Mietin onko kenelläkään samanlaista. Olen 8 kuulla raskaana ja oma äitini ahdistaa minua suuresti. Näemme silti n. 2-3 viikon välein, hän auttaa mm. järjestelemään tavaroita a siivoamaan nyt. Emme ole koskaan olleet mielestäni läheisiä, muutin pois kotoa todella nuorena. Hän siis auttaa mutta ahdistun hänen seurassaan aivan suunnattomasti. Mukaan tulee hirveät syyllisyyden ja katumuksen tunteet. En kestä hänen lässytystään ja usein tuntuukin kuin olisin ison lapsen seurassa joka varmasti tarkoittaa hyvää ollessaan innoissaan lapsenlapsestaan mutta en luota hänen hoito kykyihinsä ollenkaan. Inhoan sitä jos hän koskee mahaani tai lässyttää mahastani. Kavahdan hänen kosketusta. Saan fyysisiä stressioireita myös hänen seurassaan, maha menee sekaisin, verenpaineet on katossa ja laskevat heti kun pääsen rauhoittumaan pois. Olen ihan tärisevä stressiraunio. Koen hänet todella teennäisenä enkä tiedä miten uskallan antaa vauvan hänelle hoitoon, en osaa ajatella että hän olisi joskus hoitanut minua vauvana koska hänellä ei ole mielestäni mitään realiteettien tajua. Mietin myös voiko ajatukseni, ahdistukseni jne johtua siitä että olen jotenkin mielisairas ja kukaan normaali ihminen ei ahdistuisi näin äitinsä seurassa joka tarkoittaa kai hyvää lässytyksellään? Vauvan syntymä pelottaa, olemme tottakai vauvasta todella onnellisiä mutta perhesuhteista en. Haluaisin synnyttää jossain ulkomailla ja lopettaa kaiken yhteydenpidon perheeseeni. Mistä näin rankat tunteet voivat tulla? Olenko vain hemmoteltu kakara? Suhteemme ei minun puoleltani ole koskaan ollut hyvä, olen aina kokenut olevani osa näytelmää ja esine. Nyt nämä tunteet ovat voimistuneet. 2 päivän äidin vierailu aiheuttaa monien päivien palautumisen stressistä, en nuku, vatsa ihan sekaisin jne. Pelkään tulevaa todella on niin paljon ristiriitaisia tunteita. En luottaisi lastani hänen hoitoonsa mutta samalla näen hänet innokkaana lapsena (mikä sekin on kamalaa että näen hänet näin) ja tunnen myötätuntoa hänen innostustaan kohtaan eikä hänelle saisi tuottaa pettymystä. Hän juo myös jatkuvasti, välillä huomattavaan humalaan mutta ns. sivistyneesti jatkuvasti viinilasi kädessä, tässä myös yksi syy siihen etten luota häneen. Mitä luulette, miksen osaa olla vain kiitollinen jne tuntuu että pitäisi olla, miksi vartaloni jne sanoo toista? Mitä te tekisitte? Käyn jo psykologilla juttelemassa.
Raskaus ja omasta äidistä ahdistuminen
anonyymi786
4147
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olisi varmaan hyvä, että onnistuisit jollain keinolla tuomaan nämä tuntemuksesi äidillesi esiin (ahdistumisesi, tunteesi "näyttelyesineenä" olemisesta jne.), niin pelottavaa kuin se onkin. Jos et itse uskalla sitä tehdä keittiön pöydän ääressä niin tiedustele onnistuisiko yhteinen keskustelutuokio psykologisi ja äitisi kanssa kolmistaan. Kolmas osapuoli voisi tuoda sinulle tiettyä turvan tunnetta ja, koska hän on jo tietoinen tuntemuksistasi, voisi ohjata sinua rohkaistumaan ja puhumaan kaikesta äidillesi.
Luultavasti puhumisesi voi laukaista äidissäsi paljon kielteisiä tuntemuksia ja suoranaista kiukkua sinua kohtaan, mutta yhtä hyvin se voi avata hänenkin silmänsä. Äitisi ei välttämättä ja todennäköisestikin ei itse tiedosta tekemisiään tai sitä, että tuottaa sinulle mielipahaa.
Minun äitini on melkoinen höösääjä ja semmoinen "uniikki" persoona ollut aina. Hänen juomisensa takia ennan lapsia meidän välit meni huonoksi. Ensimmäisen lapsemme synnyttyä hän lopetti juomisen ja on nyt ollut vuosia raitis, mutta edelleen hyvin hmmm... omalaatuinen ihminen. Onneksi hän asuu kauempana, joten ei ole puuttumassa jokapäiväiseen elämään. Mutta hän vierailee meillä noin kolmen kuukauden välein pari päivää ja ne päivät ovat kyllä melkosen huhhuijaa...
Sinuna minä puhuisin äidille suoraan, kertoisin että sinua ahdistaa hänen höösäämisensä. Onhan hän varmasti normaali innostunut mummo ja osa siitä sinun on vain ymmärrettävä, mutta jos noin kovasti tuntuu pahalle, pitäähän ne asiat käydä läpi. Eikä sinun tarvitse miettiä sitä, että hän hoitaisi vauvaanne. Tuskin sellainen on näköpiirissä vielä piiiitkään aikaan, ellet sitten välttämättä halua breikkiä vauvan synnyttyä ja tarvitse lapsenlikkaa. Mummo saa harjoitella vauvanhoitoa alkuun teidän kanssa ja sitten joskus, jos siltä tuntuu, voi olla hetken yksinkin.
Meillä kun ei lähellä juuri tukiverkkoa asu, kannustan ennemmin siihen, että pidät äitisi mukana elämässänne, sillä hän voi olla joskus korvaamaton apu. Toisaalta minä en voisi enää omalle äidilleni lapsia jättää hoidettavaksi tuntia kahta pidemmäksi aikaa, koska hän on sellainen hermoheikko säikähtelijä, eikä osaa oikein leikkiä lasten kanssa vaan keskittyy kotihommiin ja lapset joutuvat touhuamaan omiaan. Isompien kanssahan se on ihan ok, mutta nämä pienet vielä kaipaa leikkikaveria etenkin jos vanhemmat on pois ja outo tilanne.
Aloittajalle:
Ymmärrän tunteesi täysin ja allekirjoitan jokaisen sanan.
Minäkin muutin pois kotoolta 17-vuotiaana, nyt 26v.
Itselläni on jo yksi lapsi ja toinen tulossa.
Ensimmäinen rakastaa mummiaan hirveästi enkä voi sen takia katkaista välejä vaikka haluaisinkin.
Minuakin adistaa äitini ja koko pienen sukuni seura.
Tuntuu kuio äitini yrittäisi vieläkin penkoa mitä elämässäni tapahtuu ja on välillä liiankin kiinnostunut asioista jotka eivät yksinkertaisesti hänelle kuulu!
Aikaisemmin en pystynyt edes hillitä hermojani hänen läsnäollessaan, nyt koitan sen tehdä, jotta lapseni ei aikusena kasvaessaan vihaisi minua yhtäpaljon kun itse vihaan omaa äitiäni.
En osaa edes selittää mistä tämä johtuu? Kai jotain on täytynyt tapahtua, että veljeni ja äitini minua näin ahdistavat?
Tulemme aikalailla köyhästä perheestä ja äitini ei koskaan minua tukenut taloudellisesti.
Olisiko se sitten sitä, että näin aikuistuessaan näkee kuinka muissa perheissä toimitaan ja alituisesti vihaan ja häpeän sitä, että minulla ei ollut koskaan mahdollisuutta tähän? En tiedä..
Voisiko (varhais)lapsuudessasi olla jotakin ikäviä kokemuksia äitiin liittyen? Ei välttämättä siis mitään ihan hurjaa kännäämistä ja kännissä sinun hoitamista / väkivaltaa/ totaalista hylkäämistä; vaan jotakin puutetta/ sylin vaille jäämistä tms? Ja vauvastahan jo esim. sekin, jos äiti muuttuu lasin tai pari lasia viiniä juotuuan iloisemmaksi ja touhukkaammaksi on pelottavaa. Näitä juttuja ei nimittäin usein voi muistaa muuten kuin keholla. Keho ei valehtele. Jos tunnet äitisi seurassa olosi huonoksi niin jotakin siinä on takana. jutelkaa avoimesti kaikesta.