en ymmärrä

Kyllä se niin on että monet haluavat vain puheissa parantaa omaishoitajian taakkaa,eihän se sääli auta uhtään mitään.Itse olen huomannut että varsinkin sellaiset ovat kärkkäitä mustamaalaamaan esim.alsheimer potilaan tulevaisuuden joilla on itsellään ollut sama tai vastaava hoidettavana.Minullekin on moni jo päin naamaa sanonut "tulee agressiivinen".Mistä hitosta kukaan voi etukäteen tuollaista ennustaa! Maalataan p..rua seinälle jo ennen aikojaan.

>Mistä hitosta kukaan voi etukäteen tuollaista ennustaa! >

Mietippä vähän, nimimerkki Käsittämätöntä. Mistäköhän tietäisivät. Kyse ei todellakaan ole ennustamisesta eikä mustamaalaamisesta, vaan siitä että heillä joko on on omakohtainen tietämys asiasta tai ovat muuten perehtyneet alzheimerin tautiin, josta on todella paljon tietoa saatavissa.

Kyllä vaikean vaiheen alzheimeriin valitettavasti liittyy agressiivuus ja käytöshäiriöt, jotka alkavat yleensä keskivaikean ja vaikean vaiheen liittymävaiheessa.

Sinä et ilmeisesti ole halunnut hankkia sairauteen liittyvää tietoa etukäteen, vaan otat vastaan päivän kerrallaan sellaisena kun se teille annetaan.

Voimia sinulle ja kaikille muillekin alzheimer-läheistään omaishoitaville.

Vaikka tuota tietoa on ollut,niin sitä en tiennyt,miten rajuja nuo käytöshäiriöt on,ja periaatteessa ei mikään tahdo oikein auttaa,muuta kuin läsnäoleminen ja ajan antaminen ja toivoa että se joskus loppuu.
Olen hoitanut vanhoja alzheimeriin sairastuneita,heillä oli vähän lievempänä nämä aggressiot,mutta niinkuin geriatri sanoin,mitä nuorempi sairas ja rajumpi alzheimer,sen pahemmat ovat käytösoireet.

No eipä mun mies lyönyt ennen,oli maailman kiltein ihminen.Jokainen alzheimer omanlaisensa.Meilläkin meni 4 v vaikeaan vaiheeseen,kun joillakin menee 10 -12 v.Luonnetta tuo muuttaa,vieras ihminen muuttaa kotiin,meillä hävis puhe,mut nyt tulee numeroita ja laulua...
Tössykästä voi vain haaveilla....

En minäkään kaivannut sääliä, enkä valittanut. Ensimmäiset kymmenen vuotta meni hyvin vaikka mieheni oli täysin autettavissa. Olin tottunut, asiat sujuivat rutiinilla.
Mutta kuten kaikessa, viimein hoitajuus alkoi käydä mahdottomaksi tilanteen pahenemisen myötä. En vain osannut luovuttaa, paloin lähes tulkoon loppuun.
Sääliä en silti tarvinnut, enkä kaivannut, apua olisin tarvinnut, en edes jaksanut hakea enää.

Apua tässä alzheimer potilaan hoidossa tarvitaan kun se vaikeaksi menee ja ei itse jaksa.
Haen kyllä apua ennenkui voimat uupuu täysin.Surkutteleua ja sääliä en kaipaa,tosin terve ja lämmin myötätunto ei ole pahasta.Osaan kyllä nuo eroittaa toisistaan ja lähimmäisten kasvoistä.Miksi surkutella koska olen saanut hyvän puolison rinnalla elää pitkän elämän.Katselin nuoruuden kuvia ja totesin"kaikki tämä on ollut minun elämääni"
Sanon kuin Arja Saionmaa laulussa:Kiitos elämälle sain siltä paljon,sain siltä naurun,sai siltä itkun.Jotenkin se menee tähän tapaan.

Katselin erästä omaishoitajaa joka oli käyttämässä puolisoaan terkkarilla. Juteltiin hänen kanssaan jonkin aikaa.
Puoliso oli pyörätuolissa, ei kävele itse, ei syö itse, kaikissa toimissa on autettava. Puoliso ei pääse mihinkään kotoa, lähikaupassa voi käydä kovalla kiireellä.
Hän on hoitanut yhdeksän vuottaa, sitä ennekin on joutunut huolehtimaan käytännön asioista.
Vapaata on liian vähän, tämä ihminen kaipaisi ainakin kuukauden täysin huolista vapaata elämää.
Ei hän valittanut, mutta kuka hyvänsä huomasi että hän on jaksamisensa äärirajoilla.
Yhteiskunta ei puutu, säästöt ovat nyt ensisijalla. Kyllä alkoholisteille riittää apua, mutta omaishoitaja hyljätään oman onnensa nojaan.
Omaishoitajan jaksamisesta huolehtiminen tekisi säästöjä yhteiskunnalle. Hirveän lyhytnäköistä on puristaa ihmisestä kaikki irti, saavat vain yhden hoidettavan lisää, entisten lisäksi.
Päätin että en ikinä ala omishoitajaksi, oli läheinen kuinka rakas hyvänsä. Voin käydä katsomassa laitoksessa usein, mutta tällaiseen murskaavan raskaaseen vastuuseen ei minusta ole.
Toivon jaksamista teille omaishoitajat.

Niinpä,aika rankka tää on,täytyy sanoa.Yöunet pätkittäin ja jatkuva valvominen syö terveyttä,2 viikkoa vielä,huh!Nyt kun mies vaikeassa vaiheessa,niin päivät ja yöt sekasin,puhetta ei enää ymmärrä,ja kognitiiviset kyvyt ovat miltei olemattomat,eli syödään seisaaltaan ja ei osata istua,vaipanvaihto kuin sirkustaidetta.....APUA!
Haluaisin nähdä sen päättäjän joka tekisi tätä 600 e kk....Joskus näen miuta vanhempia omaishoitajia,ihmettelen miten fysiikka kestää,kun mulla kovilla vaikka olen vasta 48 v....
Mutta täs mie nyt kahvikupposen kanssa hetken...
Ei saamari,toiste en rupea omaishoitajaksi,hommaan vaan kiihkeän rakastajan,joka saa mennä omaan kotiinsa koisaamaan!

mees nyt riku muualle valittaan,ei jaksa sun angstaamista täällä

nimim".tässä sulle lisää,,,"kokeileppas hakea vertaistukea "henkinen hyvinvointi ja mielenterveyspalstalla" tämä on omaishoitajille!!!!!!
tai no on täällä varmaan vaihtoehtoishoidotkin,kun joku käy sun koneella

Kuka täällä sääliä odottaa.
Kyllä tämä niin raskasta on, en alkaisi jos olisi tämä järki ja olisin nyt valinnan edessä. Selkä on mennyt, ystävät ovat kadonneet. Kodin seinät liiankin tutut.
Tämä on valittamista, kunhan hoidat sänkyyn 14 vuotta,voit olla samassa tilanteessa, nostelet ja kääntelet, vaihdat vaippaa, syötät, juotat, peset, puet.
Ainoa joka pelaa potilaalla on järki, sen verran että sanoo tiukan ein jos ehdotan hoitoon menoa.
Ei kai tähän olisi pakko ollut alkaa, en tiennyt mihin ryhdyin, nyt olen niin romuna, teen mikä on tehtävä, odotan että jotain ratkaisevaa tapahtuu joka tulee avuksi. Rakastan hoidettavaani yhä, En ole koskaan ilkeä hänelle, olen vain lopussa.