Vertaistukea kaipailen. Tämä vastauksen odottaminen kustantamosta on yhtä tuskaa! Lähetin tekstini kuukausi sitten, enkä vieläkään pysty olemaan ns. unohduksen tilassa. Odotan koko ajan jotakin vastausta ja olo on tuskastunut.
Jossain annettiin vinkiksi, että keskity kirjoittamaan jotakin muuta, mutta sepä se on, kun en pysty keskittymään oikein mihinkään. Odotan vain koko ajan postiluukun kolahdusta, sähköpostiviestiä, puhelinsoittoa. Milloin tämä loppuu? Olenko seuraavat kuusi kuukautta tällaisessa odottavassa mielentilassa? Miten kauan teillä kesti tämä olo? Kuvittelen, että ehkä tämä helpottaa, kun eka hylsy tulee, tietää ainakin, että teksti on tavoittanut edes yhden selailijan, mutta meneekö se niin? Helpottaako olo silloin?
Kunpa tämä kirjoittaminen ei merkitsisi minulle niin paljon...kunpa olisin kirjoittanut ja lähettänyt tekstin vain "kokeilumielessä." Mutta ei, olen tässä hommassa niin tosissani kuin olla voi. Sehän tässä suututtaakin. Joku voisi neuvoa, ettei ikinä pidä ottaa mitään asiaa niin tosissaan, ettei kestä epäonnistumista, mutta sitten toisaalla sanotaan, että mitään ei voi saavuttaa, ilman että asiaan suhtautuu täydesti kaikella intohimollaan ja palollaan.
Tämä odotus on niin raastavaa.
Jossain annettiin vinkiksi, että keskity kirjoittamaan jotakin muuta, mutta sepä se on, kun en pysty keskittymään oikein mihinkään. Odotan vain koko ajan postiluukun kolahdusta, sähköpostiviestiä, puhelinsoittoa. Milloin tämä loppuu? Olenko seuraavat kuusi kuukautta tällaisessa odottavassa mielentilassa? Miten kauan teillä kesti tämä olo? Kuvittelen, että ehkä tämä helpottaa, kun eka hylsy tulee, tietää ainakin, että teksti on tavoittanut edes yhden selailijan, mutta meneekö se niin? Helpottaako olo silloin?
Kunpa tämä kirjoittaminen ei merkitsisi minulle niin paljon...kunpa olisin kirjoittanut ja lähettänyt tekstin vain "kokeilumielessä." Mutta ei, olen tässä hommassa niin tosissani kuin olla voi. Sehän tässä suututtaakin. Joku voisi neuvoa, ettei ikinä pidä ottaa mitään asiaa niin tosissaan, ettei kestä epäonnistumista, mutta sitten toisaalla sanotaan, että mitään ei voi saavuttaa, ilman että asiaan suhtautuu täydesti kaikella intohimollaan ja palollaan.
Tämä odotus on niin raastavaa.
Vastaukset 43
Vanhimmat
Tiedän tuon tunteen. Pisimmillään on tainnut hylsyn/hyväksynnän saamiseen mennä vuosi. Ehkä kannattaa muistaa, että odotusvaiheessa on vielä toivoa.
Omasta kokemuksesta voin todeta, että ensimmäisen vakiohylsyn saaminen se vasta riipaiseekin sydäntä. Itse sain hylsyt todella nopeasti, noin kuukaudessa. Tuskin tekivät muuta kuin vilkaisivat pikaisesti ja totesivat p:ksi. Siinä sitä oli vuodattanut sydänvertaan tekstiksi...
Mutta kyllä se ajan kanssa helpottaa, usko pois.
Reilut 2 viikkoa on 6 kustantamossa saatu tutustua hengentuotteeseeni ja kirjailija on muuttunut jo nyt mielenvikaiseksi. Hetkittäin olen ihan varma että tuotoksessani on potentiaalia ja seuraavana ajatuksena on että miksi ihmeessä lähetin sen nyt jo tai että ihan paska se on kuitenkin. Huoh. Kärsivällisyys ei ole koskaan ollut hyveitäni mutta on se niin raastavaa kun ei voi olla varma edes vastauksesta vaan pitää jännittää sitäkin. Pitäisi olla kärsivällinen vaikka ei edes tiedä saako palkinnoksi edes sitä hylkyä (vai pitäisikö sanoa hylsy?).
Tekstini on lyhyt eikä varmasti vaadi aikaa lukea kovinkaan paljon ja siksi olettaisin saavani vastauksen nopeastikin jos se olisi julkaisukelpoinen ja se lisää ahdistusta...
Juuri samalla tavalla omatkin mietteeni menevät laidasta laitaan. Välillä olen varma että tekstini on mentävä läpi, maailma on ihan hullu, jos se ei mene, se on niin hyvä, ettei muuta mahdollisuutta ole!
Sitten seuraavana päivänä olen korvat häpeästä punaisina: miksi ikinä lähetin kässärini kustantamoon. Tosi noloa, että lukevat siellä sellaista pask... Ihan kamalaa. Varmaan nauravat itsensä kipeäksi kahvihuoneessa. Kaikenlisäksi kun nyt selailin käsistäni löysin muutamia kirjoitusvirheitä ja huonosti muotoiltuja lauseita ja pari asiavirhettä ja nyt olo on taas epätoivoinen. Niin paljon virheitä, ettei käsis tule ikinä menemään läpi!
Välillä taas suututtaa koko kustantamo. Painukoot hiiteen. Ainakin minä tykkään käsiksestäni, se on minun lapsukaiseni, ja joka ei siitä tykkää saa painua hiiteen!
Välillä taas mielen valtaa suru ja itsesääli. Minusta ei koskaan tule kirjailijaa, en koskaan saa toteutettua unelmaani.
Tällaisessa tunnemyrskyssä en ole ollut sitten teini-iän. Ja silloinkin kuohunta liittyi ihastuksiin. Raskasta tällainen tunnemyrsky joka päivä, etenkin jos tämä tosiaan jatkuu tässä vielä useamman kuukauden.
Ja taas tuli viikonloppu eikä mitään... Hulluus näkyy myös siinä, että oikein toivoo, että viikonloppu ei tulis ollenkaan, silloin ei posti kulje...
Ihanaa on se, että olen saanut noin 40 sivua valmiiksi itsenäistä jatkotarinaa! Onpa muuten vaikeaa muistaa aiemmin kirjoitetun tarinan yksityiskohtia kun on jo jotenkin päästänyt siitä irti.
Pakko oli kuitenkin kurkistaa vanhaa kässäriä ja... Huomasin lähettämästäni tekstistä, että koko alku on täynnä korjattavia asioita, voih. Positiivista on se, että parin sivun jälkeen en löytänyt enää mitään mihin haluaisin koskea. Onpa lohduttavaa ajatella, että lukevat juuri sen kaksi sivua ja ahas, ihan soopaa, tämä riittää ja roskiin.
Kuinka pitkän ajan jälkeen uskaltaa lähettää korjatun version? :)
Voi miten samoja ajatuksia etenkin tuosta viikonlopusta, ihan olisi voinut olla kuin omasta kynästä :) Ennen sitä toivoi, että tulisi jo viikonloppu, nyt toivoo, että tulisi äkkiä maanantai.
Olen itsekin epätoivoisena ajatellut, että jos (ja kun) nyt ei tärppää, niin muokkaan lisää ja lähetän korjatun version joskus myöhemmin uudestaan. Itse ajattelin, että ehkä vuoden päästä voisi olla sopiva aika lähettää uudestaan ja ehtisin kunnolla vielä muokkailla...?
Onko jollakin tärpännyt kun on lähettänyt uuden version samalle kustantamolle?
Minulle käsikirjoitukseni saaman luennan ja kohtalon odotus on tavallaan suuri helpotus.
Kirjoitin käsikirjoitusta varsin kurinalaisesti 8 kk ja sitten puuskittain korjaillen 3 kk opiskelujen ohessa. Olin vaihdossa kiehtovassa pienessä valtiossa.Aluksi oli vaikea saada itseään iltaisin ja öisin keskittymään kivuliaasti korjautuvaan käsikirjoitukseen. Välillä tuntui kuin koko raskaan romaanin kirjoittaminen oli kuin laastarirakkaus - tärkeä ja välttämätön, mutta paljon aikaa, hämmennystä, kirpeää iloa ja jatkuvaa surun pohdiskelua aiheuttava ylimääräinen vaiva arjen rutiinikierroksissa.Varsinkin kun kunnianhimoisesti halusin, toivoin, unelmoin, taistelin, että syntyvä teos olisi ulkoisesti näennäiskevyt ja sisäisesti tummasävyinen surutarina aiheesta, jota olin niin pitkään suunnitellut.
Käsikirjoituksen tekeminen ei ollut helpointa, koska omat silloiset epävarmuuden tunteet vähän väliä sotkivat kirjoitustyyliä lause lauseelta, liuska liuskalta. Mutta ihmisen kyky tottua sietämättömän raskaaseenkin on uskomaton. Aloin jopa nauttia addiktion tavalla kirjoittamiseen, sen sivuoireisiin.
Niinpä nyt tuntuu hyvältä seuraavat asiat: lopetin käsikirjoituksen tolkuttoman hiomisen, uskalsin lähettää sen kustantajalle ja luopua tutuksi muodostuneesta kirjoitusrituaalista ja sen tuomasta lämpimästä, ristiriitaisia tunteita ruokkivasta turvasta. Ehkä kirjoittaminen oli minulle kuin syrjähyppy tai sitten mainitsemani laastarirakkaus.
Haluan unohtaa, haluan keskittyä uusiin asioihin ja katsoa, mitä kustantaja aikanaan toteaa, jos toteaa. Ehkä kirjoitin rakkauden tähden ja olen oppinut, että rakkauksista luopuminen on osa elämääni.
> Ehkä kirjoittaminen oli minulle kuin syrjähyppy tai sitten mainitsemani laastarirakkaus.
harrastatko syrjähyppyjä?
Tällä kysymyksellä yritän saada kuvaa kirjailijapiirien ominaisuuksista? ;-)
ei kannata kysellä tuollaisia täällä ;-)
Miinusta tulee - eikä asiallista vastausta.
Kyllähän tuo syrjähyppyyn vertaaminen särähtää; vakava asia, joka vaatii käytännön tietoa aiheesta ja sen seurauksista.
Vihje siitä miten ajan saa kulumaan hylsyä odotellessa: ryyppää.
Jos ei muuta niin rankasti ryypiskellessä saa hankittua uusia jutun aiheita seuraavaan käsikirjoitukseen.
Vai että ryyppäämään. Itse ajattelin lähteä matkoille heti kun panen kässärini menemään.
Jos noudattaa ur5un neuvoa, niin seuraavan kirjan aihe on varmaan lasten huostaanotoista. Näin kotiäidille ei ihan helpottava neuvo, siis.
Netistä löytyi tieto, että Tammelle tulee yli 500 lasten ja nuorten käsikirjoitusta vuodessa (2012), joista julkaistiin 1-4 esikoiskirjaa. Prosentuaalinen osuus oli jotain niin uskomatonta, että kyllä tässä mieli aika matalaksi menee.
Onko aloittaja saanut jo vastausta kustantamoilta? Tai onko kukaan muu saanut kirjeitä lähipäivinä?
En ole saanut yhden yhtä hylkäyskirjettä vieläkään mistään kuudesta kustantamosta joihin lähetin. Oletan, että aikaisintaan ensi viikon lopulla niitä alkaa ropisemaan, kun kirjamessut on ohi.
Tiedän aloittajan tuskan liiankin hyvin. Ei sitä tajua kuin toinen saman kokenut. Vuosi sitten paras kaverini hermostui hermoiluuni ja sanoi ilkeästi etten voi olla noin kärsimätön. Siinä vaiheessa oli kulunut 2 kk. Nyt on kulunut reilusti yli vuosi ja yhä vain odottelen. Tunnen itseni ihan idiootiksi kun ei edes hylsyjä tule, vaikka olen aiemmin julkaissut.
Voisiko olla niin että kun kirjamessut on saatu nippuun, niin joku reppana assistentti lähtee selkä vääränä postittamaan hylkykirjeitä ja ehkä yhden ilouutisen myös? Vai aletaanko vasta silloin purkaa saapuneiden kässärien sumaa? Odottavatko päätökset vielä vai onko ne jo tehty?
Minä päätin laittaa pari uutta kässärinivaskaa eteenpäin kun aikaisemmin laitoin lähinnä sähköposteja. Siitä tulikin mieleeni että voiko sähköpostikässäreitä vastaanottava kustantamo vain unohtaa käsikirjoitusten selailua joksikin aikaa vai menevätkö sähköpostit tukkoon? Voiko olla että kukaan ei edes ole saanut käsikirjoitustani? Kamala ajatus.
Arvaisin, että siellä on jo pieni pino odottamassa hylkykirjeitä ja toinen pino, joita ei ole ehditty edes vielä vilkaista. Ja ehkä vilkaisevat vielä sen toisen pinon ja sitten vasta lähettävät kaikille kerralla ne hylyt. Eivätköhän hyväksyttyihin ole olleet jo yhteydessä kirjamessuista huolimatta, luulis.
Tällä palstalla kiinnostus painottuu ymmärrettävästi kässäreiden lukemiseen. Minun romaanini ilmestyy ensi keväänä ja olen koko syksyn odottanut, milloin kustannustoimittaja ehtii pureutua siihen. Alkusyksy meni syksyn kirjoissa. Minun kirjaani on katalogitekstit ja kuvat jo hoidettu ja graafikko tehnyt kannen (johon olen äärimmäisen tyytyväinen, vaikka päävärinä olikin epälempivärini, mutta ei tartuta epäolennaisuuksiin). Nyt vain kässäri odottaa viimeistelyä.
Joten omasta puolestani toivon ehkä lämpimästi, että kustannustoimittaja ei nyt ryhtyisi tutkimaan kässäripinoja ainakaan pitkäksi aikaa ja täysipäiväisesti.
En tunne kustantamojen rytmiä, mutta olettaisin, että joulu- ja kesälomien alla toimittajat ovat saaneet loppuun kauden työt ja saattavat ehkä ehtiä panostaa uusiin kässäreihin. Itse sain viime vuonna kolmelta kustantajalta vastauksen juuri lomien alla (tosin olin kässärit lähettänyt kolme kuukautta aikaisemmin, joten vastausaika oli luvatuissa puitteissa ja kyse oli ehkä siitä, eikä lomista). Kerran takavuosina sain vastauksen viikossa eräältä kustantajalta, ja se tuli nimenomaan joulun alla, ikään kuin nainen olisi päättänyt puhdistaa pöydän ennen vuodenvaihdetta ja joululoman jälkeisen kevätkirjaruuhkan alkua. Erään vastauksen sain kerran niin, että olin tutulle kirjailijalle viikkoa aikaisemmin harmitellut, ettei hänen kustantamonsa vastaa, ja sitten vastaus tulikin, joten ehkä nainen oli vinkannut toimittajalleen, että siellä eräs alku odottelee.
Semppiä kuitenkin odotteluun, niin teille kuin minullekin :)
Korjaan: yksi viime vuonna tulleista vastauksista ei tullut loman alla, vaan lomakauden jo alettua kesätoimittajalta, jonka eteen ilmeisesti oli sälytetty se tuhannen kässärin pinkka :D
Ja lisäys: Kustannustoimittajan ensimmäisen innostuneen yhteydenoton ja kustannuspäällikön yhteydenoton välillä oli lähes puolen vuoden tauko... niin paljon kustantamoissa töitä on, että vaikka he olivat ja ovat innostuneet romaanistani, ei toiseen yhteydenottoon kiiruhdettu kieli vyön alla, vaikka heidän tietenkin täytyi olettaa, että saatan sillä välin löytää kustantajan muualta. Tuo on realismia. Haave, että jokin tajunnanrjäjäyttävä kässäri pysäyttää kustantamon toiminnan ja punainen matto kaivetaan kellarista esiin uuden kirjailijan tulon juhlistamiseksi, toteutunee tosi harvoin :D
Ja: kustannuspäällikkö otti yhteyttä talvella, ja tämän nykyisen kustannustoimittajani ensimmäinen yhteydenotto oli keväällä; siinäkin väliä lähes puoli vuotta. Ja nyt olen taas puoli vuotta odottanut seuraavaa korjauskierrosta...
Pieni anekdootti: keväällä ensimmäisellä korjauskierroksella saamani liuskanipun päällimmäinen paperi oli aivan kellastunut. Se oli ilmeisesti pitkään seisonut samoilla sijoillaan kustannustoimittajan pöydällä odottamassa käsittelyä. Mutta senhän tietenkin tiesin jo siitä, että päällikön ja toimittajan yhteydenottojen välillä kului kuukausia. Kellastunut paperi vain jotenkin konkreettisesti muistutti, että kirjailijaksi ryhtyminen on mitä suurimmassa määrin kärsivällistä odottelua, odotti kässäri sitten ensilukua, hyväksymistä tai viimeistelyä.
kait olet odotellessasi aina kirjoitellut sitä knausgåårdilaista, että on sitten punkea kerralla jossain vaiheessa kustantamoosi se kuusiosainen
NÄIN MINUSTA TULI KIRJAILIJA
............... juuh, ruuhkaa on kustantamoilla kun nyt lueskelevat niitä knausgåårdeja jotka ovat jo siellä valmiissa pinkoissa.
On siinä sitten taas lukijoilla lukemista.
Tarkoitatko knausgåårdilaisella että kirjoitetaan omasta arkielämästä yksityiskohtaisesti, lähes Alastalon salissa tyyliin?
Ite kirjoitin sellaista jo 20 v sitten ... omaksi iloksi :-)
Yks kaverikin kirjoitti. Ja sen tyyli oli : mitä illalla kirjoittaa, sen aamulla silppuaa.
........juuh, mie laitoin tuonne Kirja-arvostelut saitille arvioni siitä
Karl Ove Knausgårdin
Taisteluni
käväskää lukasemassa. Eikös se Tervokin ole nyt tehnyt sen ensimmäisen osan, näin mie jotennii tajusin jostain lehtijutusta,
tiiähäntä ?
Kait ne kaikki suomalaiset kirjailijat jossain vaiheessa pukkaavat näytille omat kertomuksensa. Ja mikäpä on pukatessa. On ne sellasia vieraskoreita tähän saakka olleetkin,
eikö vain olekin ?
tänpäivän hesarissa on setvitty tätä
Knausgård,
joten tulollaan on ja mitenkäs sitten suu pannaan kun kaikki ovat saaneet julkaistua knausgåårdilaisensa, ettei vaan kaverisi viskannut liian aikaisin niitä lappusiaan silppuriin,
tai niinhän tämä Knausgård myös siinä kirjassaan antoi ymmärtää, että hävitti päiväkirjansa.
Pelkkää fiktiota,
vai miten se nyt sitten sanotaankaan,
autofiktiota.
Hauskaa !
Eikö uutisia kellään, ei huonoja tai hyviä?
Mielessä pyörii Otavan lupaamat 3 kuukautta, sehän alkaa kohta lähestyä!
Kyselen siksi koska jos pohtivat nyt uusia kustannettavia ja jotkut ovat saaneet jo hylyn niin joku joka ei ole mitään vastausta saanut on ehkä harkinnassa?
Wsoy:n hylkyä jouduin odottamaan vuoden ja kaksi kuukautta. Parilta muulta kustantajalta jouduin odottamaan vastausta lähemmäs vuoden.
Kertokaas te jotka jotka nyt odottelette sitä toista tai kolmatta korjauskierrosta, että vieläkö odottelette sitä kustannuspäätöstä myöskin? Eli onko normimeininki se että kustantaja sanoo ME OTAMME TÄMÄN vasta sitten kun romaani on kirjoitettu heidän ohjeiden mukaan monta kertaa ympäri? Eli vuosi pari vielä löysässä hirressä ja ilmaiseksi raataen? Sounds like... end of the publishing business.
Minulle tarjottiin kustannussopimus ennen viimeistelyä juurikin siksi, että kustantamossa ei toimittajilla ollut aikaa paneutua tekstiin, mutta kustannuspäällikkö oli vakuuttunut siitä, että tahtoo sen.
Toisaalta, en nyt tiedä miten onnelliseksi tulisin siitäkään että soppari on tehty vaikka heti ensilukemalta ja SILTI menee vuosi pari odottaessa että kiireinen kustannustoimittaja ehtii lukaista uuden version ja sanoa juuta tai jaata. Onko kellään kokemuksia isosta kustantajasta, joka on tehnyt a.) reippaan päätöksen, eli ehdottanut sopparia JA b.) tehnyt tiiviin ja paikkansapitävän aikataulun työn viimeistelylle ja julkaisulle? Esim. vuoden päähän. Johan tässä ehtii hapantua kaikki ideat odotellessa etanan lailla kulkevan kustantamon mietteitä. Miten helvetissä Karo -mikä sen taloustoimittajan nimi oli - Hämäläisen (?) romaanit, jotka kertovat tyyliin viime vuoden talousuutisista ovat päässeet mankelista niin nopeaan?
Minulle on aina ollut outo olettamus, että taiteessa tekijällä tai tuottajalla olisi kiire. Ehkä tämä on persoonallinen eri ihmisillä. Itse en vain koe odotusta raskaana asiana, vaan aikana jolloin ehtii levähtää vuosien kirjoitusrupeaman jälkeen. Ja siinä samalla alkaa myös pikku hiljaa kerätä uutta aineistoa seuraavaa taideteosta varten.
Onhan kustantajalla tietenkin kiire ajankohtaisten teosten julkaisussa, kuten edellä mainitussa Karo Hämäläisen tapauksessa. Hän on nuori kirjailija, mutta jo tehnyt runsaasti työtä mm. lanu-rintamalla.
Mutta kertokaa minulle, kun en itse ymmärrä, miksi te väsähdätte, suututte, ärsyynnytte siitä, ettei kustantamo kiireissään reagoi ja toimi heti.
Ensimmäinen hylky tuli eikä se tullut nopealta Otavalta vaan toiselta suurelta. Eli "ei sovi tämänhetkiseen kustannusohjelmaamme."
En ole surullinen vaan masentunut. Voi miksi!!? Yritän pitää mielessä Rowlingin 12 hylkyä mutta vaikeaa se on! Olin vielä juuri saanut uudelta esilukijalta erinomaisen palautteen ja tämä oli lukenut kässärini yhteen putkeen, kuten kaikki muutkin lukijani, mutta eipä voi mitään. Ärsyttää kyllä se että ei voi tietää kuinka hyvin kässäriini on paneuduttu eli onko selailtu, luettu vain alku tai kenties väärän aiheen takia jätetty kokonaan lukematta, mistä sitä tietää, mutta nyt masentaa kaikki huonosta saatekirjeestä lähtien. Vastauksen saaminen kesti reilut kaksi kuukautta vain, mutta mitä sekään kertoo mistään. Onpa kyllä ahdistavaa.
Ovatko kirjailijat yleensä saaneet kaikilta kustantamoilta hyväksymiskirjeen vai onko yleensä vain se yksi joka kiinnostuu? Sehän tietysti riittää, mutta tämä olisi mielenkiintoista tietää oman mielenrauhan kannalta. Niin, se Rowling...
Ottaa se koville, pari ekaa hylkyä, mutta puolen vuoden tai vuoden odottamisen jälkeen niistäkin alkaa olla kiitollinen. Eipähän tartte odottaa enää. Tuntemattomalle esikoiskirjailijalle tulee yleensä yksi max kaksi myöntävä vastausta.
Onko muuten tästä
Rowling
kirjoitettu elämäkertaa,
vai mitä tälle Potterin kirjailijalle kuuluu nykyisin,
asuiko hän Australiassa vai muistanko ihan pieleen ?
"Ärsyttää kyllä se että ei voi tietää kuinka hyvin kässäriini on paneuduttu eli onko selailtu, luettu vain alku tai kenties väärän aiheen takia jätetty kokonaan lukematta, mistä sitä tietää"
juupoa juu, siitä vakihylkykirjeestä on täällä kirjoiteltu. jotkut eivät pidä mitään muuta vaihtoehtoa edes mahdollisena.
jotkut ovat ehdottaneet edes erilaisia vakiokirjeitä.
ja kuinka helppoa olisi laittaa punakynällä opettajamaisesti muutama kouluarvosana 4 - 10, noin niinku viitteeksi ei lopulliseksi. mutta eikun ei.
Pitää kuitenkin ymmärtää, ettei kustantamo ole eikä sen kuulu olla pedagoginen laitos. Se vain kiinnostuu tai ei kiinnostu sille tarjotuista käsikirjoituksista. Kaiken takana on kuitenkin liiketoiminta, ei humanistinen hyväntekeväisyys. Heillä on oikeus toimia juuri kuten he haluavat ja parhaaksi aikataulussaan näkevät.
Mutta onhan se ymmärrettävää, että ihminen haluaa monen vuoden taideteoksen tekemisestä jotakin palautetta. Onhan monistettu viesti tai hiljaisuus kuitenkin aina selkeä viesti kustantamon puolelta, eikö niin?
Monistettu viesti tai seitsemänkään monistettua viestiä eri kustantamoilta ei ole välttämättä selkeä viesti. Oma kirjani sai ihastuneen vastaanoton kahdeksannessa, joka on sekin arvostettu kustantamo. Joten onhan se toisaalta hankalaa kirjoittajan näkökulmasta, kun ei voi tietää, mitä se moniste tarkoittaa.
Mutta olen Mobiilin kanssa samaa mieltä viestinsä alkupuolesta. Jos kustantamoon tulee vuodessa tuhat kässäriä, veisi niiden lyhytkin arviointi tolkuttomasti aikaa, ja kustantamoissa on kiire. Muistakaa, että samat kustannustoimittajat toimittavat myös ne isot kasat tietokirjoja, joita talot syytävät. Aanpuuteaiheesta on puhuttu palstalla monesti, mutta se ei vaan mee läpi, ymmärrettävästi, kun jokainen kuitenkin tahtoisi sen oman arvion.
Täytyy tosiaan muistaa, että kustantamo on yritys, joka tekee justiin niin viisaasti ja järkevästi töitä kuin siellä itse nähdään.
lyhyt arviointi on sellainen, joka vie aikaa sen mitä kustantamon lukijalta vei aikaa päättää, että ei tätä.
Kai se ammattilainen pystyy tiedostamaan mikä tökkäsi. Sen sanan tai lauseen mukaan nappaa sitten valmiin kirjepohjan (muistaakseni Ma... niitä ehdotteli) tai jo monistetun kirjeen. Ja siitä alkaa uusi kustantamojen ja kirjailijanalkujen yhteinen tulevaisuus.
Arvostelu vähentäisi samalla kustantamojen työtä, koska nyt samat tyypit lähettävät uudelleen kirjoitettuja versioita samasta käsikirjoituksesta mikä saattaa tietää kaikille turhaa ja ylimääräistä työtä. Erityisesti olisi mukavaa jos kustantamot huomioisivat kivan oloisen käsikirjoituksen joka jää pois kustannusohjelmasta vaikkapa kustantamoon epäsopivan aiheen takia tms. Siitä tietäisi että itse kirjoittaminen ei ole turhaa vaan vain aihe. Samaten erittäin huonosti kirjoitetut tulisi ilmiantaa myös itse kirjoittajalle. Jos yksi kässäri on surkeuden huippu, ei seuraavakaan tule olemaan menestys. Mietipä työn vähenemistä jos kaikki umpisurkeat raapustelijat vain jättäisivät tuotoksensa lähettämättä? Nyt samaa käsikirjoitusta tarjotaan kymmeneen kustantamoon aina vain uudestaan muokattuna vaikka yhdenkin kustantajan arvostelu saisi kirjoittajan siirtymään eteenpäin elämässään. Ja arvostelu voisi todellakin perustua ihan vakiopohjiin, ei luulisi olevan vaikeaa.
Esikoisilla yleensä yksi tai kaksi kustantamoa kiinnostuu, joku sanoi. So I do have a chance!? Eli sellaista kirjailijaa ei olekaan että kaikki kustantamot olisivat kiinnostuneet? Jotenkin erikoista mutta ehkä kertoo juuri siitä että käsikirjoituksen hyvyys ei ole aina se peruste kustantamiselle. Noidat eivät ole juuri nyt muodissa, sanottiin Rowlingille. :)
Kaunokirjallisuudessa, kuten taiteessa yleensäkin, ei ole sääntöjä, jotka osoittaisivat mikä on hyvää ja mikä ei, vaan on erilaisia näkemyksiä siitä, mitä käsikirjoituksesta tuumataan. Kustantamo julkaisee sitä, minkä he olettavat saavan ostavia lukijoita tai kirjallisen eliitin, instituutin uteliaisuuden heräämään palkintoehdokkuuksien ja hyvien kritiikkien muodossa.
Taiteessa ei ole absoluuttisia vastauksia. Ymmärrettävästi Potter ei voinut kiinnostaa kaikkia kustantamoita. Mutta tämä on kuin asuntokauppaa, riittää kuin tulee talolle/taidetyölle ostajansa. Taiteessa on näkemyksensä. Niin tekijällä kuin tuottajallakin ja niillä mennään.
Tuskin umpiraapustelijan tekstiin kovin moneksi minuutiksi syvennytään. Suomesta puuttuu kirjallisen agentuurin osasto, joka seuloisi itselleen talliin otettavia esikoiskirjailijoita, joita he tarjoavat sitten kustantamoille. Mutta olisi aika naurettavaa maksaa 20-25 % kirjan tuotosta agentille meidän kielialueellamme.
Tänään tuli sitten peräti kaksi hylsykirjettä samalla kertaa. Gummerrus ja Otava sanoivat kiitos, mutta ei kiitos. En ollut paljoa toivoa näiden varaan laittanut, mutta kyllä tässä isänpäivänkakkujämä päiväkahvit vaihtuivat konjamiinikahviin.
No tavallaan se on aina helpotus, kun saa kerralla enemmän hylsyjä, ei jää paljon turhaa odottelua.
Kässäripeli on usein kilpailua siitä, miten viimeistelty se oma taideteos on. Mutta miten siitä voi luopua, kun aina löytyy korjattavaa - se on minun pulmani. Pelkään kai lähettämistä ja siksi korjaan aina uudestaan ja uudestaan.
Hmm. Taidan olla eri mieltä tuosta viimeistelystä. Toki on tärkeää, että kässäri on mahdollisimman valmis, mutta joka tapauksessa se viimeistellään vielä kustannustoimittajan kanssa. Tärkeämpää on kirjoittaa vetävä tarina, käyttää omintakeista kieltä tms.
Hmm. Tai rippuu siitä, mitä "viimeistelyllä" tarkoitat.
Hmm. Mitä tarkoitat sillä?
Viimeistelyssä minulla on kieli. Pyrin saamaan kielen elävyyden, rytmiikan, symbolit ja uudissanat kohdalleen. Minulla ei ole juonivetoinen tarina romaanissani, enemmänkin tarinani keskiössä on henkilön sisäinen maailman reaktiosarja ulkoiseen, yhteiskunnalliseen paineeseen ja lisäksi kaikki tapahtuu hyvin tiivistetyssä aikajanassa.
Uskon, että työtä riittää toimittajan kanssa. Haluan kuitenkin, että käsikirjoitus eroaa muista monella tavalla, varsinkin kielen. Jossain vaiheessa olisi hyvä päästä siitä korjaamisen huumasta irti, mutta olen hidastempoinen ja kärsivällinen kirjoittaja, en halua jättää luettavaksi jotakin hutaistua, nopeasti ohitettavaa.
Suosittlen pelon ja täydellisyydentavoittelun nielemistä ja kässärin lähettämistä johonkin koemielessä, koska noin kerrottuna se tuntuu jo koko lailla valmiilta, ja kustannustoimittaja kyllä jo pääsee jujulle kielestäsi.
Vaikka tahtoisit sitä vielä viilata, mahdollisuus on, jos/kun hylkyjä tulee. Oletko näyttänyt tekstiäsi kelleenkään ja jos, millaista palautetta olet saanut?
(Lisäys: ei kässärillä toki koskaan mikään absoluuttinen kiire ole, mutta julkaisuunhan kuitenkin tähtäät, joten ehkä kannattaa ottaa jo pikkuaskel sitä kohti?)