Taksi numerolta 452

Ajoin äsken Pitskusta päin tullessani Pitäjänmäentieltä Konalantielle, tulin oikealta rauhallista vauhtia ja vastakkaisesta suunnasta (Leppävaarasta päin) taksi numerolta 452 ajoi suoraan vierestäni vasemmalta eteeni ilman vilkkua. Jos en olisi jarruttanut voimakkaasti, auto olisi tullut suoraan kylkeeni ja pienemmälläkin jarrutuksella se olisi osunut takakyljestään etupuskuriini.

Taksikuski näki minut TODELLA hyvin, mutta kaikesta huolimatta päätti vetää eteen ilman vilkkua. Törmäys jäi senteistä kiinni.

Eikö taksikuski tajunnut tulevansa vasemmalta ja olevansa väistämisvelvollinen? oliko taksikuski kännissä tai huumeissa? vai muuten vaan todella, todella, todella tyhmä ihminen? minulla on vanhempi auto ja olisin aivan hyvin voinut antaa läiskähtää. Autoni olisi kaivannut uutta maalia. Taksikuskille - tai yrittäjälle - tilanne olisi kuitenkin ollut aivan päinvastainen, auto olisi seissyt päiviä korjaamolla. Mitä helvettiä tuon idiootin päässä oikein liikkui? ei ymmärrä, ei ymmärrä. Olisi pitänyt vittuilun vuoksi jättää jarruttamatta, ihan vaan opetuksellisista syistä.

Onnittelut taksiyrittäjälle, joka itse tai jonka todella surkea taksikuski ajaa täysin päin vittua liikenteessä. Toivottavasti luet tämän. Haista pitkä paska, seuraavalla kerralla en anna armoa.
13355
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Top juttu väärä foorumi

Äänestä

Taksinkuljettajatkin on vain ihmisiä. Itsellesikin voisi tulla pieniä virhearvioita kun on ajanut putkeen sen 10-12 tuntia.

Äänestä
  • Aloittaja lienee joku ikäloppu nyhvö jonka nysväämiseen kuka tahansa kyllästyisi. Vie korttis jo laitokselle niin et oo muiden jaloissa pyörimässä...

    Äänestä

aja osuma

Äänestä

Mokia sattuu. Joskus vahingossa, joskus tahallaan. Hyvä ettei mitään sattunut.

Äänestä

No just, en muuta sano. Armoa armoa armoa aneleen pliiiiiiiis.

Äänestä

Tunnen kuskin ja epäilen vahvasti ettei ollut hänen virheensä, mieti uudelleen

Äänestä
  • eilen oli vähän samanlainen tilanne. Seisoin valo-ohjatussa risteyksessä ja kääntymässä vasemmalle. Siinä siis vihreelläkin pitää väistää kaikkee mahdollista. Kevyttä liikennettä ja vastakkaiselta puolen oikeelle kääntyviä. No siinä vastakkaiselta puolen tuli sitten pakettiauto hitaasti kääntyen vasemmalle, jota ei tarvinnut väistää ja lähdin siitä sitten samaan aikaan kääntyy vasemmalle mut sen pakettiauton takaa puskikin siihen mun kanssa sellanen töytäilijä samaan suuntaan. En edes nähnyt sitä ennenkuin se oli siinä sivulla torvet soiden. Olisi tietenkin pitänyt ennustaa jotenkin, että töytäilijöiden kuningas puskee puolen sekunnin päästä sieltä pakettiauton takaa.

    Aina ei vaan pysty, ei vaikka miten yrittäs olla skarppina joka sekuntti.

    Jos se olis tullu sieltä normaalisti rauhallisesti niinkuin risteyksissä varovaisuutta noudattaen ajetaan, niin mitään ongelmaa ei olisi ollut. Siinä se tyyppi varmaan kiros, että taas röyhkeä taksiapina tunki väkisin hänen eteensä.

    Äänestä

aloittajan kirjoitus kuulostaa ihan normaalilta,taksin kuljettajat ei todellakaan osaa ajaa. jatkuvaa puskurissa roikkumista,ja kiilailemista.ja nämä oli siitä ei rankemmasta päästä nämä rikkeet. eli jos omaat huonot ajotaidot yhdistettynä ylimieliseen käytökseen voit ehkä olla tulevaisuuden taksikuski.

Äänestä
  • Ei roikkuminen ja kiilailu sitä tarkoita, ettei osaisi ajaa. Sama kuljettaja kykenee halutessaan aivan taatusti ajamaan hyvää turvaväliä pitäen hitaasti ja rauhallisesti. Sen sijaan huono kuski ei todellakaan pysty kolaroimatta ajamaan ylinopeutta ja pujottelemaan Helsingin ruuhkaliikenteessä muita kiilaillen. Huonoa ajotapaahan tuo osoittaa, mutta ei huonoa ajotaitoa. Taksinkuljettajien ajotapa on usein huono ihan siitä syystä, että he istuvat ruuhkissa ja liikennevaloissa niin paljon päivän mittaan, että se yksinkertaisesti käy hermoon. Eikä taida ammatti siihen vaikuttaa käykö valoissa seisominen mielenterveyden päälle vai ei.

    Äänestä

Parempi kiilata kuin nysvätä sun takana kun ajat 30km 60 alueella taikka et käytä vilkkua mutta mietiskelet kaistalla tunti tolkulla. Minä ajan helvetin hyvin:-D:-D

Äänestä

yön timot taas asialla

Äänestä
  • Ja päivän Urpo vastaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Se musta Golf kirjoitti:

Ajoin äsken Pitskusta päin tullessani Pitäjänmäentieltä Konalantielle, tulin oikealta rauhallista vauhtia ja vastakkaisesta suunnasta (Leppävaarasta päin) taksi numerolta 452 ajoi suoraan vierestäni vasemmalta eteeni ilman vilkkua. Jos en olisi jarruttanut voimakkaasti, auto olisi tullut suoraan kylkeeni ja pienemmälläkin jarrutuksella se olisi osunut takakyljestään etupuskuriini.

Taksikuski näki minut TODELLA hyvin, mutta kaikesta huolimatta päätti vetää eteen ilman vilkkua. Törmäys jäi senteistä kiinni.

Eikö taksikuski tajunnut tulevansa vasemmalta ja olevansa väistämisvelvollinen? oliko taksikuski kännissä tai huumeissa? vai muuten vaan todella, todella, todella tyhmä ihminen? minulla on vanhempi auto ja olisin aivan hyvin voinut antaa läiskähtää. Autoni olisi kaivannut uutta maalia. Taksikuskille - tai yrittäjälle - tilanne olisi kuitenkin ollut aivan päinvastainen, auto olisi seissyt päiviä korjaamolla. Mitä helvettiä tuon idiootin päässä oikein liikkui? ei ymmärrä, ei ymmärrä. Olisi pitänyt vittuilun vuoksi jättää jarruttamatta, ihan vaan opetuksellisista syistä.

Onnittelut taksiyrittäjälle, joka itse tai jonka todella surkea taksikuski ajaa täysin päin vittua liikenteessä. Toivottavasti luet tämän. Haista pitkä paska, seuraavalla kerralla en anna armoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu