"Kauan sitten minussa, aavistus jo sinusta. Silloin tuntemattoman tunnen nyt ja tunnustan...sä olit vaara liian suuri kiertää ja niin houkuttava ohittaa."
Aika ei silloin ollut oikea...
"Me emme saa haluta toisiamme, niin että valehdellaan, kotona koskaan rakkaillemme..tämä on sääntö ensimmäinen."
Nyt tilanne on toinen...
Joskus pitää mennä elämässä eteenpäin, tehtävä valintoja..vaikka ne olisivatkin vaikeita...joskus on vain kuunneltava sydäntä ja tehtävä valintoja sen mukaan..
"Oon löytöretkellä vieläkin, etsin tietäni sun luo..."
Aika ei silloin ollut oikea...
"Me emme saa haluta toisiamme, niin että valehdellaan, kotona koskaan rakkaillemme..tämä on sääntö ensimmäinen."
Nyt tilanne on toinen...
Joskus pitää mennä elämässä eteenpäin, tehtävä valintoja..vaikka ne olisivatkin vaikeita...joskus on vain kuunneltava sydäntä ja tehtävä valintoja sen mukaan..
"Oon löytöretkellä vieläkin, etsin tietäni sun luo..."
Vastaukset 9
Vanhimmat
Niin totta... niin tuttua.. niin... jotain.......
Niin samaa mieltä, nainen tämä. Sääntöjä on jo rikottu, kysymys kuuluu rikotaanko lisää?
Tässä mennään:
"Emme saa tarvita toisiamme, niin että vajotaan. Emmekä elää voi omillamme..."
Tämä mietityttää:
"Emme saa hylätä toisiamme, entä jos sittenkin rakastumme? Jos alussa yhdeksi meidät luotiin.."
Ja näin pelkään asian puoleltasi olevan:
"Älä irrota, vaikka rimpuilen. Älä kuuntele, kun mä väitän, että rakkaus ei kannata kuitenkaan... Se on pelkoa, Se on valhetta..."
Ja tätä ihmettelen edelleen:
"Vieläkin, kai siitä haaveilen mä vieläkin.... Silmissäs on hetken verran, polte tuo sen tunsin kerran, jos mä jään, vieläkö sen nään? Uskonko ja uskallanko, tahdonko ja tarkoitanko. Näänkö sen muuta toivo en."
..joskus tuntuu, että tekis mieli luovuttaa..mennä elämässä eteenpäin..
Mutta...kumpa se olisikin niin helppoa...
..on vain se tunne, näkymätön side..joka pitää kiinni tässä hetkessä, tunteessa..
ei sitä saa irti, vaikka pyristelee, rimpuilee ja juoksee pakoon..se on ja pysyy..
kumpa tietäisinki mitä ajattelet...
kumpa saisin jonkunlaisen vastauksen...
Katson pimenevään syysiltaan...taivaalle..
..kuiskaan pyynnön hiljaisuuten...
..oletko siellä jossain...onko sinulla ikävä..
jäitkö kaipaamaan...jäikö meillä jotain kesken...
...jotain mitä ei voi unohtaa...
Tiedän täsmälleen miltä tuo tuntuu.
Kauniisti kirjoitettua.
Ehkä jotain jäi kesken, koska minäkään en voi unohtaa. Yritin kauan ja turhaksi
havaitsin. Tunne on ja pysyy.
Katson vastaantulevia ihmisiä, en näe tuttuja kasvoja, en olemusta, joka tuo uskoa elämääni. . . mielessä unelmia, jotka eivät haihdu.
"Sano, että sä tiedät, kaksi meitä vain on. Jotka kohtaamaan johti kerran tie kohtalon.."
"...sano, että sä uskot, meidät kohtalon tie. Niin kuin kerran se johti, vielä yhteen näin vie.."
"...sinulle mä aarteeni antaisin, jonka vuoksi kärsin ja taistelin. Sinulle mä antaisin sydämen, jos sä otat sen."
...."tahdon oikeesti olla sinun, enkä vain leikisti rakastaa. Kanssas oikeesti kokea kaiken, mikä ollut on unelmaa.."
Vuosia vierinyt jo neljä siitä kun viimeksi näimme... aika ottaa, aika antaa... vastaa, sua odotan... vastaa, niin odotan.. Mukaan vie maailmaan ja täytä toiveet...
Kaikkea kaunista ja hyvää. Niin se aika rientää.
pääsin päätavoitteeseni, sain jälkikasvun akateemisen opiskelun alkuun. Nyt omat tiet avoinna ja valinnat. Ne voi olla mitä vain.