Muutama kuukausi sitten ostimme omakotitalon. Sen jälkeen meidän 2-vuotias leikattu tyttökissa on alkanut melkein päivittäin aamulla kaksi tuntia ennen töihin herätystä maukumaan,ulvomaan,mouruamaan yksinään muiden nukkuessa.
Talouteen kuuluu lisäksi 2 kissaa vielä. Muut kissat, nukkuvat, samoin minä ja avomieheni, mutta tämä yksi kissa alkaa itsekseen maukumaan niin kovaan ääneen joskus 06-08.00 välisenä aikana että siihen herää aina. Sellaista oikein kovaa mourumista, ja ulisemista. Kissalla ei pitäisi olla hätä, mutta todella ärsyttävä tapa vain, kun koittaisi nukkua. Ainoa talossa oleva hereillä oleva on siis tämä maukuva kissa.
Kissa kulkee olohuoneessa, makuuhuoneessa,eteisessä ja uliseminen voimistuu aina välillä.
Miten tämän kissan ikävän tavan saisi lopetettua? Mistä tälläinen aamumaukuminen johtuu?
Olisko antaa jotain neuvoja,ideoita? :(
Talouteen kuuluu lisäksi 2 kissaa vielä. Muut kissat, nukkuvat, samoin minä ja avomieheni, mutta tämä yksi kissa alkaa itsekseen maukumaan niin kovaan ääneen joskus 06-08.00 välisenä aikana että siihen herää aina. Sellaista oikein kovaa mourumista, ja ulisemista. Kissalla ei pitäisi olla hätä, mutta todella ärsyttävä tapa vain, kun koittaisi nukkua. Ainoa talossa oleva hereillä oleva on siis tämä maukuva kissa.
Kissa kulkee olohuoneessa, makuuhuoneessa,eteisessä ja uliseminen voimistuu aina välillä.
Miten tämän kissan ikävän tavan saisi lopetettua? Mistä tälläinen aamumaukuminen johtuu?
Olisko antaa jotain neuvoja,ideoita? :(
Vastaukset 16
Vanhimmat
Moikka!
Mulla on kaks kissa toinen 1v ja toinen 10v tää 1v kollikissa aina välillä alkaa maukumaan aamuyöstä juuri pari tuntia ennen heräämistä. Mä olen ainakin tulkinnut, että tämä on vain seuranhakuisuutta. "hei minua ei enää väsytä, eikö teidänkin olisi aika nousta" annatteko tälle kissalle vähemmän huomioo kuin muille, olisiko se mustasukkainen ja varsinkin kun on uusi ympäristö.
Koittakaa leikkiä tämän kissan kanssa juuri ennen nukkumaanmenoa "rajuja" leikkejä missä oikein väsähtää. Tai kun maukuminen alkaa niin huudelkaa kissaa viereen nukkumaan makuuhuoneeseen, minulla ainakin auttaa pieni rapsuttelu ja kissa nukahtaa jalkopäähän.
Pistätte ovea kiinni. Eli kissa oven taake, makarin ovi kiinni. Jos ei riitä, niin siirto kylppäriin tai jotain. Heti kun mauku alkaa, nostatte pois, eli saunaan, yms.
Siellä kannattaa olla hiekkis ja vesikuppi valmiina.
Eiköhän olisi parasta herätä jo kuudelta. Loppuu maukuminen siihen. Se mitään aamuyötä enää ole.
Kissa jatkaa edelleen maukimista, hermot ovat menneet. Kissa joko nukkuu,tai maukuu koko ajan :(
Tänä aamunakin alkoi nii kauhea maukuminen että oli pakko siirtää se toiseen huoneeseen.
Nyt on tullut aamuväsymystä kauheasti, kun työpäivänä kissa herättää monen monta tuntia aikaisemmin kun herätyskellon pitäisi soida.
Mitä olette siis tehneet nyt? Onko kissa nukkumassa jossain erillisessä huoneessa, viettekö sille ruokaa kun se maukuu? Oletteko kokeilleet leikittää kissaa paljon illalla ja antaa sille ison satsin ruokaa ennen nukkumaanmenoa? Onko kissaa käytetty eläinlääkärillä mahdollisten sairauksien varalta?
Kissa on selvästi sairas, käytähän lääkärillä...
Kissa haluaa tietenkin ulos. Suuri osa kissojen käytösongelmista johtuu siitä, että kissoja vangitaan turhaa sisäeläimiksi ja kahlitaan valjailla. Totuta kissat vapauteen, niin kissat pääsevät nauttimaan elämästään.
Meidän kissan neuroottisuus loppui kuin seinään muutettuamme maalle missä voi ulkoilla silloin kun haluaa.
Katti hyppäsi joka aamu klo viisi sänkyyn, toi naamansa ihan naamaani kiinni ja töni.
Sillä kävi aika pitkäksi. Kannattaa syöttää illalla hyvin niin ei halua ruokaa kovin aikaisin.
Tuota trollia ei pidä kenenkään kuunnella
Pois silmistä,poissa sydämmestä.Niin sitä kaikki isot ja pienetkin ongelmat hoituu XD
Siinnä talossa kummittelee, Kissa etsii huutamalla jotain tuonpuoleista.
kissat ovat yöeläjiä ja valvovat yöt,nukkuvat päivät.
Onhan kissalle tarpeeksi ruokaa kupissa illalla ,ettei nälkä yllätä,syövät mieluiten illalla tai yöllä.
Märkäruokaa sekä naksuja mitä voi napustella milloin haluaa.
Voi olla myös seuran hakua,mutta myös voi vaivata virtsakivet tai muu sairaus.
Kannattaisi käyttää lääkärin tarkastuksessa ajoissa.
Voi olla myös sopeutumis vaikeus koskaalkoi muuton yhteydessä naukumiset.
Yrittäkääpä antaa enemmän päivällä huomiota ,ehkä siitä tasoittuu,myös katsoa ettei nuku koko iltaa,niin jaksaa nukkua yöllä.
mulla nukkuu mun kissa ihan vieressä välilläse tulee maukumaan korvaan jos on nälkä taai halua kainaloon nukkuu :)
meillä on miehen kaksi kissaa, tyttö ja poika, leikattuja molemmat. aiemmin miehen "poikamiesboksissa" jossa asui miehen kanssa myös miespuolinen kämppis, poikakissa kyyhötteli milloin minkäkin alla, oli kuin aave, ei juuri tehnyt itsestään numeroa. kun minä tulin mukaan kuvioihin, poika mieltyi minuun, kävi puskemassa ja saattoi hypätä sohvalle viereen, kun olin käymässä mutta koskaan ei huudellut tai mourunnut.
puolitoista vuotta sitten muutimme miehen kanssa yhteen ja kissat tulivat tietty mukana. poikakissa muuttui aivan täysin eri kissaksi. Mouruaminen alkoi melkein samantien. olen työtön, ja päivät aikalailla kotosalla. poika seuraa, huutaa, mouruaa, puskee, hyppää pöydälle, tiskipöydälle, työtasolle, pyörii jaloissa ihan hermostumiseen saakka. yöt menee mourutessa, viime vuoden syksy oli ihan kamala, samoin tänä vuonna, mutta kyllä ääntä piisaa muutenkin. huudosta ei tule loppua. täällä uudessa kodissa alkoi myös nylkytys, koittaa päästä tyttökissan selkään alvariinsa, mistä seuraa tietysti tappelu, ja sitäkin sitten mouruaa, kun saa nenilleen. minun sylissä pitää nytkytystä ja alustaa kehrää kovaan ääneen. jos mies tai poikani tulee lähelle niin saattaa sähähtää. kun istun sohvalle, kissa hyppää viereen, kun nousen sohvalta, seuraa mukana, koittaa seurata jopa vessaan ja kun ei pääsee niin raapii ovea ja huutaa. jos siliteän tyttöä tai pidän sitä sylissä, poika huutaa jalan juuressa ja sitten mustasukkaisena käy tytön kimppuun kun lasken alas. olemme ihan hukassa, kun emme tiedä, mitä tehdä. Ilmeisesti kyseessä on jonkin sortin ylikiintymystila, olenko ehkä verrattavissa emoon, narttukissaan tmv ja pitää minua omana omaisuutenaan?
nyt sitten tänä syksynä alkoi tyttökin jo huutelemaan. kimeällä äänellä, öisin. Alkaa ehkä siinä neljän jälkeen, aika vähän vaihtelee. Jos erhdymme käymään vaikka vessassa keskellä yötä niin se huutaminen alkaa yleensä heti sen jälkeen. joudumme pitämään makuuhuoneiden ovet kiinni, koska muuten nukkumisesta ei tulisi mitään. kissat huutavat vuoronperään joko alakerrassa tai yläkerran tasanteella. jos oven avaa, tyttö tietysti änkeää sänkyyn, purisee isoon ääneen, kääntää ja vääntää, tunkee naamaan kiinni, jos ei huomioi niin tulee mahan/selän/pään päälle survomaan, ja kiertää "kuin kissa kuumaa puuroa" alituiseen, niin miestä kuin minuakin, niin että emme voi nukkua. kivana lisänä poikakissa joka mouruaa sängyn vieressä tai leikkii ovella, auki-kiinni-auki-kiinni leikkiä ja jos sattuu että saa painettua oven kunnolla kiinni, niin tietysti sitten pitää alkaa huutamaan.
Kissoilla on tarpeeksi ruokaa, sekä ala-että yläkerrassa vesi ja ruokakipot, ruoka on mieleistä, silittelyä ja sylittelyä saavat päivällä ja illalla, että ei pitäisi hellittelyn puutettakaan olla. tyttö käy ulkoilemassa väh. kerran päivässä (asumme rivarissa, naapurissa kollikissa, joka vähän rajoittaa meidän kissan ulkoilua, kun on tunkemassa liian innookaasti meidän puolelle) poikakissa ei edes halua ulos vaikka ehdottelisi. Poika on 8v ja tyttö jo komeat 12 vuotta, eikä jaksa oikein enää innostua leikeistäkään nuoremman poitsun kanssa.
Jatkuva huutaminen alkaa tosissaan väsyttämään, ja kun ei osata auttaa, vaikka jokin olisi vialla, kun emme ymmärrä kissojen kieltä.
Et ehkä huomaa näitä eläimiä. Kissat vaistoaa rakkauden siirtyneen jonnekkin.
Selvällä suomella, olet tullut eläinten ja ihmisen väliin.
no ei se välttämättä noinkaan ole. poikakissa on siis minun perääni, ja vaikka tyttökissa on selkeästi enemmän miehen perään niin minun kainalooni se aamulla tulee kehräämään ja kiehnäämään kun makkarin ovi aukeaa, myös jos poika avaa ovensa, niin tyttö menee hänen kainaloonsa, eli periaatteessa kainalo kuin kainalo, omistajalla ei ole niin väliä. Toki minä annan kissoille pääasiassa ruuan, mutta ei se ruokakippo yleensä aamulla ole edes tyhjä, että eivät huutele ruokaakaan.