Ahteet ovat kummatkin kieroja pyrkyreitä, eikä Hilkka Ahteella ollut edes mitään edellytyksiä toimia vaativassa työssään AKT:ssa.
Hän pääsi töihin AKT:hon siksi, että demareitten kaikkien aikojen pyrkyri ja poliittinen broileri ex. sähköasentajaoppilas Matti Ahde oli politiikassa mukana.
Oma etu on Ahteilla aina etusijalla ja röhkeys oman edun ajamisessa on aina ollut itsestään selvyys.
Ahteen toverit rakensivat talkoilla Lappiin mökin, jonka Ahde myi ennen kuin punikkitoverit pääsivät siitä edes kunnolla käyttämään.
Ahde valehteli tulonsa poliisille ollessaan eduskunnan puhemiehenä, kun kärähti ylinopeudesta. Ahneelle olisi tullut liian paljon maksettavaa.
Ahde kärähti Veikkaus Oy:ssä naisten kähmimisestä ja uhkaisi ilmiantaneita naisia oikeudella, mutta kantti petti, eikä Ahde mennyt itseään nolaamaan itseään oikeuteen.
Hilkka oli haukkana puolustamassa Mattia, sillä eihän Matti millään voinut olla syyllinen ja naiset keksivät hänen mielestään kaiken omasta päästään. Hilkalla oli varmaankin suora näköyhteys Veikkaus Oy:n tiloihin.
Kun Matti aivan aiheesta erotettiin, niin silloin Hilkka oitis sairastui ja masentui, aivan kuten AKT:n töissäkin, kun ei pärjännyt niissä.
Oli kuulema ihan sängyn pohjalla ja masennuksen kourissa, kun syytön Matti potkittiin pois poliittisin perustein saamastaan hommasta.
Masennnus ei kuitenkaan estänyt Hilkaa kirjoittamasta kirjaa masennuksestaan ja Matti pulmusen syyttömyydestä.
Ahde kärähti pelissä, jossa vaaditaan erityistä rehellisyyttä, eli golffissa. Ahde pudotti kilpailussa pallon taskustaan peliin, kun kadonnutta alkuperäistä pelipalloa ei meinannut aikararajassa (5 min.) löytyä.
Taskusta pudotettu pallo oli kuitekin varustettu Veikkaus Oy:n logolla, samoin oli löytynyt alkuperäinen pallokin. Ahde ei tietenkään tunnustanut, koska läpikieroon luonteeseen kuuluu, ettei mitään voi tunnustaa, vaikka käry olisi 100% varmaa.
Nyt tässä AKT:n jutussa Hilkalla on taas ahneus valloillaan ja masennusvalheet taas pelissä. En yhtään ihmettele, ettei Räty puhunut vuosiin mitään, tällä tyhjäpäälle, joka ei osannut hoitaa tehtäviään kunnolla, mutta oli ahneena kinumassa itselleen lisää ja lisää etuja.
Nyt ovat tietenkin korvausvaatimukset täysin tuulesta temmattuja. Toivottavasti oikeus ei sentään usko tätä masennusten kruunaamatonta kuningatarta ja Matin lempivaimoa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Julkisuudesta nautiskelevaa perhettä , tuollainen lienee päälimmäinen ajatus kun lueskelee heidän esiin vetäisyjä .
Matti kuulema rakastaa Hilkaa, muta se estänyt himokasta kähmintää:-)
Falski ja valheellinen luonne pysyy sellaisena läpi elämän, eikä muuksi muutu. Ahneella on loputtomat halut ja toiveet, eikä mikään riitä täyttämään ahneen tarpeita. Aina kuitenkin puuttuu jotain.
Kun saa liian paljon liian nuorena, ei vanhanakaan osaa olla tyytyväinen osaansa.
Nyt ainakin herrahenkilö on jo pois vallan keskiöstä, vaikka varmaan mieli tekisi johonkin, mutta kukaan ei enää huoli.
Frouva vielä sinnittelee tehtävässä, jossa jälleen kerran sopivuus voitti pätevyyden ja
ammattitaidottomanakin pystyy kuppaamaan aika komeat vuositulot. Mitä ne puhuvat, ettei Suomessa saa töitä ? Kyllä saa, jos tuntee oikeat tahot.