Olen 25-vuotias mies, jolla on myös masennuksen oireita.
Elämäni aikana on tuskin ollut yhtäkään päivää sitten alakoulun, jolloin en olisi ollut ahdistunut, pyörittänyt mielessäni uhkakuvia (taloudellisia, ihmissuhteita, terveydellisiä, you name it) tulevasta.
Ajattelen ikään kuin pahimman mahdollisen skenaarion mielessäni, peläten etukäteen, ja myöhemmin huomaan pelänneeni aivan turhaan. Aina se seuraava vastoinkäyminen on se, joka katkaisee kamelin selän.. tämä on suorastaan pakonomaista, ja huomionsiirtäminen muuhun touhuun ei saa pitämään minua erossa ahdistuksesta. Tämä vie todella paljon aikaa ja voimavaroja, puhumattakaan siitä mitä se tekee elämän yleiselle mielekkyydelle.
Joskus, kun en edes pyörittele mielessäni mitään murhetta, koen itseni ahdistuneeksi. Tämä on vielä ikävämpää, koska en voi millään varokeinoilla edes yrittää lievittää ahdistusta.
Tämä ahdistus voi olla mitä tahansa aina lievästä hermostuneisuudesta suorastaan vittumaisen hajottavaan, tärisyttävän elämisen kammoon asti.
Tuntuu, etteivät edes hyvin läheiset ihmiset ota minua tosissaan tämän asian kanssa. Ihmiset sanovat että hei höllää vähän, ota iisisti. Käy vaikka lenkillä. Ei se tunne ole sillä mihinkään kadonnut, enkä sano sitä kokeilun puutteesta. Salilla tulee käytyä muutenkin. Sanovatko nämä ihmiset diabetikoillekin, että joogaa vähän, niin kyllä se verensokeri siitä kuntoon tulee?
Alan turhautua lääkäreihin, ja pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä että he vain kusevat linssiin määrätessään lääkkeitä, joista itse tietävät, etteivät ne auta. Olen kahlannut lukuiset lääkitykset läpi, esim. propronalol, citalopram, efexor, venlafaxine. Nyt on syöty puoli vuotta mirtazapiinia, enkä kyllä tunne saati tiedä mitään eroa entisestä. Bentsoja en halua.
Onko teillä mikään lääke tuonut apua, vai onko tämä kaikki vain pelkkää kusetusta?
Elämäni aikana on tuskin ollut yhtäkään päivää sitten alakoulun, jolloin en olisi ollut ahdistunut, pyörittänyt mielessäni uhkakuvia (taloudellisia, ihmissuhteita, terveydellisiä, you name it) tulevasta.
Ajattelen ikään kuin pahimman mahdollisen skenaarion mielessäni, peläten etukäteen, ja myöhemmin huomaan pelänneeni aivan turhaan. Aina se seuraava vastoinkäyminen on se, joka katkaisee kamelin selän.. tämä on suorastaan pakonomaista, ja huomionsiirtäminen muuhun touhuun ei saa pitämään minua erossa ahdistuksesta. Tämä vie todella paljon aikaa ja voimavaroja, puhumattakaan siitä mitä se tekee elämän yleiselle mielekkyydelle.
Joskus, kun en edes pyörittele mielessäni mitään murhetta, koen itseni ahdistuneeksi. Tämä on vielä ikävämpää, koska en voi millään varokeinoilla edes yrittää lievittää ahdistusta.
Tämä ahdistus voi olla mitä tahansa aina lievästä hermostuneisuudesta suorastaan vittumaisen hajottavaan, tärisyttävän elämisen kammoon asti.
Tuntuu, etteivät edes hyvin läheiset ihmiset ota minua tosissaan tämän asian kanssa. Ihmiset sanovat että hei höllää vähän, ota iisisti. Käy vaikka lenkillä. Ei se tunne ole sillä mihinkään kadonnut, enkä sano sitä kokeilun puutteesta. Salilla tulee käytyä muutenkin. Sanovatko nämä ihmiset diabetikoillekin, että joogaa vähän, niin kyllä se verensokeri siitä kuntoon tulee?
Alan turhautua lääkäreihin, ja pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä että he vain kusevat linssiin määrätessään lääkkeitä, joista itse tietävät, etteivät ne auta. Olen kahlannut lukuiset lääkitykset läpi, esim. propronalol, citalopram, efexor, venlafaxine. Nyt on syöty puoli vuotta mirtazapiinia, enkä kyllä tunne saati tiedä mitään eroa entisestä. Bentsoja en halua.
Onko teillä mikään lääke tuonut apua, vai onko tämä kaikki vain pelkkää kusetusta?
Vastaukset 8
Vanhimmat
Elämä on harhaa.
Ei mikään lääke ole ainakaan minua auttanut, ei edes bentsot. Kokeilin pari ja jätin siihen, koska en huomannut ahdistuksen helpottavan ollenkaan. Minun tilanteeni eroaa sinun tilanteestasi siinä suhteessa, että aikaisempaa elämääni leimasi lähinnä hremostuneisuus ja masentuneisuus, ja vasta ero laukaisi tämän kamalan ahdistuksen. Olen niin kauhuissani, että ihmettelen, jos en saa kohta vatsahaavaa. Pelkään muita ihmisiä, tulevaisuutta, virheitä, vääriä valintoja, vanhenemista, yksin jäämistä, työntekoa.. Tämä on ihan kamalaa.
Ei tätä ymmärrä kukaan, joka ei ole tällaista kokenut.
Minulle tuo epävarmuus tulevasta on osa elämää
Enkä siitä ahdistu vaikka olisi kireä ja ahdistunut olo.
Normaali olotila minulle olla huolestunut ja valvoa välillä öitä.
Olen ollut sellainen ikäni ja se ei ongelma.
Järkevää pessimisiä.
Oletko kokeillut Cymbaltaa ? On tuonut avun useille resistenteille tapauksille
Levozin 25 mg vie mulla ahdistuksen pois.
Valeriaana ainakin mulla. Ei auttanut lääkkeet ahdistukseen tai jatkuvaan panikoimiseen niin päätin antaa luontoäidille mahdollisuuden.
http://www.lootuskauppa.fi/epages/OVK.sf/fi_FI/?ObjectPath=/Shops/27052009-143228/Products/1249
Ei edes maksa sen enempää kuin rauhottava paketti eli sama kulu parempi teho (ainakin mun mielestä)
Ja kun klikkaa tota yrtti valmisteet osiota sieltä löytyy lisää mielenkiintoisia purnukoita.
kylmä mielipide, Lääkkeet auttaa just ja just pääsemään ylös sängystä. Kokemusta on. Mut lue mun apu ahdistukseen, masennukseen ja paniikkikohtauksiin. Ehkä löydät avun sieltä =) voin linkata sen tähän
Lukaistaa tuosta http://keskustelu.suomi24.fi/node/11734312