vaatii alkoholiveron korotusten sijasta viinaveron alentamista.
Alkoholiveroa ollaan vuodenvaihteessa nostamassa viidennen kerran vuoden 2008 jälkeen.
Kansanedustaja Pelkonen on haluaisi toimia toisin ja hän on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen.
Pelkonen tahtoo hillitä jatkuvasti kiihtyvää Viron-viinarallia.
- Jokainen veronkorotus lisää yksityistä maahantuontia. Matkustajatuonnin takia Viroon jää jo nyt vuosittain yli 300 miljoonaa euroa verotuottoja, Pelkonen muistuttaa.
Hallitus on korottamassa eniten viinien ja oluen verotusta, vähiten nousee väkevien verot.
Yleensä alkoholipolitiikan tarkoituksena on ollut suosia mietoja juomia väkevien sijasta.
- Valtion omistajaohjausta tai valtio-omisteisen kaupan liikevaihdon lisäämistä ei pitäisi tehdä veropolitiikan keinoin, Pelkonen toteaa kysymyksessään.
Valtiolla on oma viinatehdas Altia ja myyntimonopoli Alko.
Pelkonen kysyy kirjallisessa kysymyksessä vastaavalta ministeriltä, miten hallitus aikoo palauttaa alkoholipolitiikan uskottavuuden.
- Ainoa pysyvä ratkaisu on alkoholiveron alentaminen riittävän kilpailukykyiselle tasolle, Pelkonen vastaa itse.

Vastaukset 1
Vanhimmat
järkevintähän tuo olisi mutta ei varmasti mene läpi koska kansalaisia pitää rangaista ja vaikeuttaa heidän elämäänsä kaikintavoin.