eka voisin kertoo jotain ittestäni.. oon 14.v kasiluokkalainen, käyn normaalii perus kouluu, on pari kaverii, koulus menee ihan jees, mul on "perhe" jos sit ny voi ees sanoo perheeks.. siihen kuuluu äiti, isä ja sisko.. mut musta tuntuu et asun yksin, koska iskä on aina töissä, sisko muutti pois opiskelee ja nyt asun kahestaan äitin kaa.. ei siinä mitää iha jees homma, paitsi että äiti on vakavasti masentunu, se ei melkeen koskaan puhu mulle.. oon lähes tulkoon aina yksin, hoidan kaikki askareet, aina ruuvan laitosta kaupassa käyntiin. se on aika raskasta. mut oon jaksanu tähänkin asti.. saa nähä jaksanko loppuun...? ehkä, ehkä en. kuka tietää? nyt oon alkanu mietii enemmän kaikkee.. no ehkä vähän itsetuhosta, masentavaa ja nii pois päin.. mulle on vissiin todettu masennus tai jotain vastaavaa. nyt viimeset pari päivään oon miettiny sitä miten musta tuli tällänen..?
haluun kertoo teille siitä kun mun iskä on aina ollu töissä, ja on vieläkin.. se tekee semmosta matka työtä, et se on viikot töissä ja viikonloput kotona.. muistan se ku enne sillon ku olin jotain 4-6 vanha, ku itkin aina ku se lähti töihin sunnuntai ilta päivällä.. itkin aina.. ja sit ku se tuli viikon päästä kotiin, ni olin maailman onnelisn hahmo päällä maan. sit vähitellen en enään itkeny ku se lähti.. en enään ollu nii ilonen siitä ku se tuli kotiin. pikku hiljaa se ei enään tuntunu miltään.. vähitellen en enään ees välittäny missä se on. nykyään mulle on ihan vitun sama missä se on, vai onko missään.. se ei enään yksin kertasesti tunnu miltään. mulle on oikeesti ihan sama. en tiijä miten voisin välittää jostain sellasesta hahmosta joka ei oo osa mun elämää? miten sellast voi rakastaa? ei mitenkään. eikä pidäkkään!
sit haluun kertoo myös siittä miten muistan sen ekan koulupäivän. eikö luulis et se on ihan sairaan kiva ja jännä ja yks elämän parhaista päivistä? mul se ei oo. se on mun elämän yks huonoimista päivistä. koska kun menin kouluun, kukaan ei ollu saattamassa mua kouluun. kukaan ei ollu mun mukana yhtenä mun elämän isoimmista päivistä. kaikilla sillä luokalla oli vanhemmat mukan, ne oli tullu saattaa lapsiaan kouluun. sit olin minä. mä istuin yksin siellä pulpetissa. kukaan ei ollu mun mukana. kaikki katto mua vaan sen takii et olin siellä yksin. olin yksin mun ekana koulu päivänä. ei se ois ollu ees nii paha jos porukat olis ollu kotona. mutta kun ne ei vittu ollu siellä! iskä oli töissä ja äiti oli jossain ties missä. mummo oli hoitamssa meitä. se satuu ihan järkyttävästi mua nyt kun mietin. se on yks mun vanhempian vittumaisimpia tekoja ikinä! sitä päivästä lähtien oon kai ollu tämmönen mikä oon nyt.
ja vielä sen verran mun maailmasta et, käyn psygologilla, sossut käy täällä aina säännölisesti, ja kaikkee muuta paskaa. mut mä en kaipaa mitään sossuja tänne sotkee asioita! mul on kaikki hyvin. toi no ei oo hyvin, mut huonomminki vois mennä. haluun vaan pois täältä, en kestä enään. kaikki mitä haluun on vaan se et joku tulee ja hakee mut pois täältä, jonnekin missä voin olla onneliine, minä vaan, se joka oikeesti oon, sellanen ku oikeesti oon eikä tällänen mitä mun pitää olla. mun pitää olla kaiken kestävä. miettikää oon 14 ja elän sellasta elämää et oisn täys ikänen joka käy töissä ja hulehtii raha asioista. pitääkö 14 vanhan mietti et millä maksetaan laskut? millä saadaan ruokaa? mistä rahat mun opintoihin perus koulun jälkeen?
haluun kertoo teille siitä kun mun iskä on aina ollu töissä, ja on vieläkin.. se tekee semmosta matka työtä, et se on viikot töissä ja viikonloput kotona.. muistan se ku enne sillon ku olin jotain 4-6 vanha, ku itkin aina ku se lähti töihin sunnuntai ilta päivällä.. itkin aina.. ja sit ku se tuli viikon päästä kotiin, ni olin maailman onnelisn hahmo päällä maan. sit vähitellen en enään itkeny ku se lähti.. en enään ollu nii ilonen siitä ku se tuli kotiin. pikku hiljaa se ei enään tuntunu miltään.. vähitellen en enään ees välittäny missä se on. nykyään mulle on ihan vitun sama missä se on, vai onko missään.. se ei enään yksin kertasesti tunnu miltään. mulle on oikeesti ihan sama. en tiijä miten voisin välittää jostain sellasesta hahmosta joka ei oo osa mun elämää? miten sellast voi rakastaa? ei mitenkään. eikä pidäkkään!
sit haluun kertoo myös siittä miten muistan sen ekan koulupäivän. eikö luulis et se on ihan sairaan kiva ja jännä ja yks elämän parhaista päivistä? mul se ei oo. se on mun elämän yks huonoimista päivistä. koska kun menin kouluun, kukaan ei ollu saattamassa mua kouluun. kukaan ei ollu mun mukana yhtenä mun elämän isoimmista päivistä. kaikilla sillä luokalla oli vanhemmat mukan, ne oli tullu saattaa lapsiaan kouluun. sit olin minä. mä istuin yksin siellä pulpetissa. kukaan ei ollu mun mukana. kaikki katto mua vaan sen takii et olin siellä yksin. olin yksin mun ekana koulu päivänä. ei se ois ollu ees nii paha jos porukat olis ollu kotona. mutta kun ne ei vittu ollu siellä! iskä oli töissä ja äiti oli jossain ties missä. mummo oli hoitamssa meitä. se satuu ihan järkyttävästi mua nyt kun mietin. se on yks mun vanhempian vittumaisimpia tekoja ikinä! sitä päivästä lähtien oon kai ollu tämmönen mikä oon nyt.
ja vielä sen verran mun maailmasta et, käyn psygologilla, sossut käy täällä aina säännölisesti, ja kaikkee muuta paskaa. mut mä en kaipaa mitään sossuja tänne sotkee asioita! mul on kaikki hyvin. toi no ei oo hyvin, mut huonomminki vois mennä. haluun vaan pois täältä, en kestä enään. kaikki mitä haluun on vaan se et joku tulee ja hakee mut pois täältä, jonnekin missä voin olla onneliine, minä vaan, se joka oikeesti oon, sellanen ku oikeesti oon eikä tällänen mitä mun pitää olla. mun pitää olla kaiken kestävä. miettikää oon 14 ja elän sellasta elämää et oisn täys ikänen joka käy töissä ja hulehtii raha asioista. pitääkö 14 vanhan mietti et millä maksetaan laskut? millä saadaan ruokaa? mistä rahat mun opintoihin perus koulun jälkeen?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Sinun pitää jutella asioista jonkun aikuisen sosiaalityöntejijän kanssa. Ei 14-vuotiaan tehtävä ole pyörittää kodinhoitoa vaan se on aikuisen tehtävä. Masennus johtuu juuri tuosta vääräst vastuusta. Sinun pitää sada olla nuori ja harrastaa ikäisesi asioita.
Kun kotona ramppaa noita sossutätejä, kerro huolesi heille. Kerro että et jaksa ja olet väsynyt. Jos he eivät usko niin käänny kouluterveydenhoidon puoleen.
https://www.youtube.com/watch?v=7ZnKeMiXInc
entä nämä lasten ja nuorten puhelimet, onhan kaikenlaisia väyliä
siis se on ihan sama kelle puhun, mitä sanon ei ne välitä.. ja ne sossut ei tee asialle mitään, ne on kohta kuukauden "kartottanu tilannetta". kohta oikeesti hyppään varmaan ensimäiseen junaan joka vie pois täältä, enkä koskaan palaa tänne. sit se psygologi on joku ties mikä, ihan outo ja hämärä tyyppi. ei ees huvita mennä sinne se juttusille.. mut pakko. oikeesti tulkaa joku hakee mut pois
Onko sulla luottohenkilöä, jolle kertoisit, jos ei, lasten ja nuorten ilmainen puhelin 116111, ma-pe klo 14-20, la-su klo 17-20, netti www.mll.fi>Nuorille
Rakas lapsi, voi kun voisin halata sua! Usko että mä tiedän miltä tuntuu kun sattuu. Olen itse kokenut hirmuisen nuoruuden ja usean vuoden sairaalat päälle. Tiedän miltä kipu tuntuu. Ja kun tuntuu ettei kukaan välitä.. Minä välitän! Jos sallit rukoilen sinun puolestasi..
Hei sinulle aloittaja,
osaisitko yksilöidä kolme tällä hetkellä suurinta ongelmaasi?
Ovatko ne
1) Sinulle on sysätty liikaa vastuuta ikääsi nähden?
2) Aikuiset, joiden kuuluisi sinusta ja asioistasi huolehtia eivät välitä?
3) Et saa apua etkä tukea mistään, edes sossuilta?
4) Et tiedä enää mitä tekisit, minkä vuoksi olet itsetuhoinen?
Voitko kertoa paikkakunnan missä asut, muuta ei tarvita.
varmaan, 1,2 ja 4
mitä sä sillä tiedolla, et missä asun? tuutko hakee mut pois?
Jos ilmoitat paikkakunnan missä asut, asiat hoituvat. Tunnut kovin ahdistuneelta. Mihin tahtoisit ja minkälaisen elämän jos saisit itse valita?
moi ei oo paljoo kavereit. mul ja mun kavereilla on tosi usein riittaa. ja sit kaikki mun kaverit sanoo et mä alotan kaikki riidat nytki mul o yhen mun kaverinkaa riitaaa en jaksais riidellä koko aikaa. mun vanhematki riitelee tosi usein. miks kukaan ei välitä musta???
Sait neuvoja kuinka toimia.
Eli, Puh. 09 310 65721, Auroran sairaala, Nordenskjöldinkatu 20, Helsinki
Mikäli tarvitse kiireellistä apua, hyppää junaan jos et asua pääkaupunkiseudulla ja käy antamassani osoitteessa, saat varmasti apua/tukea.
Meistä jokainen osastolla ollut osaakin kertoa seuraavan manööverin. Saapuminen osastolle, tapaaminen lääkärin kanssa, lääkkeet, filmi poikki. Juu tahtoo sinne välittömästi. Neuvoa kysyvä ei ole mikään tyhmä tyttö ollenkaan, näin aloituksestaan ymmärsin.
Äläpä sinä yleistä jos olet saanut huonoa kohtelua. Minä en ole saanut, en tosin koskaan ole kärsinyt psykoosista enkä käyttäytynyt väkivaltaisesti ketään kohtaan, ehkäpä siksi minua onkin autettu oikein. En koskaan ole joutunut syömään mitään lääkkeitä vasten tahtoani ja olen heti halutessani päässyt pois sairaalasta. Yleisesti psykiatrisissa sairaaloissa autetaan akuutin hädän ylitse jonka jälkeen voi kotiutua, joten siksi suosittelisin nuorta ihmistä jolla on hätä ja joka ei mistään tunne tukea saavansa, ottamaan yhteyttä psykiatriseen päivystykseen, josta tarvittaessa voidaan myös ohjata eteenpäin mm. oikeanlaisen avohoidon piiriin.
Toivottavasti aloittaja uskaltaa jatkaa...tsemppiä hänelle joka tapauksessa!