Meidät on rekisteröity...

Ajattelin ensin että en taida tästä kuumasta aiheesta kirjoittaa, mutta jos nyt hiukan. Älkää hyvät lukijat ottako lämpöä tätä lukiessanne. Nyt on viime aikoina keskusteltu ja uutisissakin ollut kovasti ihmeellisiä kirjoituksia toistemme oletetuista toisen
ihmisen henkilöön liittyvien tietojen ylösmerkkaamisesta. Täytyyhän noista merkkaamisista olla myös näyttöä. Kerron tässä nyt mihin meitä on ylöskirjattu.
Meillä monella on kännykkä. Siellä on paljon nimiä. En muista olenko edes lupaa pyytänyt niiden ylös laittamiseen. Pankkiautomaatille mennessäni minut kuvataan.
Myös ruokakauppaan mennessä. Minulta ei ole kysytty mitään lupaa saako minut kuvata. Puhelinluettelo on myös luettelo joissa meistä monista on tiedon numeroista puhelimista joita meillä on. Puhelimessa tulee erilaisia haastatteluja
ja tiedusteluja esim . Mitä pidän esim:EK:n lenkkimakkarasta. Myös talojen
asukasluettelosta tulisi eräiden viisaiden mukaan, tarkkaan tulkiten kysyä
saako nimemme olla julkisesti näkyvillä. Ja näyttö tulee olla jostain "lain vastaisesta" jos niin halutaan väittää, että sellaista on tapahtunut. Meistä tiedetään jo kaikki. Sitä on turha kiistää. Ja sitten vielää eräs sektori. Kun menemme terveysasemalle, niin siellä kaikki kuulevat sos. tunnuksemme ja
meidän vaivamme. Olemme ikään kuin riisuttuja siinä vaiheessa. Niska
punaisena odtamme sitten omaa vuoroamme. Tässä joitakin.

3

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kysyttävä lupa

      hytre tarkoittaa varmaan tätä uutista:

      Päätös: Jehovan todistajien on kysyttävä suostumus ovella

      Jatkossa ovelta ovelle kiertävien Jehovan todistajien on saatava suostumus henkilötietojen keräämiseen ihmiseltä, jonka ovella käydään.

      Tietosuojalautakunta päätti tänään, että Jehovan todistajien on jatkossa saatava suostumus henkilötietojen keräämiseen jokaiselta, jonka ovella he käyvät. Tietojen keruu ilman henkilön suostumusta on siis lopetettava.

      – Lautakunta velvoitti uskonnollisen yhdyskunnan Jehovan todistajat toimimaan sillä tavalla, että tämä tietojen kerääminen yhdyskunnan tarkoitusta varten esimerkiksi ilman kohteena olevien henkilöiden suostumusta ei olisi jatkossa enää mahdollista, sanoo tietosuojalautakunnan puheenjohtaja Pekka Nurmi MTV3 Uutisille.

      Suostumus tietojen keräämiseen on kysyttävä tiedonkeruun yhteydessä.

      – Esimerkiksi kun käydään ihmisten ovella ja keskustellaan, niin siinä yhteydessä kun muistiinpanoja tehdään pitäisi pyytää suostumus. Kysymällä, että saanhan minä tallettaa nämä muistiinpanot ja käyttää niitä sitten jossain myöhemmässä yhteydenotossa tai miten siinä sitten sovitaan, Nurmi sanoo.

      Tietosuojalautakunnan päätöksestä voi halutessaan valittaa hallinto-oikeuteen. MTV3 uutiset ei tavoittanut tiistaina Jehovan todistajia kommentoimaan tietosuojalautakunnan tekemää päätöstä eikä myöskään sitä, aikooko Jehovan todistajat valittaa siitä.
      http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2013/09/1806535/paatos-jehovan-todistajien-on-kysyttava-suostumus-ovella

    • Ajattelin kylläkin tätä asiaa: Ilmestyskirja 13:16:" Ja se panee pakon alaisuuteen kaikki, pienet ja suuret ja rikkaat ja köyhät ja vapaat ja orjat , jotta heille annettaisiin merkki heidän oikeaan käteensä tai otsaansa. 17. ja jottei kukaan muu voisi ostaa tai myydä kuin se, jossa on merkki, pedon nimi tai sen sen nimen luku. 18. Tässä kysytään viisautta: laskekoon se jolla on älyä, pedon luvun, sillä se on ihmisen
      luku:ja sen luku on kuusisataakuusikymmentäkuusi ."
      On ollut aikoja jolloin ei saanut ostaa tai myydä ellei ollut siihen oikeuttavaa korttia. Esim. viinakortti. " sota-aikana" ja sen jälkeen oli korttiaika. Elikkä elintarvike kupongit joista ostohetkellä leikattiin pois tietty määrä pieniä
      postimerkin kokoisia kuponkeja. Ehkä joku vielä muistaa tuon ajan.

    • yurki1000

      Moi aloittaja.

      Milloin tuo mahdollinen kaikenkattava asiointiväline tullaan mielestäsi ottamaan käyttöön ja mitä niille ihmisille tehdään, jotka eivät suostu otamaan sitä "merkkiä" oikeaan käteensä tai otsaansa?

      Eurot pois - siru tulee

      http://www.kuvajasana.fi/fi/tuotteet/?id=18&selProduct=2362&selGroup=27

      BIORAHA

      http://www.jeesusonherra.se/pedon_merkki.htm

      Ilm. 20:4
      Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille, ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut (mestatut) Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.

      Mestaus

      http://fi.wikipedia.org/wiki/Mestaus

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      17
      11323
    2. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      82
      10825
    3. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      51
      4543
    4. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      24
      4247
    5. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      16
      4192
    6. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      36
      4000
    7. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      57
      3889
    8. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      41
      3713
    9. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      59
      3439
    10. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      42
      3125
    Aihe