Kävelevä katastrofi

Räsänen voisi keskittyä eroamaan virastaan sen sijaan, että taas kalastelee ääniä pyytämällä selvityksiä.
564
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Nythän se Räsänen vasta neronleimauksen sai, että valtiolta rahaa kaikille uskonnollisille yhdyskunnille.
Siis tuleeko rahaa myös vapaa-ajattelijoille???
Eikö tuota imaami-Räsästä saada pois tuosta virasta???
Kyllähän kirkko voi pitää jäsenrekisteriä omista jäsenistään, niinhän tekee monet yhdistyksetkin, mutta väestörekisteri on kyllä ainoa paikka missä on kirjoilla kaikki kansalaiset. Miksi siis pitäisi kaikkien maksaa siitä että joku popula pitää jäsenrekisteriä? Eihän esim vammaisjärjestöille makseta jäsenrekisterin pidosta.
Hautaustoimi voitaisiin aivan hyvin siirtää kunnan tehtäväksi, tai sitten vaikka yksityistää. Polttohautausten yleistyessä ei kummoisia monttuja tarvitse kaivaa - jos ollenkaan, kun tuhkat voi ripotella vaikka pottumaalleen.
Jos yrityksellä menee huonosti, katsotaan ensin omaa organisaatiota ja karsitaan sitä, miksei kirkkoa velvoiteta tekemään samoin??
Vai onko Päivi ajamassa omaa etuaan? Ei kaikin osin ole kirkon kanssa samoilla linjoilla mutta rahoitussyistä on kiinni kirkossa. Näin saisi omalle yhdyskunnalleen suoran rahoituksen valtion varoista. On härskiä hommaa!!!

Kirkoissa kyllä olisi järkeistämisen varaa, on rakennettu jo verovaroin hulppeat kirkot ja seurakuntatalot, on jos jonkinmoista virkaa pienessäkin seurakunnassa, ja sunnuntaisin on kirkossa 2-10 mummoa. Riittäisi siihen pienempikin kappeli, jos siihen nyt tarvitsee joku rakennus olla. En usko Jumalan siellä kirkossa suvan, vaan hänet tapaa luonnossa paljon todennäköisemmin - ilamn käteismaksua.

Äänestä

Päivi rääsysen kommentit ovat tätä rataa : heheh hehhehiij´heh minä olen sitä mieltä... (sitten tulee ympäri pyöreitä...)

Äänestä

Virkamiehet ohjailevat Rääsysen mielipiteitä.
Antavat päivi rukan "muka itse keksiä" jutut. Todellisuudessa poliisihallituksen pellet ohjailevat 100% räsästä.

Äänestä

RKP on lahjonut Räsäsen ja sen näemme myös palstalla tapahtuvana sensuurina.
On valitettavaa, että Kristilliset ovat lähteneet aisankannattajiksi tuolle RKP:lle
mutta itse jätän äänestämättä tätä aisankannattajaksi alkanutta puoluetta.

Äänestä
  • Kirkon mediasäätiö rahoitti kyseenalaista ohjelmaa "Suomi on ruotsalainen".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


...voi..... kirjoitti:

Räsänen voisi keskittyä eroamaan virastaan sen sijaan, että taas kalastelee ääniä pyytämällä selvityksiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu