Lähentely unessa

Ihmettelijä_

Näin viime yönä unta että sukulainen(en muista kuka) lähenteli minua. Hän tuli viereeni sänkyyn eikä päästänyt pois. Unessa hän myös kosketteli mua.
Lisäksi siskoni kertoi että olin puhunut unissani. Olin käskenyt mennä pois monta kertaa:O ja muistan että olin unessa sanonut sukulaismiehelle myös niin!
Mitäköhän uni mahtaa tarkoittaa?

1

430

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sinänsä unet eivät tarkoita mitään, mutta niiden aikana koettuja tunteita läpikäymällä voi ehkä selvittää itselleen, mistä uni on kenties johtunut.

      Ilmeisesti voimakkain tunne unen aikana on ollut ahdistuneisuus. Unesi aikana olet ollut ahdistunut jostain ja mielikuvituksesi on luonut sen mukaisen kuvakertomuksen. Lähentely on seksuaalisesti virittynyttä ja ahdistavaa, mutta ahdistuksesi juuret eivät välttämättä ole missään seksuaalisessa asiassa. Olet saattanut kuulla jostain lähentelystä ja ajatellut sen olevan ahdistavaa. Se seikka, että ahdistelijana oli sukulaismies ei kerro, että pelkäisit sukulaisesi ahdistelevan sinua, varsinkaan kun et muista kenestä oli kyse.

      Pieniä yksityiskohtia unesta muistelemalla ja miettimällä, missä olet sellaisia nähnyt tosielämässä, tuo yleensä lisää mielleyhtymiä kaikkiin niihin tunteisiin ja ajatuksiin, jotka olivat unen tuojana.

      Toisaalta perusFreudilaisesti unesi voisi tulkita myös, että olet kokenut seksuaalista viehtymystä johonkin ihmiseen. Tämä viehtymys on mielestäsi ollut luonnotonta ja väärin. Oman mieltymyksen mahdottomuus ilmenee sitten ahdituksena unessa.

      Se, että et muista sukulaistasi, joka unessa lähenteli, puhuisi vahvan torjunnan puolesta. Olet siis saattanut unesi aikana kokea eroottisen ajatuksen jostain liian läheisestä henkilöstä, mikä on ymmärrettävästi ahdistavaa. Torjunnan vuoksi et kykene millään muistamaan ahdistelijasi nimeä taikka kasvoja. Näin säästyt liialliselta ahdistukselta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      179
      1492
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      43
      1091
    3. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      195
      1070
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      765
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      690
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      681
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      680
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      37
      673
    9. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      18
      610
    Aihe