1. Kuinka koira saadaan opetettua pienestä pitäen sellaiseksi, että se ei mene yhteen kotimme makuuhuoneeseen? Muissa huoneissa koira saa liikkua vapaasti. Huoneessa toki on ovi, jota voidaan esimerkiksi pentu/opetusaikana hyödyntää, mutta koko koiran loppuikää ei kiva pitää sitä kiinni.
2. Mitä tehdä, kun minua jo valmiiksi ahdistaa ajatus pennun päästämisestä vapaaksi ulkona? Kuinka estää tai edes ennalta ehkäistä sen karkaaminen, sillä ei tunnu mukavalta, jos toinen aina joutuu tekemään tarpeensa piuhan päässä. Käsittääkseni pentujen kuitenkin pitäisi tai olisi ainakin hyvä saada juoksennella vapaasti.
3. Annetaanko pennulle maitotuotteita? Eräs tuttavani kertoi, kuinka on syöttänyt maitorahkaa molemmille koirilleen näiden ollessa pieniä, ja myös oma logiikkani sanoo, että voisi olla hyväksi luustolle.
4. Kun rokottamaton pentu haetaan kotiin, voiko sen pissittää huoltoaseman pihalla vai onko tautivaaroja? Myöskään p-pysäkin penkka ei kovin houkuttelevalta kuulosta... Matka kestää muutaman tunnin, enkä usko, että pentu niin kauan jaksaa tai edes osaa pidätellä.
5. Onko ok, jos pentuajaksi koiralle rajaa yhden huoneen yksinolojen ajaksi, ja sinne viedään kupit, lelut ja peti maton tilalle sanomalehdet?
Kiitos jo etukäteen kaikille vastaajille!

Vastaukset 4
Vanhimmat
1. Riippuu vähän koirasta... minun shelttiäni (eli erittäin miellyttämishaluinen ja siksi helposti koulutettavissa oleva) vain vahdittiin. Sitä kiellettiin ääneen (kun se osasi ein) ja ennen ein oppimista koira kannettiin joka kerta kynnykseltä pois. Jos se ehti huoneeseen asti, niin kävelin huoneeseen niin, että koira oli oven ja minun välissä ja sitten osoitin sormella ja sanoin 'ulos'. Kipitteli kiltisti pois omin jaloin. Yksin ollessa ovea pidettiin kiinni.
2. Tyhjä koirapuisto tai hyvä valmentava koulutus! Tee itsestäsi mielenkiintoinen - silloin pentu pysyy mielellään lähettyvilläsi. Voimakkaalla metsästysvietillä varustetut koirat ovat toki poikkeus. Voit treenata vapaanaoloa vaikkapa kevyen liinan avulla - koira uskoo olevansa vapaa, vaikka voitkin pysäyttää sen milloin ikinä haluat. Aloita syrjäisellä, häiriöttömällä, mielellään aidatulla alueella.
3. Yksikään eläinlaji ei käytännössä tarvitse maitotuotteita... muutoin tasapainossa oleva ravinto on riittävä. Ennemmin huolehtisin riittävästä omega-kolmosten ja pureskeltavan saatavuudesta.
4. Siellä pysähdytään missä voidaan x)
5. Riippuu huoneen koosta. Mahdollisten tuhojen kannalta on ihan hyödyllistä rajata tilankäyttöä.
Muistakaa aloittaa yksinoloharjoitukset aloissa! Pelkkä vessassakäynti voi olla pennulle riittävän pitkä aika... mutta sitä ei saa huomioida, kun se vinkuu.
Yllä tulikin melko hyvät ohjeet jo :)
Suositan varsinkin jos on eka pentu kyseessä vahviste rokotteiden jälkeen pentukouluun menoa paikalliseen koirakouluun. Löysin muutaman alku eväs linkin kanssa mistä saa ideaa pennun kanssa oleiluun alku viikot.
http://www.sonorian.fi/pennun_sosiaalistaminen.htm
http://koiraamo.nettisivu.org/pentu-tulee-taloon/
http://www.saunalahti.fi/~josan/pentukotiin.htm
http://www.joenpenkankennel.fi/79
http://www.elainlaakari.fi/klinikat/koiraklinikka/koiran-hankinta/koiranpennun-hoito/
Ja vielä pari kysymystä lisää!
Jos yksi huone pidetään "koirattomana", niin kannattaako pennun käydä kotiin tullessaan ollenkaan tutustumassakaan siihen?
Jos koira hyppää sohvalle (joka on meillä kiellettyä), niin mikä on oikeaoppinen tapa poistaa se sohvalta?
Ei kannata. Mikä on kerran sallittu, on aina sallittu. Mitä epätodennäköisemmin koira käy huoneessa, sitä vähemmän koko huone kiinnostaa sitä aikuisenakaan.
Koiran pitää poistua kielletyltä alueelta itse, omin jaloin. Pikkupentua ei kannata välttis hyppyyttää (eli nostaa vain pois), mutta muutoin vain käsky ja koira väistyy. Tehokas tapa on 'ottaa tila haltuun' omalla kehollaan; ei käsillään huitomalla, vaan itsevarmuudella. Laittaa vaikka polven sohvan selkänojaa vasten niin, että koira on sinun ja sohvanreunan välissä ja joutuu perääntymään. Kun koira oppii väistämään, niin pelkkä sanominen riittää.
Mikäli koira saa olla joskus sohvalla ja joskus ei, niin poistumisen voi opettaa herkkujen avulla; aina kun koira poistuu pyynnöstä sohvalta, se saa palkinnon.