Moneen kertaan on tästä asiasta täällä jo puhuttu, mutta tuon oman asiani esille, nimittäin orgasmin puute.
Orgasmi on oikeasti tipo tiessään. Se ei onnistu yhdynnyssä, eikä myöskään omilla käsillä. Minulla on ollut monia ja erilaisia seksikumppaneita, mutta siltikin se orgasmi on herra ties missä. Ja täytyy myöntää, että se on kamalaa. Joskus itsetunto laskee sen myötä todella alas vaikka tiedän, että se on todella tyhmää, mutta silti...
Nautin seksistä kyllä, ja haluan sitä harrastaa. En sano, että aina tarvitsisi orgasmin saada, mutta kun se tulisi edes kerran, edes yhden kerran
. Nyt varmasti luulette, että mietin yhdynnässä koko ajan orgasmin tuloa ja siksi se ei tule, mutta se ei pidä paikkaa. Nautin sen hetken seksistä , mutta aktin jälkeen on joskus todella "paha olo", vaikka olenkin nauttinut omalla tavallani siitä.
Nyt haluaisin kuulla ihmisiltä, onko jollakin muulla tälläista ongelmaa.
-Joskus haluaisin minäkin sen onnen tunteen kokea-

Vastaukset 7
Vanhimmat
Samaa "vaivaa" poden minäkin. Nuorempana (oon kyllä nytkin vasta 22 v.) se ei niinkään haitannut, sillä sellaista pitkäaikaista seurustelukumppaniakaan, josta olisi ihan täysillä tykännyt, ei oikein löytynyt (tiedän siis tarvitsevani vahvan tunnesiteeen). Lähinnä oli erinäisiä säätöjä, joten en sitä osannut niin kaivatakaan. Ja ihan varmaan kokemattomuudesta ja epävarmuudesta johtuen ei sitä osannut itselleen niin paljoa "vaatiakaan".
Nyt on asia ruvennut haittaamaan, kun olen ollut kohta vuoden todella luotettavassa suhteessa, josta rakkautta löytyy molemmin puolin. Nautin kyllä seksistä ja hänen läheisyydestään todella paljon ja haluan usein, mutta niin kuin sanoit, sen jälkeen tulee joskus surullinen mieli, kun ei saa kokea sitä tunnetta itse eikä jakaa toiselle. Poikaystäväni on todella ymmärtäväinen ja pystymme puhumaan kaikesta, mutta huomaan että tämä vaivaa välillä myös häntä (ja sitä kautta taas mua). Oon kertonut, ettei se johdu hänestä, mutta hän haluaisi ymmärrettävästi mun myös nauttivan samalla tavalla.
Olemme joutuneet olemaan nyt jonkin aikaa erossa (mikä tuntuu itse asiassa meitä vieläkin lähentäneen) ja päätin harjoitellut asiaa itsekseni :) omat kädet eivät kuitenkaan tunnu kovin erikoisilta, vaikka pehmoleffat auttaakin jonkun verran..suihkun nyt olen todennut kaikkein parhaimmaksi, mutta vaikka se tuntuukin todella hyvältä niin sitä lopullista isoa laukeamista ei tule, vain sellasia pieniä..joitakin... :)
tiedä sitten yritänkö ja sitä myötä ajattelen sen saamista silti yhä liikaa, vaikka olenkin oppinut aika hyvin ns. vapauttamaan mieleni fantasioihin yms. Vaikeaa sitä nyt on varmaan kuitenkaan ihan täysin pois mielestä sysätä..
Toivottavasti jollain olis hyviä vinkkejä! :)
Kokeile pehmoleffojen sijasta lukea seksinovelleja. Niistä saat hyviä aineksia fantasioihisi. Ja muista kärsivällisyys: orgasmi ei tule hetkessä. Eli viiden minuutin klitoriksen hieronnan jälkeen tuskin vielä orgasmia tulee, vaaditaan ainakin 20 minuuttia. Noh, älä nyt kuitenkaan kelloa ala vilkuilla! ;)
Kärsivällisyyttä! Opettele omin käsin ja opeta poikaystäväsi hyväilemään sinua niin, että se tuntuu sinusta mahdollisimman hyvältä. Kyllä se iso O sieltä vielä tulee!
Kaadahan muutama tippa ruokaöljyä klitan päälle, kun masturboit, se auttaa alkuun ja on kiihottavaa vaikka olisi kosteutta omasta takaakin. Myös nännien öljyäminen on super, jos nautit nännien koskettelusta. Sitten vaan ajattelemaan kiihottavia ajatuksia. Voit saada apua reisi- ja pakara sekä lantionpohjanlihasten supistelusta ja jännittämisestä. Treenata kannattaa eikä tosiaan ottaa paniikkia. Mullakin oli alkuun hankaluuksia tuottaa itselleni orkkua, ei oikein ollut valjennut se juju mulle, tai sitten en osannut fantasioida tai odotin liian nopeaa tulosta ja kyllästyin.
Mulla oli reiluun parikymppiseen asti sama ongelma, seksikumppaneita oli useampia, mutta orgasmia vaan en saanut. Kaikkia asentoja tuli kokeiltua ja peppuseksiäkin. En vain saanut orgasmia. En ajatellut asiaa aina, mutta välillä kyllä mietin että mikä mua vaivaa. Kumppaneistani yksikään siihen mennessä ei edes kiinnittänyt huomiota asiaan, että en laukea.
Luulivat varmaan että saan orgasmin mutta en siitä sen enempää ääntelyä pitänyt? Luulisi kyllä miesten tajunneen.
Vihdoin exäni kanssa sitten aloin saamaan orgasmeja ja se oli todella mahtava yllätys. Nautin seksistä entistä enemmän sillä tiesin että saan orgasmin melkein aina. Ja kun sain yhdynnässä ensimmäisen orgasmin niin sain pian perään vielä toisenkin ja kolmannenkin. Ennätys taitaa olla 5 orgasmia yhdessä yhdynnässä.
Ongelmani vain on edelleen se, että en saa orgasmia muuten kuin ollessani päällä.
Alussa olin vain tyytyväinen, että edes laukean, mutta jossain vaiheessa aloin miettimään miksi en muussa asennossa saa.
Nykyisen poikaystäväni kanssa olemme todella rakastuneita ja tunnen löytäneeni "sen oikean", mutta häntä tämä asia häiritsee selvästi etten laukea kuin päällä. Hän on monet kerrat yrittänyt melkein kuin väkisin saada mut laukeamaan.
Hän antaa mulle suuseksiä ja käyttää sormia todella pitkään, jolloin lopulta se ei tunnu enää hyvältä, alapääni puutuu ja herkistyy. En vain kehtaa sitä hänelle sanoa, kun hän niin yrittää.
Joitain kertoja olen kyllä tuntenut että orgasmi on tuloillaan, mutta jostain syystä se viimeinen huippu jää tulematta.
Nykyään, melkein joka kerta kun rakastelemme, ajattelen orgasmin saamista. Ja tuon takia en sitä saa, pikemminkin asiasta on tullut stressi ja ongelma. Tunnen itseni epänaiselliseski ja huonoksi sängyssä.
Olen jopa huomannut, etten välillä jaksa kiinnostua seksistä, sillä tiedän poikaystäväni harmistuvan kun en laukea. Sama pätee tietysti myös häneen, hän tuntee itsensä huonoksi kun ei saa minua laukeamaan kuin yhdessä asennossa.
Haluasin kovasti saada ongelman ratkaistuksi, olen jopa miettinyt jollekin seksiterapeutille menoa.
Kirjoituksesi oli kuin minun kirjoittamani. Koen aivan samalla tavalla itseni riittämättömäksi ja epätäydelliseksi kun en saa orgasmia, en omin käsin enkä miehen kanssa. Haluan seksiä kuitenkin usein. Itse en saa omin käsin itselleni minkäänlaista hyvää oloa aikaisksi koska kiihottumisen jälkeen ei "tapahdu" mitään sen kummempaa, vaan jälleen pettymys. miehen kanssa saan seksistä varsin hyvän olon, mutta huippu jää saavuttamatta, miltä ikinä se sitten tuntuukin...
Miehessä ei voi olla vika, kun hän on kaikkensa yrittänyt ja kun en itsekään itselle orgasmia ole kyennyt 25 vuotiaaksi mennessä saamaan. Olen kyllä kokeillut eri niksejä, mutta mikään ei ole toiminut. Olen jopa miettinyt voisiko se johtua jostain psykologisesta syystä, mutta en enää jaksa uskoa moiseen. Väsyttävää ja toivotonta, kun ei saa. Suuseksi tuntuu tosi hyvältä, mutta jossain vaiheessa se alkaa sattua niin, etten halua, että jatketaan samaa ainakaan vähään aikaan.
Oletan , että olet nainen.
Tee nyt näin.
Riisu housusi ja levitä jalkojasi, niin, että saat sormet pimppiisi.
Etsi klitoriksesi(kai teidät mikä se on?)
Aseta etusormesi klitoriksen ympärille ja ala hieromaan sitä sillä sormella,kummalla
on helpompi. (Yleensä vasurina itse hieron klitttaa vasemmlla)
Jännitä samaan aikaan lantiopohjanlihaksiasi ja pidätä hengitystäsi aina
välillä.
Hiero klitoristasi lujin pyörivin tai eestaas liikkein.
Kunhan teet tätä tarpeeksi pitkään, tunnet kuinka alapääsi kummottaa ja
klitoris muuttuu tuntoherkemmäksi ja kovaksi . Se myös suurenee ja rupeat
kostumaan vähitellen.
Jatka , kunnes tunnet sellaisen nousevan hyvänolon tunteen . Jatka vain....
Kohta et voi olla saamatta orgasmia. Se tulee takuuvarmasti kaikille naisille.
Pitää vain ensin osata ja oppia antamaan itse itsellensä.
Mutta klitorsorgasmin saa kyllä jokainen, joka jaksaa hieroa tarpeeksi pitkään.Kyllä
se tuntoherkkyys sieltä tulee...
Ajanmyötä sinustakin tulee mestari, jolloin saat orgasmin jo pelkästään
hipaisusta tai siitä kun housunsaumat hankaa sopivasti.
Mutta parhimmat orgasmit tulee ehdottomasti suusekistä, kun mies imee klittaa
tai hieromasauvalla, joka on varustettu klitoriksenkiihottimella:)