Onko kenelläkään kokemuksia oulun Puolivälinkankaalla sijaitsevasta yksityisestä pkoti Taivonkaaresta?
Siellä on vaihtunut hoitajat tiuhaan tahtiin vuoden 2012 aikana. Useampi perhe on myös lähtenyt pois.
Siellä on vaihtunut hoitajat tiuhaan tahtiin vuoden 2012 aikana. Useampi perhe on myös lähtenyt pois.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Hei,
siellä tosiaan vaihtui porukka tuolloin aika tiuhaan. Johto on aika jyräävää eikä vanhemmille oikein tiedoteta mitä päivän aikana on tehty. Kuri oli jostain 70 -luvulta. Eskarin puolella kuri oli vielä tiukempaa. Lapset kertoivat outoja juttuja eskaripäivistä. Nyt olemme toisessa päiväkodissa ja avoimuus päiväkodin ja hoitajien ja vanhempien kanssa on ihan toista luokkaa.
En tiedä mennäänkö siellä jonkun kultin mukaan vai mitä, mutta steinerpedagogiikkaa se ei ainakaan ole. Mieti nyt kolme kertaa vietkö sinne. Pääseehän sieltä aina pois -niin ne muutkin ikävä kyllä tekee.
No vähän on alkanut vaikuttaa siltä, että silloin kun asiat Taivonkaaressa menevät hyvin, ne menevät todella hyvin. Päiväkoti on rauhallinen ja henkilökunta ystävällistä. Mutta johto on todella jyräävää, kuten edellisessä viestissä kommentoitiin. Aito yhteistyö vanhempien ja johdon välillä on hankalaa, ellei mahdotonta.
Voisiko muut kertoa kokemuksiaan? Mitä tarkoittaa kuri kuin 70-luvulta ja millä tavalla johto jyrää?
joo kokemusta on , käytännössä johto on myrkyttänyt ilmapiirin. Tästä kertoo henkilöstön raju vaihtuvuus.
"Yhteistyö"on käytännössä vanhempien syyllistämistä tyyliin -lapsenne on rasittava,väsymme lapsenne kanssa jne.
eli aika kaukana steinerpedagogiikasta.