Sanokaa tekin jotain

Oon 14 vuotias ja tuntuu että ratkaisu lähes kaikkiin ongelmiini olisi tulla raskaaksi. Kai se johtuu siitä että ne asiat jotka ovat jo menneet mönkään omassa elämässäni voisin lapsen kohdalla hoitaa paremmin, melkein kuin saisi mahiksen korjata ne asiat seuraavassa elämässä eli lapsen elämässä. Järki sanoo että näinhän se ei todellakaan ole, lapsi tuo ison vastuun 18sta vuodeksi ja huolta koko loppuelämäkseni. Mutta tunteet sanoo että siihen kaatuisivat kaikki ongelmat ja sitten alkaisi elämä vauvan kanssa, varmastikin yksinhuoltajana.

Sanokaa nyt jotain! Ette kukaan pysty sanomaan mitään mitä järki ei olisi mulle jo sanonut, mutta muistuttakaahan tunne-mua vielä. Huomaan joka päivä ajattelevani millaista olisi olla raskaana, millaista olisi vauvan kanssa, miltä kroppa näyttäisi raskauden jälkeen, miten kaikki suhtautuisivat, ja huomaan analysoivani 16-18 jätkiä ja miettiväni että "hmm, tolla näyttää olevan aika hyvät geenit" tai jos tunnen häntä enemmän "hmm, ompas kypsä ikäisekseen", "miltäköhän ton ja mun lapsi näyttäis" jne. Ja sitten vielä mietin usein että lapsen teko on niin helppoa, hoidetaan makkarihommat pikaisesti ja paksuna ollaan (tää ajatus esiintyi ekan kerran kun mietin adoptiota: usean vuoden jonotus ja hirveä paperisotku, kyllä biologiset lapset on helpompia saada).

Ja juurikin tuon viimeisen asian vuoksi tulin tänne kirjottaa. Se tuntuu niin helpolta ja nopealta jutulta, mitä jos jossain aivojen perukoilla laadin jo jotain suunnitelmaa tän toteuttamiseks? Eli sanokaa tekin jotain että saan nää ajatukset pois ennen kuin ehin niihin kunnolla tottuakkaan.