Olen alle vuoden tapaillut kaunista ja fiksua 27-vuotiasta naista. Pikkuhiljaa olen huomannut, että hän on luonteeltaan:
- melko negativiinen ja kyyninen
- ei halua luoda uusia ihmissuhteita
- hänen minä -kuvansa on kummallinen. (Yhtäkkiä erittäin itserakas ja seuraavana päivänä kova itseinho.) Erittäin ristiriitainen.
- kärsii jatkuvaa unettomuutta / nukkuu erittäin huonosti
- ei syö juuri mitään (mutta silti haluaisi saada hieman lisää painoa, koska on erittäin hoikka)
- saa puhua minusta kuin tykkää, mutta sama ei käy toisinpäin
(esim. ensin hän kommentoi humoristisesti mille näytän vihaisena ja sitten tein toisin päin, niin hän oli heti negativiisella puolustuskannalla)
Toisinsanottuna näitä piirteitä löytyy paljon... ei tässä ole vielä edes kaikki.
Pidän hänestä ja hän minusta, mutta en ikipäivänä voisi puhua tästä hänen kanssaan. Tiedän että se koituisi siihen, että hän ottaa hyökkäävän, negatiivisen puolustuskannan kuten yleensä.
Minkälainen mielenterveysongelma hänellä voisi olla? Skitsofrenia ehkä? Kaksisuuntainenmielialahäirö? Voiko mielenterveysongelmaisen kanssa elää parisuhteessa? Ja miten, jos jollakin kokemusta?
- melko negativiinen ja kyyninen
- ei halua luoda uusia ihmissuhteita
- hänen minä -kuvansa on kummallinen. (Yhtäkkiä erittäin itserakas ja seuraavana päivänä kova itseinho.) Erittäin ristiriitainen.
- kärsii jatkuvaa unettomuutta / nukkuu erittäin huonosti
- ei syö juuri mitään (mutta silti haluaisi saada hieman lisää painoa, koska on erittäin hoikka)
- saa puhua minusta kuin tykkää, mutta sama ei käy toisinpäin
(esim. ensin hän kommentoi humoristisesti mille näytän vihaisena ja sitten tein toisin päin, niin hän oli heti negativiisella puolustuskannalla)
Toisinsanottuna näitä piirteitä löytyy paljon... ei tässä ole vielä edes kaikki.
Pidän hänestä ja hän minusta, mutta en ikipäivänä voisi puhua tästä hänen kanssaan. Tiedän että se koituisi siihen, että hän ottaa hyökkäävän, negatiivisen puolustuskannan kuten yleensä.
Minkälainen mielenterveysongelma hänellä voisi olla? Skitsofrenia ehkä? Kaksisuuntainenmielialahäirö? Voiko mielenterveysongelmaisen kanssa elää parisuhteessa? Ja miten, jos jollakin kokemusta?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ehkä hän on masentuntu ja sisäänpäin kääntynyt. Jos jo noin lyhyen seurutelu- tai tapaamisajan ajan jälkeen tuntuu yhteiselo takkuilevan niin mitä sitten kun olette enemmän yhdessä, suhde arkiintuu. On vaikeaa jos joutuu koko ajan itse ymmärtämään ja myötäilemään. Sinun pitää ottaa asai puheeksi ja sanoa suoraan että sinua ei arvostella yskipuolisesti.
Sinä itse tiedät voitko ja jaksatko elää kertomasi henkilön kanssa. Tuollaisen lyhyen maallikon kuvauksen perusteella ei edes ammattilainen pystyisi tekemään diagnoosia toisen mielenterveydestä saati sitten joku tavis netin välityksellä.
Ei mitään mielenterveysongelmaa. Tuo on hänen luonteensa vaan.
Vitun hysteerikko äijä.
Minulla on sos.tilanteiden pelko ja ahdistuneisuushäiriö, viimeaikoina myös jonkin verran masentuneisuutta, mulla on myös varmaan aika haastava persoonallisuus, tulen helposti mustasukkaiseksi ja en pidä siitä että miesystäväni esim. juttelee kauniiden naisten kanssa, itseasiassa sellaistesta tulisi kovin muheva riita.
Skitsofrenian voit varmaan unohtaa, huomaisit kyllä jos nainen puhuisi olemattomille ihmisille ja kuulisi ääniä joita muut ei kuule. Kaksisuuntainen mielialahäiriö voi olla, mut kuullostaa aika lievältä. Ei siis ole itkuinen tai itsetuhoinen? Käyttääkö rahaa holtittomasti ja ottaa hirveitä summia velkaa? Onko välillä yltiösosiaalinen ja haluaa jutella ja kyläillä kaikkien kanssa?
Onko hänellä ystäviä? Pitääkö heihin yhteyttä? Millaiset perhesuhteet?
Joskus pettymykset ihmissuhteissa saattaa johtaa siihen ettei halua luoda uusia ihmissuhteita, mutta onhan hän luonut suhteen sinunkin kanssasi.
En suosittele että lähdet nuuskimaan asuntoa ja etsisit todisteita mutta jos olet läheinen esim. hänen perheensä kanssa niin voit kysyä vaikka heiltä että ovatko he huomanneet jotain outoa hänen käytöksessään.
Riippuen mielenterveysongelmasta voi tällaisen ihmisen kanssa kyllä seurustella. Se ei aina kuitenkaan ole helppoa varsinkaan sairauksien vaikeina aikoina. Jos skitsofreniakin pysyy hallinnassa ja tukiverkko on kunnossa niin edes perheen perustaminen ei ole poissuljettua, silloin pitää vain pitää huolta siitä että lapsuus on ERITTÄIN turvallista (ei kuitenkaan ylisuojeltua) ja minimoida ristiriidat ja tarttua ongelmiin (jos sellaisia tulee) ajoissa.
Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavat saattavat ajautua maanisen vaiheen aikana pettämään. Tämä on kumppanille todella vaikeaa ja tuhoaa suhteen, ja on vaikea ymmärtää että se johtuu sairaudesta ja tällaisia asioita on vaikea antaa anteeksi.
JOS olet valmis olemaan hänen tukenaan niin sun kannattaa ottaa asia puheeksi. Et voi syytellä että kun sinä teet aina näin ja näin, vaan kannattaa aloittaa vaikka sanomalla että se mitä seuraavaksi aion sanoa johtuu vaan siitä että välitä sinusta kovasti ja haluan olla kanssasi todella paljon. Sun pitää tehdä selväksi että mielenterveysongelma (jos sellainen on) ei pelota sua tai saa sua haluamaan olla hänen kanssaan vähemmän, vaan että haluat tukea. Aika iso osa "normaaleistakin" ihmisistä käy terapiassa, ei ole mikään häpeän asia. Tämmönen saattaa helposti kuullostaa siltä että haluat naljailla hänelle, yritä siis olla mahdollisimman hienovarainen vihjatessasi että ehkä pitäisi käydä lääkärissä, tarjoudu menemään mukaankin.
Tangon tarvitaan kaksi, et varmasti ole itsekkään täysi pyhimys.
Kiitos vastauksestasi. Ja pahoitteluni huonosti kirjoittamastani aloitusviestistä, jonka huomasin vasta lähetettyäni sen. Kirjoitin sentään yöllä hieman silmät ristissä mutta joo...
Joskus vihjasin hienovaraisesti, että käykö hän kenenkään puheilla. Sain välittömästi ns. kiukkuisen naisen niskaani. Hänellä ei ole mitään välejä isäänsä, eikä sen kummemmin äitiinsäkään. Molemmat vanhemmat olleet päihderiippuvaisia, hälläväliä mielellä ja ilmeisesti isä on edelleen. Joten nainen joutui lastenkotiin ja asui siellä 18 ikävuoteen saakka.
Hänen yksityisyyttään en halua loukata, joten en nuuskisi asuntoa tai muutakaan. Hän on myös sairaalloisen mustasukkainen ajoittain. On päiviä kun hänestä hehkuu se rajaton itserakkaus, että kuka tahansa mies ottaisi hänet avosylin. Sitten tulee päiviä, kun hän pelkää olevansa minulle vain ns. korvike kunnes "parempi" sattuu kohdalle. Ja nämä molemmat asiat hän tuo hyvin vahvasti esiin. Ei se kovin hyvää fiilistä tee, kun täytyy mennä ihan yli hilseen tuon itserakkaus "kohtauksen".
Muutamaan otteeseen olen jo joutunut vakuuttelemaan, että hän ei todellakaan ole mikään korvike. Välillä väsyn siihen, että tuntuu kuin hän vain saisi siitä jotain ns. kiusahenkistä nautintoa, koska tietää varsin hyvin mitä mieltä olen hänestä ja myös tunteeni häntä kohtaan. Välillä heittäytyy myös hyvin kylmäkiskoiseksi eikä osoita tunteitaan.
Varmasti erittäin hankalalta kuullostaa tämä, mutta meillä on samankaltaiset ajatukset tulevaisuudesta ja paljon muita asioita jotka meitä yhdistää.
kovin helposti ei opi edes asiantuntija erottamaan, kuka on esim.persoonallisuushäriöinen, mutta ihan itsetunnon ongelmakin voisi olla, jos on narsismia tms,niin kyllä siihenkin voi kuulua kielteisyys,jarruttaminen
Kuulostaa ihan minulta. En vain tiedä mikä minua vaivaa... Masennusta ja sosiaalisten tilanteiden pelkoa on hoidettu lääkkein, muttei mielenterveyttäni ole ikinä sen tarkemmin tutkittu. Jo 17-vuotiaana olin kaksi kertaa tarkkailussa psykiatrisessa sairaalassa eikä edes silloin löydetty, tai oikeammin etsitty mitään vikaa. Olen epäillyt itselläni kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja persoonallisuushäiriöitä, mutta hoitosuhdetta mihinkään tahoon ei ole, joten mistä diagnoosi?
Mietin että avomiehelläni on mielenterveys ongelmia, sitä kiusattiin koulussa rankasti ja hän on aikuinen, mutta olen häntä kehottanut mennä joskus vielä puhumaan niistä kouluajoista, mies väittää että hän on itse käsitellyt ne, mutta kyllä uskon että hänellä on mielenterveys ongelmia ja todellisuus vääristyy ajoittain, hän uskoo tekevän väärät asiat oikein ja ei tajua mikä on oikein ja mikä väärin elämässä, hän ei tajua välillä, uskon myös että eräs sairaus on saattanut. Myös hänelle aiheuttaa aivoissa jotain, kun hänen sairaus vasta vuosi ilmeni, hänen siskolla on mielenterveys ongelmia ja heille ei ole opetettu mikä elämässä on oikein ja väärin, he ei tunne sanoja kuin arvot elämässä eikä muiden ihmisten kunnioitusta, he osaavat valehdella hyvin ja ei koe sitä vääränä, mitä muita vinkkejä teillä olisi antaa tällaisille asioille? Mieheni on luvannut mennä puhumaan terapeutin kanssa onneksi tulevaisuudessa,
jos nyt kaunistelematta kerron mielipiteeni, niin psykopaattiperheen lapsista helposti tulee psykopaatteja, tai muulla tavalla persoonallisuushäiriöisiä, mutta osataanko parantaa, nykytietämyksellä kai ei pitäsi antaa turhia toiveita , eikö omatunto puhuttele. kun ei tunne oikeaa ja väärää.
mulla samankaltainen tilanne. yritin saada hienovaraisesti puhuttuu kumppanille täst ammattiavusta... mitä mä sainkaa aikaan? erolla uhkaavan ja ristiriitaisesti puhuvan naikkosen. ensi myöhemmi sanoo et joo sori, kyl sul taitaa olla täs joku pointti. sit seuraavaks semmost settii, et mun pitäiski anella silt siit hyväst mitä puhuin! mitä tää tämmöne on?
Vaikee sanoo noitten perusteella, mutta googletappa epävakaa persoonallisuushäiriö (rajatila).
Ihminen ja ihmisen reaktiot kertoo vaan siitä sen hetkisestä tilanteesta. Mistä tiedät miltä toisesta tuntuu kun 'tutkailet' toista kuin jotakin perkeleen koe eläintä.
Siksi toinen käyttäytyy sitten oudosti , varovasti, kyynisesti...
Persoonallisuushäiriöt eivät ole mielisairauksia.
Sitä paitsi kukaan edes ammatti-ihminen ei voi diagnoosia kenellekään tehdä jonkun nettikirjoituksen perusteella! Siihen vaaditaan paljon paljon enemmän aikaa ja paneutumista.
Totta kai persoonallisuushäiriöisen (lukuun ottamatta nyt narsistia) kanssa voi seurustella ja elää koko ikänsä parisuhteessakin, samoin mielisairautta sairastavan.
Se vaatii vain paljon kumppanilta.