Toivon, että tämä on vain välivaihe elämässä. Mutta niin, elämä ei tunnu oikein miltään ja ahdistaa, tätä on kestänyt n,1-2v. Muutin töiden perässä muutama kk sitten toiselle paikkakunnalle. Kavereita ei täällä ole mutta olen alkanut harrastamaan. Tiedän ,että täällä asuminen on kai väliaikaista, mutta tuntuu että elämä valuu tällaisessa hukkaan, kun muuttaa vain työn perässä pois tutusta kotiympäristöstä. Yrittää vain saada ajan kulumaan, samalla taas ahdistaa kun aika kuluu niin nopeasti :/ mutta sitten, toisaalta en tiedä missä haluaisin olla. Elämä tuntui tyhjältä silloinkin kun asuin kotiseudulla, nyt se vain tuntuu tyhjemmältä. Olen miettinyt, kaipaanko miestä. Nyt minulla on juttua yhden miehen kanssa, hän on mukava ja viihdyn hänen seurassa, mutta jotenkin minua ahdistaa ajatus sitoutumisesta tai suhteesta. Suhteen rakentaminenkin tuntuu jotenkin turhalta. En ymmärrä miksi elämästäni on tullut tällaista, ennen haaveilin ja unelmoin asioista, Nyt minulla ei ole mitään tavoitteita, olen vain tuuliajolla elämässäni. En tiedä mitä haluan työltä, ihmissuhteilta, elämältäni. Kaikki tuntuu niin turhalta, kuite nkin tässä kuollaan (tuo nyt on kyllä tosi tyhmä ajatusmaailma), niin miksi pitäisi mitään tehdä, yrittää vain selvitä päivästä toiseen. ONhan tämä ohimenevää vai mistähän on kyse??
Kun mikään ei tunnu miltään ja ahdistaa
enenenjaksa
3347
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Jos ihminen elää täällä vain kuollakseen niin turhalta se tuntuu. Uskovaisena teidän että ajallinen elämä on osa elämää ja valmistautumista iankaikkisuutta varten. Tämäkin vaihe on ihmiselle tullut syntiinlankeemuksen seurauksena. Kyllä Jumalalla on sinullekin se oma paikka kun on sinut luonut.
Ootko totissasi? Miksi Jumala on noin ankara? En halua enää uskoa, koska Jumala vain haluaa minun kärsivän. Jumala vapauta minut kärsimyksistäni en halua enää tätä tuskaa. Olen jo valmis.
Tällä hetkellä mullakin meinaa tulla olotila että olenko täällä enää ketään varten sen jälkeen kun välit sukuuni meni tänä keväänä. Kaverit on muuttaneet muualle ja kihlaustakin on tullut aikanaan kokeiltua joka purkaantui omasta toimestani (sitoutumiskammo). Alotin tänään lääkärin toimesta rauhottavien syönnin vaikka olen yrittänyt olla ''luomu'' ja hoitaa itseäni liikunnalla, joogalla sekä ruokavaliolla jne. Pitkälle ne ovat toki vieneet vaan nyt tuli olo että tarvitsen jotain tukea tähän muun kuin nuo. Psykoterapiaan on uudestaan varattu aika hintavuudestaan huolimatta ja koitan tsempata sekä pohtia tässä samalla omaa tarkoitustani tässä maailmassa.
Käyn koirakoululla luennoilla jotta voin kehittyä oman koirani kanssa kotona sekä oppia ymmärtämään sitä paremmin. Haaveena olisi päästä opiskelemaan jotain eläimiin liittyvää juttua jossain vaiheessa. Avoimessa yliopistossa voi onneksi ottaa biologiaan/eläimiin liittyviä kursseja jotka tyydyttävät tätä haaveen nälkää edes hieman.
Sanoisin että mullakin tollaset pienet henkilökohtaiset tavoiteet pitävät minut hengissä ja saavat nousemaan sängystä ylös joka päivä.