jos haluaa mädättää tunteensa niin tämä palsta auttaa siihen oikein mainiosti. plus ajattelee siihen päälle vielä ne realistiset tosiasiat ja järkevästi. ei tulisi ikinään mieleenkään selvien mahdollisuuksien puitteissa tulla tänne kirjoittelemaan ja haaveilemaan. jotkut täälläkin ilmeisesti näkevät enemmän kuin harvoin sitä ihmistä jossain. tulee mieleen että jotkin yrittävät millä keinoin hyvänsä päästä helpoimmalla tavalla ja kuvittelevat saavansa sillä jotakin, minkä takia tänne on tullut. toivomalla ja toivomalla kumpa se jostain nyt vain tipahtaisi tai jos joku jotakin tekisi; "kun enhän minä nyt voi mitään tehdä" sitten vain "istutaan" kun odotushuoneen aulassa pyöritellen sormia ja odotellaan ihmeitä sekä odotetaan ihan järjettömiä asioita toiselta vaikka itse ollaan voitu käyttäytyä töllösti. ei ne ei kelpaa että "on liian suuret tunteet" se on valetta vedota siihen, sillä mukavuusalueesta on välillä päästävä myös pois.
mikä onkaan kallisarvoisinta kun se että tuntee jotakin toiseen ja sitten täällä silti ollaan kenties odottamassa jos jotakin vaikka tapahtuisi tai jokin toive tippuisi maagisesti taivaasta tai ei hittolainen ehkä jos sittenkin voisi tippua,eikö niin? voisiko? voisiko sellainenkin ihme voi todella tapahtua kun oikein toivoo :D Ihan sivusta tätä seuranneenakin ja muuten.
Heitän nyt rättini tiskiin ja lopetan tältä päivältä.
mikä onkaan kallisarvoisinta kun se että tuntee jotakin toiseen ja sitten täällä silti ollaan kenties odottamassa jos jotakin vaikka tapahtuisi tai jokin toive tippuisi maagisesti taivaasta tai ei hittolainen ehkä jos sittenkin voisi tippua,eikö niin? voisiko? voisiko sellainenkin ihme voi todella tapahtua kun oikein toivoo :D Ihan sivusta tätä seuranneenakin ja muuten.
Heitän nyt rättini tiskiin ja lopetan tältä päivältä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Niin olen kuullut että täällä on vain epätoivoisia luusereita jotka eivät osaa käsitellä tunteitaan. joku kertoi
Oikeastihan asiat tapahtuvat todellakin ihan itsestään ja helposti. Mutta saathan nähdä vaivaakin jos haluat, luulen ettet halua.
Olen kuule nähnyt vaivaa yhden ihanan luuseri kanssa ihan tarpeeksi. nyt vain odotan
Kun tuntee tunteen jollaista tunnetta ei ole ennen tuntenut
Täältä saa vahvistusta tiettyihin asioihin, kun lukee niitä kaikkein pirullisimpia tekstejä. Itse saanut vahvistusta siihen ettei mun näkönen muija kelpaa kellekään, eikä minnekään. Aina jos rupean kuvittelemaan muuta, niin käyn vilkaisemassa arkiston kätköistä niitä tietyn tyyppisiä, oikein iljettäviä juttuja mitä aikoinaan on tänne kirjoiteltu, niin jopa tippuu maanpinnalle ja kuvitelmat haihtuu sen siliän tien. Ei tulis enää mielenkään että kelpaisin jollekin, on se tullut kuultua ihan suoraankin pari totuutta ei niin kauniista ulkonäöstäni. Olispa tämmönen nettijuttu ollut jo olemassa kun oli nuorempi, olis jäänyt turhat kuvitelmat jo silloin pois. Oikeasti hävettää ja naurattaakin, kun nuorempana kuvitteli, että tämän näkönenkin muija joskus kelpais jollekin. Onneks nuo harhat on jo taaksejäänyttä elämää. Fakta on ettei näin karsean näköinen ilmestys ikinä kelpaa kellekään : D: D :D
Voi perkutti täälläkö tuo muija aikaansa viettää. Mene nukkuun siittä
Mene itse koisiin. Mitä sua häiritsee jonkun muijan kirjoittelut, enempi saattais sua häiritä, jos oikeassa elämässä joutuisit pakosta olemaan tekemisissä ja samassa paikassa ruman muijan kanssa, jonka pelkkä näkeminenkin ärsyttää sun kaltaista miestä. Itse sain tuta sen eräässä paikassa, jossa yks mies veti herneet nenään pelkästään sen takia, kun joutui olemaan samassa paikassa samaan aikaan mun näkösen ruman virtahevon kanssa. Jos katseet olis voinut tappaa, niin olisin kuollut, sen verran murhaavasti katsoi välillä. Oli varmaan sille hemmolle hirveetä kun paikalla oli näinkin ruma muija hänen päiviään pilaamassa, ainakin sen tyypin ilmeet viittas siihen :D :D : D. Hänen mielestään muistutin jotain suohirviötä, ihmisen ja eläimen välimuotoa. Näin jälkeenpäin käy sääliksi sitäkin miestä, kun pakosta joutui olemaan samassa paikassa sellasen ihmisen kans, jonka normaalisti kiertäis kauempaa tai kohtelis kuin ilmaa.