Syyrian Al_Assad taistelee etulinjassa Aj-Qaidaa vastaan

Syyrian al-Assad: Kemiallisten aseidemme tuhoaminen maksaa miljardin

Syyrian presidentin Bashar al-Assadin mukaan Syyria ei ole sisällissodassa, vaan terroristijärjestö al-Qaidan ja sen liittolaisten hyökkäyksen kohteena.
Uutiskanava Fox Newsille antamassaan haastattelussa hän sanoo kapinallisten joukoissa olevan islamistitaistelijoita yli 80 maasta. Heistä 80-90 prosentilla on hänen mukaansa kytköksiä al-Qaidaan.

- Se mitä meillä on, ei ole sisällissota. Me olemme sodassa. Uudenlaisessa sodassa, al-Assad sanoo.

Haastattelussa al-Assad myös vakuutti hallituksen olevan sitoutunut tuhoamaan Syyrian kemialliset aseet. Hän kuitenkin varoitti, että aseiden tuhoamiseen menee vähintään vuosi aikaa, ja se maksaa noin miljardi dollaria. Hallitus on hänen mukaansa valmis luovuttamaan aseet mille tahansa valtiolle.

Al-Assad kuitenkin edelleen kieltää hallituksen olleen Damaskoksen kemiallisen iskun takana. Hänen mukaansa Syyrian armeija oli alueella niskan päällä, eikä sillä ollut tarvetta turvautua kemiallisiin aseisiin.

- Koko tarina ei edes pysy kasassa. Se ei ole realistinen. Joten ei, me emme tehneet sitä.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Asiaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Suomen tuettava kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu