Repeämistä

vaikuttaa synnytyksen ja ponnistuksen kulku, kudosten joustavuus, vauva koko ja asento ym. ym. Värkin löysyydestä se ei kerro mitään. Tottakai alapää palautuu paremmin jos ei ole haavoja eikä tikkejä.

Ok ok...
Siksi miehenäkyselen kun odotamme tyttöystäväni kanssa esikoistamme ja mitä lähemmäs laskettuaika käy niin sitä pelokkaammaksi hän muuttuu.
Tyttöystävä pelkää todella paljon tuota repeämistä, itkee sitä vähintään kerran päivässä(lukenut netistä jotain kauhukertomuksia)
Olen sanonut että puhuisi neuvolassa peloistaan, muta ei kuulemma kehtaa..
Mitä tässä voisi oikein tehdä?

Kannattaa ottaa asia puheeksi neuvolassa vaikka ei kehtaisi. Tädit kun ovat sitä varten olemassa että voi kertoa heille huolensa.

Repeäminen tosiaan saattaa johtua vauvan huonosta tarjonnasta, kudosten venymättömyydestä, ponnistusvaiheen pitkittymisestä/ Myös ponnistusvaiheen nopeudesta, imukuppisynnytyksestä, heikoista lantionpohjan lihaksista ja myös liian vahvoista lantionpohjan lihaksista (on ns. ratsastajien vaiva :D, liian piukat paikat)

Repeämistä ei kannata ajatella etukäteen, koska niin ei kuitenkaan välttämättä käy ollenkaan ja jos käy, niin yleensä repeämät ovat todella pieniä ja vaatimat muutaman pienen tikin.

1 ja 2 asteen repeämät ovat suht yleisiä kun taas 3 ja 4 asteen repeämät todella harvinaisia.

Itse sain ekasta synnytyksestäni 2 asteen syvän repeämän sisälle emättimeen niin ettei siis ulos tullut tikkejä ollenkaan vaan kaikki parsittiin sisälle. Minut puudutettiin spinaalilla synnytyksen jälkeen ja tikattiin leikkaussalissa puoltoista tuntia , koska vauriot olivat 2 asteen pahimmasta päästä ja millistä kiinni 3 astetta. Tikkejä parsittiin kolmeen eri kerrokseen ja määrää ei luonnollisesti minulle edes kerrottu. Muistan vain kadehtineeni muita synnyttäjiä jotka istuskelivat jo seuraavana päivänä sängyllä. Itse kun istuin ekan kerran koko peffalla 6 viikon päästä synnytyksestä. :D Kaikesta huolimatta repeytymä parani täysin ja 3 kk päästä erikoislääkärin vastaanotolla tarkistettiin arpikudoksen määrä, jota ei ollut muodostunut käytännössä nimeksikään. Alapään kudokset parantuvat todella nopeaan niinkuin yleensäkin kaikki limakalvojen haavat. Nyt synnytyksestäni on kulunut 10 kuukautta ja kaikki on palannut ennalleen. Kerron nyt oman tarinani siksi että itse en ajattele asiaa enää sen koommin. Olen ylpeä äitiydestäni ja olen ylpeä vartalostani joka teki todella suuren ja tärkeän työn kunnialla. Luonto parantaa synnytyksestä aiheutuneet vauriot ennalleen, ei niitä kannata etukäteen pelätä. Kunhan vain muistaa antaa vartalolle aikaa palautua ihan rauhassa.

Tarinani ei ollut tarkoitus säikäyttää vaan auttaa siinä että jos vaurioita tulee niin kaikki paranee.
Saanko vielä kysyä että miksi tyttöystäväsi pelkää juuri repeytymistä?

Kiitos vastauksista!
En tiedä miksi juuri se repeytyminen häntä pelottaa, ilmeisesti pelkää että jos repeytymiä tulee niin alapää ei palautuisi kunnolla.
Hän on nyt viimeaikoina ollut todella herkässä tilassa muutenkin, varmaan jännittää ja hormoonit heittelee. Yritän ymmärtää ja tukea parhaani mukaan, välillä turhauttaa kun hän kyselee minulta sellaisia asioita mihin vain en tiedä vastauksia.
Ei jotenkin vain kehtaa neuvolassa jutella, ei kuulemma tykkää siitä tädistä siellä!

Alapää palautuu kyllä repeämistä huolimatta :/
Ei sun sit auta muu kuin yrittää tukea tyttöystävääsi...
Harmillinen tilanne, sillä kun itse synnyttäneenä tiedän että en olisi koskaan edes osannut pelätä repeytymiä koska niitä ei välttis ois tullut, enemmän mä kammoksusin sitä että kuinka paljon se synnytys tulee sattumaan...

Onnea teille. Joka tapauksessa se vauva sieltä syntyy tulee niitä repemiä tai sitten ei, mut sisälle se ei jää.. se on varma :D Kerro tyttöystävälles et yrittää nyt vain rentoutua ja valmistautua siihen synnytykseen tai jos mahdollista pyytäkää lähete neuvolasta pelkopoliklinikalle ja menkää sinne yhdessä keskustelemaan :)

Eipä taida johtua löysyydestä. Repeämisriskiin vaikuttaa varmaan suurimmalta osalta kudostyyppi: joidenkin kudokset venyvät paremmin kuin toisten. Vauvan asennollakin on väliä.

Minulle tuli ensimmäisessä synnytyksessä 3. asteen repämät, missä väliliha repesi täysin peräaukkoon asti, peräsuolen sulkijalihaskin meni 50 %:sti poikki (sen ulompi kerros kokonaan, sisempi ei) ja lisäksi emättimen sisäpuolelle tuli useita syviä repeämiä. Vauva tuli ulos muuten normaalissa asennossa, mutta hänellä oli käsi poskella, mikä tietenkin lisäsi päänympäryksen mittaa siinä ulos tullessa. Vauva sinänsä oli pieni, painoltaan 3 kg.

Normaalikokoisen munan omistava mieheni valitti aina liiallisesta tiukkuudestani (vaati hirveästi lämmittelyä joka kerta, että mahtui sisälleni kunnolla). Yritin myös joskus ennen raskautta harjoittaa värkkiä löysemmäksi (ja kivuttomammaksi) käyttämällä vaginismin hoitoon tarkoitettua settiä, jossa on erikokoisia sauvoja. Niistä isoin ei koskaan mahtunut sisälleni.

Ehkä se voi selittää emättimen syvät repeämät. Synnytyksessä avustanut kätilö kertoi kuitenkin jotain siitä, miksi väliliha repesi niin täydellisesti, että peräsuolen sulkijalihaskin vaurioitui. Ei sentään tullut mitään pysyvää haittaa, koska korjausleikkaus heti synnytyksen jälkeen onnistui mainiosti. Minulla on sellainen anatominen ominaisuus kuin poikkeavan lyhyt/matala väliliha, eli matka emättimestä peräaukkoon on tavallista lyhyempi. Tästä syystä kätilö ei myöskään uskaltanut olla leikkaamatta välilihaa ponnistusvaiheessa, koska silloin vaarana olisi holtiton repeäminen johonkin väärään suuntaan. Synnytysasentojakin oli tästä syystä vain pari tarjolla, koska vain niissä pystyi tukemaan ponnistuksen aikana välilihaa: kylkiasento ja puoli-istuva. Olisin halunnut synnyttää konttausasennossa tai muuten pystyasennossa, koska se tuntui luontevammalta, mutta niissä ei kuulemma voinut tukea välilihaa, joten ne olivat poissuljettuja.

Repeämistä ei synnytyksen aikana itse huomannut ollenkaan. Tuntuisi varmaan jos synnyttäisi ilman mitään kivunlievityksiä, mutta minulla oli hyvin toiminut epiduraali. Sen avulla myös tehtiin jälkeenpäin se korjausleikkaus. Toki siinä vaiheessa vielä lisättiin epiduraalia. Siispä kivuton synnytys, mutta kun kipulääkityksen vaikutus loppui, niin voin kertoa että Buranaa kului aika pitkään ja "jonkin verran"...

Ei ole kokemusta synnytyksestä ilman repeämiä, joten en osaa sanoa että palautuuko alapää paremmin ennalleen ilman niitä. Sen olen kuitenkin kuullut, että itsestään revennut väliliha paranee nopeammin kuin leikattu. Tuo koskee tietysti tapauksia, jotka eivät ole revenneet sitä välilihan leikkausta enempää tai joilla ei ole leikattu ollenkaan ja on tullut korkeintaan pieniä nirhautumia, joihin on sitten laitettu vain pari tikkiä. Itseäni ommeltiin synnytyksen jälkeen leikkaussalissa kahden lääkärin voimin reilun tunnin ajan, ja tikkien määrästä kysyessäni sanottiin vain ettei kymmenen jälkeen enää lasketa, mutta sinulle niitä laitettiin kolmeen kerrokseen eli niitä on paljon.

Alapää palautui ennalleen ihan hyvin. Tikit tietysti kiristivät aika pitkään ja kipuja oli jonkin verran useamman kuukauden ajan. Ulkoa katsoen ei näy mitään muuta muutosta entiseen kuin melko huomaamaton arpi, joka tuli välilihan leikkaamisesta. Tiukkuus palautui suunnilleen ennalleen, mistä en ole kovin iloinen. Olisi saanut jäädä väljemmäksi niin että seksi olisi helpompaa. Olen nyt uudelleen raskaana ja tietysti mietityttää hiukan, millaiset repeämät tulee ensi kerralla. Toisella kerralla kun on vaikea saada korjattua vaurioita yhtä hyvin kuin ensimmäisellä kerralla. Pysyvä anaali-inkontinenssi olisi pahinta mitä voisin kuvitella... En pelkää silti mitenkään erityisesti synnytystä vaan aion synnyttää nytkin alateitse, jos sille ei ole mitään pätevää estettä.

Ai niin, tiedä sitten mistä johtui, mutta pysyvät peräpukamat kyllä sain synnytyksestä. Ne vaativat vielä joskus poistamisen, mutta ajattelin että turha sitä on tehdä tässä välillä kun haluamme kuitenkin useamman lapsen. Leikataan ne sitten kun synnytykset on hoidettu alta pois. Uusisivat nimittäin luultavasti kuitenkin seuraavien synnytysten myötä.

Mahdollinen repeäminen ei ole elämän loppu. Vauriot voidaan yleensä korjata. Jos tyttöystävääsi pelottaa niin siitä kannattaa puhua neuvolassa. Ja synnytyksessä sitten kunnon kivunlievitys, jotta ei tarvitse pelätä sitä että sattuuko se kauheasti jos tuleekin repeämiä.

Ja toisellakin tavalla voi käydä. Mä sain myös kolmannen asteen repeämän synnytyksessä, sulkijalihas meni kokonaan katki ja emättimeen pahat repeämät. Synnytyksestä on jo aikaa reilusti yli vuosi ja ilmeisesti on nyt sitten pysyviä haittoja jäänyt. Muun muassa pidätyskyky (sekä virtsan että ulosteen) on huomattavasti huonompi kuin ennen synnytystä. Wc pitää olla lähellä kun tulee vähänkin hätä. Ja huom! Lantionpohjalihasten jumppa ei ole tätä korjannut. Yhdyntä sattuu, väliliha nirhautuu yhdynnän aikana ja verta tulee joka kerta. Pitkän istumisen jälkeen alapää kipeytyy. Kuukautisten aikana tuntuu painetta ja kipua välilihassa. Tähän lisään vielä ulostamisongelmat ja -kivut sekä sisäiset pukamat. Puhumattakaan henkisistä traumoista. Tällä hetkellä mietin sitä hankinko enää lapsia. Se on varmaa että alapäästä ei kukaan enää ulos tule. Että ei se repeämisen pelko ihan aiheeton ole varsinkin kun pahat repeämät on koko ajan lisääntyny.

Pahojen repeämien lisääntyminen johtuu suurimmaksi osaksi siitä että imukuppisynnytyksiä on enemmän kun aiemmin. Yleensä tollanen paha repeämä syntyy monen asian seurauksena, esim.imuveto, kudosheikkous, vauvan koko ja tarjoutuvan osan asento. Silläkin on merkitystä miten kätilö tukee välilihaa ponnistusvaiheessa.

tääl 4 asteen repeämät ekassa synnytyksessä. heikot kudokset ja vauvan väärä tarjonta imukuppisynnytys. parantumiseen män puolisen vuotta ja kerran korjattiinki ku ei tikit pysyny. eipä siihe ite voinu mitenkää vaikuttaa ja kun joku tuolla kirjoitti etvarmaa olis repeämisen tuntenu ilman lääkkeitä; ei tuntenu vaik luomuna mentii. juu ja ei ollu löysempi alakerta :D
seuraava tuliki sit sektiola.