Suhteemme on kestänyt 9vuotta, lapsia on 2, kouluikäisiä. Itse olemme juuri 3-kympin ylittäneitä.
Suhteeseemme on kuulunut niin ylä- kuin alamäkiäkin. On ollut jonkinlaista väkivaltaa, rikosilmoitus, jonka seurauksena lastensuojeluilmoitus poliisin toimesta. Oikeastaan kaikkea negatiivista on mahtunut elämäämme, lukuunottamatta mitään kolmansia pyöriä. Enemmänkin ongelmat ovat pyörineet viikonloppuryyppäysten ympärillä.
Olimme molemmat tavatessamme melko aktiivisia viihteellä olijoita, kumpikin kuitenkin hoiti hyvin oman työnsä, mutta viikonloput menikin sitten aina rallatellen. Jotain mietoja huumeitakin taisi kuvioissa olla, molemmilla viihdekäyttömuodossa kokemusta myös vähän vahvemmista monien vuosien takaa.
Minä sitten rauhoituin 100%:sesti perhettä perustaessamme, mieheni ei. Ensimmäistä lasta odottaessani kuskasin häntä maha pystyssä baarista toiseen. Ja kun lapsi syntyi, mies jatkoi ja minä jäin kotiin. Olin vieraalla paikkakunnalla, minulla ei ollut ketään, mies paiski viikot pitkää päivää ja viikonloput kännäsi kavereiden kanssa. Todella monet riidat on aiheesta käyty ja osa niistä onkin sitten johtanut ulkopuolisen välien selvittelyyn. Mieheni ei ole koskaan varsinaisesti lyönyt minua, mutta tuupannut kumoon kyllä ja uhannut pesäpallomailalla, jonka seurauksena rikkoikin vain ikkunan.
Jonkin pahan riidan jälkeen mies lopultakin lupasi tosissaan muuttuvansa ja rauhoittuikin aika paljon. Nykyään hän käy 1-2kertaa/kk juopottelemassa. Ongelmana on se,että koska taustalla on pahat muistot ajoista yksin vauvan kanssa kotona, en pysty millään lailla hyväksymään miehen nykyisiä rientoja.
En pysty edes esittämään hyväksyväni vaan aina vedän hirveät kilarit. Miehen rauhoittumisesta on nyt reilu 2vuotta. En voi itselleni mitään, välillä riidellessämme minun on aina päästävä sanomaan, kuinka minä olen ollut yksin kotona ja mies ei ole välittänyt minusta pätkääkään.
Haaveilen rauhallisesta arjesta, tällä hetkellä vapaan viikonlopun tullessa alan aina hermoilemaan etukäteen ja kyttään miheestäni merkkejä: "onko se nyt lähsössä jonnekin vai ei?" niin, mies ei ikinä ilmoita etukäteen lähtevänsä, vaan vasta siinä vaiheessa kun rientää jo suihkuun. Äh, en tiedä ymmärtääkö kukaan. Helpotti kuitenkin että pääsin vähän purkamaan. :/
Suhteeseemme on kuulunut niin ylä- kuin alamäkiäkin. On ollut jonkinlaista väkivaltaa, rikosilmoitus, jonka seurauksena lastensuojeluilmoitus poliisin toimesta. Oikeastaan kaikkea negatiivista on mahtunut elämäämme, lukuunottamatta mitään kolmansia pyöriä. Enemmänkin ongelmat ovat pyörineet viikonloppuryyppäysten ympärillä.
Olimme molemmat tavatessamme melko aktiivisia viihteellä olijoita, kumpikin kuitenkin hoiti hyvin oman työnsä, mutta viikonloput menikin sitten aina rallatellen. Jotain mietoja huumeitakin taisi kuvioissa olla, molemmilla viihdekäyttömuodossa kokemusta myös vähän vahvemmista monien vuosien takaa.
Minä sitten rauhoituin 100%:sesti perhettä perustaessamme, mieheni ei. Ensimmäistä lasta odottaessani kuskasin häntä maha pystyssä baarista toiseen. Ja kun lapsi syntyi, mies jatkoi ja minä jäin kotiin. Olin vieraalla paikkakunnalla, minulla ei ollut ketään, mies paiski viikot pitkää päivää ja viikonloput kännäsi kavereiden kanssa. Todella monet riidat on aiheesta käyty ja osa niistä onkin sitten johtanut ulkopuolisen välien selvittelyyn. Mieheni ei ole koskaan varsinaisesti lyönyt minua, mutta tuupannut kumoon kyllä ja uhannut pesäpallomailalla, jonka seurauksena rikkoikin vain ikkunan.
Jonkin pahan riidan jälkeen mies lopultakin lupasi tosissaan muuttuvansa ja rauhoittuikin aika paljon. Nykyään hän käy 1-2kertaa/kk juopottelemassa. Ongelmana on se,että koska taustalla on pahat muistot ajoista yksin vauvan kanssa kotona, en pysty millään lailla hyväksymään miehen nykyisiä rientoja.
En pysty edes esittämään hyväksyväni vaan aina vedän hirveät kilarit. Miehen rauhoittumisesta on nyt reilu 2vuotta. En voi itselleni mitään, välillä riidellessämme minun on aina päästävä sanomaan, kuinka minä olen ollut yksin kotona ja mies ei ole välittänyt minusta pätkääkään.
Haaveilen rauhallisesta arjesta, tällä hetkellä vapaan viikonlopun tullessa alan aina hermoilemaan etukäteen ja kyttään miheestäni merkkejä: "onko se nyt lähsössä jonnekin vai ei?" niin, mies ei ikinä ilmoita etukäteen lähtevänsä, vaan vasta siinä vaiheessa kun rientää jo suihkuun. Äh, en tiedä ymmärtääkö kukaan. Helpotti kuitenkin että pääsin vähän purkamaan. :/
Vastaukset 10
Vanhimmat
Tässä on malliesimerkki siitä kun lapset hankitaan liian nuorena.
No on kokemusta minullakin siksi ymmärrän sinua. Veikkaisinpa, että teillä loppuu siihen kun mies käy vieraissa.
Toisaalta se voisikin olla helpotus koska ette pysty kuitenkaan jatkamaan tolla systeemillä, sinä kilahdat aina kun mies lähtee rellestämään ja hänhän lähtee kumminkin.
Lapset kärsivät ennenkaikkea vanhempien riitelystä eivät niinkään siitä jos isä ja äiti asuvat erikseen. Lapset jäisivät kotiin sinun luoksesi ja isä voisi tavata heitä niinä selvinä viikonloppuina.
Niinpä, toisaalta olen tuota päivää odottanutkin, että mies jäisi pettämisestä kiinni. Arki on jotenkin niin vaikeaa muutenkin. Mies ei tee kotona mitään, pyörii netissä kaikki illat, siivoan hänen sotkujaan kuten lasten. Välillä tekisi mieli räjähtää, mutta lasten takia en viitsi. Välillä on pitkiä sopuisia aikoja, välillä mietin lakkaamatta, että ansaitsisin parempaa. Mies röhnöttää kotona, itse teen 3-vuoroduunia, hoidan lapset, ok-talon, liikun aktiivisesti ja huolehdin ulkonäöstäni. Joku onkin joskus sanonut, että ihmisinä olemme kuin eri maailmoista.
Miehelle olen monesti sanonut,että olen koska tahansa valmis eroon, koska en pysty luottamaan enkä saa suhteesta irti sitä mitä haluaisin. Koko ajan haaveilen tunnollisesta, liikunnallisesta miehestä, jonka kanssa voisi harrastaa yhdessä ja tehdä asioita.
Jos 10vuotta saisi kelata elämässä taaksepäin, tekisin monen asian toisin.
Miksi ihmeessä et hae eroa??
Sinun kaltaisellesi ei olisi pitänyt edes lapsia tulla. Itse olet elämäsi järjestänyt perseelleen. Ihan sama kuinka olet "rauhoittunut". Juoppo ja narkkari sinä olet ja tulet aina olemaan.
Kato vaikka pornoo, jos tuo on kirjoittamisen tasos.
Älä välitä jonkun aivottoman törkyviestistä!
Eikä se eron ottaminen aina niin helppoa ole, helpompaa on silloin kun toinen pettää ja eroaa. Anteeksi vaan kun sanon näin mutta tämä kävisi minulle vallan hyvin, tässä minun tilanteessani nyt juuri TÄLLÄ HETKELLÄ.
Olen järkyttynyt, surullinen ja allapäin. Kumpa saisin olla vapaa, ei tarvitsisi pelätä mitään. Minun luonteellani tämä on erittäin harvinaista (tuskin koskaan on ollut näin).
Aloittaja, ymmärrän sinua : /
Tuo on niin tavallista naisen elämää. Useimmat naiset elävät noin. Etkö tiennyt?
Miehellesi on jäänyt teini-ikä päälle, en tiedä loppuuko koskaan.
Jos ei petä, ja taloudellista puutetta ei ole, ota siivooja ja koeta elää lasten kanssa ja anna miehen juosta, jos ei muita naisia ole kuvioissa, tuskin mitään kovin paljon helpompaa saisit erollakaan.
Mutta ole itsekäs vaadi lomareisuut kesäisin, talvilomat talvisin, maksakoon ukko siitä teini-iästään.
Lapsista pidä hyvä huoli ja vie heitä saamaan lomalle, jossa nautit heidän kanssaan.
Sinä venytät senttejä ja kuljet rääsyissä että lapsilla on ruokaa ja mies saa kuluttaa baarissa niin paljon kuin haluaa.