Köyhyys syö aivoja

Kun köyhän ääni ei kuulu eikä ole edes kuuntelemisen arvoinen (muka) niin köyhän olot ja köyhän mahdollisuudet tuntea olevansa tasavertainen ihminen tyrehtyy. se on totta. Pitäisi perustaa sellainen Köyhän miehen ja naisen lehti, jossa käsiteltäisi näitä asioita ja haastateltaisi heitä.
Raha nimittäin sokaisee näkemästä sitä iloa ja elämänhalua, mitä köyhilläkin on. Samoin sitä, että heillä on hyviä ratkaisuja moniin asioihin, ovathan he kokoajan ratkomassa omia selviytymisiään ja tehneet upeitakin löytöjä näin. Ne kun saisimme jakoon!!!

Muutamia omia näkökulmiani asiaan:

Olen lähtöisin köyhästä, laman runtelemasta perheestä. Lapsuudessa ei kuljettu merkkivaatteissa ja jos pyörä meni rikki niin sitten mentiin kävellen. Ei mitään puhetta mistään mopoista tai edes ajokortista tai autosta kun sen aika koitti. Lapsesta asti opin, että pienellä on osattava tulla toimeen. Vanhempani ovat olleet kovia tekemään töitä, mutta lama aiheutti velkaantuneelle kestämättömän taakan, ja lisäksi vanhempani joutuivat myös toisen takaamansa lainan maksajiksi. Kävin kesätöissä koko nuoruusiän ja rahoitin viikonlopputöillä omat ylimääräiset menoni. Meillä ei koskaan hyväksytty joutenoloa päivätolkulla, tai jos oli laiska niin piti hyväksyä se, että raha ei tipu taivaasta, eli sitten oltiin kotona. Aina pystyi hankkimaan elokuvarahat ym vaikka pesemällä ikkunoita.Ulkoilutin koiria, olin hevostallilla töissä, siivosin, autoin naapuruston mummoja. Ei se mikään työleiri ollut, sain ihan tarpeeksi elää tavallisen nuoren villiäkin elämää, mutta raha siihen piti hankkia ihan itse. Kuinka moni nuori hankkii nykyään kulutusrahansa itse? Taitaa tulla isin ja äitin lompakosta, siitä hyvästä että tekee kotona ihan tavallisia asioita, joista ei kyllä kukaan maksa sulle palkkaa kun muutat omillesi!!! Tai sitten on niitä, jotka eivät saa vanhemmiltaan rahaa, eivätkä kasvatusta, ja hankkivat rahan epäilyttävillä keinoilla. Sitten on niitä, jotka eivät myöskään saa rahaa, kun vanhemmat elävät tuilla, makaavat kotona ja valittavat köyhyyttä. He antavat esimerkkiä lapsilleen, että kotona istumalla saa luukulta rahaa. Opettavat lapsensakin elämään "köyhän elämää", vetoamaan kaikessa köyhyyteen ja huono-osaisuuteen, voivottelemaan osaansa ja luhistamaan kykynsä hallita itse omaa elämää.

Ok, kategorisoin, mutta aika paljon totta, eikö? Köyhyys ei ole Suomessa mikään loukku. Jossain kehitysmaissa kyllä, mutta ei Suomessa. Täällä kaikki saavat apua, että selviävät kun elämässä tulee haasteita. Kukaan ei kuole Suomessa nälkään eikä terveydenhuollon puutteeseen. Kaikille, joilla on elämässä jotain kontrollia, on katto pään päällä ja vaatteita yllä. Kaikille annetaan mahdollisuuksia. Jos et saa töitä, voit mennä kouluun, että saat töitä. Jos et ole työkykyinen, voit uudelleenkouluttautua sellaiseen työhön, mihin fyysisesti pystyt. Mahdollisuuksia on. Tietysti on niitä, joilla on todella kurja tilanne, on vaikka psyykkisen sairauden vuoksi työkyvytön ja varmasti rahaa ei ole millä mällätä. Mutta on tukijärjestöt ym, ja apua saatavilla, ja se raha mitä työkyvytön saa, riittää kyllä toimeen tulemiseen. Ei sillä taulutelkkareita tai mersuja ostella, mutta ei kai kuulukaan?

Olen itse korkeakoulun käynyt ja nyt hyväpalkkaisessa työssä. Olen ollut myös hanttihommia tekevä opiskelija, joka on kaupassa laskenut pennejään, että onko tänään varaa maitoon. Olen ollut ja olen edelleen velallinen. Silloin kun muut ovat käyneet festareilla ja ulkomailla ja leireillä ja löhönneet lomilla, mä olen painanut töitä. Ilman lomia. Kitisemättä. Se oli mun lähtökohta, mulle ei tarjottu parempaa aloitusta, en päässyt helpolla. Mutta se mitä mun vanhemmat mulle antoi oli päättäväisyyttä ja tunteen siitä, että mun elämä ja mun tulevaisuus on mun omissa käsissä. Se on tehtävä itse, kenenkään ei kuulu tarjota sitä mulle valmiina. Joillain on niin hyvät lähtökohdat, että paljon tarjotaan valmiina, hyvä niille. Kaikilla ei ole, mutta ei niitä tarvitse sääliä. Pitää taputtaa olalle ja sanoa, että hyvin sä vedät. Ole ahkera ja uhraa joskus jotain, niin lopulta pääset siihen mihin pyrit. Ja pyri jonnekin. Älä pyri vain elämään helppoa elämää. Se vasta loukku onkin. Helppo elämä ei ole hauskaa. Hauskaa on huomata, että mä itse olen itseni tähän tuonut ja tämän tehnyt ja tämän ansainnut.

Pointti siis se, että sääli on sairautta. En minäkään kenenkään säälillä ole tähän päässyt, hitosti on pitänyt tehdä töitä! Eikä vaan niitä kivoja töitä. Mun haave on vielä pärjätä niin hyvin, että ostan omakotitalon maalta. Yksinhuoltajan se ei ole helppoa, mut en mä sitä helpolla haluakaan. Kaikki kotona löhöäjät ottakaa nyt helkkarissa itseänne niskasta kiinni ja ylös sieltä!!! Ite hakemaan sitä työtä tai opiskelupaikkaa! Niitä ei kukaan tuo sinne kotiin!

Ja muutenkin nykypäivän ihmisille tämmösen maanläheisen ihmisen mielipide: aina ei tarvi olla uusinta puhelinta, hienoimpia vaatteita, autoja, taulu-tv:tä ja muita nykyajan herkkuja. Mua ärsyttää "köyhät raukat, joilla ei ole varaa ostaa lapsilleen kaupasta terveellistä ruokaa" ja kun menee sellaisen perheen luokse kylään, niin kyllä on tekniikkaa ja puhelinta ja ylipainoa ja käydään baarissa "kun ei tätä muuten jaksa".

Älkää te, joilla OIKEASTI on joku poikkeuksellisen hankala tilanne, ottako nyt itseenne, tietenkin on niitä harvinaisia tilanteita, että ei pääse itse jaloilleen (puoliso kuolee, jää lapset ja talo ja velka ja äiti joka ei ehtinyt ennen lastensaantia opiskella loppuu, niin ei se nyt ihan juhlan paikka ole). Mutta köyhyys on muuten tosi huono tekosyy laiskuudelle.