Suomen Kuvalehti julkaisi elokuisessa numerossaan (33/13.8.2004) teettämänsä tutkimuksen tuloksia, jossa haettiin eri puolueita kannattavien ihmisten ominaispiirteitä kolmella eri akselilla: moderni -perinteikäs, materialisti - humanisti, arvoistaan kiinni pitävä - arvoja vaihtava.
Selvityksen perusteella Keskustaan kannattavat olivat perinteikkäitä, kotirakkaita ja asiakeskeisiä. He ovat siis enimmäkseen perinteistä ja arvoista kiinnipitäviä materialisteja tai humanisteja. Tällaisia voi kuvata esim. uskonnollisiksi perheihmisiksi, kurinlaista ja turvallista elämää arvostaviksi penninvenyttäjiksi, käytännönläheisiksi toiminnan ihmisiksi, jotka eivät kyseenalaista auktoriteetteja.
Lähellä samaa perinteiden puolustamista kuin keskustalaiset pääsivät myös kristillisdemokraatit ja SDP:n kannattajat. Näillä ei ole ominaista halu muuttaa maailmaa. Tämä porukka on ns. tavallisia suomalaisia, Virtasia isolla V:llä. Myös Vasemmistoliiton kannattajissa oli paljon perinteikkäitä ja kotirakkaita.
Kokoomuksen kannattajista löytyi paljon uskalikkoja, elämyshakuisia ja asiakeskeisiä. Kokoomuslaiset suuntautuvat hyvin vahvasti modernisuuteen ja ovat erittäin valmiita vaihtamaan arvojaan. Kokoomuskannattajien kuva on siis uudisraivaajan näköinen. Konservatiiviksi luokiteltu kokoomuslainen on vaihtanut vapaalle ja irrottautunut vanhoista perinteistä ja arvoista. Tämä kyllä näkyykin city-kokoomuslaisuutena ja jossain määrin jupahtavana elämänmenona. Villiä ja vapaata, liberalismia.
Vihreiden kannattajissa on Kokoomuksen tapaan elämyksellisiä. He ovat myös etsijöitä ja vaikuttajaluonteita. Vihreät ovat siis moderneja ihmisiä ja ovat usein omaksuneet humanistisia arvoja.
Kokoomus ja Vihreät ovat kannattajakunnan perusteella siis valmiita muuttamaan maailmaa, kun muut enimmäkseen taas ovat enemmän jarruttajia. Vihreissä politiikkojen ja kannattajakunnan näkemykset myös ehkä vastaavat parhaiten toisiaan. Miksei näin myös olisi toisessa ääripäässä eli konservatiivisuuden linnakkseessa, Keskustassa.
Kiinnostava on myös havainto, jonka mukaan perinteikäiden ja kotirakkaiden konservatiivien suhteellinen osuus väestöstä tuppaa kasvamaan. Tämä lienee ennen muuta ikääntymisen vaikutusta. Se ei lupaa kovin auvoisia näkymiä Kokoomukselle eikä Vihreille.
Suomen politiittista ilamstoa voisi kuvata 60-luvulla edistyksellisyyden ja vanhoillisuuden muurrokseksi, jossa nuorekkaat ajatukset löivät väkisin läpi suurten ikäluokkien tullessa poliittiseen vaikutusikään. 70-luvulla muutoshalukkeen ilmapiiri vakkiintui ja sen selkävoitto konservatiivisuudesta oli ilmeinen. 80-luvulla tuli jonkinlainen rekyyli, joka ilmeni politiikan vastaisuutena. 90-luvun laman jälkeen konservatiivisuus on taas hiipynyt suomalaisiin peräkammareihin vaivihkaa, mutta EU-sopimus ehdittiin silti solmia. 2000-luvulla konservatiivisuus alkaa vakiinnuttaa asemansa ja kaikkeen muuttuvaiseen aletaan suhtautua enstistä ennakkoluulosemmin. Toista NuSua ei enää tule. Mutta ensimmäinen NuSu jäi silti elämään Kokoomuksen sisään. Vasemmistolainen edistyksellisyys on Suomessa vaihtunut oikeistolaiseen edistyksellisyyteen. Mutta kannattajien voima ei vaan riitä.
Selvityksen perusteella Keskustaan kannattavat olivat perinteikkäitä, kotirakkaita ja asiakeskeisiä. He ovat siis enimmäkseen perinteistä ja arvoista kiinnipitäviä materialisteja tai humanisteja. Tällaisia voi kuvata esim. uskonnollisiksi perheihmisiksi, kurinlaista ja turvallista elämää arvostaviksi penninvenyttäjiksi, käytännönläheisiksi toiminnan ihmisiksi, jotka eivät kyseenalaista auktoriteetteja.
Lähellä samaa perinteiden puolustamista kuin keskustalaiset pääsivät myös kristillisdemokraatit ja SDP:n kannattajat. Näillä ei ole ominaista halu muuttaa maailmaa. Tämä porukka on ns. tavallisia suomalaisia, Virtasia isolla V:llä. Myös Vasemmistoliiton kannattajissa oli paljon perinteikkäitä ja kotirakkaita.
Kokoomuksen kannattajista löytyi paljon uskalikkoja, elämyshakuisia ja asiakeskeisiä. Kokoomuslaiset suuntautuvat hyvin vahvasti modernisuuteen ja ovat erittäin valmiita vaihtamaan arvojaan. Kokoomuskannattajien kuva on siis uudisraivaajan näköinen. Konservatiiviksi luokiteltu kokoomuslainen on vaihtanut vapaalle ja irrottautunut vanhoista perinteistä ja arvoista. Tämä kyllä näkyykin city-kokoomuslaisuutena ja jossain määrin jupahtavana elämänmenona. Villiä ja vapaata, liberalismia.
Vihreiden kannattajissa on Kokoomuksen tapaan elämyksellisiä. He ovat myös etsijöitä ja vaikuttajaluonteita. Vihreät ovat siis moderneja ihmisiä ja ovat usein omaksuneet humanistisia arvoja.
Kokoomus ja Vihreät ovat kannattajakunnan perusteella siis valmiita muuttamaan maailmaa, kun muut enimmäkseen taas ovat enemmän jarruttajia. Vihreissä politiikkojen ja kannattajakunnan näkemykset myös ehkä vastaavat parhaiten toisiaan. Miksei näin myös olisi toisessa ääripäässä eli konservatiivisuuden linnakkseessa, Keskustassa.
Kiinnostava on myös havainto, jonka mukaan perinteikäiden ja kotirakkaiden konservatiivien suhteellinen osuus väestöstä tuppaa kasvamaan. Tämä lienee ennen muuta ikääntymisen vaikutusta. Se ei lupaa kovin auvoisia näkymiä Kokoomukselle eikä Vihreille.
Suomen politiittista ilamstoa voisi kuvata 60-luvulla edistyksellisyyden ja vanhoillisuuden muurrokseksi, jossa nuorekkaat ajatukset löivät väkisin läpi suurten ikäluokkien tullessa poliittiseen vaikutusikään. 70-luvulla muutoshalukkeen ilmapiiri vakkiintui ja sen selkävoitto konservatiivisuudesta oli ilmeinen. 80-luvulla tuli jonkinlainen rekyyli, joka ilmeni politiikan vastaisuutena. 90-luvun laman jälkeen konservatiivisuus on taas hiipynyt suomalaisiin peräkammareihin vaivihkaa, mutta EU-sopimus ehdittiin silti solmia. 2000-luvulla konservatiivisuus alkaa vakiinnuttaa asemansa ja kaikkeen muuttuvaiseen aletaan suhtautua enstistä ennakkoluulosemmin. Toista NuSua ei enää tule. Mutta ensimmäinen NuSu jäi silti elämään Kokoomuksen sisään. Vasemmistolainen edistyksellisyys on Suomessa vaihtunut oikeistolaiseen edistyksellisyyteen. Mutta kannattajien voima ei vaan riitä.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Sekopää. Hoitoon.
Sekopää. Hoitoon.
- - -
Kunnon konservatiivin vastaus mielipiteeseen, josta ei ole samaa mieltä.
Selvityksen vastaavuus havaittavaan on selkeä. Kokoomuslaiset, vihreät ja osa vasemmistoliittolaisista ovat parasta illan-viettoseuraa. Ajatuksia voi vaihtaa vapaasti, kova uskonnollisuus tai yleinen jäykkyys eivät aseta rajoja mielipiteenvaihdolle. Opponentti on kokoomuslaisille ja vihreille mahdollisuus, ei ongelma.
City-kokoomuslaisuus ja lipposlainen punaporvarius ovat niin lähellä toisiaan, että on ihme jos siitä ei jossain vaiheessa vedetä johtopäätöksiä.
Kiinnostava analyysisi pakottaa kaivamaan tuon lehden sieltä, minne kesäloma sen on arkistoinut.
Yhdestä tekstisi kappaleesta olen kyllä aika rajusti eri mieltä:
"Suomen politiittista ilamstoa voisi kuvata 60-luvulla edistyksellisyyden ja vanhoillisuuden muurrokseksi, jossa nuorekkaat ajatukset löivät väkisin läpi suurten ikäluokkien tullessa poliittiseen vaikutusikään. 70-luvulla muutoshalukkeen ilmapiiri vakkiintui ja sen selkävoitto konservatiivisuudesta oli ilmeinen."
Kun itse elin tuon ajan, niin sille oli tyypillistä, että vasemmistokonservatiivisuuden ja patavanhoillisem marxilaisuuden susi puettiin edistykselliseen lammaskaapuun, jotta nuoriso pystyttiin propagoimaan vasemmistoa kannattamaan ja vastustamaan "konservatiivista kapitalismia" siis oikeistoa.
Tämä tapahtui kautta maailman ja oli aivan selkeästi NKP:n ja KGB:n syöttämän energian tulosta. Propagandan asialla olivat todella taitavat manipulaattorit, sillä sen aikaiset iskulauseet hiottiin täysin ammattimaisissa piireissä, meillä mm. Tampereen yliopistossa kalle Nordenstrengin ja Pertti Hemanuksen kouluttamissa porukoissa.
Nuorisoahan ei koskaan saa mihinkään, ellei sille osoita, miä on muutosta, kapinaa, radikaalia uudistamista ja samalla pesäeron tekoa omiin vanhempiinsa ja muihin kalkkeutuneisiin auktoriteetteihin.
Kommunistit osasivat tuon manipuloinnin, mutta se, että kyse olisi ollut edistyksestä on täyttä harhaa.
Olen hyvin paljon samaa mieltä kanssasi. Lue tuo vastineeni mielipidepankille, jos viitsi, niin näet minun näkemykseni!
Tuo 60- ja 70-luvun analyysi oli omaani, ei SK:n juttuun perustavaa. Itse en pidä noiden aikojen edistyksellisyyttä minään harhana. Edistyksellisyydellä en voi tarkoittaa tässä muuta kuin muutoshalukkuutta ja intoa toimia sen puolesta. Se, ovatko muutosten seurausten jollain arvoasteikolla hyviä tai huonoja, on eri asia.
Yhteiskunnallinen muutos oli noina aikoina suuri. Suomi jätti taakseen aggraari-Suomen ja kaupungistui. Kaupunkikulttuuri iski voimakkaasti läpi silloisessa muodossaan. Jo se sinällään toi muutosta. Tuota aikaa on myös pidetty seksuaalisen vapautumisen aikana ja täytyy sanoa, että naisen asema muuttui kyllä radikaalisti. Tasa-arvo keksittiin silloin ja se on kantanut tähän päivään asti.
Aika oli minusta kaikin puolin vireää. Aikaisempia totuuksia kyseenalaistettiin monilla sektoreilla ja luotiin uutta trendia tieteeseen, taiteeseen ja populaarikulttuuriin. Mielestäni sekä sinä että Korhonen katselette tuota aikaa poliittiset silmälaput silmillä. Vasemmistoradikalismi oli osa tuota muutosprosessia, mutta vain osa. Vietnamin sodan myötä nousi mm. pasifistinen liike merkittäväksi painostusryhmäksi koko läntisessä maailmassa.
Yhtenä ajan ilmentymänä oli myös kehitysoptimismiksi kuvattu ilmapiiri. Ihmiset uskoivat tulevaisuuteen ja olivat senkin vuoksi herkistyneitä ja vastaanottavaisia muutoksille. Tämä tulevaisuudenusko oli suurelta osin hyvin porvarillista, koska se kytkeytyi elintason nousuodotuksiin. Tämänkaltaisesta kehitysoptimismista ei voi nykyisin edes haaveilla. Vallankumoukselliset ideat ovat nykyisin vähissä.
Muutosvastarinnan vähäisyys (tai se että se jäi suurten ikäpolvien paineen alle) antoi tilaa myös vasemmistoradikalismille, joka ajan ilmiönä keskustelutti ja skarppasi myös toisinajattelijoita.
...kaikki edellä kuvaamasi istuu siihen selkeästi ohjattuun isoon kuvioon, jonka ideana oli laajentaa NL:on valtapiiriä kapinallisen nuorison välityksellä maailmanlaajuisesti.
Siinä oli täysin sama marxilainen vastakkainasettelu kuin Bushilla nykyisin: me ja nuo toiset. Me olemme edistyksellisiä uudistajia ja kapitalisti on konservatiivinen riistäjä, joka vastustaa edistystä, koska edistys vie kapitalistilta rahaa.
"Meidän" takanamme vaan oli piilossa konservatiivinen marxilainen kommunismi.
Jos puhut edistyksestä saman henkeen kuin he, olit propagandan uhri. Mutta älä välitä, niin oli ylivoimaisesti suurin osa sen ajan ihmisistä, jotka eivät seuranneet asioita riittävän monipuolisesti ja ennakkoluulottomasti.
Minusta annat edelleen virheellisen kuvan tuosta ajasta politisoimalla sen johdetuksi vasemmistoliiikkeeksi. Sitä se ei minusta missään tapauksessa ollut lukuunottamatta jotain taistolaisklikkiä. Väittäisin, että nuoret/vanhat -asetelma oli tätä poliittista puolta väkevämpi. Uusi suuri sodanjälkeinen ikäpolvi ei jaksanut kuunnella rintamiestarinoita, vaan tähysi eteenpäin, uudistuksiin, mitä pidän täysin luontevana näkökulmana.
En oikein hyväksy näkemystäsi sitäkään, että takana olisi ollut konservatiivinen marxilainen kommunismi. Kyllähän se yritti johdatella ja katsoi osin menoa suopeinkin silmin, mutta kehitys taisi sittenkin lipsua sen käsistä. Tuo kommunismihan ei ollut kovin suopea ns. eurokommunismin aatesuunnille, koska niiden pelättiin leviävän myös konservatiivisiin satelliittimaihin. Länsimaissa valtakoneiston asemaa, perinteitä ja arvoja kyseenalaistettiin ihan omankin ajattelun kautta.
Se, mitä pyrin kuvaamaan, on muutoshalukkuuden ja muutosvastarinnan välistä suhdetta. Oma väittämäni on edelleen, että suuret ikäluokat olivat monessa suhteessa ja eri syistä varsin alttiita muutoksille. Kyse oli vähin erin etenevästä kulttuurivallankumouksesta, sanan positiivisessa merkityksessä.
Minusta annat edelleen virheellisen kuvan tuosta ajasta politisoimalla sen johdetuksi vasemmistoliiikkeeksi. Sitä se ei minusta missään tapauksessa ollut lukuunottamatta jotain taistolaisklikkiä. Väittäisin, että nuoret/vanhat -asetelma oli tätä poliittista puolta väkevämpi. Uusi suuri sodanjälkeinen ikäpolvi ei jaksanut kuunnella rintamiestarinoita, vaan tähysi eteenpäin, uudistuksiin, mitä pidän täysin luontevana näkökulmana.
- - - -
Johdettuna - tai pikemminkin vain hyvin suunniteltuna ja organisoituna - tämä vasemmistoliike käytti tietenkin hyväkseen nuorison olemassa olevia asenteita, kapinamieltä ja muutoshalukkuutta. Se oli juuri sitä, että osataan propaganda ja manipuloinnin keinot.
En oikein hyväksy näkemystäsi sitäkään, että takana olisi ollut konservatiivinen marxilainen kommunismi. Kyllähän se yritti johdatella ja katsoi osin menoa suopeinkin silmin, mutta kehitys taisi sittenkin lipsua sen käsistä. Tuo kommunismihan ei ollut kovin suopea ns. eurokommunismin aatesuunnille, koska niiden pelättiin leviävän myös konservatiivisiin satelliittimaihin. Länsimaissa valtakoneiston asemaa, perinteitä ja arvoja kyseenalaistettiin ihan omankin ajattelun kautta.
- - - -
Kyllä siellä takana oli perimmäisenä vaikuttajana NKP ja KGB, näiden organisoima homma. Se, että ilmiö näkyi monimuotoisena eri puolella maailma ja jopa Suomessakin taistolaisten, enemmistökommunistien, SKDL:läisten sosialistien, ja eri demariryhmien välisinä "aateriitoina", johtui vain siitä, että taustalla olevan organisaattorin oli valjastettava hommaan kussakin maassa erilaisia ryhmiä, joilla oli toisistaan poikkeavia arvoja.
Pääasiahan tässä oli ensin saada kapitalismi ja oikeisto matalaksi ja vasta sitten alkaa paimentaa hajanaista "edistyksellistä" vasemmistoa Kremlin taantumukselliseen ja konservatiiviseen huomaan.
Se, mitä pyrin kuvaamaan, on muutoshalukkuuden ja muutosvastarinnan välistä suhdetta. Oma väittämäni on edelleen, että suuret ikäluokat olivat monessa suhteessa ja eri syistä varsin alttiita muutoksille. Kyse oli vähin erin etenevästä kulttuurivallankumouksesta, sanan positiivisessa merkityksessä.
----------
Tämä mielikuva asiasta pyrittiin tietoisesti antamaan. Tuohon liittyi konkreettisella tasolla Suomessa mm. hyvin aktiivinen ja organisoitu vasemmiston aloitteellisuus "edistyksellisessä" lainsäädännössä, minkä seurauksena meillä on tänä päivänä mm. kuluttajansuojalainsäädäntö.
Sen ensimmäiset versio olivat todella radikaaleja ja täysin marxilaisia, tarkoitettuja lamauttamaan kaikki yksityinen liiketoiminta ja markkinointi. Näillä aloitteiden rajuimmin "edistyksellisillä" vaatimuksilla propagoitiin mediassa erittäin paljon ja manipuloitiin yleistä mielipidettä. Lopullinen lakihan tietysti muodostui eduskunnan tahdon mukaiseksi, eli nuo propagandaksi tarkoitetut kohdat sieltä poistuivat valmisteluvaiheessa ja viimeistään eduskuntakäsittelyssä.
Meille jäi asiasta kaksi eri näkemystä, mikä ei ole ollenkaan poikeuksellista, koska sinun kannallasi on enemmistö edelleenkin. Oma näkökulmani perustuu kuitenkin siihen, että minulla oli 70-luvulla työni puolesta hyvin monipuoliset kontaktit moniin poliittisiin puolueisiin ja niiden aktiivijäseniin sekä muutamaan erittäin ammattitaitoiseen journalistiin.
Luin minäkin tuon SK:sta silloin elokuussa, mutta en pitänyt juttua kovin vakavasti otettavana. Vain hetken pohdin, kuinka noihin näkemykssin on päädytty, ja kun en pitänyt esitysta oikein perusteltuna, unohdin sen. Olen jo hävittänyt vanhemmat lehdet, joten en voi nyt tarkistaakaan.
Kyllähän tuon Sinun tiivistelmäsi perusteella voi myöntyä tunnustamaan, että ainakin Keskustan kannattajat ovat hyvin perinteikkäitä ja asiakeskeisiä materialisteja, mutta ovatko ne heidän arvostamansa perinteet ja asiat yleisemmin kannatettavia hyviä, on jo toinen juttu.
Ja kyllä kai myös tavallisille rividemareille perinteet ja arvot ovat tärkeitä, mutta ne taitavat poiketa melkoisesti keskustalaisten vastaavista. Koti tietysti on kaikille tärkeä, mutta uskonto ja uskonnollisuus ei riipu puoluekannatuksesta; onneksi kristillisdemokraatitkaan eivät ole sitä kyenneet politisoimaan.
Voi siinäkin olla perää, että kokoomulaiset ovat modernisoituneet kovasti niistä Kari Suomalaisen kuvaamista kypäräpääpapeista, mutta sittenkin pidän kokoomusta konservatiivisempana puolueena kuin esim. SDP:tta, Keskusta tietysti on kaikkein konservatiivisin, kun SKP:ta ei kannata ottaa lukuun.
Mutta siinä olen eri mieltä kanssasi, että 1960-luvulla olisi tapahtunut jokin edistyksellisyyden läpimurto. Tapahtui juuri niin, kuin ”Näin on” on vastineessaan todennut, eli että patavanhoillinen marxilaisuus yritti suurta läpimurtoa ja onnistui saamaankin sen hyvien agitaattorien avulla aina helposti höynäytettävissä olevissa opiskelija- ja nuorisoporukoissa. Tietysti se liike oli puettu edistyksen kaapuun, mutta vanhemmat ja viisaammat jo silloin helposti näkivät, mistä oli kyse, ja nykyisinhän nuo höynäytetytkin sen myöntävät, mikäli kehtaavat häpeältään noista ajoista mitään puhua.
”Näin on” puhuu hyvin ilmiön yleismaailmallisuudesta, sillä sitähän se oli, ja hyvin taitavasti johdettu Neuvostoliitosta ja sen hyvistä apureista, ennen muita Itä-Saksasta. Ja meillä olivat ”edistyksen” levittämisen kannalta turhan hyvillä avainpaikoilla juuri nuo Hemánus ja Nordenstreng (RUK-kurssitoverini muuten).
Kerron näytteeksi noista ajoista pienen omakohtaisen muiston:
Persian shaahi vieraili Suomessa, vuotta en muista, mutta 1960-70-lukujen vaihdetta sen täytyi olla. Nuorempi poikani, joka oli tuolloin Töölön yhteiskoulussa muistaakseni vielä alemmilla luokilla tuli eräänä päivänä hieman kiusaantuneena puhumaan minulle, että hänen pitäisi mennä koulunsa mukana shaahin vastaiseen mielenosoitukseen presidentinlinnan edustalle, eikä hän oikein välittäisi mennä; mitä siis tehdä. Asian täytyi olla pojalleni kiusallinen, sillä ei hän yleensä tämän tapaisissa asioissa tullut pyytämään minulta neuvoja.
Minä kysyin, että ”mitä mieltä sinä olet shaahista, onko hän mielestäsi paha ja miksi”. Poika vastasi vihaisena ”ei se siitä riipu, mutta kun kaikki menevät, niin pakko kai minunkin on mennä”. Minä sanoin, että ”mielestäni mielen osoittaminen jotakin vastaan edellyttää kyllä omakohtaista mielipidettä asiasta. Jos sinulla on jotakin shaahia vastaan, niin mene; ellei ole, niin älä mene.” Poika sanoi helpottuneena: ”minä en tiedä mitään koko jätkästä”, ja jäi kotiin!
siitä että pojan päätös olla osallistumatta mielenosoitukseen perustui tietämättömyydelle, ei tiedolle?
Olen hyvin ylpeä siitä, että poikani oli jo tuolloin kyllin itsekriittinen ollakseen menemättä tietämättömyyttään ja vain porukkaan kuuluakseen mielenosoitukseen, kuten enemmistö tuon ajan nuorista meni. Nyt ne sitä häpeävät.
Poikani ei ole tarvinnut hävetä, sillä hän on saanut huomata olleensa noita koulutovereitaan viisaampi jo tuolloin (oli hänen koulunsa ylemmillä luokilla muitakin fiksuja, mm. Ben Zyskowicz). Itsenäisesti ajatteleva ja isänsä tavoin omaa tietään kulkenut poikani on saanut myöhemmin maailmanlaajuista tunnustusta ja tunnettuutta alallaan ja vetää nykyisin omaa yritystään, joka mm. konsultoi suuren amerikkalaisen konevalmistajan edustajana Venäjän ja maailman suurinta kuorma-autotehdasta. Olen hänestä tosi ylpeä!
Vastaavassa tilanteessa olisin itse ollut hyvin iloinen siitä, että poika jää pois sellaisesta mielenosoituksesta, jonka kohteesta hän ei tiedä mitään.
Osottaisi nimittäin todellista laumasieluisuutta, mennä mukaan huutamaan vain siksi, että muutkin kaverit huutavat.
ei varmastikkaan tullut ainoana päivälehtenä Ilkka tai Keskisuomalainen? Tai sisarlehdet Tiedonantaja ja Suomenmaa?
vastauksesta. Tuota minä vähän epäilinkin. Miten ratkaisu, joka perustuu täydelliseen tietämättömyyteen, voi olla sen "kriittisempi", olipa se kyllä tai ei? Poikahan oli täsmälleen yhtä ulkoaohjautuva meni sitten mielenosoitukseen tai ei.
Perusteluistasi huomaa hyvin miten ulkoaohjautuva itse olet. Reagoit vain kunniaan ja häpeään, oma arvonmuodostus puuttuu kokonaan.
Sopii sinulle. Kaikille tuollainen muiden mukaan tanssiminen ei riitä.
... mutta kun pois jääminen perustuu siihen että ei ota asioista selvää, samaa laumasieluisuutta sekin on. Tukilauma vain on toinen - se lauma joka on passiivinen eikä haluakaan ottaa asioista selvää.
Jos Zyskowicz jäisi pois mielenosoituksesta siksi ettei viitsi ottaa shaahista selvää, kunnioittaisitko häntä?
Jos ei tiedä, mihin menee, on paras olla menemättä. Saivartelet sanoilla, jos yrität esittää, että valittu vaihtoehto perustuisi tietämättömyyten.
Onpa selittelyä, kun poika päätti järkevästi, ettei ole viisasta lähteä lauman mukaan tietämättä lauman tavoitetta.
nykynuorihan pitää poliitikkoja jonkinlaisena "laumana" ja jättää äänestämättä perustellen käyttäytymistään sillä ettei ole kiinnostunut eikä ottanut asioista selvää. Kunnioitettavaa?
En tiedä, oletko nyt ajatellut asiaa kovin tarkasti noin vastatessasi. Ehkä olet, mutta siiinä tapauksessa myös sinun pitää olla itsekriittinen ja vaatia johdonmukaisuutta.
Otetaan pari esimerkkiä.
15 vuotta täyttänyt nuori on kasvanut uskonnollisessa perheessä. Tullessaan nyt rippikouluikän hän kieltäytyy menemästä sinne vain sen takia kun muutkin menevät, koska hän ei vielä tässä iässä ole riittävän kypsä päättämään näin vaikeista kysymyksistä ja lisäksi hän älykkäänä nuorena ymmärtää, että tuossa iässä nuoret ovat vielä hyvin alttiita tunteisiin vetoavalle manipuloinnille. Kannustaisitko uskonnollisen vakaumuksen omaavana isänä lastasi jättämään rippukoulun käynnin tuonnemmaksi eli sitten, kun hän itse tuntee sen tarpeelliseksi tai tarpeettomaksi.
Toinen esimerkki. 18 vuoden ikään ehtinyt poikalapsi ei voi käsittää sitä, mikä arvo tässä maailmassa ajaisi sen edelle, että hänen pitäisi jo edeltä käsin opetella tappamaan toisia ihmisiä. Hän ei halua mennä muun lauman mukana, vaan miettiä asiaa itse. Upseerin poika päätyy lopulta siihen, ettei ole mikään laumasielu ja haluaa toimia muiden ihmisten parhaaksi valitsemalla siviilipalveluksen aseellisen palvelun sijaan. Kannustatko poikaasi tähän omakohtaiseen ratkaisuun ja oletko ylpeä poikasi itsekritiikistä?
Kolmas esimerkki. 12 vuotta täyttänyt poikasi on menossa Suomi-Ruotsi jääkiekko-otteluun. Hän varustautunut tapahtumaan ottamalla mukaan Ruotsin pienoislipun kannustaakseen ruotslaisia voittoon. Hänen mielestään ruotsalaiset ovat yksinkertaisesti vaan niin hyviä pelaajia, että ansaitsevat voiton. Hän ei voi käsittää sitä, että kaikki muut tuntuvat kannustavan Suomea ottelussa, vaikka suomalaisten taidot ovat huonommat ja he joutuvat käyttämään vähän vippaskonstejakin pärjätäkseen. Kannustatko poikaasi kannustamaan aina taidollisempaa joukkuetta, sitä mikä ansaitsee menestyksen.
Neljäs esimerkki. 16 -kesäinen hehkeäpovinen tyttäresi haluaa lähteä kesän suureen rauhaa ja rakkautta rock-tapahtumaan Juupajoelle kavereidensa kanssa. Hän ei lähde sinne musiikin takia, koska haluaa olla itsekriittinen eikä mikään laumasielu. Hän kertoo sinulle kysyäkseen isällistä neuvoa, että olisiko nyt jo korkea aika päästä eroon neitsyydestä ja mikäs sen parempi paikka kuin tuollainen massatapahtuma, jossa uroista on ihan valittavaksi asti. Kaanustatko tytärtäsi lähtemään, kun hän selvästikään ei ole mikää lauman mukana porskuttaja. Häntähän kiinnostaa individualistinen ensipano, eikä lauman mukana hilluminen jonkin musiikin tahdissa.
Nuoret ovat monenlaisen manipuloinnin herkkiä kohteita. Mainosmiehet tietävät tämän hyvin. Hitlerkin tiesi Jugendinsa mielenlaadun. Nuoret käyvät McDonaldsissa syömässä hampurilaisia, koska muutkin nuoret tekevät niin, ei välttämättä siksi, että hampuralainen olisi hyvänmakuista. Nuoret polttavat tupakkaa ja ottavat ensikänninsä sekä ensipanonsa pitkälti lauman paineen takia. Tällainen on nuuoruudelle ja kokemattomuudelle tyypillistä. Äly ja kokemus joudutaan korvaamaan tuntemuksilla, koska muuta korviketta ei ole.
Miksei se siis voisi perustua tietoon eikä tietämättömyyteen? Silloinhan sitä vasta voisi pitää "valittuna vaihtoehtona"?
"En mennyt mielenosoitukseen, koska minusta Reza Pahlavi on viisas hallitsija ja ymmärtää käyttää myrkynmaistajaa aterioidessaan, ja Farah Diba on niin kaunis." - Mitäs tästä tykkäisit?
... tai siis lähtökohtainen virhe tulee? Koska poikkeava käyttäytyminen - muutoshakuisuus, kriittisyys, protestointi, mielenosoittaminen - on muka ollut enemmistön laumakäyttäytymistä?
Kritiikki lakkaa olemasta kritiikkiä hyvissä ajoin ennen kuin siitä tulee edes senkokoisen vähemmistön asia että sitä suostutaan kuuntelemaan.
Laumasta tulee enemmistö, kun sillä on hyvä paimen, joka saa joukot kritiikittä liikkeelle: Olet joko puolellamme tai olet meitä vastaan.
Kukapa rohkenisi olla ulkopuolinen ja toisinajatteleva, vaikkei mistään mitään tietäisikään.
>>Perusteluistasi huomaa hyvin miten ulkoaohjautuva itse olet. Reagoit vain kunniaan ja häpeään, oma arvonmuodostus puuttuu kokonaan.> Sopii sinulle. Kaikille tuollainen muiden mukaan tanssiminen ei riitä.
Oletko noin tyhmä vai saivarteletko vain piruuttasi. Samapa se.
Jos poikani ei vielä tuolloin, noin 12-vuotiaana välittänyt ottaa selvää shaahista, hänen hyvyydestään tai pahuudestaan, niin minusta se oli erittäin tervettä 12-vuotiaan käyttäytymistä.
Kyllä hän on myöhemmin joutunut selvittämään monin verroin vaikeampia asioita, mutta tuon kaltaiset asiat eivät taida häntä vieläkään paljon kiinnostaa. Eikä politiikkakaan. Hänellä on niin paljon muuta ja tärkeämäpää ajateltavaa.
Me eläkeläiset voimme täällä huviksemme surffailla ja ottaa kantaa vaikka mihin varmana siitä, että emme joudu koskaan kannanotoistamme vastuuseen. Toista se on työelämässä, niin oli minullakin aikanaan.
Voihan se olla noinkin, mitä Sinä monin esimerkein esität, mutta monen kohdalla on toisinkin.
En minä varmaan tuossa tilanteessa (shaahin vierailu/mielenosoitus) kovin viisaasti ja vastuullisesti asiaa pojalleni esittänyt, sikäli kuin se meni juuri noin kuin muistan, mutta ei siinä nyt mielestäni ollut mikään opetuksen paikkakaan. Poika teki ratkaisunsa sen pienen vihjeeni perusteella ja sillä siisti.
Mutta varsinainen pointti kertomuksessani oli siinä, että osoitin sillä, että ei aina kannattaisi mennä vain joukon mukana. Parempi jäädä pois joukosta kuin mennä mukaan vähin tiedoin tarkoituksesta, joka saattaa olla arveluttava. Sellainen käytös osoittaa itsenäisyyttä, mikä on aina hyvä ominaisuus ihmisessä.
En minäkään ole koskaan ollut joukon jatkona menevää tyyppiä. Nuorena siihen ei olisi ollut mahdollisuuksiakaan, koska usein oli kylliksi työtä ja päänvaivaa siitä, mistä saisi leivän taas huomenna, vähän vaatettakin ja katon päänsä päälle. Ja jos nuokin olivat jotenkin kunnossa, niin aikaa ei jäänyt joukon jatkona menemiseen, kun piti painaa työtä ja yrittää siinä sivussa vähän opiskellakin.
Sitten jo 21-vuotiaana tuli avioliitto ja 23 vuotiaana olin jo kahden pojan isä ja sitä rataa... Sitten kyllä rupesin osallistumaan yhteen ja toiseen, mm. ammatti- ja muihinkin järjestöihin, mutta en suinkaan muodin mukaan, vaan sen itselleni ja/tai yhteisölleni tarpeelliseksi nähtyäni.
Perussyy "poikkeavaan" käyttäytymiseeni lienee kuitenkin ollut itsenäinen luonteeni. Sehän minut jo 16-vuotiaana maailmallekin omin avuin pärjäämään johti, eihän siihen olisi ollut ihan välttämätöntä pakkoa. Ja hyvä niin. Kyllä minä koen saaneeni elämältä enemmän omia polkujani kulkemalla kuin virran mukana mennen. Ja samaa voin sanoa poikani kohdalta, sekä perusominaisuudesta että sen tuottamista tuloksista.
Olen tuolla jollekin toiselle vastatessani kertonut hieman enemmän, samaa asiaa, mutta ehkä toisesta näkökulmasta. Katsopa sieltä, jos haluat lisäinfoa ajatuksistani.