SDP:n salaisuus no. 346

Kuka nuori ministeri hakkasi prostituoidun helsinkiläisessä hotellisviitissä 80-luvulla? Asiasta tehtiin kotimainen elokuvakin (eeva eloranta muistaakseni näytteli prostituoitua.
792
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kun nuori ja kokematon valtiovarainministerimme on osoittanut osaamistaan laulajattarena, niin nyt olisi korkea aika matalien kannatuslukujen painaessa päälle tehdä teräväpiirtoversio tuosta elokuvasta.

Ministeriltämme löytynee vaatekaapistaan prostituoidun osaan sopivat verkkosukatkin, joiden vaikutus puolueen tuleviin kannatuslukemiin on tosin "marginaalinen", kuten puolue "itsekin", pian marginaaleissa.

Työministerille sinne haisevan tunkion laelle tiedoksi. Metso on saanut yt-neuvottelunsa päätökseen, mutta väkeä vähenee alkuperäisestä ajatuksesta poiketen ainoastaan 660 henkilöä.

Jatkakaa vaan S.O.SDP:ssä valitsemallanne linjalla. Laulutähtösiä ja filmitähtösiä, kuten myös lantakasan kääntäjiä kansakunta tarvitsee juuri nyt, sillä 2015 jälkeen saamme "uudet näyttelijät" estradille.

Oppositiokatsomosta voimme sitten yhdessä SDP-läisten kanssa ilkkua edellisen sekohallituksen päättämättömyyksistä.

Äänestä

Elokuvan nimi on Riisuminen.

Äänestä
  • Kyllä "toverit" muistavat ja ovat siksi pakanneet kimpsut ja kampsut, muuttaen "vihollisten" leireihin.

    Ja punikeillehan noita vihollisia on telluksemme pullollaan. Esimerkkinä olkoon Latimir Putiinin kiinalaisavuin suorittama urkinta "vihollisen" toiminnoista vihollisen ihan ikiomalla maaperällä. ( Jos nyt ylipäätään mikään "maaperä on kenenkään / minkään ikiomaa ?)

    Mitä withua se Latimiri oikein toimistamme UKKurkkii, kun ukko itte on rahoittamassa ja aseistamassa sellaista tahoa, jonka toimien seurauksena olemme "velvoitetut" ottamaan ensi vuonna 500 "polionkantajaa" maamme terveydenhoidon jo liian työn rasittamien "Sari sairaanhoitajien" harteille?

    Kaikki nuokin ruplat mitkä Latimiri syytää Syyriaan, niin oikeampi osoite olisi Latimirin omilleen, jotka kiikuttelisivat niitä KaakkoisenSuomen kauppiaitten kassakoneisiin hyvinvointimme lisukkeeksi, kun niitä Syyrialaisia tänne pitänee kuitenkin ottaa?

    Äänestä

  • woisaamarisentään kirjoitti:

    Kyllä "toverit" muistavat ja ovat siksi pakanneet kimpsut ja kampsut, muuttaen "vihollisten" leireihin.

    Ja punikeillehan noita vihollisia on telluksemme pullollaan. Esimerkkinä olkoon Latimir Putiinin kiinalaisavuin suorittama urkinta "vihollisen" toiminnoista vihollisen ihan ikiomalla maaperällä. ( Jos nyt ylipäätään mikään "maaperä on kenenkään / minkään ikiomaa ?)

    Mitä withua se Latimiri oikein toimistamme UKKurkkii, kun ukko itte on rahoittamassa ja aseistamassa sellaista tahoa, jonka toimien seurauksena olemme "velvoitetut" ottamaan ensi vuonna 500 "polionkantajaa" maamme terveydenhoidon jo liian työn rasittamien "Sari sairaanhoitajien" harteille?

    Kaikki nuokin ruplat mitkä Latimiri syytää Syyriaan, niin oikeampi osoite olisi Latimirin omilleen, jotka kiikuttelisivat niitä KaakkoisenSuomen kauppiaitten kassakoneisiin hyvinvointimme lisukkeeksi, kun niitä Syyrialaisia tänne pitänee kuitenkin ottaa?

    Eikös Syyrian kapinnalisia rahoita USA:n CIA israelin mahtikäskyllä? Jos tarkastelee lähi-itää vielä tarkemalla luupilla voi huomata että USA on siellä aika monessa mukana. Ettei vain koko "arabikevät" olisi USA:n ja israelin aikaansaama riidankylvö lähi-idän maissa joihin Israel haluaa mieleisensä hallinon?

    Äänestä

Älkääs toverit ny kainostelko! Tiedätte kyllä kenestä on kyse..

Äänestä
  • Olix se tää yks ns. kähmijä?

    Äänestä

  • Munattomia ootte demutollot!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SDP:n tunkio haisee kirjoitti:

Kuka nuori ministeri hakkasi prostituoidun helsinkiläisessä hotellisviitissä 80-luvulla? Asiasta tehtiin kotimainen elokuvakin (eeva eloranta muistaakseni näytteli prostituoitua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu