaneista syistä paikanvaihdos auttoi minulle. Äidin alkoholismi ja masennus pahenivat yhä vain, hän koki itsensä juurettomaksi. Aluksi näimme isää jokatoinen viikonloppu, sitten äiti esti tapaammisemme isän kanssa puoleksivuodeksi. Isä olisi ottanut yhteyttä sosiaalitoimistoon mutta pyynnöstäni ei sitä tehnyt. Lopulta karkasimem pikkusiskon kanssa isämme luo ja palattuamme takaisin tapaamiset jatkuivat normaalisti. Riitelimme jatkuvasti äidin kanssa. Minulla itselläni meni hermot siihen, että hän ei jaksanut hoitaa mitään kotihmmia, joi ja tuhlasi rahaa, muttei voinut myöntää sairauttaan. Menin jopa töihin, jotta saisin hieman itselleni käyttörahaa vaatteisiin ja kerran kuukaudessa jos pääsisi uimahalliin. Muutimme kahden vuoden kuluttua takaisin kotipaikkakunnalle äidin pyynnöstä. Olimme pikkusiskon kanssa lukuisia kertoja yrittäneen saada häntä ammattiauttajan luo ja hankkia hänelle apua, mutta turhaan.
Aloitin lukion 50km päässä kotipaikkakunnaltani. Alun väsymyksen ja yksinäisyyden takia sairastuin jälleen masennukseen. Riidat äidin kanssa yltyivät pieneen pahoinpitelyyn asti (molemmin puolista..) ja asiat tuntuivat olevan jälleen loppullisesti sekaisin. Onneksi sain itselleni hyvän ystävän, joka piti pinnalla. Viiltelyt ja sairaanloinen laihduttaminen jäivät pahimmiksi oireiksi. Yritin pikkusiskon kanssa vielä viimeiset kerrat hankkia äidille apua. Se ei onnistunut vieläkään hänen oman vastahakoisuutensa takia. Isä oli jo monena kertana paettuamme hänen luokse turvaan (äidin juoppohulluus kohtauksia, pahoja riitojamme tai muuten vain lepuuttamaan hermojamme) tehnyt hienovaraisesti selväksi, että niin halutessamme saisimme muuttaa hänen luokseen. Hän olisi hakenut yksinhuoltajuutta, mutta pikkusiskoni ja etenkin minä olimme sitä vastaan ja hän luopui ajatuksesta. Emme halunneet jättää äitiä. Riitojen pahentuessa ja ädin vastuuttomuuden lisäntyessä päätimme kuitenkin muuttaa isän luokse. Ei tuntunut enää olevan muita vaihtoehtoja kuin äisin luona asuminen ja päivittäinen helvetti tai muuttaminen.
Sosiaalitoimisto ei veinannut ymmärtää muuttoamme vaikka kuinka selvitimme tilannetta ja saimmekin tapella asiasta puolivuotta ennen kuin meidät merkattiin virallisesti muuttaneiksi isän luokse. Tänä aikana isä joutui esimerkiksi maksamaan elatusapua äidille. Äidin tilanne ei ole vieläkään parantunut. Pikkusisko on jonkinlaisissa väleissä hänen kanssaan, mutten itse ole puhunut hänen kanssaan pariin kuukauteen.
Kaikesta huolimatta kaipaan kovasti äitiäni ja kun kuulin hänen yrittäneen muutama päivä sitten itsemurhaa koko maailma tuntui pysäävän.
Selvä, tämä meni hieman asian vierestä eikä lapsesi olot välttämättä mene näin huonoiksi, jos hän jää äidin luokse. Avovaimosi saattaa aivan hyvin omissaoloissaan oppia vastuunkantoa. Mutta lapsen takia; yritä ottaa selvää onko avovaimosi masentunut ja jos hän sitä on tue häntä kaikin mahdollisin tavoin ja yritä hankkia hänelle apua. Äiti on lapselle aina tärkeä, asui lapsi kumman tahansa luona äidin asiat pitäisi saada järjestykseen. Jos äiti ei ole masenutunut vaan ainoastaan todella lapsellinen, taistele lapsestasi. Vaikka meillä olikin vaikea saada huoltajuus isälle aina ei ole niin. Ole avoin sosiaalitoimsitossa ja tarvittaessa oikeudessa, älä häpeä kertoa kuinka kotihommat jäävät avovaimoltasi hoitamatta tai lapsi ruokkimatta. Jokatapauksessa, toivon teille kolmelle voimia.
Täällä on tullutkin jo paljon mielipiteitä ja vinkkejä ongelmaasi. Minulla pisti silmään tuo, että avovaimosi haluaa omaan vuokrakämppään "jossa ei tarvitse siivota/tiskata/pyykätä". Onko hän siis todella sanonut näin? Kuvitteleeko hän kenties tällä hetkellä, että sinä olet ainoa joka tekee tiskiä/pyykkiä/sotkee paikkoja ja kun hän muuttaa pois, paikat pysyvät itsekseen järjestyksessä...?Mietin vaan, että minkälaisen kasvatuksen hän on mahtanut saada, onko joku muu aina siivonnut hänen puolestaan, osaako edes pestä pyykkiä jne.
Mutta tosiaan myös masennus voi olla syynä saamattomuuteen. Tilanteelle pitäisi kuitenkin mielestäni tehdä jotain, eihän noinkaan voi loputtomiin jatkua.
Pakkaat avovaimon kamppeet kassiin kun hän lähtee kaveriporukalla baariin ja vaihdatat lukot. Sinä olet paljon enemmän äiti pojallesi kun hänen äitinsä onkaan. Voimia! Jätä se akka!
kaksi vaihtoehtoa:
(a) muijasi on luuseri joka kaipaa kovaa koulua oppiakseen elämän tarkoituksen -> y-äitinä oppii. Yh-lapsen kannalta tilanne voi jopa olla hyvä, rankka elämä kouluttaa ajattelevia vastuuntuntoisia ihmisiä. Itse voisit hieman chillailla ja ettiä helpompaa elämää, mistä sinä pidät. Näkisit lastasi kuitenkin joka toinen viikonloppu.
(b) masennus, joka on helposti hoidettavissa lääkkeillä ja terapialla, vaikutus pitäisi alkaa jo kahden kuukauden jälkeen. Jos siinä ajassa ei ala muutosta tapahtua, lemppaa lehmä ulos. No mercy.
Mitäs jos jättäisit muut kuin ruokintapuolen hommat tekemättä? Ja silloinkin ruokit vain itsesi ja lapsesi? Parin viikon kuluttua voisit sitten kertoa avokille, että tältä hänen vuokrakämpässään tulee sitten näyttämään..?
Jos peset pyykkiä, peset vain itseäsi ja lasta varten. Hermot voi tietty olla tiukilla jonkun aikaa,jos on tottunut olemaan suht. siistissä ympäristössä, mutta ehkä tuollainen parin viikon kärsimys voisi olla sen väärtti.
Voitte myös lapsen kanssa tehdä juttuja, joihin olet pyytänyt avokkia mukaan. Jätätte hänet vain kotiin. Elät kuin häntä ei olisikaan...
Piilota kaukosäätimet - hän saa vähän liikuntaa, kun pomppii edestakaisin vaihtamassa kanavia.
Jotain tämäntyyppistä tosi radikaalia..ehkä se avaisi hänen silmänsä näkemään sen, että molempien panosta tarvitaan
ja niin, kaikkinainen rahallinen avustus tietty seis. Ei mitään ylimääräisiä kaupasta. Jos hän haluaa jotain, on ihan itse vääntäydyttävä kauppaan hakemaan.
Rehellisesti sanoen, en usko että on kyse masennuksesta, jaksaahan hän tavata ystäviäänkin. Yleensä nämä masentuneet melko lailla käpertyvät itsensä ympärille
Olet vain tehnyt kaiken hänelle liian helpoksi, eikä hän niin tyhmä ole, että luopuisi saavutetuista eduista kuin pakosta.
(ääh...inhottaa olla näin julma mutta)voisit vaikka kysyä hänen kavereiltaan että onko avokkisi heidän mielestään masentunut...henk.koht alkaisin hieman kieroilla...ja näyttöä sinulla saattaisi kyllä olla yksinhuoltajan asemaan enemmän kuin avokillasi...ei kukaan anna lasta äidille joka ei lastaan hoida ja ruoki...ihan suututtaa tuollainen laiminlyönti...parempi muksun on olla sen vanhemman kanssa joka välittää ja ajaa lapsensa etua eikä vaan omaansa...
mutta selvitettävissä kuitenkin. Kirjoituksestasi ei käynyt ilmi se seikka, että onko avokkisi aina ollut samanlainen lonkanvetäjä vai onko piirre ilmaantunut vasta ajan kanssa? Voi olla ikävä tosiasia myös se, että avokkisi on yhtäkaikki oppinut siihen että sinä olet ahkera ja teet paljon kotihommia, ja käyttää sinua nyt tavallaan hyväkseen tietäen että vaikka hän laiskottelisi niin sinä kuitenkin teet kaikki tekemättömät kotityöt. Tästä on saattanut kehittyä jonkinlainen oravanpyörä,avokkiasi ärsyttää sinussa tietynlainen tohvelisankaruus ja hän pitää sinua essu päällä touhuavana kotihengettärenä ja miehinen kinnostavuutesi on kadonnut hänen mielestään kokonaan. Ulkoiluttaako avokkisi lastanne ollenkaan vai istuvatko he päivät pitkät sisällä? Jos lapsenne on vielä vaipoissa niin huolehtiiko avokkisi edes niistä vai joutuuko lapsi olemaan pissa- tai kakkavaipoissaan kaiket päivät?Minusta tilanteesi on jonkinlaisessa umpikujassa, ja minusta tuntuu kyllä sille että sinun kannattaisi varata aika sosiaalitoimistoon tai lastenvalvojalle, ja alkaa purkamaan vyyhteä siellä. Voit kertoa tilanteestasi ihan suoraan ja sanoa että olet harkinnut erilleen muuttamista mutta olet huolissasi lapsen tulevaisuudesta ja hoidosta ja voit kysyä miten toimia jotta saisit huoltajuuden itsellesi. Kerro että avokkisi ei kykene hoitamaan edes lapsen perustarpeita, vaan kaikki muu tuntuu olevan tärkeämpää. Voimia sinulle, älä jää surkuttelemaan asioita vaan tee jotain, ajattele sitä että tuolla menolla poltat vielä itsesi loppuun ajan mittaan, ja miten sitten käy lapsesi kun molemmat vanhemmat ovat kyvttömiä hoitamaan häntä?
Lukemani tekstin perusteella miksi lapsen pitäisi mennä äidille?Jos sinä hoidat hänet kaiket illat niin miksi et hae huoltjuutta itsellesi. Itselläni on 2 alle 3v lasta ja hoidan heitä kotona ja olen 23v.Kyllä minä ainakin yritän pistää tuvan kuntoon siksi kun mies tulee kotiin ja laitan ruuan.Teen yleensä isomman satsin että se riittää ainakin yhdeksi päiväksi tai kahdeksi.Näin ei tarvitse olla koko aikaa hellan ääressä.Ulkoilu on myös tärkeää lapselle ja 2vuotiaskin jo tarvitsee sitä joten koita vaikka kirjoittaa kirje vaimollesi jonka hän saa lukea rauhassa ja miettiä asioita koska suoraan puhuessa tilanne kärjistyy melkein aina.
koita kestää joitakin vuosia niin, että lapsesi on isompi. Kun lapsi on noin pieni, erossa on se riski, että lapsen äiti voi halutessaan vierottaa hänet sinusta ja se on sekä sinulle että lapselle katastrofi. Isompaa lasta on ainakin jossain määrin kuultava ja hänen kantansa vaikuttaa asiassa. Parempi heikohko liitto kuin huono ero. Hyvä ero, jos sellainen mahdollinen, voisi olla nykyistä parempi tilanne.
..kuten näköjään aika monta muutakin.. ovat paljon kirjoittaneet masennuksesta-paljon mahdollista. kannattaisi ottaa vinkistä vaari. jostain syystä ymmärrän kuitenkin, että haluaisit yrittää vielä. (vaikka itsestäni tuntuu, että heitä nainen pihalle) listaus töistä oli hyvä ehdotus.
luin kaikki saamasi viestit. nimimerkkiä mainitsematta muutama ylireagoi tilanteeseesi (mielestäni). pysy maanpinnalla ja realisoi asiat. tarkastele asioita miehelle ominaisella tavalla eli järjen kanssa. luettele asiat jotka ovat sinulle tärkeitä. jos sen listan ensimmäisiä ovat pojan ohella myös pojan äiti-tee asialle jotain. ilmiselvästi avokillasi ei ole siihen joko kykyä tai halua. muista kaikenaikaa, että todellakin masennus voi olla taustalla ja sen hoitamattomuus on pahasta!
mutta et ole täällä kuin kerran ja jos sinusta tuntuu, että voisit paremmin henkisesti/fyysisesti kahden lapsesi kanssa jatka omaa elämääsi ja tee suosiolla niinkuin avokkisi (ymmärsin, että aloite vuokra-asuntoon muuttamisesta tuli avokiltasi) haluaa.
jos kirjoituksesi on totta eikä paljonkaan liioiteltu uskon, että avokkisi jättää nopeasti lapsen huollon sinun tehtäväksesi koska ei itse halua huolehtia tästä.
mietihän muutama päivä
Lueskelin viestiketjun vasta nyt ja kiinostaisi tietää kuinka asioissa on edetty, vai onko?
Avovaimo muutti omaan asuntoonsa ja katsotaan puoli vuotta tuleeko tästä mitään. Epäilen hyvin vahvasti, enkä enää haluaisikaan jatkaa jos meno on samanlaista. Poikaa on ikävä, ja pojalla minua. Onneksi poika on kuitenkin puolet ajasta minulla. Aion pitää 'päiväkirjaa' tekemisistä ja tekemisistä jättämisistä puolen vuoden ajalta ja anoa yksinhuoltajuutta jos ja kun sen aika tulee. Aikeestani en voi avovaimolle puhua koska siitä tulisi helvetillinen sota, ja sitä en halua. Haluaisin vain yksinhuoltajuuden siten että poika luonnollisestikin näkisi äitiään aina kun haluaisi/mahdollista, koska en tosiaan haluaisi heitä erottaa toisistaan. Kaipa tämä tästä... Kiitokset kaikille asiallista palautetta ja sähköpostia lähettäneille! =)
Menin lauantaiaamuna aamupalan jälkeen noin klo 8.30 pojan kanssa avovaimon asunnolle, hakemaan häntä luoksemme jotta voitaisiin yhdessä touhuta viikonloppuna. Yllätykseni oli melkoinen. Menin tietysti omilla avaimillani asuntoon, koska hän ne oli minulle antanut käyttöön. Eteisessä hän tuli vastaan melko hätäisesti ja oli erittäin yllättyneen näköinen. Avovaimo sanoi: ’voitteko mennä alas odottamaan, tulkaa kohta uudestaan’. Ihmettelin vastaanottoa ja kysyin suoraan että miksi. Suihkusta kuului ääntä ja kysyin suoraa onko hänellä ollut yövieraita. Avovaimoni vastasi että kyllä on, ’mutta mitään ei ole tapahtunut’. Ihmettelin tapahtunutta melkoisesti. Suihkun ovi avautui ja sieltä tuli nuori mies pelkät lyhyet alushousut jalassa. Kysyin suoraan että oliko mies ollut hänen asunnollaan yötä ja olivatko he maanneet parisängyssä vierekkäin. Vastaus oli sama: ’kyllä nukuimme samassa sängyssä, mutta mitään ei ollut tapahtunut’. Sänky oli ns.’melko myllätty’ ja petaamaton. Poika katseli tapahtumia vieressä ja söi keksiä. Avovaimo sanoi suunnilleen että: ’älä nyt aloita mitään kohtausta’, ja sanoin ’en aiokkaan koska en koskaan räyhää lapseni nähden’. Lyhyen keskustelun jälkeen menimme pojan kanssa kotiin.
Koko tapahtuma hänen asunnollaan tuntui minusta todella pahalle ja myönnän että olin eritäin loukkaantunut, varsinkin kun hän oli luvannut vain mennä käymään baarissa, ja ilmoitella minulle ja pojalle, ja harkitsevansa meidän luokse tulemista baarin jälkeen. Soitin hänen veljellensä ja kysyin monelta hän oli baarista lähtenyt ja hän oli baarissa ollut ns.’tappiin saakka’ ja lähtenyt ko.miehen kanssa baarista asunnolleen.
Galluppi: 'kuinka moni mies olisi vetänyt lättyyn ko.jätkää ja laittanut vaatteet kainalossa rappukäytävään?'. Oli meinaan todella lähellä, ainoastaan läsnäollut poika esti sen, ja myöhemmin ajateltuna hyvä niin.
Voi luoja meitä naisia!!! Ja aina miestä haukutaan, koska emme osaa katsoa peiliin ja tunnustaa virheitämme!!
Yritän kohta laittaa sinulle sähköpostia, mutta jos ei tule perille, niin kokemuksen äänellä sanon, HAE IHAN HETI YKSINHUOLTAJUUTTA!!!
Mitä kauemmin vitkuttelet, mahdollisuus saada lapsesi, tippuu 0:llaan. Miehelle kun harvemmin lasta annetaan.
Ex tulee vaikeuttamaan kaikin tavoin tapaamisia ym, nyt kun on narahtanut kiikkiin.
Ratkaisun hetket ovat nyt käsillä. Avovaimoni ja minä päätimme että katsomme tilannetta jouluun asti ja päätämme sitten mitä tehdä. Eilen hän esitti minulle laatimaansa tapaamisaikatauluaan ja sanoi että todennäköisesti tulemme eroamaan. Vaikka tuntuu haikealta niin joten alitajuisesti helpottaa jo. Teimme alustavan sopimuksen että ensisijainen koti yhteishuoltajuudessa tulee olemaan toistaiseksi hänen luonaan, iltapäivät ja viikonloput poikamme olisi minun luonani. Suostuin siihen siksi että poikamme on vielä niin pieni. Sovimme myös alustavasti että kun poika täyttää kolme niin ensisijainen koti olisi minun luonani (mistä sanoin vaativani kirjallisen sopimuksen todistajien läsnäollessa). Tämä siksi että jäisin tällöin hoitamaan muksua ja kotia, avovaimoni kotihoidon tuki loppuu ja hän ajatteli hakea töitä tai jäädä työttömyyskorvaukselle. Veikkaan jälkimmäistä. Saisin ansiosidonnaisen työttömyyspäivärahan ja lapsilisän mikä riittäisi hyvin minun ja pojan elättämiseen.
Tuntuu tosi oudolta ajatukselta että olisin sinkku jälleen...(?) Voi mennä aika pitkään ennen kuin rupean harkitsemaan uutta parisuhdetta mutta kuitenkin, avoimella mielellä eteenpäin =)
Jep, nyt sitten selvisi lopullinen totuus. Eli se jätkä mikä löytyi exän punkasta on sitten nykyisin exän mies. Eli homma alkoi jo silloin ilmeisesti. Ei hyvältä tunnu, ei. Mutta eipä tuolla ole enää väliäkään... Onpahan joku muu nyt palloteltavana minun sijaan.
Olen saanut enemmän koulutusta vastaavan johtotason työpaikan, ja pojan kanssa menee erittäin hyvin. Poika on kasvanut huimasti ja on jo melkoinen vilpertti :)
Ja hurjinta koko hommassa: Kuulin että exä on pettänyt uutta miestäänkin ruotsinlaivalla, vaikka on kihloissa! Mitä opimme tästä; mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsee. Olen tosi onnellinen ettemme ole, emmekä tule olemaan enää yhdessä!
Itse en seurustele, odotan vielä sitä tosirakkautta. Hyviä ystäviä on tullut kylläkin lisää! :)
Karman laki näköjään toimii sittenkin... :)
Niinpä tuli lueskeltua viestiketju läpi ja paljon löytyi samaa ! No mun exä lähti kans vieraan perään ja halusi pois ...mut onneksi lapset jäi minulle no aika kului ja ,se jätti heti ekat viikonloppu tapaamiset väliin kun oli sen ihastuksen kanssa. No nyt on kaksi vuotta mennyt erosta ja se on tavannut lapsiaan tasan 3kertaa !!! Se ihastus ilmeisesti jätti sen heti sitä saatuaan ja sit exä rupes juomaan ja vielä lääkkeet mukaan siihen.... no hyvää hyvyyttäni hommasin sen vierotukseen 2,5kk tta ja sit käytiin katsoon lapsien kans äitiä siellä säännöllisesti....mut kun kotiutui niin 10 päåiväää ja sama ralli taas alkoi....No silloin oli pakko ruveta elään vaan lasten kanssa kolmistaan...vaikeetahan se oli ,mut nyt elämä on mallillaan ja kaikki niin mukavaa !! välillä lapset kyselee äidistään,mut pakko vaan selittää asiat jotenkin kauniisti. Ollaan joskus soiteltu kun lapsilla on jokin asia jonka haluisi äidilleen kertoa...mut usein niin humalassa ja sösssön sööö.....et kaikki pettyyy !!! Mut onneks itse päässyt yli ja tavoite antaa lapsille turvallinen ja huolehtiva lapsuuus !!! Toki äidin puute tekee jotain... mut eiköhän sitä jotenkin luovita eteen päin !!!! Tsemppiä ketjun aloittaaneelle ja kaikille täällä !!!!
TV: YH-isi