Kenen kykenemöttömyys upotti Nokian?

Kokonaan keskustelun ulkopuolelle on jäänyt, kenen taitamattomuus liikkeenjohdossa ja teknologian kehityksen ymmärtämisessä ja ennakomisessa oli vähintäänkin kyseenalaista.
Nokialla oli kaikki voima ja valta, rahaa ja osaamista, mutta kuka tyri ?
Kukaan ei uskalla vastata...

Suomalaiset nousukkaat eivät kyenneet miehen töihin suuressa maailmassa. Hätäisimmät myivät osakkeensa kun joku löi kädet kovasti yhteen.
Siten jenkit saivat äänienemmistöllä potkittua kaikki somelaiset pois Nokian hallituksesta.

Sitten kutsuttiin isä Efloppia apuun palavalle lautalle. Nokia ja Suomi ansaitsivat katoamisensa kännykkäteollisuudesta ! Jenkit näyttivät taas osaamisensa busineksen teossa ja luottamuksen säilyttämisessä omaan itseensä.
788
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ratkaisevat virheet tehtiin vuosina 2005-2008. Ketkä silloin olivat Nokian hallituksen jäseniä, hallituksen puheenjohtajana ja toimitusjohtajana kantavat vastuun. Jos pitää yksi yksittäinen nimi nostaa niin se on Jorma Ollila.

Äänestä

Elopin myyrä

Äänestä
  • Nokian hallitus ja sen puheenjohtaja Microsoftin kätyreitä? Joka tuollaista väittää on hänellä todistustaakka. Sitäpaitsi Nokian pahimmat virheet tehtiin kauan ennen kuin Elop tuli taloon, turha häntä on syyttää.

    Äänestä

Ollilan ja Elopin

Äänestä
  • Elop eikä Ollila mitään kaksistaan päättänyt vaan päätökset teki Nokian hallitus.

    Äänestä

Surkea keskijohto joka tappeli keskenään kellä on suurimmat pallit. Monia loistavia innovaatioita haudattiin vain siksi, että "minä en sitä keksinyt"

Äänestä

Ollila on luonteeltaan typerä määräilijä. Ei kuunnellut eikä eikä seurannut markkinoiden tilaneta tarkalla korvalla. Hän myös karkotti luovat ja oivaltavat ihmiset pois Nokiasta ja keräsi ympärilleen typerysten hovin. Kallasvuo sitten keräsi talon täyteen tollopää-jenkkejä korkeisiin asemiin ja sitten tuli Elop. Elop olisi voinut nostaa Nokian, mutta hän olikin myyrä, kuten olemme nähneet. Suomessa ei ikinä ole käynyt yhtä suurta roistoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Se oli molo ! kirjoitti:

Kokonaan keskustelun ulkopuolelle on jäänyt, kenen taitamattomuus liikkeenjohdossa ja teknologian kehityksen ymmärtämisessä ja ennakomisessa oli vähintäänkin kyseenalaista.
Nokialla oli kaikki voima ja valta, rahaa ja osaamista, mutta kuka tyri ?
Kukaan ei uskalla vastata...

Suomalaiset nousukkaat eivät kyenneet miehen töihin suuressa maailmassa. Hätäisimmät myivät osakkeensa kun joku löi kädet kovasti yhteen.
Siten jenkit saivat äänienemmistöllä potkittua kaikki somelaiset pois Nokian hallituksesta.

Sitten kutsuttiin isä Efloppia apuun palavalle lautalle. Nokia ja Suomi ansaitsivat katoamisensa kännykkäteollisuudesta ! Jenkit näyttivät taas osaamisensa busineksen teossa ja luottamuksen säilyttämisessä omaan itseensä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu