Miksi Tampereentie on muuttunut yksikaistaiseksi ennen suojateitä välillä uusi uimahalli ja Koivula?
Ymmärrän kyllä, että siinä on muodostunut mielenkiintoisia tilanteita, kun joku on pysähtynyt suojatien eteen ja joku pösäyttää 60 km/h oihtse pysähtymättä. Erittäin vaikea ja vaarallinen kohta kevyenliikenteen kulkijoille! Tuohon pitäis rakentaa joku alikulkutunneli kevyelle liikenteelle tai ylikulkusilta. Porin kaupungin rahatilanteen ollessa tiedossa on selvää, kumman tekivät. Eivät kumpaakaan.
Halvinta ja helpointa oli sulkea betoniporsailla pari kaistaa ja tehdä baanasta yksikaistainen. Harmittaa vaan, kun entinen vauhtisuora on suljettu ja hitaiden ohittaminen tehty mahdottomaksi. Vanhaan hyvään aikaan Koivulan päästä valoista lähdettäessä sai aika mielenkiintoiset loppunopeudet mittariin ennen jarrutusta uuden uimahallin viereiseen liikenneympyrään. Monet hyvät kisat tuli ajettua. Kiitokset kilpakumpaneille menneiltä vuosilta! Kiitokset merkkihuollolle jarrupaloista! Niitä kuluu nykyään paljon vähemmän ainakin tällä tieosuudella.
Ymmärrän kyllä, että siinä on muodostunut mielenkiintoisia tilanteita, kun joku on pysähtynyt suojatien eteen ja joku pösäyttää 60 km/h oihtse pysähtymättä. Erittäin vaikea ja vaarallinen kohta kevyenliikenteen kulkijoille! Tuohon pitäis rakentaa joku alikulkutunneli kevyelle liikenteelle tai ylikulkusilta. Porin kaupungin rahatilanteen ollessa tiedossa on selvää, kumman tekivät. Eivät kumpaakaan.
Halvinta ja helpointa oli sulkea betoniporsailla pari kaistaa ja tehdä baanasta yksikaistainen. Harmittaa vaan, kun entinen vauhtisuora on suljettu ja hitaiden ohittaminen tehty mahdottomaksi. Vanhaan hyvään aikaan Koivulan päästä valoista lähdettäessä sai aika mielenkiintoiset loppunopeudet mittariin ennen jarrutusta uuden uimahallin viereiseen liikenneympyrään. Monet hyvät kisat tuli ajettua. Kiitokset kilpakumpaneille menneiltä vuosilta! Kiitokset merkkihuollolle jarrupaloista! Niitä kuluu nykyään paljon vähemmän ainakin tällä tieosuudella.
Vastaukset 29
Vanhimmat
" Porin kaupungin rahatilanteen ollessa tiedossa on selvää, kumman tekivät. Eivät kumpaakaan."
eiköhän halvimmaksi tule että sinä opettelet liikennesäännöt ja noudatat niitä,
ei porilaisten veronmaksajien asia ole maksaa sinun järjenkäyttösi vähyydestä1
Siis mitä? Liikennesäännöt ovat minulla hyvin tiedossa. Tuolla suoralla on vain "muutaman kerran" tullut ajettua "vähän" yli rajoituksen...
Tuskin Porista löytyy ketään niin tekopyhää, tai varmaan löytyy, joka kehtaa väittää, ettei koskaan ole ajanut tuolla tyhjällä, pitkällä suoralla yli rajoituksen, joka muuten ennen oli kohtuulliset 60 km/h, mutta nykyisin naurettavat 50 km/h. Sen tuplaaminen onnistuu jo 2. vaihteella! Kiitos pitkän kolmosvaihteen, en milloinkaan ole tuolla suoralla tarvinnut 4. vaihdetta. En milloinkaan.
Mielestäni tuon pätkän pitäis olla kaksikaistainen ja rajoitus 70 km/h. Mutta minähän en rajoituksista päätä. Ainakaan vielä. Päätän ainoastaan omasta ajonopeudestani. Se riittää enemmän kuin hyvin.
miksi sitten nariset tyhjästä, kyllä kirjoittamasi perusteella liikennesäännöt ovat kaukana sinun käsitteissäsi.
jätä se pyhä peltilehmäsi joskus sinne pilttuuseensa ja mene haistelemaan niitä liikenne sääntöjä jotta sinullekin jäisi tilaa liikkua muiden seurassa.
tuskin löytyy niin tekopyhää liikenteessä kuin sinä, nariset vielä nimettömänä omasta tyhjän pääsi vajaatoiminnoista, muiden tiellä liikkujien ymmärtämisestä.
mene vaikka jonnekin metsätielle tai poluille kaahailemaan. Niin nythän on kota aika jääteiden, auraa ittelles oma ettei tarvi turhia jarrutella!
Paremmat merkit pitäisi tuosta pelleilystä laittaa. Meinasin pimeällä jyrätä betoporsaan. Kyllä joku noihinkin vielä kolaroi.
Samaa mieltä. Ei ollut kans kaukana, kun tottunu sitä vasenta puolta väinölään päin ajamaan. Ihme järjestely. Karjarannassa kyllä tehdöön 8 hengen ja kaivinkoneen voimin yhtä vitun suojatietä.
Tuli kaistojen sulkeminen myös minulle ensimmäisellä kerralla yllätyksenä. Tulin illalla reilut viikko sitten Ulvilasta päin ja käännyin Koivulan kohdalla liikennevaloista tälle tienpätkälle ja tietysti suoraan vasemmalle kaistella eli "ohituskaistalle". Sillä kertaa en kuitenkaan päässyt ohittamaan edellä ajanutta vaan sain väistää ensimmäistä betoniporsasta!!!
Kyllä joku vielä töräyttää noihin betoniporsaisiin joko autolla tai mopolla. Tulee muuten aika pahaa jälkeä...
auton nopeus tulee aina olla sellainen jotta hallitsee sen tien näkyvällä osalla, ei siis mennä vanhasta muistista, tässä oli taasen hyvä opetus "pyhän peltilehmän" omistajalle.
tämäkin tapaus olisi ollut vältettävissä jos autonkuljettajalla olisi osannut ajatella ....
eikö autokoulussa opetettu hieman toisenlaista käytäntöä autolla ajamisesta, kuten esim. liikenteen seuraamista.
mietihän kun jossain on poistettu silta ja sinä ajat siitä merkeistä väliittämättä vanhasta muistista!
Auto on pystyttävä pysäyttämään etusuunnassa käytettävällä aluella. Oli se minkä mittainen tahansa.
Mistä muropaketista olette ajokorttinne saaneet?
Ja sulla on ilmeisesti etusuunnassa käytettävät jarrut mopossa ja mopokortti. Asiayhteys mihin?
Aloittajan kaltaiset hinttarit ovat syypää miksi sattuu niin paljon onnettomuuksia.
Käsitätkö uivelo että pikkulapset ylittävät sinun rallitiesi mennessään kouluun?
Tänä vuonna oli itkevä nuori nainen tien vierellä vollottamassa poliisiauton ja ambulanssin vierellä nimenomaan siinä kohtaa jossa suojatiellä lapset ylittää tien.
Todennäköisesti ajoi meikkaillessaan jonkun lapsen yli.
Kusipäiltä kortti pois ja ikuinen ajoneuvojen käyttökielto.
Esimerkiksi vallitseva liikennetilanne, vuorokaudenaika, näkyvyys ja kitka (renkaan ja tien välinen) vaikuttaa aika paljon siihen, mikä on sopiva tilannenopeus. Ja vaikka ajaisi ylinopeutta ihanteellisissa kesäolosuhteissa se ei tarkoita, etteikö noudattaisi muita liikennesääntöjä. Tämä tapahtui kyseisellä suoralla ajettaessa keskustasta Koivulaan päin:
Ajoin jonkun hidastelijan perässä. Oli selvää, että liikenneympyrän jälkeen ohittaisin hänet Tampereentien suoranpätkällä. Heti liikenneympyrän jälkeen painoin kaasun pohjaan ja suhautin vasenta kaistaa ohi, mutta kas kummaa, ajan silmät auki ja noudatan liikennesääntöjä: näin kävelijän pysähtyvän "vauhtibaanan" puolivälissä olevan suojatien päähän selvänä aikeena ylittää tie. Minä luonnollisesti pysäytin autoni (Tieliikennlain mukaisesti) vaikka olin juuri ohittanut tämän hitaamman auton ja autoni eteni selvästi nopeammin. Olin siis vasemmalla kaistalla. Autoni oli kokonaan pysähtyneenä suojatien eteen, koska annan liikennesääntöjen mukaan kulkuoikeuden tietä ylittämään tahtovalle kävelijälle. Sillä hetkellä minun (suojatien eteen pysähtyneen auton!) ohitti oikeanpuoleista kaistaa tämä hitaammin ja "turvallisesti" ajanut auto. Hän vaaransi tämän jalankulkijan hengen! Aivan uskomatonta!
Onneksi tilanteesta selvittiin säikähdyksellä. Opimme kuitenkin sen, että liikennesäännöistä piittaamattomuus on hengenvaarallista, vaikka ajaisi "alinopeutta". Pientä ylinopeutta ajava puolestaan voi proaktiivisen tarkasti seurata liikennetilannetta ja hahmottaa kokonaisvaltaisesti liikenteen eri toimijoita. Pelkkä ajonopeus ei siis aina paljasta, onko kuski vaarallinen vai ei. Kuljettaja voi tehdä aktiivisia toimenpiteitä, joita ei välttämättä näe edes autossa kyydissä olija. Esimerkki tällaisesta toimesta on jalan nosto kaasulta ja siirto valmiiksi jarrupolkimelle tilanteessa, jossa sivutieltä kärkikolmion ja puusuulin takaa voisi joku tulla aivan yllätten suoraan eteen. Porista löytyy tällaienn kohta, jossa on suuli peittää täysin näkyvyyden sivutielle, josta joku voi ajaa suoraan ajoradalle. Nopeuttaa hivenen kuljettajan reaktioita mahdollisessa jarrutustilanteessa, jos jalka on jo siirretty kaasulta jarrupolkimelle. Tämä on toimenpide, jota kukaan auton ukopuoella tai edes autossa olija ei näe.
Pelottavinta on se, että moni kuski tuntuu pelkäävän autoaa. Ei osata tehdä väistöliikettä tai maksimaalista jarrutusta. Ajetaan aina niin hiljaa, ettei autoa hallita erikoistilanteessa. Ei tiedetä, missä äärirajat ovat, kun ei koskaan olla lähelläkään niitä. Kovaa ajavalle ajaminen on lähes jatkuvaa erikoistilannetta, ja väistö ja hätäjarrutus tulevat rutiininomaisesti selkäytimestä, kun "harjoittelua" on useammin. Enkä tarkoita harjoittelulla sitä, että tulisi vaaratilanteita vaan sitä, että lujaa ajaessa vaikka tie on tyhjä jäävät jarrutukset voimakkaammiksi kuin hitaamin ajavalla.
juu, kaikille ei sais antaa ajokorttia eikä varsinkaan autoa!
tämän keskustelun avannut henkilö on hyvä esimerkki kyseisistä törttöilijöistä liikenteessä
Kaikilla meillä on heikkoutemme. Jollekin se on alkoholi, jollekin naiset. Kolmannen heikkoutena on tupakka, kun taas joku nauttii vauhdista.
En voi sille mitään, että tie kutsuu minua ajamaan kovempaa. Kutsuun on vastattava. On nautinnollista katsoa, miten ohitettu auto muuttuu nopeasti pieneksi pisteeksi taustapeilissä. Auto ja rengas elävät ihan eri tavalla, kun niitä vähän "puskee" lähemmäs rajoja. Silloin asiat heräävät henkiin. Silloin tuntuu hyvältä.
Se mikä on ongelma, on liian hiljaa ajavat. Yllätten miehet ovat kunnostautuneet viime aikoina toimimalla tulppana liikenteessä. Nuoret naiset ajavat usein jopa törkeää ylinopeutta. Mutta nämä mies-hidastelijat köröttävät Maantiekatua 45 km/h koko matkan Vähäraumalta keskustaan. Ohi et pääse. Ainakaan ennen Itsenäisyydenkatua.
Onko näille tiesuluille oikeasti joku syy?
Ensin tuli kyllä mieleen että syy on porilainen liikennesuunnittelu, sopisi heidän teeseihin;
-liikennevalot ovat punaista aaltoa varten
-risteyksen vilkkaammin liikennenöidylle kadulle laitetaan stop-merkki
-liikenneympyrällä saadaan kylätie ja valtatie tasa-arvoiseksi
Ja nyt uusin oivallus on että tien kaventamisella saadaan ajonopeus alas.
Ainut syy jonka keksin on se, että tehdään jalankulkjoilel helpommaksi ylittää tie (suojatie urheilutalon kohdalla) sekä estetään totaalisesti tilanne, että yksi auto pysähtyisi suojatien eteen ja toinen ajaisi ohi pysähtymättä.
Nythän ajorata palautuu 2 kaistaiseksi, mutta molempiin suuntiin ajettaessa vasta suojatien JÄLKEEN.
Eli idea lienee ollut tehdä suojatiestä turvallisempi. Siksi toteankin avauksessa: "Tuohon pitäis rakentaa joku alikulkutunneli kevyelle liikenteelle tai ylikulkusilta."
Ei ajorataa kuulu supistaa kaistoja sulkemalla. Kevyt liikenne alikulkutunneliin tai ylikulkusillalle.
Kyllä kaupunki pyörtää päätöksensä varmasti ja saat sen alikulkusi mikäli kustannat sen, sittenhän kaikki on hyvin?
Löydä ne rahat jostain ja kaupunki ilomielin säästää hankkeeseen nyt varatut rahat esimerkiksi johtajien kestitsemiseen ibizalla.
En ymmärrä minäkään. Muissa kaupungeissa levennetään jatkuvasti ajoväyliä mutta Porissa kavennetaan. Esimerkkejä Satakunnankatu ja tämä Tampereentie. Kaupungilla useita kohtia joista kolmas kaista oli ennen oikealle kääntyville, nyt on kolmas kaista otettu pois ja jonot kasvaa(esim. valtakadun ja isolinnankadun risteys eläinkaupan edessä) Ihme touhua nämä Porien katujen supistamiset. Ja pitääkö Tampereentietä edes päästä ylittää siitä keskeltä kun sadan metrin päässä kulkee kummaltakin puolilta suojatiet ?
Tarvitsemme Poriin uuden liikenneinsinöörin, joka tekee muutakin kuin tuhlaa rahat liikenneympyröihin ja supistelee ajokaistoja.
Prioriteetiti ovat Porin kaupungilla täysin hukassa näissä tieasioissa.
Vaarallisin paikka kadun ylittämiseen Porissa on suojatie!
nimim. kokemusta on
Silti kannattaa valita suojatie auton alle jäämisen paikaksi. Tämä on juridisesti fiksuin valinta. Silloin syy on varmimmin päälle ajaneen auton, ja perikuntasi tekee hyvät rahat.
Oli taas tänään ärsytys korkealla, kun ohi ei pääse. Ei vaikka haluaisi.
Kyllä nämä suljetut kaistat pitää saada taas auki.
Edeleen jaksan ihmetellä suljettuja kaistoja. Eli tämä on nyt siis ihan pysyvä juttu, tämä kaistojen sulkeminen?
Miksi?
Onko siinä jotain väärää, että em. suoralla haluaa ajaa kolminumeroisella nopeudella?
Et ilmeisesti osaa liikennesääntöjä? Toivottavasti menetät korttisi.
Osaan liikennesäännöt. Mutta mitä tekemistä sillä on niiden nuodattamisen kanssa?
En ohittele keltaviivalla, en aja moottoritietä väärään suuntaan ja pysähdyn taajamassa suojatien eteen pysähtyneen auton rinnalle (toisin kuin itseään turvallisina pitämät kuskit). Noudatan kaikkia muita liikennesääntöjä paitsi nopeusrajoituksia! Rajoitukset ovat piha-alueiden 20 km/h ja taajaman 30 km/h alueita lukuunottamatta aivan naurettavia. 50 tai 60 km/h Porista Ulvilaan? Mikä vitsi!
Huhu kertoo, että Koivulan Mäkistä noutamani hampurilaisateriat ovat joka ikinen kerta ravistettu, mutta ei sekoitettu, yli 100 km/h nopeudella Tampereentien pätkällä Koivulasta uuden uimahallin viereen.
Nyt tämä 100 km/h ilo on loppunut, kun joku pelle on sulkenut pysyvästi kaistat ketjussa mainitulta pätkältä. Elämän liekki sisälläni on pahasti hiipunut.
"Toivottavasti menetät korttisi."
Kortteja löytyy lompakostani niinpaljon, ettei kukaan saa koskaan niitä kaikki minulta pois. Voit olla huoletta asian suhteen ja jatkaa omaa elämääsi kuten tähänkin asti. Niin minäkin toimin ;)
Muista tehdä tilaa, kun taustapeiliisi ilmestyy cuore sportivoa...
Hyvin hintikäs ajoneuvo.Sopii hyvin aripekalle.Harmi ettei autollakaan irtoa naista porissa.
Nythän nuo tampereentien käyttämätön kaista voitaisiin tehdä pysäköintipaikaksi. Uimahalli olisi tien toisella puolen,työkkäriin lyhyt matka, porin lääkäritalolle, linja-autoaseman poistuvat pysäköintipaikat saataisiin siirrettyä nyt tuolle tyhjälle kaistalle. Tulisi halvaksi, kun ei tarttisi alkaa rakentamaan uutta pysäköintialuetta.
Syy, jonka takia tuo toinen kaista on suljettu ja tulee pysymään suljettuna ovat aloittajan kaltaiset pimiöt jotka kaahaavat ja vaarantavat toisten turvallisuuden.
Tajuatko, aloittaja, että tien yli kulkee paljon lapsia keskivaiheilla koulupäivinä suojatietä pitkin?Olen itse ohitse ajaessani nähnyt monta kertaa kun poliisi hiukan "jututtaa" henkilöä joka on kaahailullaan törmännyt jalankulkijaan keskivaiheilla olevalla suojatiellä.
Jos aloittajan kaltaisia M-U-L-K-K-U-J-A ei olisi, ei olisi myöskään tarvetta vähentää pakkojärjestelyillä nopeuksia vaara-alueilla.
Tehty varmaan niitä ADHD-kakaroita varten, jotka eivät tajua liikennesäännöitä hölkkäsen pöläystä, eivätkä mistään muustakaan...