Rintojen liikakasvua pidetään sairautena , mutta ei peniksen ?
Muistelin jostain lukenneeni erään geenihäiriön aiheuttavan miehille pubertti-iässä peniksen poikkeaava koon kasvua .
Mikä niminen kyseinen se oli ?
Muistelin jostain lukenneeni erään geenihäiriön aiheuttavan miehille pubertti-iässä peniksen poikkeaava koon kasvua .
Mikä niminen kyseinen se oli ?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kyseessä on yleensä, "víttu ku muilla on isompi ku mulla-syndrooma". Siihen ei ole löydetty parannusta. Eikä sellaista tautia voi oikeasti olla, jolla jollekin tulisi isompi kuin toisille.
Palstatotuus nro 3.
Huuto.netistä alkaa kohtaa saada kehittämääni kullimittaa, jossa on asteikko nollasta kolmeentoista senttiin. Mitan pituus on 25 senttiä, mutta asteikossa ei ole kolmentoista jälkeen muita lukemia, kuin tuo kolmetoista. Näin isomunaisetkin saavat mittaluvuksi kolmetoista ja kaikki me pikkukkullit ollaan onnessamme, kun onhan meillä kaikilla nyt 13-senttinen.
Paksuutta ei tarvitse enää mitata, kunhan sovimme sen kymmeneksi sentiksi paksuimmalta kohdalta. Jos joku saa isomman lukeman, kyseisen persemittaajan ei tule sitä julkistaa.
Rintojen liikakasvu on yhteydessä huomattavaan lihavuuteen. Puhumme nyt tietenkin miehistä, sillä täällä ei kannata naisista puhua mitään.