Sipilä vastaa

Omituinen osinkoverokeskustelu

Tiistai 17.9.2013 klo 19:03

Kokoomuksen eduskuntaryhmä jatkaa hädissään tarkoitushakuista väärinymmärryksen keskustelukulttuuria. Tästä meidän pitäisi Suomessa päästä eroon.

Hallituksen keväällä tekemä osinkoveromalli oli todella huonosti valmisteltu. Keskusta teki nopeasti korjaavan ehdotuksen ja samana päivänä hallitus korjasi omaa esitystään korjausehdotuksemme suuntaan. Erona malleissa on se, että Keskusta olisi verottanut suuria osinkoja vähän enemmän tehden tilaa pienten pörssiyhtiöiden osinkojen verovapaudelle.

Toinen vaihtoehto olisi ollut jatkaa nykymallilla kiristäen osingonsaajan verotusta sen verran kuin yhteisöveron alennus olisi heidän verotustaan välillisesti helpottanut. Tämäkään vaihtoehto ei olisi kiristänyt listaamattomien yhtiöiden omistajien verotusta hallituksen esitykseen verrattuna toisin kuin Kokoomuksen edustajat tänään väittivät.

Olen siis tarkastellut veromuutosta yrittäjän ja osingonsaajan, en valtion verokertymän kannalta, kuten kokoomuslaiset väittivät. Yrittäjän näkökulma tuntuu olevan kokoomuslaisille kovin vieras tai sitten kyse on tahallisesta väärinymärryksestä. Ei tietenkään yhteisöveron alennusta voi maksattaa kokonaan osingonsaajilla.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Lue tämä, siinä Sipilä oikein rautalangasta vääntää yksinkertaisen totuuden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rautalangasta kirjoitti:

Omituinen osinkoverokeskustelu

Tiistai 17.9.2013 klo 19:03

Kokoomuksen eduskuntaryhmä jatkaa hädissään tarkoitushakuista väärinymmärryksen keskustelukulttuuria. Tästä meidän pitäisi Suomessa päästä eroon.

Hallituksen keväällä tekemä osinkoveromalli oli todella huonosti valmisteltu. Keskusta teki nopeasti korjaavan ehdotuksen ja samana päivänä hallitus korjasi omaa esitystään korjausehdotuksemme suuntaan. Erona malleissa on se, että Keskusta olisi verottanut suuria osinkoja vähän enemmän tehden tilaa pienten pörssiyhtiöiden osinkojen verovapaudelle.

Toinen vaihtoehto olisi ollut jatkaa nykymallilla kiristäen osingonsaajan verotusta sen verran kuin yhteisöveron alennus olisi heidän verotustaan välillisesti helpottanut. Tämäkään vaihtoehto ei olisi kiristänyt listaamattomien yhtiöiden omistajien verotusta hallituksen esitykseen verrattuna toisin kuin Kokoomuksen edustajat tänään väittivät.

Olen siis tarkastellut veromuutosta yrittäjän ja osingonsaajan, en valtion verokertymän kannalta, kuten kokoomuslaiset väittivät. Yrittäjän näkökulma tuntuu olevan kokoomuslaisille kovin vieras tai sitten kyse on tahallisesta väärinymärryksestä. Ei tietenkään yhteisöveron alennusta voi maksattaa kokonaan osingonsaajilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu